Baarin kannatusmaksut
Sitä kuitenkin elää ja oppii. Alistussuhteen dynamiikka palvelee usein yllättävänkin hyvin ihan arkisintakin parisuhdetta. Roolit ovat selvät ja poistavat paljon perinteisesti ikävänä nähtyjä piirteitä jokapäiväisestä elämästä. Riitely on lähes mahdotonta. Syvä kunnioitus dominoivaa kohtaan estää nalkuttamisen ja kiukuttelun. Alistuva osapuoli tietää, mitä häneltä odotetaan ja virheistä tai huonosta käytöksestä saa rangaistuksen. Sen jälkeen asia on käsitelty ja siihen ei palata. Dominoiva kantaa vastuun ja ottaa vallan siinä määrin, kuin haluaa. On selkeitä sääntöjä ja avoimia keskusteluja. Toisen ollessa vastuussa ja vallassa on tärkeää, että kaikesta puhutaan. Ei tarvitse vääntää siitä, kenellä on viimeinen sana ja kumpi päättää kaapin paikan. Näistä on sovittu jo ennen tunteiden kasvamista.
Tämä asetelma on varmaan feministeille vaikea sulattaa. Nähdä hyvänä. Itse tunnen itseni arvokkaammaksi kuin koskaan ennen, kun tiedän vastaavani odotuksia ja täyttäväni tarkoitukseni subina ja tyttöystävänä. Tiedän paikkani ja viihdyn siinä. Ketä kohtaan tämä olisi väärin?
Tasa-arvoisissa parisuhteissa kai riidellään vallasta esimerkiksi ostetaanko siniset vai valkoiset tuolit. Luulisin? Sellaista ei ole meillä muistaakseni ollut edes vanilja-aikoina vaan "riidat" johtuvat (ja johtuvat edelleen) minun turvattomuuden tunteistani.
Mun on kauhean vaikea uskoa, että kukaan jaksaisi olla parisuhteessa, jossa riidellään tuolien väristä. Sen sijaan ihan tutkitusti ainakin lapsiperheissä riidellään ajankäytöstä. Kuka tekee ja mitä, kenen vastuulla on tämä ja tuo. Näitähän voisi kuvitella (hyvin toimivassa) D/s sihteessa olevan vähemmän. Avain onnistumiseen lienee kuitenkin loppujen lopuksi sama kaikenlaisissa suhteissa: kun osapuolet kokevat olevansa arvostettuja ja kuultuja, ja heidän tarpeensa tulevat tyydytetyiksi, homma skulaa. Toisen tarve vain on kokea olevansa omistettu ja hallittu, toisen tasa-arvoinen, kolmannelle tärkeintä on orgasmikontrolli ja neljännelle jokin ihan muu. Kaikki yhtä oikeita ja arvokkaita kokemuksia. Vielä tahtoisin lisätä, että vilan miehen kanssa olemme rangaistuskäytännöissä samalla linjalla. Subille, jonka suurin fetissi on miellyttää omistajaansa, parhaiten rangaistuksena toimii sen tajuaminen, että on epäonnistunut tehtävässään, eikä ikävästä tunteesta pääse irti parilla piiskan iskulla.
Itselle tulee mieleen 24/7 suhteissa ongelmatilanteet, kun molemmilla on ollut paha päivä siellä ulkomaailmassa ja kotona alkaa sen purkaminen, niin mitenkä se turvasana tuossa toimii. Osaako se dom hellittää roolistaan tai ottaako se sub vaan paskaa niskaansa, vaikkei enää oikein siitä tykkäisikään. Missä menee riidan ja session raja tai onko enää sessioa, vai vaan turvasanaton elämäntapa joka joskus voi kehittyä siihen pisteeseen, ettei siitä tykkää lakikaan.
Lainaus käyttäjältä: GraylingDainty - 21.01.2018, 14:50Itselle tulee mieleen 24/7 suhteissa ongelmatilanteet, kun molemmilla on ollut paha päivä siellä ulkomaailmassa ja kotona alkaa sen purkaminen, niin mitenkä se turvasana tuossa toimii. Osaako se dom hellittää roolistaan tai ottaako se sub vaan paskaa niskaansa, vaikkei enää oikein siitä tykkäisikään. Missä menee riidan ja session raja tai onko enää sessioa, vai vaan turvasanaton elämäntapa joka joskus voi kehittyä siihen pisteeseen, ettei siitä tykkää lakikaan. Ongelma tuossa ajattelussa on se, että 24/7-suhteet halutaan nähdä epänormaaleina ja sessiosuhteet normaaleina. Meidän odotetaan todistavan ennakkoluuloja vääriksi, jotta epäluuloiset sessioihmiset voisivat hyväksyä meidät. Jollakin tavalla varmistaa, että mekin harjoitamme hyväksyttävää ja konsensuaalista BDSM:ää. Itse koen sen erittäin loukkaavaksi.