En tiedä miten tarkalleen tämä brättäily ja rajojen hakeminen ilmenee, mutta kirjaanpa ylös omat ajatukseni.
Kaikissa parisuhteissa olisi hyvä olla kunnioitusta puolisoa kohtaan. Vaikka temperamenttia löytyy, pitäisi silti pystyä kunnioittamaan toista ja käyttäytyä ihmisiksi. Brättäily sallittakoon, mutta joskus se saattaa livetä huonokäytöksisyyden puolelle. Jos käyttäytyy huonosti toista kohtaan jatkuvasti (tahallaan tai tiedostamatta), se ei osoita kunnioitusta. Miksi silloin toisenkaan pitäisi kunnioittaa sinua ja suoda sinulle ohjausta ja kuria? Ohjaus ja kuri pitää mielestäni ansaita, kuten moni muukin asia parisuhteessa.
Temperamenttisen luonteen kanssa on hankala elää, tiedän, mutta sen hallinnan ei pitäisi tulla pelkästään ulkopuolelta. Sitä pitää osata hillitä myös itse. Ei voi piiloutua toisen taakse sanomalla "olen hankala kun mua ei kukaan suitsi." Ellei sitten ole nimenomaan sovittu, että sub saa olla ihan vallaton ja domin tehtävä on olla alati viemässä ruotuun. Kuten Karwiskin mainitsi, tällainen kuvio on domille äärimmäisen raskas. Subille se on helpompaa, kun ei itse kanna mistään vastuuta, kunhan riehuu vaan menemään.
Ehkäpä siis kannattaa tutkailla itseään ja syitä brättäilyyn sekä pohtia, voisiko toimia toisin. Vaikeat ihmiset on toki omalla tavallaan kiehtovia mutta pidemmän päälle voivat käydä raskaiksi lähipiirille. Siksipä itsekin olen jatkuvalla muutoksen ja itsehillinnän polulla, jotta domini jaksaisi kanssani arjen jakaa ja siinä ohjata vielä tulevatkin vuodet.