Kirjoittaja Aihe: Rakastatko itseäsi aidosti?  (Luettu 21899 kertaa)

Jayteasee

  • PoVi
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 415
  • Saapaspöppelö™, TruuPiirturi™ , Halihirmu™
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #60 : 14.11.2017, 16:15 »
Kyse ei kai ole yhteisöön kuulumisesta sinänsä. Kyse on ikään kuin kotiin löytämisestä. Kai.

Dariane

  • Vieras
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #61 : 14.11.2017, 21:32 »
Siitäpä siitä.

Kaipa minä tätä vähän rikkinäistä sekopäätä olen oppinut rakastamaan. Minua on rakastettu ja rakastetaan. Se velvoittaa.

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 732
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #62 : 14.11.2017, 23:50 »
Rakastatko itseäsi aidosti?
[...]
Rakastatko sukuelimiäsi ja kehoasi? Rakastatko kumppanisi sukuelimiä?
[...]
Mun mielestä siinä on vissi ero, harrastaako seksiä toisen kanssa kunnioituksen ja luottamuksen kera, vai kenties itsekkyydestä, toista "käyttäen" välittämättä hänen tunteistaan tai vihanaiden.
Kyllähän minä itseäni rakastan. Kuvittelen olevani itselleni ankara, mutta rakastava isä.

Olen välinpitämätön sukuelimiäni kohtaan. Ne ovat minulle pelkkä väline, eivätkä aiheuta minussa juuri mitään tunteita. Sen sijaan suhtautuminen naiseen sukuelimiin riippuu hyvin paljon hänen tavastaan saada nautintoa seksistä. Historiaa ajatellen läheisin suhde minulla on ollut vaginoihin, joiden omistaja preferoi suuseksin saantia.

Halin ja panen vain sellaisia ihmisiä, joita kunnioitan. Riippumatta kovuudesta aktin aikana.

UW

  • Vieras
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #63 : 17.11.2017, 17:38 »
Eivät juurikaan liity kinkyilyyn/seksuaalisuuteen, mutta tuli mieleen tilittää:

Luonteessani on jonkin verran täydellisyydentavoittelua ja paljon idealismia, toisaalta realistisen tietoinen lukuisista puutteista, mm taipumuksesta tehdä liikaa asioita kerralla ja osin tähän liittyvästä huolimattomuudesta ja asioiden toisinaan puolittaisesta toteuttamisesta. Idealismi ja realiteetit kohtaavat toisinaan hieman kivuliaasti  :P
Omalla kohdalla tämä ei sikäli tarkoita loputonta murehtimista tai itsensä ruoskimista. Hyväksyn kyllä itseni, mutta en ole sikäli tyytyväinen aikaansaannoksiini  :D
"I´m ok, you´re ok" ärsyttää kyllä noin lähtökohtaisesti, jos ajatellaan kontekstissa, että ole mitä olet, ei tarvitse yrittää enempää. Kehittyminen ja eteenpäin meneminen on (itselleni)elämistä. Kai se on viime kädessä balanssi näiden välillä

Bilquis

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 45
  • Hymyile! Se hämmentää ihmisiä
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #64 : 17.11.2017, 22:00 »
Lyhyen ajan sisällä on tapahtunut niin paljon muutoksia omaan elämään, että meni hetki ennen kuin uskalsin lähteä lukemaan tätä keskustelua.

Sanoisin, että siedän itseäni, mutten vielä rakasta.

Koko lapsuuden ja nuoruuden koin perheessäni, etten kelpaa fyysisesti enkä henkisesti (luulin mm. olevani tyhmä vaikka minulta puuttui vain taito opiskella itselle sopivalla tavalla).
Olen tehnyt itselleni paljon henkistä pahaa aiheuttavia asioita, koska olen tuntenut olevani täysin arvoton. On tuntunut siltä, että parempi tuntea edes sitä tuskaa kuin olla tuntematta mitään. Erityisesti vaniljasuhteet, joissa olen joutunut piilottamaan kinkyn puoleni ovat saaneet minut uskomaan, että olen jotenkin rikki tai paha ihminen. Minulla on kuitenkin aina ollut taipumus ajatella positiivisesti ja se on auttanut vaikeimpien aikojen yli.

Nyt minulla on ollut hetken rinnallani ihminen, joka saa minut tuntemaan oloni hyväksytyksi ja kauniiksi. Uskon, että jos tämä suhde kestää, opin myös hyväksymään itseni ja sitä kautta rakastamaan itseäni. Tämän ihmisen löysin ryhmästä, joka sai minulle heti ensimmäisestä kerrasta lähtien jo aiemmin mainitun "löysin kotiin"- olon. Nämä ihmiset ovat parasta mitä minulle on tapahtunut moneen vuoteen, joten otan kaiken irti tästä hyvästä vaiheesta elämässäni.

Kukkanen

  • Vieras
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #65 : 18.11.2017, 15:27 »
Bilquis, kuulostaa ihanalta, hyvä suhde edistää kyllä huomattavasti itsensä hyväksymisen ja rakastamisen prosessia. Vaikka tietysti jos itse hangoittelee vastaan, ei kukaan voi toista "pelastaa", mutta jos tosiaan itselläkin on tahto oppia rakastamaan itseään, lähtökohta on hyvä :)

Itselläni on nyt viimeaikoina itsetunto laskenut jonkin verran erinäisistä syistä, mutta silti rakkaus itseäni kohtaan on pysynyt, mikä on ollut ilahduttavaa huomata. Olen suhtautunut myötätunnolla vaikeuksiin ja vaikeisiin hetkiin. Olen kasvanut siihen pisteeseen, että osaan tukea, lohduttaa ja kannustaa itseäni vaikeissakin elämäntilanteissa ja uskallan purkaa tunteita ja tiedän sen auttavan. Säännöllisen itkun "harrastaminen" on auttanut ja tasapainottanut huomattavasti; sen sijaan jos itkua tukahduttaa, tulee tosi epäläsnäoleva ja huono olo niin kauaksi aikaa, kunnes sen pystyy päästämään ulos.. Jos on stressiä tai paha olla, lähes poikkeuksetta tulee parempi olo kun itken kunnolla. Eilen itkin ekaa kertaa elämässäni todella sydänjuuria myöten. Oon vuoden sisään muutenkin oppinut huutoitkut, mitkä puhdistavat paljon, mutta on vaikea vapautua siihen asti (käy tosin yhä helpommin, kai harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa). Mutta eilen sitä huutoa vain tuli ja tuli, tuntui ettei se ikinä lopu :D Lähti kutituksesta, jota itse rakkaalta pyysin kun tuntui et tarvitsen sitä. Kutitus on sekä ihanaa, että myös hirveää koska siihen liittyy trauma. Itkua oli selvästi "jemmassa" kertyneenä, sillä aloin nauraa ja itkeä heti kutitettaessa. Paljoa kutitusta ei tarvittukaan, sillä itkua tuli jostain syvältä paljon, kuitenkin jos se meinas tyrehtyä häpeään, vähän lisää kutitusta ja taas lähti "palosireeni" käyntiin! Ensimmäistä kertaa eläissäni annoin myös kunnon raivon tulla pintaan, oli tarpeeksi turvallinen olo siihen. Mies piti kädestä kiinni, huusin tuskaani ja traumojani ulos ja välillä se huuto muuttui raivoisaksi. Se tunne, että mulle EI olis saanut tehdä väärin ja mitä kaikkea olen joutunut kokemaan. Raivo hyväksikäyttäjä ukkiani kohtaan, joka ei kunnioittanut rajojani (sekä äitini rajoja), oli suuri. Mut silti tiesin, että se on vain tunne, sitä ei tarvitse pelätä, en ole tappamassa ketään vaikka olikin "tapporaivo" :D Ja ukki toisaalta kuollutkin jo, joten uskalsin antaa kaiken kertyneen pelon, katkeruuden, häpeän, raivon häntä kohtaan tulla. Helpotti, kun rakas sanoi taustalla mua sylissä pitäen "Mä rakastan sua.. olet täysin turvassa.. anna vaan kaiken tulla.. itke vaan.. oon ylpeä susta, olet tosi rohkea" jne. Ilman kannustusta ja toisen tukea tuskin olisin uskaltanut tai kyennyt niin syvälle traumoihin sukeltamaan. Onneksi eivät naapurit soittaneet poliisia, sen verran kovaa melua musta lähti, ilta-aikaan tosin eli kenenkään yöunet ei menneet.. Mut tuntui aivan mielettömän puhdistavalta huutaa ja itkeä sydämen ja keuhkojen pohjalta, olisko pari tuntia mennyt yhteensä kun sitä puhdasta tuskaa vain riitti. Lopuks pyysin vielä hieromaan vaginaa (epäseksuaalisesti) ja löytyihän sieltäkin itku-kohtia ja traumoja, ensimmäistä kertaa huutoitkin myös vaginahieronnassa; yleensä ei ole kipeitä kohtia, mutta nyt kun traumat oli pinnassa, se tuntui myös vaginassa ja joidenkin kohtien hipaisukin tuntui viiltävältä. Välillä tuli orgasmejakin "lepotauoilla", mutta enimmäkseen vain traumojentyöstöä ja kipua. Tämän jälkeen onkin ollut todella puhdas, raikas, läsnäoleva, rakastava ja herkkä olo ja puhdistautumishuutojen jälkeen myös rakastelu toimi mainiosti jälleen, kun nyt viimeaikoina muuten on ollut vähän halut ailahtelevat ja maissa välillä (minulla, vaikka olen koko ikäni omannut vahvan libidon). Kumpa jokaisella olis joku, jonka sylissä voisi itkeä pahimmatkin tuskansa ulos pelkäämättä, häpeämättä, tietäen että toinen tukee ja luottaa <3
Oletteko muut työstäneet traumojanne millä keinoilla? Mielestäni jokaisella on traumoja, eriasteisia vain ja erilaisia, eivätkä kaikki tiedosta niitä. Kaikkia ei myöskään luokitella traumoiksi tai saa niihin apua, mutta vähintään lieviä jonkinlaisia traumaattisia kokemuksia on jokaisella, koska kukaan ihminen, eikä siten myöskään kukaan vanhempi ole täydellinen. Esim. tunteiden tukahduttaminen perhekulttuurissa voi olla traumaattista, ei pelkästään "perinteiset" väkivalta, alkoholismi ja hyväksikäyttö.

vila

  • Vieras
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #66 : 18.11.2017, 17:31 »
Oletteko muut työstäneet traumojanne millä keinoilla? Mielestäni jokaisella on traumoja, eriasteisia vain ja erilaisia, eivätkä kaikki tiedosta niitä. Kaikkia ei myöskään luokitella traumoiksi tai saa niihin apua, mutta vähintään lieviä jonkinlaisia traumaattisia kokemuksia on jokaisella, koska kukaan ihminen, eikä siten myöskään kukaan vanhempi ole täydellinen. Esim. tunteiden tukahduttaminen perhekulttuurissa voi olla traumaattista, ei pelkästään "perinteiset" väkivalta, alkoholismi ja hyväksikäyttö.

Syömishäiriöiden yhteydessä (minusta tämä voi laajentaa kaikkiin traumoihin) olen nähnyt käytettävän tällaista metaforaa: Näet edessäsi punaisen tuoli. Kaikki ihmiset ympärilläsi sanovat, että se tuoli on vihreä. Sinä vain et mitenkään saa päähäsi kuinka ihmeessä se tuoli voisi olla vihreä, joten on pakko luottaa läheisiin. Mutta luottaminen on vaikeaa. Minä olen pyrkinyt hankkimaan elämääni ihmisiä, jotka sanovat "se on toimiva tuoli, oli se sitten punainen tai vihreä" - sen sijaan että tapeltaisiin tuolin väristä. Olen hoitanut traumojani vertaistuella (puhuttiin siitä miten vaikeaa on luottaa siihen, että se tuoli on oikeasti vihreä), terapiassa (ei ollut muuta apua kuin, että opin puhumaan avoimesti vieraille ihmisille) ja hyväksymällä sen että en tule koskaan näkemää sitä tuolia vihreään. Minun tuolini on pääsääntöisesti harmaan ruskea, mutta vääränlaisten ihmisten kanssa alkaa saada punaisen sävyjä. Minulle se juttu on se, että hyväksyn elämääni vain oikeanlaisia ihmisiä. Avoimena ihmisenä se on välillä vähän hankalaa kun joskus ihmiset tulkitsevat avoimuuden niin, että he vaan voisivat kävellä elämääni. On pitänyt opetella ylläpitämään rajoja.

Violation

  • Vieras
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #67 : 17.05.2021, 12:11 »
Kyllä. Nykyään rakastan itseäni. Olen jopa itseni fani ja pidän itseäni ihanana. Näin ei ole aina ollut. Itseasiassa tämä on varsin tuoretta minulta tuntea näin. Olen vihannut itseäni hyvin syvästi. Olen säälinyt itseäni (kamalaa...) ja ollut tosi katkera. Minut on pelastanut ja tuonut rakkauden ääreen taide ja huumorintaju.

Mursku

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 170
  • Yhdistysdinosaurus
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #68 : 17.05.2021, 12:20 »
En rakasta itseäni. Minulle on hyvin vaikeaa löytää piirrettä itsestäni, josta pitäisin.
Elimistö kehittää koko ajan uusia vaivoja vanhojen rinnalle.
Olen elänyt lähes jatkuvassa stressissä viimeiset kuusi vuotta ja mietin elämäni päättämistä kuukausittain.
Voisi sanoa, että elämäniloni on täysin kadonnut.

NaughtyGorgeous

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2290
  • Galleria
    • Blogi
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #69 : 17.05.2021, 12:37 »
En.

kitten

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1495
  • Cute but psycho ♥️
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #70 : 17.05.2021, 12:39 »
En  :-\

viaton

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 369
  • pikkuvikainen
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #71 : 17.05.2021, 12:42 »
Kyllä.

Joka päivä teen jotain, jotta voisin olla tyytyväisempi itseeni huomenna, joten joka päivä rakastan itseäni hieman enemmän.

Janetar

Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #72 : 17.05.2021, 12:45 »
Kyllä, rakastan itseäni. Olen mielestäni hauska ja mukava tyyppi, josta pidän hyvää huolta. Ja joka on valmis jakamaan itsestään sille sopivalle toiselle henkilölle.

ujotyttö

Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #73 : 17.05.2021, 13:43 »
En :'(

SaRu

Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #74 : 17.05.2021, 13:45 »
Useimmiten kyllä.

On päiviä, jolloin se on lähinnä mahdotonta.
« Viimeksi muokattu: 17.05.2021, 23:25 kirjoittanut SaRu »