Ovatko MT-ongelmat yleisiä BDSM-piireissä?

[Kukkanen]

En lukenut koko ketjua läpi, mutta heräsi sellainen ajatus, että kun aikalailla kenelle tahansa ihmiselle voi tehdä lukuisiakin diagnooseja jos tarpeeksi tutkii; ovatko bdsm:n harjoittajat sen enempää keskivertoväestöä MT-ongelmaisempia, vai tutkituttavatko/tiedostavatko ongelmiaan keskimääräistä paremmin? Tai jos mielenterveysongelmaa todella on normiväestöä enemmän, onko bdsm sitä voimistava vai lieventävä tekijä?

Olkoon miten onkaan, kaikista väestöryhmistä löytyy sekä mielenterveysongelmia paljon, että myöskin terveitä yksilöitä. Tarkoittaen terveellä henkilöä, jonka ongelmat ovat pienimuotoisia/vähäisiä. Täysin ongelmatonta eli tervettä ihmistä ei ole olemassakaan, sillä kukaan ei ole elänyt myöskään täysin ihanteellista elämää ja oppinut puhdistamaan mieltään ja kehoaan 100% optimaalisella tavalla. Jokaisella on traumoja, tiedosti niitä tai ei, mutta vähintään pienimuotoisia. Se on veteen piirretty viiva, mikä on riittävän suuri trauma, jotta saa apua. Se, mikä häiritsee omaa tai kanssaeläjien elämää. Kun taas on hyvinkin sairaita ihmisiä mm. työelämässä paljon -jos vain peittävät ongelmansa ja suorittavat elämää. Hyvinkin alkoholisoituneet, mt-ongelmaiset, jopa huumeongelmaiset voivat "pärjätä" korkeissakin asemissa tiettyyn pisteeseen asti. Ja toisaalta vaikka olisi pahojakin traumoja, voi kasvaa aika onnelliseksi kun oppii käsittelemään niitä ja puhdistamaan mieltään.

Monelle bdsm lienee hoitokeino ja tapa käsitellä mm. vaikeita tunteita. Mutta siinäkin on hiuksenhieno raja, mikä menee haitalliseksi/liian pitkälle. Kärjistettynä, sanotaan, jos vaikkapa joku käsittelisi valtavaa ahdistustaan ja pelkotilojaan sillä, että hakkaa toista ihmistä henkihieveriin, olisiko se eettisesti ok, vaikka toinen osapuoli siihen suostuisikin? Entä jos masokistinen osapuoli haluaisi vaikkapa viillellä, satuttaa tai jopa tappaa itsensä ja siksi myöntyy ilomielin jopa vaaralliseen käsittelyyn? Mun mielestä tilanne ei ole silloin eettinen, jos kumpikin hoitaa vaarallisella/haitallisella tavalla traumojaan, enemmänkin ruokkimalla niitä kuin ratkaisemalla mitään tai kohtaamalla ja kasvamalla. Toki asiaa on todella vaikea valvoa, joten aikuiset ihmiset tehköön keskenään mitä hyvänsä. Mutta mun mielestä väkivalta on aina väkivaltaa, nautti siitä jotkin osapuolet tai eivät. Toki väkivallan rajakin on häilyvä. Itsetuntemus ehkä auttaisi. Nämä on kinkkisiä rajanvetoja. Suurta nautintoa voi saada kivusta ja on ihan veteen piirretty viiva, milloin se menee liian pitkälle ja leikit samalla vaarallisiksi. Tosin, mun mielestä leikki voi mennä liian pitkälle myös, vaikkei minkäänlaista fyysistä haittaa olisikaan. Henkinen väkivalta tai ahdistavuus. Ihanne olisi, jos sekä dominoiva, että alistuva olisivat mahdollisimman tasapainoisia, omaisivat hyvän itsetuntemuksen ja uskaltaisivat sanoa toisilleen avoimesti epäkohdista, peilata toinen toisiaan rehellisesti. Mutta valitettavasti näin tuskin on läheskään aina. Varmasti tälläkin foorumilla on järkevän väen lisäksi myös ihmisiä, jotka rikkovat ihmisoikeuksia ja harjoittavat henkisä tai fyysistä väkivaltaa tiedostamatta sitä välttämättä itse. Tai tiedostavat, mutta eivät välitä, kun on tärkeämpää esim. omat kiksit kuin toisen aito huomioiminen ja yhteinen avoin pohdinta. Onneksi suurin osa väestä on varmaan järkevää, keskustelukykyistä ja haluaa toimia keholle ja mielelle turvallisesti. Vaikka toisaalta mikään ei ole 100% turvallista, voihan joku "pimahtaa" vaniljaseksistäkin huonolla tuurilla. Silti turvallisuuteen ja eettisyyteen tulisi pyrkiä.

Omia motiivejaan olis syytä tutkia mun mielestä kuitenkin jokaisen. Jos esim. ite olisin keksinyt ryhtyä sadistiksi heti raiskauskokemukseni jälkeen, se ei mielestäni olis ollut terveellä tai hyvällä pohjalla, koska taustalla olisi ollut viha ja kosto, eikä välittäminen ja luottamus. En halua aidosti kenenkään kärsivän, pieni ilkikurisuus ja kiusoittelu on hauskaa, mutta ainoastaan jos näen, että toinenkin jollain tasolla nauttii siitä. Mun mielestä silloin, jos aidosti haluaa satuttaa, loukata tai vahingoittaa jotakuta, on syytä hakea psykologista apua eikä oikeuttaa toimintaansa ja jatkaa sitä. Riippumatta siitä, satuttaako oikeasti vai haaveileeko siitä vain.

Myös se on musta epätervettä, jos ei voi nauttia lainkaan ilman, että tulee satutetuksi. Olisiko silloin syytä ennemminkin tutkia, miksi näin on, eikä jatkaa itsensä satuttamista? Taustalla voi olla esim. häpeä siitä, ettei saisi nauttia, jolloin voi nauttia ainoastaan, jos on "pakko" eikä ole itse voinut valita tilannetta. Tai onko tunne, ettei ole aidosti rakastettu ja hyväksytty, joten haluaa vahvistaa tätä väärää uskomusta ja hakeutuu uudelleen ja uudelleen lievästi tai enemmän traumaattisiin tilanteisiin, missä toinen esimerkiksi harrastaa seksiä vihaten tai halveksuen? Voisi aueta paljon laajempi nautintojen maailma, jos käsittelisi itse ongelmaa ruokkimatta sitä, kohtaisi tunteet ja oivaltaisi esimerkiksi olevansa arvokas ja rakastettu ja että on oikeus saada hellyyttä ja monenlaista kosketusta. Tällöin voisi nauttia monin tavoin, eikä yhdellä ainoalla tavalla.


Ihan sama, olenko "kukkahattutäti" joidenkin mielestä, mutta mun mielestä seksin kuuluisi tapahtua aina rakkaudellisuudesta käsin. Vähintään aidosta rakkaudesta itseään kohtaan, ja välittäminen muiden osapuolten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Tekee asioita, jotka ovat itselle hyväksi. Ja menee sänkyyn ihmisten kanssa, joita aidosti haluaa. Ei anna tehdä itselleen mitään ikävää, mitä ei aidosti halua. Myös tuntemattomaan voi suhtautua rakkaudellisesti, myötätuntoisesti. Jos seksissä jompikumpi osapuoli toimii esimerkiksi inhosta tai vihasta käsin, eikö toinen aina tavalla tai toisella aisti sen, ja koe tilanteen vähintään hieman traumaattisena? Rakkaudellisuudella en tarkoita, etteikö voisi harrastaa esim. yhden yön juttuja. Voihan mummonkin auttaa tien yli tapaamatta enää koskaan. Silloin, kun luottamus, avoimuus ja rakkaudellisuus ovat toiminnan taustavaikuttimina, pohja on mielestäni hyvä. Jos taas vaikuttimena on kostonhimo, viha, pelko, itseinho.. olisi ehkä syytä käsitellä tunteitaan, sillä esim. raivo bdsm:n taustalla voi olla aika vaarallinen, itsehillintä ja arviointikyky voi pettää. Ajatellaanpa vaikkapa itsetuhoista ihmistä. Jos hän haaveilisi itsensä tappamisesta, sanoisiko hän turvasanaa, jos tilanne menee vaaralliseksi? Vai toivoisiko jopa salaa, että henki lähtee?
Tai sadisti, joka toimisi traumoistaan käsin, vaikkapa haluten satuttaa, jotta ei itse ainakaan varmuudella tule satutetuksi. Jos hän ei ole rehellinen ja kerro esimerkiksi, että "nyt menee yli" ja mistä on kyse, voi käydä huonosti. Jos vaikkapa kuristusleikissä hänelle tulisi flashback, missä esimerkiksi oma vanhempi pahoinpitelee häntä, kuristaminen voisi mennä liian pitkälle kohtalokkain seurauksin, tunnekuohussa. Mun mielestä näitä on syytä harkita, riskejä, ja puhua näistä avoimesti.

En tuomitse kuristamista tai piiskaamista. Olenhan itsekin kokenut esim. molempia. Mulle siinä voimaannuttava tunne on juuri se, kun luotan ja tiedän, että toinen EI satuttaisi mua oikeasti. Jos olisi epäilyskin siitä, satuttaako toinen oikeasti, toiminta olisi traumoja vahvistavaa, ei voimaannuttavaa.

[Rotikka]

Aiheesta ei mitään kovin luotettavaa tutkimusta tunnu löytyvän, joten parempi on mutuilla ja se onkin paljon hauskempaa kuin jotkut netistä kaivetut tutkimusviitteet, joita kukaan ei lue. Sitäpaitsi aiheesta kuin aiheesta saa tehtyä tutkimuksia, jotka kumoavat toinen toisensa.

Oma suppea kokemukseni on, että mt-ongelmat ovat yleisempiä bdsm-piireissä. Bdsm on muutenkin valtavirrasta poikkeavaa halusi sitä tai ei, joten onhan se loogista, että joukkoon etsiytyy niin poikkeavia yksilöitä, että kyse on jo mt-ongelmasta. Mielen sairauksia voi hoitaa ja parantaa, mutta sellaisen ihmisen kanssa kannattaa olla varovainen. Siinä voi päätyä vain satuttamaan itsensä todella pahasti, kun toisen aivot eivät yllättäen toimikaan yhtään niin, kuin voisi yleisen elämänkokemuksen perusteella olettaa.

[Mr Birch]

Aiheesta ei mitään kovin luotettavaa tutkimusta tunnu löytyvän, joten parempi on mutuilla ja se onkin paljon hauskempaa kuin jotkut netistä kaivetut tutkimusviitteet, joita kukaan ei lue. Sitäpaitsi aiheesta kuin aiheesta saa tehtyä tutkimuksia, jotka kumoavat toinen toisensa.

Toivottavasti et koskaan joudu käyttämään mitään lääkettä, koska nehän on valmistettu toisensa kumoavien tutkimusten perusteella ja ovat siten kehnompia kuin mutu-rohdot.

[Normandie]

Tiedä sitten, ovatko oikeasti yleisempiä, mutta kyllä niitä melko paljon enemmän tuntuu olevan kuin mitä ns. vaniljakavereillani on. Uskon kyllä, että myös joku vaniljainen tärkeä ihmiseni kertoisi minulle, mikäli hänellä olisi mt-ongelmaa. Tämä siis minun tuntumani asiaan enkä tarkoita sitä, että se olisi koko tai ainoa totuus.

[Rotikka]

Aiheesta ei mitään kovin luotettavaa tutkimusta tunnu löytyvän, joten parempi on mutuilla ja se onkin paljon hauskempaa kuin jotkut netistä kaivetut tutkimusviitteet, joita kukaan ei lue. Sitäpaitsi aiheesta kuin aiheesta saa tehtyä tutkimuksia, jotka kumoavat toinen toisensa.

Toivottavasti et koskaan joudu käyttämään mitään lääkettä, koska nehän on valmistettu toisensa kumoavien tutkimusten perusteella ja ovat siten kehnompia kuin mutu-rohdot.

Et VOINUT ymmärtää viestiäni niin, että en yleisesti usko tieteeseen tai mihinkään tutkimuksiin... Noh... Jatkakaa.

[ofelia]

Yhden tai kahdenkaan kaupungin kinkyskene ei välttämättä kerro mitään siitä kuinka yleisiä MT-ongelmat ovat kinkyihmisten keskuudessa yleensäkin - vapaa-ajan harrastusporukoihin tuntuu joskus vain kertyvän ihmisiä joilla on mielenterveysongelmia tai tavallista enemmän haasteita elämänhallinnassa. Ihmiset joilla on elämä enemmän tasapainossa eivät ehkä koe tällaista porukkaa omanaan ja hakevat seuransa muualta, jolloin ilmiö vai vahvistuu. Tähän olen törmännyt useammassa ns. normaalissa harrastusporukassa, eniten varmaan lemmikkiharrastajien piireistä.

Kukkanen esittää myös oikein hyviä pointteja - kukaanhan meistä ei ole mieleltään täysin terve

[Laura]

Kukaan ei ole niin terve etteikö olisi jotain sairasta.
Kukaan ei ole niin sairas etteikö olisi jotain tervettä.

Terapiamaasturi on hyvä sana  Bondage on parasta terapiaa stressaantuneelle. Ainakin minulle

[Pip]

Terapiamaasturi on hyvä sana  Bondage on parasta terapiaa stressaantuneelle. Ainakin minulle

Tuohan on jo truumastereiden tyrmäämä idea. Ei tollaista voi olla.

[reea]

Tässä keskustelussa on nyt kaksi näkökulmaa; tutkimus ja mutuilu. Jos jaksaa selata viestejä taaksepäin, huomaa, että on jo todettu, että se vähä tutkimus joka aiheesta on tehty, ei puolla mt-ongelmien olevan kinky-piireissä yleisempiä kuin muissakaan piireissä, jopa päin vastoin. Sitten ihmisten mututuntuma sanoo toista, mutta se johtunee ennen kaikkea tästä:

vapaa-ajan harrastusporukoihin tuntuu joskus vain kertyvän ihmisiä joilla on mielenterveysongelmia tai tavallista enemmän haasteita elämänhallinnassa. Ihmiset joilla on elämä enemmän tasapainossa eivät ehkä koe tällaista porukkaa omanaan ja hakevat seuransa muualta, jolloin ilmiö vai vahvistuu. Tähän olen törmännyt useammassa ns. normaalissa harrastusporukassa, eniten varmaan lemmikkiharrastajien piireistä.

Näin ollen asiasta vääntäminen on semi turhaa. Totta kyllä on, että bdsm on joskus ihan parasta apua mm. stressiin, että siinä mielessä uskon että tutkimus on oikeassa. 

[MrDarkSide]

Tiedä sitten, ovatko oikeasti yleisempiä, mutta kyllä niitä melko paljon enemmän tuntuu olevan kuin mitä ns. vaniljakavereillani on. Uskon kyllä, että myös joku vaniljainen tärkeä ihmiseni kertoisi minulle, mikäli hänellä olisi mt-ongelmaa. Tämä siis minun tuntumani asiaan enkä tarkoita sitä, että se olisi koko tai ainoa totuus.

Samoilla ajatuksilla Normandien kanssa.

Enemmän tutustuttaessa (kirjoiteltaessa/tavattaessa) on yllättävänkin monella on tullut esiin jonkinasteista mielenterveysproblematiikkaa. Ovat siis itse siitä avautuneet ja kertoneet. Eikä siinä mitään, arvostan avautumista ja kertomista.

[Mr Glencairn]

Monta ihmistä olen tavannut täältä baarista ja ihan vaniljaiseen maailmaan verratessa voin sanoa että tuntuu että täällä on suhteessa enemmän mielenterveysongelmaisia ihmisiä. Voin kuitenkin sanoa myös että ihmiset joihin täällä olen tutustunut ovat avoimempia kuin normijantterit. Toisaalta onko sitten niin että vaniljaisen maailman ihmiset pitävät ongelmansa omana tietonaan mutta täällä niistä kerrotaan heti avoimuuden merkeissä...?

[Perhonen89]

Kieltämättä jos vertaan vaniljakavereitani kinkykavereihini, niin kinkykavereissani mielenterveysongelmia tuntuu olevan enemmän, kun taas tietääkseni kellään vaniljakaverillani ei ole ainakaan tällä hetkellä mitään mielenterveysongelmaa.

Mutta tässä voi olla ihan sekin, että kinkyt vain puhuvat avoimemmin mielenterveysongelmista. Ja toisaalta moni vanilja saattaa taas hyvinkin näkyvästi pystyä peittelemään esimerkiksi masennusta. Mistä sitä tietää, jos minunkin vaniljakavereistani joku kärsii esimerkiksi juuri masennuksesta, mutta ei vain tuo sitä esille? Ympäröivä yhteiskunta kun edelleen suhtautuu masennukseen sillä tavalla, että se ei ole joko sairaus tai on pelkästään laiskuutta. Ei tällaisessa ahdasmielisessä ympäristössä tee kauheasti mieli kertoa mielenterveysongelmista..

[Kukkanen]

Pitäisi myös määritellä, mitä tässä keskustelussa tarkoitetaan mielenterveysongelmina.

Ei niin tunnustettu ja helposti havaittava ongelma on esim. tunnetaitojen puute ja tunnelukot, tunteiden tukahduttaminen. Tutkimustenkin mukaan haitallista kehon ja mielen terveydelle etenkin pitkäaikaisena. Mutta ihminen voi olla täysin "terve" ja diagnosoimaton, vaikka olisi vakaviakin tunne- ja itsetunto-ongelmia.
Ja toisaalta esim. se, että on traumoja, ei itsessään tarkoita mielenterveysongelmia (toisaalta jokaisella on jonkinasteisia traumoja, mutta tarkoitan tässä yleisesti traumoiksi luokiteltavia). Esimerkiksi itse koen olevani hyvinkin tasapainoinen ja terve ja niin olen myös läheisteni mielestä, siitä huolimatta että on traumaattinen lapsuus ja nuoruus. Psykoterapia, itsetutkiskelu monin tavoin, halu auttaa itseään ja kasvaa ihmisenä sekä läheiset hyvät ihmissuhteet ovat tehneet tehtävänsä.
Kun taas esimerkiksi exäni, joka oli ns. normaalista perheestä, on nykyään aika onnettoman oloinen, vähän alkoholiongelmaa jne.

Vaikeistakin asioista voi päästä yli, ja toisaalta jos esimerkiksi sosiaalisia kontakteja ei ole tarpeeksi tai on liian kuormittava elämänvaihe, kuka tahansa voi "seota". Ja toisaalta myös toipua.

Täysin tervettä ihmistähän ei olekaan, jos joku sellainen väittää olevansa, pitäis vain tutkia lisää

[tiikki]

Täysin tervettä ihmistähän ei olekaan, jos joku sellainen väittää olevansa, pitäis vain tutkia lisää

Juuri näin