Pilaako rakastuminen D/s-suhteen?

[lemmikki]

Hyvä keskustelunavaus.

Mä olin aiemmin vahvasti sitä mieltä, että pilaa. Siksipä pyysin päästä irti, kun tajusin rakastuneeni ja juoksin lujaa karkuun.

Palasin kuitenkin takaisin, koska yllättäen ilman liikoja tunteita sessiointi ei tuntunutkaan samalta sen jälkeen.

Rakastuminen ei välttämättä pilaa D/s -suhdetta. Se voi toimia päinvastoinkin. Mutta se muuttaa paljon. Yhtäkkiä suhde ei olekaan mitään, mitä jatketaan niin pitkään, kuin molemmilla on kivaa, vaan toiseen ihmiseen kasvaa oikeasti kiinni. Asioita joutuu usein käsittelemään kahta kaistaa pitkin. Kaikki tuntuu niin paljon voimakkaammalta. On mietittävä, miten osapuolet pystyvät käsittelemään rangaistuksia. Siinä toinen joutuu kuitenkin satuttamaan rakastamaansa ihmistä ja alistuva osapuoli voi ottaa aika raskaasti jo sen, että on tuottanut pettymyksen.

Dominoiva joutuu peilaamaan paljonkin omia tunteitaan. Miltä tuntuu katsella kyyneliä rakastamansa ihmisen kasvoilla. Mitkä niistä tuntuvat hyvältä, mitkä pahalta? Fyysinen satuttaminen voi olla edelleen luontevaa, mutta alistaessaan haluaa olla entistäkin varmempi, että subikin lopulta nauttii tilanteesta ja kokee tulleensa kohdelluksi oikein.

Subien kohdalla rakastumista on varmaan helpompi käsitellä. On entistä helpompi heittäytyä toisen käsiin, alistua toisen tahtoon ja ottaa vastaan ihan kaikki, kun saa tehdä sen rakastamalleen D:lle. Samalla kuitenkin asetelma muuttuu niin, että leikki on siitä kaukana. On varauduttava kipuun, jota pahinkaan hc-masokisti ei halua kohdata. Joutuu kysymään, miksi ihminen joka rakastaa minua, haluaa kohdella minua näin? Ainakin, jos rakkaus on tosiaan molemminpuolista. Joutuu miettimään, että osaako pitää omista rajoistaan tarpeeksi kiinni, ettei menettämisen pelossa tms toimi liikaakin vastoin omaa tahtoaan. Silti noina henkisen tuskan hetkinä voi ehkä todeta, että ei olisi valmis vaihtamaan sitä mihinkään.

Sen sijaan dominoivan ja etenkin sadistisen sellaisen kohdalla tämä voi olla vielä monimutkaisempaa. Näkisin, että tilannetta on helpompi käsitellä, jos suhde on alkanut D/s-kuviona ja rakastuminen on tullut ajankohtaiseksi, kun sitä on jo kestänyt hetken. Suhde, jonka molemmat kokevat hyväksi ja toimivaksi saa uusia, syvempiä ja lämpimämpiä sävyjä. Ei varmasti ole helppoa alistaa, satuttaa, pitää huolta, välittää, käyttää ja rakastaa yhtäaikaa. Jos alunperin on lähtenyt asetelmasta, jossa toisen on tarkoitus saada nautintonsa ja mielihyvänsä sen kautta, että miellyttää D:tään, yhtäkkiä subin onnellisuudella onkin iso merkitys. Vaikeita asioita pitää pystyä käsittelemään välillä niin, että nousee alistussuhteen yläpuolelle ja katsoo koko kuvaa yhden rikkeen sijaan. Subin pitää tuntea itsensä arvokkaaksi ja rakastetuksi silloinkin, kun hänellä halutaan kirjaimellisesti pyyhkiä lattioita tai esineellistetään huolella. Jos kaikki tämä sekoitetaan vielä normaaliarkeen, ehkä perheen perustamiseen jne.. on kuvio entistä haastavampi.

Kun asioista keskustelee, peilaa niitä yksin ja yhdessä ja on valmis tekemään muutoksia tarpeen mukaan, suhde voi säilyä hyvänä ja toimivana. Sellaisena, joka tyydyttää kummankin osapuolen kaikki tarpeet. Se riippuu paljon tarpeistakin. Joskus alistumisen tai alistamisen tahto voi olla mitoissa, joita on vaikea toteuttaa ihmisen kanssa, joka on samalla se tärkein ihminen maailmassa.

Ei varmasti ole yhtä oikeaa ratkaisua. Toisten kohdalla tämän kaiken yhdistäminen käy luontevasti, toisilla se ei vain voi onnistua. Rakkaus on haastava laji yksinkin. D/s -suhteen pitkäaikainen pyörittäminen on haastavaa sekin. Kokeilemalla se selviää. Ja on yleensä yrittämisen arvoista.

Pohdiskelee lemmikki, joka ei aiemmin uskonut rakkauteen

[telle]

Voi iso kiitos, lemmikki. Juuri noin minäkin ajattelen. Ja tämän näkökulman avaamasta maailmasta ei vain voi palata takaisin toimimaan tunteitta.

[Misery]

Kiitos, Lemmikki ajatuksia herättävästä tekstistäsi.

Tuohon rakastumissoppaan kun lisää vielä esimerkiksi molemminpuoliset, jo olemassa olevat vanilja-parisuhteet, salailun, kaksoiselämän ja sen sellaiset mukavat pikku mausteet, niin keitos on todellakin valmis.

Mikä on tärkeintä? Jossain sanotaan, että se on rakkaus. Olen eri mieltä. Miten paljosta ihminen on valmis luopumaan, jotta saa toteuttaa pimeintä sisintään ja olla itsekäs? Onko oikeutta olla onnellinen, jos omalla onnellaan aiheuttaa läheisilleen pysyviä vaurioita sieluun? Lähteäkö vai jäädä? Kauanko pystyy olemaan vaniljakuplassa, ennen kuin se taas puhkeaa?

Sinkkujen kesken tämä rakastumiskuvio olisi varmastikin paljon helpompaa.

Love hurts.

[Triss]

Ihana kirjoitus lemmikiltä ja niin ajatuksia herättävä    Paljon on samoja asioita tullut pohdittua yön pimeinä tunteina. Kinkymaailma on tuonut ennen niin mustavalkoiseen maailmankuvaan harmaita sävyjä ja kaiken sen fyysisyyden lisäksi on matkan aikana (joka profiilin mukaan käynnistyi tammikuussa -16) joutunut peilaamaan omia käsityksiä uusiksi. Niin rakkaudesta, seksistä, sessioinnista, monogamiasta, tasa-arvosta kuin omanarvontunteestakin. Ehkä avaan joskus enemmän omia fiiliksiä näistä, nyt ei löydy enemmän sanoja.

Miserylle haluan todeta ettei se rakkaus aina riitä. Rakkaus tuo mukanaan ihan hirvittävästi vastuuta, kipua ja riskejä kaiken sen voimaannuttavan ja järjen sumentavan hyvän olon lisäksi. Mitä enemmän rakastaa, sitä enemmän on riskinä satuttaa ja tulla satutetuksi. Vaniljakuplasta lähteminen ei ollut aikoinaan helppoa mutta oli se sen arvoista. Rakkautta tärkeämpää on olla uskollinen itselleen. Joku voisi myös kysyä onko se rakkautta jos ei voi paljastaa kaikkein pimeimpiä, salaisimpia sopukoita itsestään toiselle ja tulla hyväksytyksi virheineen, pahoine puoline kaikkineen...? 

[Galesi]

lemmikiltä fiksusti kirjoitettu.

Osalle tosiaan se rakastuminen hajottaa sen toimivan D/s -dynamiikan ja toisille tuo taas vain syventää sitä ja se miten tuo menee on täysin henkilöistä ja tilanteista kiinni. Vaikka enimmäkseen sujuisikin hyvin, niin väkisinkin varmasti tulee niitä hetkiä, kun joutuu jokainen miettimään sitä toisen satuttamista ja nöyryyttämistä ja niitä tunteita mitä ne herättävät itsessä ja toisessa.

Omalta kohdaltani pelissä on pakko olla mukana tunteita tai muuten leikistä jää vain pahamieli jälkikäteen. Oli se sitten dominoivana tai alistuvana, jos toista kohtaan ei oikein tunne mitään niin ei siitä myöskään saa mitään irti.

[Triss]

Huomasinpa juuri että jätin tyylikkäästi vastaamatta koko aiheeseen    Vastauksena totean että riippuu ihan varmasti ihmisistä ja siitä onko mono vai poly, mutta ainakin se tekee asioista monimutkaisempia. Tunteet mukanatuo aikamoisen määrän erilaisia odotuksia, toiveita ja ihmisestä riippuen myös vaatimuksia. Onhan tuo nähtävästi toiminut osalla joten mikäpä jottei. Ei minkäänlaista kokemusta suuntaan tai toiseen itsellä joten luotan vain viisaampien sanoihin 
Galea komppaan siinä notta leikkiminen vaatii edes jonkunlaisen tunneyhteyden että siitä saa muutakin irti kuin pöllähtäneen fiiliksen.

[Lily]

Tähän useita kertoja meinannut vastata, ja sitten todennut, että kaikki suorat mielipiteeni ovatkin jo muiden toimesta esillä..
Suorasti vastattuna vain tarkemmin kaivelematta kysymystä, vastaisin että Mielestäni ei, koska itselle henkilökohtaisesti tunteet ovat iso osa koko asiaa, ja sen toimivuutta.
Sadistinen puoli minussa pääsee valloilleen vasta kunnolla, jos tunteita on mukana.

Mielestäni Sadistiin rakastunut masokisti, sekä masokistiin rakastunut Sadisti, pystyvät antamaan toisilleen enemmän kuin satunnaiset sessiokumppanit, johtuen itselläni siitä että, itselläni satuttaminen on myös huolenpitoa ja hellimistä.

Mielestäni sama pätee D/s suhteessa, mitä enemmän tuntee subiaan, sen tarpeita, mielen koukeroita, tarpeita, haluja ja rajoja, sen varmemmin siinä on myös tunteita mukana, mutta sen myötä myös toiminta on luontevampaa ja toimivampaa.

Itselleni subi on aina lahja, ja se miten paljon itsensä mulle antaminen muhun vaikuttaa tunnepuolella, onkin jo itsessään avain toimivuuteen..

Isosta alustuksesta huolimatta, otankin kysymyksen kaltaisesti esille sen, että entäpä jos ketjun aloittaja tarkoittikin sitä että, jos D/s suhde kasvaakin irl suhteeksi, seurustelusuhteeksi, häviääkö silloin dynamiikka?

Se miksi päädyin vastaamaan vielä loistavien kommenttien jälkeenkin, oli tämä näkökanta..

Mielestäni jos tämä olisikin perimmäinen kysymyksen sisältö, niin siihenkin vastaisin että ei katoa tai häviä..
Niinkuin kaikenlaisissa suhteissa, myös tässäkin tapauksessa kaiken a ja ö on avoimuus, asioista keskustelu, tuntemuksista puhuminen, sekä varsinkin yhteisistä "pelisäännöistä" sopiminen..

toisille sopii parisuhteessa se että sovitusti sessiointi alkaa ja loppuu, ja sen ulkopuolinen aika on tasa arvoista aikaa, toisilla taas valta asetelma näkyy arjessakin..
Se miten se kenelläkin toimii ja mikä sopii ja molempia/kaikkia miellyttää, onkin sovittava juurikin siksi jokaisessa suhteessa ihan erikseen..

Olen myös kuullut erään henkilön sanovan että:" enhän mä nyt voi sanoa, mitä haluan itselleni tehtävän, tai mitä en halua, koska olen subi, ja subimaisesti mun on aina sanottava ei, vaikka toivoisinkin jonkun ehdotetun tapahtuvan".
Itse en allekirjoita moista, ehdottomasti vaadin ja kannustan subia kertomaan haluistaan, toiveistaan ym.
Se että toteutan subin haluja, ei vielä ole alentanut valta asetelmaa omassa elämässä.

Tulipahan nyt kirjoitettua aiheeseen oma vastine ainakin

[telle]

Kiitos lily, noin ajattelen minäkin, vaikka tosin alistujan näkökulmasta. Tunteiden ollessa olemassa nimenomaan haluaa tarjota rakkaalle D:lle enemmän, antaa itsestään kaiken. Minun näkökulmastani sessio ilman tunnetta ei juurikaan eroa vaniljaseksistä vaikka läsnä olisi miten paljon D/s-elementtejä.

[DeepThroatLover]

Mä oon varmaan aikamoinen outolintu miespuoliseksi alistajaksi, koska mulle tunteilla on merkitystä. Mun mielestä se liittyy alistajan ja alistettavan dynamiikkaan siten, että se syventää sessiota entisestään.

Toki rakkaus on vahva sana. Ihastuminen vois olla osuvampi. Mun mielestä se ei riko mitään paitsi platonisessa tilanteessa, missä vain toinen kokee tunteita. Silloin se toinen voi alkaa tuntua ahdistavalta.

En ole siirappinen tai tunteita näyttävä mies, mutta tiedostan ja uskallan kokea ne. Omasta mielestä se tekee musta paremman alistajan. En ole sadistinen, joten sitä en ainakaan menetä. Kivun tuottaminen ei kuitenkaan ole mulle ongelma, koska mulla on selkeät rajat, mitä en ylitä. En suostu vahingoittamaan toista. Kipu ja vahingoittaminen ovat eri asioita.

Vaikka tunnen toista kohtaan, ei mulle ole myöskään ongelma nöyryyttää rajusti tai saada toinen itkemään.

Pelin henki on vaan mun mielestä siinä, että yhdessä sovitusti koetaan kaikkea, mitä huvittaa. Jos toinen on seksuaalisesti alistava ja toinen alistuva, kombohan on täydellinen. Tunneside vain vahvistaa avoimuutta ja yhdessä tekemistä.

Mutta meitä on erilaisia. Mä ajattelen seksiä ensisijaisesti asiana, jonka kuuluu olla hauskaa ja tuottaa iloa elämään. Antaa sille jopa merkitys tietyllä tavalla. Se ei tarkoita sitä, etteikö seksi voisi olla rajua tai väkivaltaista. Kaikki on kiinni siitä, mitä yhdessä sovitaan.

Tunnustan kuitenkin, että välillä vituttaa se, että en kykene aina olemaan kylmä ja tunteeton. Joskus pystyn.  Ei auta kuin yrittää hyväksyä itsensä sellaisena kun on.

[DeepThroatLover]

Ja vielä lisäyksenä, että olen parempi alistaja, kun välitän. Tämä siksi, että tiedän ja ymmärrän paremmin, mistä toinen saa kiksit (vaikka oma tyydytys on luonnollisesti ensimmäinen prioriteetti). Osa tyydytyksestä tulee siitä, että koen alistettavan nauttivan alistuksestaan.

Tavallaan sillä ei ole mulle väliä, mutta kuitenkin on. Se kiihottaa mua, kun tunnen toisen vaikka kostuvan esimerkiksi rajusta kurkkupanosta. Se heittää vain lisää löylyä omalle kiukaalle, joka taas mahdollistaa paremman session.

Eli summa summarum: tunteet eivät pilaa mitään mun maailmassa. Ei edes rakastuminen. Sitä paitsi uusimmassa Tiede-lehdessä kerrotaan, kuinka rakastumisen huuma ei edes voi kestää liian kauan, koska se polttaisi ihmisen loppuun - sen verran näännyttävä kokemus se on kropalle.  kyllä se siitä tasaantuu!

Mutta kuten aina: kukin tyylillään!

[Ninni]

Ihan ensin anteeksi, etten jaksa ihan koko ketjua lukea juuri nyt läpi, mutta aihe on niin henkilökohtainen, etten malta olla kirjoittamatta. Luultavasti ajatuksissa ei ole mitään uutta, mutta lusikka on tähänkin soppaan laitettava.

Mietin juttua toisin päin. Onko minun mahdollista alistua ilman rakkautta. Aidosti. Entä jos alistuminen onkin rakkauden osoitus. Nyt joku miettii että onpas tuossa naiivi romantikko. Niin taitaa olla.

Voi päättää alistua ja antaa itsensä vaikka session ajaksi. Mitä vain rooleja voi esittää tietyn leikin ajan. Ja tuo päätös voi herättää tunteen. Tuoda leikkikaverin paljon lähemmäs kuin ehkä osaa arvatakaan.

Mutta entä kun vastaan tulee sellainen ihminen jonka edessä vaistomaisesti alistuu. Silloin toisessa täytyy olla jotain erityistä.

Se on totta että rakkaus käsitteenä on täällä paljon laajempi kuin perinteinen romanttinen rakkaus.

En ole vuosiin uskaltanut edes kirjoittaa R- sanaa. Siksi tämä oli tärkeä kirjoittaa.

Voin silti ymmärtää että rakastuminen voi "pilata" suhteen jos on sovittu rajoista, jotka estävät suhteen kehittymisen. Mutta tunteilleen ihminen voi hyvin vähän. Ajatuksille ja toiminnalleen taas sitäkin enemmän.

[Namunen]

Ninnin kanssa samoilla linjoilla. Tosin omalla kohdalla en käyttäisi sanaa rakkaus, ennemminkin ihastus, ihailu, arvostus, välittäminen. Kun on kokeillut sessiota iiman mitään tunteita, edes ystävyyttä niin metsään meni ja kunnolla. Ei toiminut tunneihmisen kohdalla ollenkaan, se ei vain ollut aitoa. Olen sitä mieltä että tunteet ylipäätään mahdollistavat sen toisen "ihon alle" pääsemisen ja suhteen kehittymisen. Ei varmastikaan toimi kaikilla, mutta omalla kohdalla selkeästi toimii ja tapahtuu juuri tuo Ninnin mainitsema vaistomainen alistuminen.

[TEGAMi]

Molemminpuolinen rakastuminen D/s-suhteessa -uhka vai mahdollisuus?

Kyselen mielipiteitä siksi, että mieltäni on jäänyt kaihertamaan vuosia, vuosia sitten ollut suhde, joka alistavan osapuolen mielestä meni pilalle sillä hetkellä, kun molemmat totesimme rakastuneemme toisiimme.

Onko mahdollista elää rakkaussuhteessa, joka on alun perin perustettu pelkälle D/s:lle?

On mielestäni mahdollisuus. Itselleni on käynyt näin. Olen ollut alkuun ihastunut suuresti, saanut D/s-suhteen ja sen myötä olen rakastunut.

Itse en alistu ellen ihaile, kunnioita, arvosta tjs. toista. Jos aikaa viettää toisen kanssa paljon, hänen kanssaan on turvallista, rauhallista ja kaunista, mutta myös hauskaa ja rietasta, niin kyllä kai siinä yleisimmin alkaa tunteet lämpenemään vahvemman puoleiseksi. Uskoisin, että viimeistään silloin, kun ei ole aina pelkkää sessiointia, vaan näkee toista myös muutoin.

Vai kysytäänkö yhä aikuisiällä: "Alakko nää miun kans seurustelemaan?" Sinänsä varmaan pitäisi, kun on näitä poly- ja avoimia suhteita, joissa on vaan lupa leikkiä suhteen ulkopuolisen kanssa. Vaniljoiden kanssa ei ainakaan kysytä, vaan se vaan todetaan kuukauden parin jälkeen "onko tää se meidän merkkipäivä nyt sitten?"
Minulla on omat merkkipäivät minun rakkaalle, ihastuksille ja tärkeille. Mie oonkin semmonen polyhöperö 

Voin silti ymmärtää että rakastuminen voi "pilata" suhteen jos on sovittu rajoista, jotka estävät suhteen kehittymisen. Mutta tunteilleen ihminen voi hyvin vähän. Ajatuksille ja toiminnalleen taas sitäkin enemmän.

Ninnin kanssa olen tässä myös samaa mieltä. Jos on vain D/s-suhde, jolla ei ole mahdollisuutta kehittyä missään kohtaa isommaksi, mutta tunteet kasvaa niin mitä silloin tapahtuu? Itse olen tukahduttanut tunteita, tai ainakin yrittänyt, mutta aina kun sen toisen näkee niin kaikki kahleet häviää jonnekin. Loppuiko se suhde vai ei, en kerro

[momoi36]

Pilaa, koska tunteet pilaa kaikki hyvät jutut. Kun siinä on mukana rakkaushöpötystä niin draama lisääntyy ja aikaa käytetään enemmän riitelyyn kuin leikkimiseen.

Toki se syventää suhdetta, mutta minulla on kokemusta vaan sen negatiivisista vaikutuksista.

[Sigmamies]

Pilaa, koska tunteet pilaa kaikki hyvät jutut. Kun siinä on mukana rakkaushöpötystä niin draama lisääntyy ja aikaa käytetään enemmän riitelyyn kuin leikkimiseen.

Toki se syventää suhdetta, mutta minulla on kokemusta vaan sen negatiivisista vaikutuksista.

Asiat pitää osata hoitaa niin ettei draamaa synny ja tuo on yksi syistä minkä takia määräaikaisina pidän suhteeni ja valitsen sitoutumiskammoisia leluja 
Tunteita tulee väkisinkin suhteessa jos on aina vaan kivaa ja yhteinen päämäärä. Se että sen saa kokea ihmisen seurassa joka/josta välittää on paljon palkitsevampaa kuin tunteeton meininki,ero ei tuolloinkaan ole helppoa mutta kun se on pakko joskus tehdä niin rakkaita ihmisiä on muutamia kertynyt