Sariolan ensimmäisessä ei-rikosromaanissa (miksi sellaisia oikeasti kutsutaan?), avainromaaniksi luettavassa Joka tuulen kylvää (1957) on jo näkyvissä myöhemmin toistuvasti pilkahteleva S/M-juonne.
Romaanin päähenkilö on ylioppilas Esko Arra (Sariolan myöhempiin salanimiin kuuluvat Esko Laukko ja Esa Auli Arra), joka romaanin alussa joutuu suvun muodostaman "tuomioistuimen" eteen opiskelurahojen tuhlaamisesta. Tässä tilanteessa päähenkilö mielessään muistelee hyveellisenä ja ankarana Kolkatan Olkana esitetyn vanhemman sisarensa antamia selkäsaunoja. Mieshahmojen joukossa on sekä tuomitsevia että hyväksyviä, mutta jälkimmäiset sekä suojeleva äiti vaiennetaan ryhmäpaineella.
Itse romaani koostuu toistuvista kunnollisuuslupauksista, niiden mukaisen elämän yrityksistä ja väistämättömistä repsahduksista, joihin liittyy olennaisesti omassa surkeudessa piehtarointi ennen uuden nousun mahdollisuutta. (Tämä on myös kirjailijan tosielämän peruskuvio julkaistujen päiväkirjamerkintöjen perusteella.) Pitempiaikaiset naissuhteet kaatuvat toisen osapuolen liialliseen kunnollisuuteen (äidin ja isosiskon hahmot siis kertautuvat näissä).
Jo tuotannon tässä vaiheessa mukana on päinvastainen naistyyppi, jolla on sen verran "nymfomaanisia ja masokistisia" taipumuksia, että päähenkilön hyveellistä puolta jo hirvittää.
Tukihenkilöinä esiintyvät päähenkilön kanssa samansuuntaisia, mutta ei yhtä kehittyneitä arvoja omaavat mieshahmot, joilta löytyy rahoitusta ja neuvoja. Nämä toistuvat myöhemmin kirjailijan päiväkirjaansa tallentamassa elämässä mm. pankinjohtajien hahmoissa.
Päähenkilö aloittaa romaanin lopussa katumus- ja sovitusprosessin ankaralla fyysisellä työllä tukkijätkänä Pohjois-Suomessa.
Kuviosta puuttuu domina, jolla on kultainen sydän. On mahdollista, että kirjailijan oikeassa elämässä oli jonkin aikaa sellainen turkulaisen, varakkaan leskirouvan muodossa.