Kipukynnys

[stoge]

Liian alhainen kipukynnys masolla o ku reisille laukeeva äijä.
Liian vähän.

Liian korkea kipukynnys on sitten taas lähinnä ärsyttävä asia.
Tän esiintyessä tietää kyllä miten sen toisen saa huutamaan sitä punasta, mutta kun ei viittis lähtemään lusimaan sen takia.
Ne henkilöt jotka on tulleet vastaan ja on omannu tälläsen kipukynnyksen, on ollu sellasia, että he kyllä aistivat kivun mutta sulkevat sen pois,
lähinnä sen vuoksi, että he eivät enää vaan yksinkertasesti välitä.

Mulle kivun tuotto sinänsä, vaikka kivaa onkin, on edelleen metodi jonka voimalla matkustetaan siihen oikeaan maaliin eli
pelkotiloihin ja murtumiseen. Toisen kärsimys kiihottaa sisäistä sadistia mutta se ottaa orkkunsa siitä verisestä mytystä nyyhkimässä lattialla.

Mulla oli aikoinaan kipukynnys jota kuvailtiin "jäätäväksi".
Se tosin johtu siitä, että vaikka oonkin runkkari maso, mä suljen kivun pois mielestäni samalla lailla kun tuossa yllä kuvaamani oikeat masot.

Kivun muoto ja se miten kipu tuotetaan vaikuttaa aivan helvetisti.
Mä olen allerginen esim. piiskoille, mutta muhun voi tökkiä kuumaa terästä ja hymyilen vaa nätisti.

Kaipa kivun sietämisessä on loppumetreillä kyse mielentilasta.

[cheri]

Kiitti kaikille tosi paljon kommenteista! Vähän aavistelinkin, että molemmissa ääripäissä lienee ongelmansa ja se mitä siihen väliin jää on tosi laajakirjoista. Itse en ole koskaan edes heilauttanut piiskaa kenenkään toisen suuntaankaan, joten on mielenkiintoista pohtia, miten subin reaktiot ja kaikki muu tilanteessa yhdessä vaikuttavat siihen, miten D asian kokee.

Kivun muoto ja se miten kipu tuotetaan vaikuttaa aivan helvetisti.
Mä olen allerginen esim. piiskoille, mutta muhun voi tökkiä kuumaa terästä ja hymyilen vaa nätisti.

Kaipa kivun sietämisessä on loppumetreillä kyse mielentilasta.

Tämä on kyllä niin totta. Itse kammoan kuollakseni sellaista terävää, tiivistä kipua mitä vaikkapa veitset tai pureminen aiheuttaa ja siedän huomattavasti paremmin esimerkiksi piiskaamista tai lyömistä. Mielentila, tilanne ja ympäristö todellakin vaikuttavat myös tosi paljon siihen, miten paljon kipua pystyy prosessoimaan milläkin hetkellä.

[Skadi]

Seuraa kysymys kaikille itsensä sadistiksi luokitteleville ja muille, jotka tykkäävät rääkätä subeja omaksi ilokseen. Luin kerran jonkun domin mielipiteen siitä, että subin kipukynnyksellä ei ole mitään väliä session kiihottavuuden/jännittävyyden/hyvyyden kannalta. Hänen mukaansa sadisti ei nauti kätensä heiluttamisesta, vaan reaktioista, mitä sillä saa toisesta irti - eli sillä, kuinka kovaa toista saa piestä, ei ole niinkään väliä, pääasia vain että sattuu.  …  Painelevatko kevyehkö OTK-piiskaus ja rankka veri lentää -kipusessio samalla tavalla sadistien nappuloita, jos niillä vain saadaan samanlainen reaktio ulos eri kipukynnyksen omaavista subeista?

Tosi mielenkiintoinen aihe kyllä! Mulle sadistina tämä on vähän kakspiippuinen juttu, toisaalta se menee juuri niin kuin tuossa siteeratussa mielipiteessä, että ei sillä oo väliä, kuinka kovaa pääsee lyömään, vaan mitä reaktioita saa irti. Urheilusuoritukset on sit asia aivan erikseen eikä liity piiskaamiseen mitenkään. Siinä mielessä subi ei-niin-korkealla kipukynnyksellä on jees, että niitä reaktioita sit todella saa helposti irti ja varmasti tietää, että sattuu. Sit toisaalta olin tässä ihan vasta sivustakatsojana eräässä piiskauksessa, jossa todella tehtiin töitä ja saatiin veri virtaamaan... olihan se sit ihan mahtava näky kans. Toisaalta sit en tiedä, kuinka paljon mulla liittyy toisiinsa fetissi vereen ja fetissi kivun/reaktoiden tuottoon, että ehkä niiden ei tarvitse esiintyä yhdessä välttämättä vaan ovat toisistaan riippumattomia (ainakin osittain) jolloin taas päästään alkuperäiseen sitaattiin, että ei sillä kipukynnyksellä ja piiskaamisen voimalla niin väliä, kunhan sattuu. 

Se tietenkin sit on mälsää jos mitään ei saa tehdä jos toinen ei kestä mitään, vähän pitää pystyä toisen mieliksi ottamaan. Mut ei tarvii olla HC-maso, että sadistilla on kivaa (vaikka hyvin korkeassa kipukynnyksessä olisi varmasti puolensa myös.)

[remmittä]

Sit toisaalta olin tässä ihan vasta sivustakatsojana eräässä piiskauksessa, jossa todella tehtiin töitä ja saatiin veri virtaamaan...

Siinä minulla luomi raapaistiin vahingossa auki, mikä sai veren näyttämään virtaavalta   

[life1000]

Kipukynnys on, ainakin mulla, vähän kaksipiippuinen juttu. Mulla on korkea kipukynnys. Sitten 10 vuotta sitten sairastuin ja kipua oli koko kehossa. Nyt jotkut kehonosat ovat erityisesti kipeitä mulla. Eli oma kivunsäätelyjärjestelmä kehossa on häiriintynyt. Pelkään esimerkiksi toimenpiteitä lääkärissä, koska pieni kipu voi tuntua todellista suuremmalta.

Kuitenkin bdsm sopii hyvin henkilöille, joilla on kipua kehossa. Se lievittää kipua ja tuottaa hyvää oloa. Haluan nauttia kivusta seksissä, mutta pieni pelko kalvaa mieltä. Jos toinen ei ymmärrä tai ota kaikkea huomioon. Ehkä se on se luottamus. Ja toki seksin voi erottaa muusta koetusta kivusta. Se on itselle sallittua, kuin kipulääke.

[Lettu]

Kipukynnys on vielä testaamatta.

[Gitta]

Niin... En yhtään osaa sanoa onko minulla korkea vai matala kipukynnys. Yli ei olla vielä menty... Olen kuitenkin sitä mieltä, että kyky vastaanottaa kipua vaihtelee tilanteesta ja päivästä toiseen. Liittyneekö hormonitoimintaan, en tiedä.

[vila]

Mulla oli aikoinaan kipukynnys jota kuvailtiin "jäätäväksi".
Se tosin johtu siitä, että vaikka oonkin runkkari maso, mä suljen kivun pois mielestäni samalla lailla kun tuossa yllä kuvaamani oikeat masot.

Tuo kuulostaa enemmän dissoreaktiolta kuin kivunprosessoinnilta? Toisilla dissosiaatiokyky on huomattavasti parempi (johtuu varmaan harjoittelusta) kuin toisilla, mutta tässä varmaan päästään siihen kysymykseen että mikä on seksuaalista masokismista ja mikä on sitten noh jotain muuta "masokismia"?  Minun käsitykseni seksuaalisesta masokismista on se, että sen kivun ottaa avoimesti vastaan, prosessoi ja nauttii siitä kivusta (eikä torju sitä tahdonvoimalla/dissoilulla).

[life1000]

Niin... En yhtään osaa sanoa onko minulla korkea vai matala kipukynnys. Yli ei olla vielä menty... Olen kuitenkin sitä mieltä, että kyky vastaanottaa kipua vaihtelee tilanteesta ja päivästä toiseen. Liittyneekö hormonitoimintaan, en tiedä.

Totta. En mäkään tiedä onko mulla korkea kipukynnys kivun vastaanottamisessa seksuaalisessa mielessä, koska tarkoitushan on hakea rajoja.

[stoge]

Mulla oli aikoinaan kipukynnys jota kuvailtiin "jäätäväksi".
Se tosin johtu siitä, että vaikka oonkin runkkari maso, mä suljen kivun pois mielestäni samalla lailla kun tuossa yllä kuvaamani oikeat masot.

Tuo kuulostaa enemmän dissoreaktiolta kuin kivunprosessoinnilta? Toisilla dissosiaatiokyky on huomattavasti parempi (johtuu varmaan harjoittelusta) kuin toisilla, mutta tässä varmaan päästään siihen kysymykseen että mikä on seksuaalista masokismista ja mikä on sitten noh jotain muuta "masokismia"?  Minun käsitykseni seksuaalisesta masokismista on se, että sen kivun ottaa avoimesti vastaan, prosessoi ja nauttii siitä kivusta (eikä torju sitä tahdonvoimalla/dissoilulla).

Kumpikin.

Tilanteessa toiminnan näkee ulkopuolelta ja koska ei oo läsnä ei kipuakaan tunne.
Toisaalta, yllättävässä tilanteessa jota ei voi ennakoida, siinäkään kipu ei tuota "normaalia" reaktiota.

Tossa sekottuu monet asiat, varsinkin tilannepohjaisessa "kivussa", se kipu itsessään voi olla täysin sivuseikka ja ne muut asiat
tuo sen "nautinnon".

Itsellä, varsinkin ennen, kivun prosessointi meni mun päässä niin, että se on olemassa mutta siitä ei välitä.
Tätä en koskaan, ainakaan tietoisesti, oo harjoitellu.

[Ouroboros]

Mulla oli aikoinaan kipukynnys jota kuvailtiin "jäätäväksi".
Se tosin johtu siitä, että vaikka oonkin runkkari maso, mä suljen kivun pois mielestäni samalla lailla kun tuossa yllä kuvaamani oikeat masot.

Tuo kuulostaa enemmän dissoreaktiolta kuin kivunprosessoinnilta? Toisilla dissosiaatiokyky on huomattavasti parempi (johtuu varmaan harjoittelusta) kuin toisilla, mutta tässä varmaan päästään siihen kysymykseen että mikä on seksuaalista masokismista ja mikä on sitten noh jotain muuta "masokismia"?  Minun käsitykseni seksuaalisesta masokismista on se, että sen kivun ottaa avoimesti vastaan, prosessoi ja nauttii siitä kivusta (eikä torju sitä tahdonvoimalla/dissoilulla).

Kumpikin.

Tilanteessa toiminnan näkee ulkopuolelta ja koska ei oo läsnä ei kipuakaan tunne.
Toisaalta, yllättävässä tilanteessa jota ei voi ennakoida, siinäkään kipu ei tuota "normaalia" reaktiota.

Tossa sekottuu monet asiat, varsinkin tilannepohjaisessa "kivussa", se kipu itsessään voi olla täysin sivuseikka ja ne muut asiat
tuo sen "nautinnon".

Itsellä, varsinkin ennen, kivun prosessointi meni mun päässä niin, että se on olemassa mutta siitä ei välitä.
Tätä en koskaan, ainakaan tietoisesti, oo harjoitellu.

Dissoreaktiota ei yleensä voi hallita. Dissosiaatioon taipuvaisen täytyy treenata tosi paljon mentaalisesti, jotta sessio ei loppuviimetteeksi mene reisille liiallisen käsittelemättömän kivun takia. Tämä vaatii dommelta lähes yli-inhimillistä ihmisenlukutaitoa ja jos sub ei ole dissostaan edes tietoinen, voi jälki olla tosi rumaa.

[stoge]

Mulla oli aikoinaan kipukynnys jota kuvailtiin "jäätäväksi".
Se tosin johtu siitä, että vaikka oonkin runkkari maso, mä suljen kivun pois mielestäni samalla lailla kun tuossa yllä kuvaamani oikeat masot.

Tuo kuulostaa enemmän dissoreaktiolta kuin kivunprosessoinnilta? Toisilla dissosiaatiokyky on huomattavasti parempi (johtuu varmaan harjoittelusta) kuin toisilla, mutta tässä varmaan päästään siihen kysymykseen että mikä on seksuaalista masokismista ja mikä on sitten noh jotain muuta "masokismia"?  Minun käsitykseni seksuaalisesta masokismista on se, että sen kivun ottaa avoimesti vastaan, prosessoi ja nauttii siitä kivusta (eikä torju sitä tahdonvoimalla/dissoilulla).

Kumpikin.

Tilanteessa toiminnan näkee ulkopuolelta ja koska ei oo läsnä ei kipuakaan tunne.
Toisaalta, yllättävässä tilanteessa jota ei voi ennakoida, siinäkään kipu ei tuota "normaalia" reaktiota.

Tossa sekottuu monet asiat, varsinkin tilannepohjaisessa "kivussa", se kipu itsessään voi olla täysin sivuseikka ja ne muut asiat
tuo sen "nautinnon".

Itsellä, varsinkin ennen, kivun prosessointi meni mun päässä niin, että se on olemassa mutta siitä ei välitä.
Tätä en koskaan, ainakaan tietoisesti, oo harjoitellu.

Dissoreaktiota ei yleensä voi hallita. Dissosiaatioon taipuvaisen täytyy treenata tosi paljon mentaalisesti, jotta sessio ei loppuviimetteeksi mene reisille liiallisen käsittelemättömän kivun takia. Tämä vaatii dommelta lähes yli-inhimillistä ihmisenlukutaitoa ja jos sub ei ole dissostaan edes tietoinen, voi jälki olla tosi rumaa.

Mä en puhu sessioista, en ole subi (enkä masokisti, kohteena), enkä tiedä vittuakaan näiden psykologiasta.
Mä vaan pystyn (tai ainakin pystyin) ohittamaan kivun hyvin pitkälle olemalla välittämättä siitä.

Itse oon touhunnu samankaltaisten kanssa, siis masokistien, ja joo, jos maso pystyy sulkemaan kivun pois ja on siinä
mielentilassa, että niin tekee, se on vaniljaseksiuaalisesti verrattavissa siihen että heiluttelis patonkia parkkihallissa. 

[Inertia Creeps]

Itselläni on suhteellisen korkea kipukynnys enkä muutenkaan pidä pahemmin ääntä sessioidessa. Haluan myös testailla rajojani joten pyrin välttämään turvasanojen käyttöä, joten on pitänyt erikseen opetella sanomaan edes au sitten kun alkaa oikeasti sattua liikaa. Mutta kuten pari on täällä jo maininnut, kipukynnys on tavallista alhaisempi väsyneenä ja erityisesti kipeänä jolloin ei meinaa kestää pienintäkään kipua.

Jälkiä jää toisaalta suhteellisen helposti mikä on vain plussaa, koska nautin siitä miten ne toimivat muistoina sessioista vielä päiviä niiden jälkeenkin.

[Kahlitsija]

Minulle ei oikein sovi leikkikaveri, jolla on erittäin korkea kipukynnys tai ei näytä ollenkaan, että sattuu. Siitä kun vaan sitten intoudun satuttamaan kovempaa ja kovempaa niin kauan, kunnes saan sen haluamani reaktion. Ja jos toinen liian kauan puree hiljaa hammasta, voi jälki olla aika pahaa, koska en lopeta.

[viaton]

Minulla on suht korkea kipukynnys, mutta en kuitenkaan mene sellaisiin tiloihin, että lakkaisin reagoimasta. Kun pysytellään mukavuusalueellani, minusta ei lähde meteliä tai reaktioita kevyttä huohotusta lukuunottamatta. Tuolloin kipu on sellaisella tasolla, että se on nautinnollista ja kiihottavaa enkä edes siinä hetkessä koe, että se sattuisi. Yleensä tuo aiheuttaa pelkästään kiihottumista enkä välttämättä rekisteröi  kipua kipuna. Tuntuu kuin kipusensoreilla olisi suora yhteys jalkoväliini. Joskus sitä on tullut pohdittua, että minkälaisiin tiloihin sitä pääsisi, jos pysyttelisi tuolla alueella ja nostelisi intensiteettiä hitaasti.

Useimmiten leikit ovat kuitenkin sen verran kovia, että kivunkin kanssa mennään selvästi mukavuusalueeni ulkopuolelle. Silloin reaktioita alkaakin sitten irrota ja silloin sattuu kunnolla. Yleensä vihaan satuttajaani hyvinkin intensiivisesti sillä hetkellä eikä kivussa ole mitään nautinnollista. Paitsi, että kroppa kyllä paljastaa kiihottumiseni, vaikken itse sitä huomaakaan. Saatan itkeä, inistä ja joskus jopa huutaa ja ajatukseni menevät solmuun, kun samaan aikaa pelkää sekä kivun loppumista että sen jatkumista. Minä saan sitten kovimmat kiksini juuri kivun loppumisen jälkeen ja olo on kuin narkkarilla, joka on juuri saanut fiksinsä, ja siltä kuulemma näytänkin. Satuttamisen jälkeen aika meneekin sitten pilvillä leijuessa ja hitaasti maankamaralle palaillessa.