Minun sadismini

[Kolumnisti]

Minun sadismini
 

Katsot silmiini, jännitys paistaa silmistäsi. Hymyilet vienosti, et tiedä, mitä tuleman pitää. Tässä hetkessä ei ole mitään muuta, kuin me kaksi. Hymyilen sinulle, katselen sinua ja kuiskuttelen sinulle tuhmuuksia. Silitän hieman poskeasi, siirrän hiussuortuvan silmiltäsi. Luen sinua, luen sinun eleitäsi ja sinun reaktioitasi. Jännittynyt hymysi on yksin minun, yrität kurkistaa olkasi yli pukilla maatessasi, muttet näe mitä takanasi tapahtuu, olet kiinni. Jännittynyt hymysi kohdistuu jälleen minuun.
”Oletko valmis” kysyn. Nyökkäät jännittyneesti ja soperrat jotain sen suuntaista. Huomaamattasi annan merkin yleisöäsi viihdyttävälle piiskan heilauttajalle.
Ensimmäinen osuma. Inahdat hieman, kiherrän hieman ja kehotan sinua rentoutumaan. Kehotan sinua huutamaan, päästämään kaiken ärtymyksen elämää ja muita kohtaan valloilleen, käyttämään ääntäsi.
Toinen osuma. Huudahdat jo hieman, tiedän kuitenkin, ettet antanut kaikkeasi. Kommunikoin elein ja katsein piiskaajan kanssa, rohkaisen sinua huutamaan.
Kolmas osuma. Huudat, tyhjennät keuhkosi, annat alkukantaisille vaistoillesi vallan…
…
Silitän lopulta poskeasi, sinua irrotetaan kahleista ja täysi huomioni on sinussa. Näen sinun tuntevan olosi kevyemmäksi, vapautuneemmaksi noustessasi pukilta eteeni seisomaan. Halaan sinua ja silitän vielä poskeasi, suukotan sinua huulille. Hymyilet kauniisti ja kiität. Hymyilen. Sinun reaktiosi, sinun tunteiden tulvasi täydensi minun sadismini, vaikka minä en sinua piiskannutkaan. Sinä annoit minulle jotain todella intiimiä ja nautinnollista. Halaan sinua vielä, ennen kuin lähdet autuaallisesti hymyillen jatkamaan matkaasi.

Sadismin ei aina välttämättä tarvitse olla hampaat irvessä vereslihalle hakkaamista. Saan valtavaa nautintoa kun saan piiskata jonkun, mutta vielä enemmän nautin saadessani siitä vahvoja reaktioita. Aina kivun ei välttämättä tarvitse olla minun itseni aiheuttamaa, jos saan reaktiot itselleni, saan tilanteesta kaiken tärkeimmän. Joku luonnollisesti nauttii siitä, kun toiseen vain oikeasti sattuu. Kivun tuottaminen on se pääasia, ei tosin minulle.
 
Olen jonkin aikaa miettinyt, onko ”minun sadismilleni” oikeasti oikeaa olemassa olevaa sanaa. Jos piiskattu tai muutoin ”rääkätty” henkilö ei anna reaktioita tai huuda, aivan kuin piiskaisin kiviseinää, en saa tilanteesta mitään irti. Jos taas uhri antaa reaktioita, vastineita sille, mitä hänelle teen saan enemmän kuin annan, vaikka keino reaktioiden hakemiseen ei olisikaan edes välttämättä kipua tuottavaa sellaisenaan. En edes oikein osaa kuvalla mikä kaikki muodostaa minun sadismini, reaktiot pääasiassa, mutta myös se kipu – mutta vain ja ainoastaan, kun saan siitä minkäänlaisen reaktion.
 

Kuljetan kynsiäni niskassasi, väriset ja värähtelet, kuulen kehräyksesi ja näen että nautit. Otan hellästi, mutta tiukasti kiinni hiuksistasi, kehosi jännittyy juuri oikean verran. Kiedon hiuksesi kaulasi ympärille, haron niitä sormillani, kehonkielesi kehrää minulle, aika ja paikka katoaa, vain tämä hetki merkitsee. Nautit ja annat nautintosi näkyä minulle, nautin. Nipistän kevyesti niskastasi, terävät kynteni kulkevat pitkin ihoasi, selkäsi taipuu kevyelle kaarelle. Silmäsi ovat kiinni, huulesi hymyssä. Näen, että nautit olostasi, millään muulla ei ole merkitystä juuri tällä hetkellä, ei minulle eikä sinulle. Antamalla minun nähdä nautintosi saan itse enemmän kuin pyysinkään. Sain reaktiosi sekä nautintosi.

Sillä ei edes ole merkitystä, oliko reaktio täysin aito. Sillä on merkitystä, että antamalla reaktioita kerrot minulle nauttivasi tilanteesta, oli se mikä hyvänsä. Piiska, kynnet, alistaminen, kipu, nautinto… Ei sillä ole mitään merkitystä mikä antaa reaktion, mikä luo tunteen, mikä antaa eleet. Vain se merkitsee, että hetkessä on kaksi tai useampi ihmistä joiden välillä on tunne, tunteiden näyttäminen ja luottamus. Jos et luottaisi minuun, et antaisi niin nautinnollisia reaktioita. Reaktio voisi olla täysin näyteltykin, jos osaat sen, hyvä, ei sillä ole merkitystä – kunhan vain annat sen reaktion.
 
Joku voisi sanoa, etten ole sadisti. Olen kyllä. Jos reaktiosi syntyy kivusta ja annan sinulle kipua, palkitset minun sadismiani aivan yhtä täydellisesti kuin, jos reaktiosi syntyisi puhtaasta nautinnosta. Ilman reaktioita ei lopulta ole täyttä nautintoa. Mietitään vaikka jälkiä. Jos henkilöllä on piiskauksen jäljiltä mustelmia takapuolessa ja hän viettää aikaa peilin äärellä nauttien näkemästään, hän reagoi ja antaa reaktioita – vaikkakin todennäköisesti itsekseen ja yksikseen – jostain, mikä on tuottanut nautintoa.
 
Kipu, nautinto, reaktiot, elämykset, kokemukset.. Kaikki kulkevat käsi kädessä, löyhemmin tai tiukemmin. Nautinto on se tärkein asia, mitä ihminen voi kokea ja jokainen meistä nauttii eri asioista eri tavoilla – minun tapani ei ole se ainoa oikea.
 


Reaktioista nautiskellen, rakkaudella Jen.

[Lady Whip]

Sillä ei edes ole merkitystä, oliko reaktio täysin aito. 

Mielenkiintoinen näkökulma. Itse ajattelen toisin.
Juuri reaktioiden aitous on merkki siitä missä mennään. Alistuva viestittää kaikilla reaktioillaan hänen oman tilanteensa. Se aitous on kuin sanaton turvasana, merkki siitä miten jatketaan eteenpäin.

Muistan tilanteita joissa reaktiot ovat olleet enemmän mitä olisivat oikeasti. Sen vaistoaa. Äänensävystä, ilmapiiri muuttuu, .. silloin tuntuu siltä kuin olisi vain näytelmän sisällä edeltäkäsin annetuilla vuorosanoilla. Pieni pettymys. Mietin tekeekö hän tuota vain siksi kun tietää minun pitävän reaktioista. Palvelee tälläkin tavalla antaen sen mitä haluan.

Toisaalta, jos niitä reaktioita ei tule niin sekin saattaa olla pettymys. Silloin taas miettii onko kenties vuorovaikutuksessa vika. Väsymys, verensokerit matalalla, ei jaksa, ei viitsi, väärä hetki leikkiin, miellyttää antautumisellaan vaikka ei oikeasti haluaisi juuri silloin, minun toiminnassa vika, huono  päivä jne.

Reaktiot vaikka kuinka pienet, kunhan ne on aidot miellyttävät kaikkein eniten.
Sellainen poissaoleva ilmapiiri, ei läsnäoleva on melko kurja. Reagoidaan mutta ei olla kuitenkaan läsnä. Sen vaistoaa.
Tämä on vain minun mielipiteeni tällä hetkellä.

[telle]

Ihana ❤ Omalta osaltani tosin alistuvana osapuolena nykyään arvostan vain aitoja reaktioita ja tuntemuksia. En anna pelkän oman miellyttämisenhaluni D-ihmistä kohtaan viedä minua. Rehellisyydestä tuntuu tulee vuosi vuodelta tärkeämpi arvo....

[Jen]

Sillä ei edes ole merkitystä, oliko reaktio täysin aito. 

Toisaalta, jos niitä reaktioita ei tule niin sekin saattaa olla pettymys. Silloin taas miettii onko kenties vuorovaikutuksessa vika. Väsymys, verensokerit matalalla, ei jaksa, ei viitsi, väärä hetki leikkiin, miellyttää antautumisellaan vaikka ei oikeasti haluaisi juuri silloin, minun toiminnassa vika, huono  päivä jne.

Reaktiot vaikka kuinka pienet, kunhan ne on aidot miellyttävät kaikkein eniten.
Sellainen poissaoleva ilmapiiri, ei läsnäoleva on melko kurja. Reagoidaan mutta ei olla kuitenkaan läsnä. Sen vaistoaa.
Tämä on vain minun mielipiteeni tällä hetkellä.

Se, mitä hain tuolla lauseella tarkoittaakin enemmän sitä, että, jos tyypillisesti henkilö ei huuda saadessaan piiskaa, vaikka nauttisi, mutta minulle antaa näitä "uikahduksia" tai "kiljahduksia" puhtaasti siksi, että tietää minun saavan niistä nautintoni.. Tai muut vastaavat tilanteet. Kaikki eivät luontaisesti anna reaktioita, ja vaikka reaktiotontakin voi lukea jossain määrin, siitä ei minulle tule nautintoa. Ei vain kiinnosta roimia lahnaa käsiä kipeäksi, joten reaktion antaminen, vaikka edes kertomalla tilanteessa sanallisesti tunnoistaan sytyttää.

[bondorlove]

Reaktioiden aitoudesta.
Minun mielestäni D:n tehtävä on huolehtia reaktioiden aitoudesta. Jos "piiskattava" voi inistä, äännellä tms oman halunsa mukaan niin hänhän onkin silloin se joka määrää. EIkä toiste päin, kuten pitäisi olla?
Hyvä D / M tuntee alistettavan tai osaa lukea häntä niin että reaktiot ovat aitoja.

[LeatherM]

Kyyneleet on hieno reaktio.

[telle]

Kieltämättä noin masokistina minäkin näen valheellisen reaktion "topping from bottom" tyyppisenä ilmiönä. Toki kuitenkin ymmärrän että makuja on monenlaisia. Itselle se kipu on tärkeää, ja juuri aidoista reaktioista sadisti osaa lukea juuri minua. Tuo siis vain minun näkökulmani...