Tunteet ja BDSM

[hiukan]

Onko kukaan miettinyt voisiko ainakin osa BDSM:n tai kinkyilyn viehätyksestä liittyä siihen, että siitä voi saada luvan kokea ja leikkiä tunteilla, jotka arkipäivässä ovat harvinaisia ja joista normaalisti pyrkii pysymään erossa. Varsinkin korvien välissä tapahtuvassa kinkyilyssä voi saada ”luvan” tuntea esim. pelkoa toista kohtaan. Häpeä on pelon lisäksi yksi voimakkaimmista ja peitellyimmistä tunteista, ja monille se on myös kiihottavimpia tunteita.

Voiko varsinkin alistumisessa ja alistamissa olla kyse, ainakin joillekin meistä, leikkimisestä arkielämässä liian vaikeiksi koetuilla tunteilla? Ovatko ne kiihottavia juuri siksi, että niitä ei tavallisessa elämässä usein edes voi tai saa kokeilla? Onko tämä jonkinlainen trippi pelkkien omien (ja kumppanin) tunteiden avulla?

Vai keksinkö nyt pyörää uudestaan, jonka kaikki muut kokeneemmat ovat jo tajunneet?

(Siirtäkää, jos ei mennyt oikealle palstalle. Tai jos tätä on jo käsitelty toisessa ketjussa. Vasta toinen viestini, joten foorumi on vielä itselleni uusi ja outo.)

[Leikkisa]

Tämä on aivan oikea paikka ja erittäin hyvä aloitus.

Itse ainakin ajattelen, että BDSM:ssä saa hyvin paljon kaikkea sellaista, mitä ei tavallisessa arjessa tule vastaan. Harvinaisemmat tunteet ovat varmasti yksi osa sitä kokemusta kaikkien muiden aistituntemusten ohessa. Kinkyillessä on ainakin minulla ollut yleensä mukavasti sellaista jännitystä ja monia muita kivoja tunteita, mitä ei kovin helposti muualta voi saadakaan. Vähän pelkoakin on siinä yhteydessä joskus koettu, mutta tilanteeseen liittyvä turvallisuuden tunne on kuitenkin hyvin suuri osa sitä kokonaisuutta. Olen myös itse olen melkoinen viilipytty, mutta muutaman kerran tuossa yhteydessä omat tunnereaktiot ja erityisesti niiden voimakkuus ovat yllättäneet.

Suhtaudun tuohon tunnepuoleen samanlaisena tutkimusmatkana kuin kaikkeen muuhunkin kinkyilyyn laajemminkin. Saavutettuihin tunnetiloihin on mukava tutustua ajan kanssa ja kokeilla miten itse reagoi mihinkin asioihin. Koko alue on kuitenkin melko laaja kenttä potentiaalisia elämyksiä, mitkä pitää vain uskaltaa kokea.

Siinä mielessä vastaisin, että "Kyllä". Tunteet ovat ehdottomasti merkittävä osa sitä viehätystä. En kuitenkaan sanoisi, että se on pelkkä tunteiden trippi. Kyllähän kokonaisuuteen liittyy myös paljon laajempi joukko tuntemuksia ja kokemuksia, jotka sitten tuntuvat hyvältä (tai vähemmän hyvältä) vähän eri tavoin. Niitä hyvää mieltä ja nautintoa aiheuttavia osia löytyy kyllä hyvin monelta eri tasolta fetissimäisistä materiaalien tuntemuksista sekä oman että kumppanin aseman ja toiminnan kautta tilanteesta nauttimiseen. Näitä kaikkia en haluaisi pelkiksi tunteiksi kuitenkaan yksinkertaistaa, vaikka se hyvä olo sieltä aina tuleekin perässä.

[Lucrezia]

Kyllähän erilaiset tunteet - positiiviset ja negatiiviset - liittyvät vahvasti kinkyilyyn. Mitä iloa olisi harrastella koko asiaa, jos ei myös korvien - eikä vain jalkojen - välissä tuntuisi joltain?

Dominoivana persoonana minulle on selvää, mitä itse haen BDSM-leikeistä tunnetasolla. Alistuvien miesten ajatusmaailmasta olen päässyt hieman jyvälle kysymällä heiltä, mitä he hakevat alistumisesta. Jännityksen, pelon ja häpeän tunteiden lisäksi eräs aika yleinen tavoiteltu tunne on huolettomuus. Tämä koskee nyt ns. sessio-/makuuhuonesubeja, koska en voi sanoa tuntevani riittävän hyvin yhtään kinkyilyyn vakavasti suhtautuvaa alistuvaa miestä.

Huolettomuus tarkoittaa sitä, että session ajaksi sub luovuttaa itsensä ja kaiken itseensä liittyvän päätäntävallan dominoivalle. Sen voi tehdä luottavaisesti silloin, kun ollaan jo riittävän hyviä tuttuja. Silloin sub tietää, että mitä ikinä tapahtuukaan, dominoiva osapuoli ei vahingoita häntä. Subin ei tarvitse ajatella mitään, tekee vain kuten sanotaan tai on tekemättä mitään. Silloin subin ei tarvitse suunnitella, ei tehdä päätöksiä, ei kantaa vastuuta.

Jos kuvatunlainen heittäytyminen onnistuu, sessio voi olla todella rentouttava kokemus. Eikä tuo missään nimessä tarkoita sitä, että subia vain sievästi siliteltäisiin. Tietysti sessioon pitää sisältyä jotain ikävääkin, jotta sub huomaa myös sen mukavan puolen 

[hiz]

Onko kukaan miettinyt voisiko ainakin osa BDSM:n tai kinkyilyn viehätyksestä liittyä siihen, että siitä voi saada luvan kokea ja leikkiä tunteilla, jotka arkipäivässä ovat harvinaisia ja joista normaalisti pyrkii pysymään erossa.

Ainakin minun suhteen sopii tuo ajatus. Yksi asioista mistä D/s:ssä eniten pidän on se että saa (subina) reagoida ilman minkäänlaista sensuuria, muuta kun jos D keksii jotain sääntöjä. Saa huutaa ja itkeä ja vinkua ja murista ja tapella vastaan ja päästää kiiman niin valloilleen että vaikka kerjää toisen jaloissa jos siltä tuntuu. Ja Domin luonteenpiirteisiin näyttää ainakin minun kokemusten mukaan kuuluvan se ettei ihan heti mistään reaktioista ylläty tai mene hämilleen, vaan saa ne reaktioni sitten aina jollain konstilla kuriin tai hyödynnettyä parempaan käyttöön.

Mutta olen Lucrezian kanssa samaa mieltä että tärkein "tunne" minulle taitaa kuitenkin olla se että voin päästää kaikki tunteet valloilleen turvallisesti, siis se että joku toinen on tilanteen herrana koska en itse enää sensuroi tunteitani/käytöstäni ollenkaan. Ja tuo - itse D/s asetelma, vallan siirto toiselle - on minulle nautinnollisempaa kun niiden tunteiden eläminen jotka sitten tulevat ulos. Vaikka sekin on nautinnollista. Ja jos D ei puristaisi minusta mitään tunteita niin sessiosta ei oikein tulisi sessiota.   Nautinnollisinta minulle on ehkä kuitenkin vielä siitä askel eteenpäin kun ei enää oikein tunne mitään, aivot menee pois päältä, antautuu toiselle. Vartaloni ja tahtoni ei ole enää mun joten en enää tunne niiden tunteita, tai tunnen ne vain vaimeina, ja olen vaan. Tai kuulostaa ehkä oudolta mutta en tiedä miten sen paremmin selittäisin.

Pelosta taas niin pelko itsessään ei minua kiihota, en edes tykkää pelottavista elokuvista, mutta D/s asetelmassa siinä minua kiihottaa jotenkin se että olen vaarassa olematta vaarassa mutta en voi ikinä tietää että olenko kuitenkin ehkä oikeasti vaarassa. Siis Pelon ja Luottamisen kiikkulautaa.

Hänellä on veitsi, mutta ei hän ikinä satuttaisi pahasti. Vai satuttaisiko. Mikä on toi hullun kiille silmissä. Pääsenköhän tästä irti. En. Hän voisi vaikka.. Muttei tee. Vai tekeekö.

Tuollainen on minusta kiihottavaa, se että hän voisi satuttaa pahasti muttei sitä tee. Ja se benjihyppymäinen "vaara-tilanteesta pärjääminen" ja sitä seuraava helpotus. Mutta tuo ei olisi kiihottavaa ollenkaan jos ainoastaan pelkäisi, eikä siinä olisi sitä luottamisaspektia (benjihypyn köysi). Ja ehkä kuitenkin upeampaa kun sen pelon tunteminen siinä on se, että on ylipäätänsä uskaltanut mennä siihen pelottavaan tilanteeseen. Se kasvattaa itseluottamusta. Kuten sekin, että saa sessiossa jonkun kunnon syyn pelätä/hävetä, ettei sitten enää tarvitse arjessa hukata aikaa pienien turhien asioiden pelkäämiseen/häpeämiseen. Ja luottamus toiseen kasvaa myös nopeammin ja syvemmäksi kun sitä luottamusta testataan pelon avulla. Siis olettaen että pelko/tilanne ei mene sellaiselle asteelle että luottamus särkyy lopullisesti. 

En nyt oikein itse tiedä mitä tässä yritän sanoa ja taidan olla horjumassa off topic-maastoon.. Tuossa nyt vaan oli muutama ajatus joka ketjunaloitus (kiva sellainen, kiitos siitä!) minussa herätti.

[Levodonna]

Olen usein miettinyt mitä tunteita Dominoivat mahdollisesti kokevat alistaessaan. Vain vallan huumaa? Subina sitä on vaikeaa oikein täysin ymmärtää, tai ei kukaan Dominoivista ole sitä kovin ymmärrettävästi koskaan minulle kertonut.
Itselleni tietysti alistuessa se vallasta luopuminen, rauhattoman mielen tyhjääminen antavat keveän ja huolettoman tunteen. Elämä on välillä niin täynnä vapauksia ja rajattomuttaa, että koen sen ahdistavana. Sidottuna oleminen antaa turvallisuuden tunteen ja helpottaa keskittymistä juuri tähän hetkeen. Pelko ja jännitys ovat olleet osana enemmän tai vähemmän sessioissa, ja myös kivun tuoma äärimmäinen viha. Viha varsinkin on tunne, jota en osaa kovin hyvin käsitellä arkielämässäni joten sen tunteminen sessiossa oli todella puhdistavaa. Ja lopuksi se kaiken täyttävä riemu, ilo, onnellisuus session jälkeen, jonka laskeutumiseen menee päiviä.

[Trix]

Subina mä haluaisin kokea turvallisesti niitä tunteita, joita pakoilen arjessa. Pakoilen, jep, mutta huonolla menestyksellä - olen hemmetin voimakkaasti tunteva ihminen, jolle häpeän, syyllisyyden, nolouden, epävarmuuden, kateellisuuden, pelon, younameit tunteet ovat välillä liian suuria kantaa ja siten ne pyrkivät pintaan sekoittaen rutiineja ja arkielämää. Oliskin aikas mahtavuutta saada Tuntea sessiossa "ettei sitten enää tarvitse arjessa hukata aikaa pienien turhien asioiden pelkäämiseen/häpeämiseen." (hiz).

Dommena mä taas tykkään reaktiosta, ja siinä on alistamiseni ydin. Nautin, kun näen miten toinen reagoi tekemiini asioihin, olkoon kyse sitten käsihoidosta sidotulle, piiskan tanssista pakaroilla tai pakotetusta häpeästä. Tämäkin tunneskaala muuten heijastuu arkeeni melko voimakkaasti; provoan sanomisillani kumppaniani ja katson kuinka hän reagoi.

Voi olla, että tarvitsen turvallista D/s-suhdetta pitääkseni tunne-elämäni aisoissa 

[Lucrezia]

Olen usein miettinyt mitä tunteita Dominoivat mahdollisesti kokevat alistaessaan. Vain vallan huumaa? Subina sitä on vaikeaa oikein täysin ymmärtää, tai ei kukaan Dominoivista ole sitä kovin ymmärrettävästi koskaan minulle kertonut.

Tuo vallan huuma on ainakin itselläni se päällimmäisin tunne sessiossa. Tieto siitä, että subin ollessa sidottuna ja gägitettynä voisin tehdä hänelle todellakin ihan mitä vain. Purra palasia, viillellä, polttaa, murtaa luita, lytätä henkisesti, pakottaa kuuntelemaan tai katsomaan epämiellyttäviä asioita...Siis VOISIN, mutta en tee.

Subin hallitsemisen lisäksi oikeastaan vieläkin voimakkaampi mielihyvän tunne tulee siitä, että hallitsen itseni - joka mielessä niin halutessani. Kyse on siis vallan lisäksi myös jatkuvasta itsehillinnän testaamisesta. Sessioissa ei ole oikeasti käynyt edes mielessä subin vahingoittaminen eikä tuollaista ole fantasioissanikaan. Itsehillinnällä tarkoitan itsensä hillitsemistä seksuaalisessa mielessä ja sitä, ettei sub saa minua hämmentymään eikä epäröimään missään kohtaa.

Sessiointi on rentouttavaa dominoivallekin osapuolelle. Vaikkei siinä edes harrastettaisi seksiä. Onnistuneeseen sessioon tarvitaan keskittymistä ja heittäytymistä myös dominoivalta, joka vie voimia, mutta toisaalta myös antaa niitä.

[Levodonna]

Kiitos Lucrezia Dominoivien ajatusmaailman salaisuuksienverhon raottamisesta.
Periaatteessa D ja s ovat siis vain saman kolikon kääntöpuolia, toinen haluaa nähdä miten hyvin kykenee itsensä hillitsemään ja toinen miten paljon kykenee antautumaan, rajojen testausta molemmilla. Ja switchit testaa siis molempia puoliaan. Yksityiskohdat vaihtelee henkilöiden omien perversioiden mukaan.

[hiz]

Alitajuntani jäi vielä miettimään tätä ketjua ja tulin ajatelleksi toista asiaa - ja ajatukseni näköjään meni vähän samaa rataa kun Levodonnan kommentti saman kolikon kääntöpuolista:

Mietin että se, että saa kokea esim pelkoa ei yksinään ole se mikä tekee kinkyilystä kiehtovaa, koska sitä voi kokea muuallakin. Mutta se joka tekee kinkyilystä erilaista on että ainakin D/s:ssä voi saman ihmisen kanssa kokea useiden tunteiden molemmat ääripäät - siis tuntea pelkoa ja samalla olla turvassa, ja tuntea vihaa mutta hetken päästä antaa kaikki anteeksi ja tuntea taas rakkautta.

Siis sama ihminen joka satuttaa myös lohduttaa, sama joka heittää nurkkaan ottaa syliin, sama joka nöyryyttää myös kunnioittaa, sama joka antaa kipua haluaa myös antaa nautintoa, sama joka häpäisee myös hyväksyy sinut vikoinesi, sama joka kohtelee lutkana osaa myös kohdella prinsessana ja sama joka ahdistaa nurkkaan tarjoaa myös hätäuloskäynnin (turvasana). Toinen ilman toista olisi kun vuoristorata ilman suunnanvaihtoja, jatkuvaa alamäkeä jonnekin helvettiin tai ajan mukaan tylsähköä jatkuvaa hiljaista ylämäkeä. D/s:ssä ne vastakohdat taas täydentävät ja syventävät toisiaan, ja jopa radan suorat osuudet on subille jänniä koska ei ikinä tiedä onko kulman takana ylämäki vai tunneli vai mennäänkö taas hetkeksi kirkuen alas, tai kaikkea noita sellaisella vauhdillä että menee ihan sekaisin.

Ja D:lle ehkä samaa vastakohtien harmoniaa, siis olemalla "paha" D/sadisti osoittaakin itselleen olevansa "hyvä" koska osaa hillitä "pahuutensa" niin että subiin sattuu vaan niin paljon kun hän kestää. Ja kai siinäkin on viehätyksensä sekä D:lle että subille, että vaikka näyttää "rumimmat" puolensa, joita on ehkä piilottanut muilta ja itseltään pitkiäkin aikoja, niin toinen innostuu niistä ja näkee niissä kauneutta. Ja sen sijasta että hylkää niin pitääkin vaan lujemmin kiinni, ja jättämisen sijasta haluaakin lähelle. Se, että olemalla oma itsensä voi olla juuri sitä mitä toinen tarvitsee, koska jopa D/s-kumppanit itse ovat toistensa vastakohtia ja siten toisiaan täydentävät. Siinä minusta D/s:än kiehtovimpia asioita.

[Mari]

Hieno kirjoitus hiziltä.

Itse joskus mietin session jälkeen, kuinka paljon siinä olikaan tunteita. Yleensä siinä on käytä läpi aika paljon niitä. Vihasta antautumiseen. Kivusta hellyyteen. Itkusta nauruun jne. Yksi parhaimmista tunteista on session jälkeen rauhoittuminen. Se hetki, kun tuntee, että on tullut hyväksytyksi niine oikkuineen mitä on ja vielä senkin jälkeen tykätään kovasti. Silloin, kun on hyvä ja levollinen olo.

[Levodonna]

Kaunista hiz, komppaan täysin. Juuri tuollaista D/s -suhde voi parhaimmillaan olla. *haaveileva huokaus*

[averna]

Hiukan erikoiselta tuntuu tuo tulkinta että D nauttii itsehillinnästä ja siitä että on "hyvä" kun ei olekaan niin "paha". Yleensä kyllä se kumppanin hallinnan tunne ja se, että saa päästellä täysillä tuo ne D-kiksit ja fiilarit. Pidättäytyminen on aika turn-off.

[Snadistisadisti]

Hiukan erikoiselta tuntuu tuo tulkinta että D nauttii itsehillinnästä ja siitä että on "hyvä" kun ei olekaan niin "paha". Yleensä kyllä se kumppanin hallinnan tunne ja se, että saa päästellä täysillä tuo ne D-kiksit ja fiilarit. Pidättäytyminen on aika turn-off.

Pidättäytyminen on minulla itsensä voittamista. Sen lisäksi se on välttämätöntä. Se voisi ehkä olla turn-off, jos sitä alkaisi oikein ajattelemaan. Parempi siis, ettei sitä ajattele.

Valtaa on tehdä, valtaa on olla tekemättä.

[stieg]

Pyöränkeksijälle! Hyvä analyysi. Et ole keksinyt pyörää uudelleen. On vain hyvä itse kunkin kerrata aika ajoin evankeliumin pääkohdat ”alistamisessa ja alistumisessa”. Miksi muuten ensimmäinen tuntuu dynaamisemmalta sanalta?

Niin ei kuitenkaan ole, sillä alistuja vetää tilaisuutta. Hänen voimansa saa alistajan liikkeelle ja kokemaan psyykkisiä ja fyysisiä tuntemuksia. Subi aloittaa tripin hänen voimansa on onnistuneen istunnon ilo. Avoimuus ja luottamus, josta kasvaa henkinen yhteenkuuluvaisuus ovat avain uusiin vesiin. Kumpikin tarvitsevat toisiaan hyppäämään arjen ojan yli. Det land som icke är on siis tavoitettavissa.

On hyvä kokea turvallisissa oloissa itsestä nousevat toiveet, tunteet. Samoista läheteistä pulppuavat niin sub kuin dom. Mutta ilman älykästä subia ei ole edes keskitason domia.

Muutenkin tällä palstalla on pääasiassa ollut oppinut keskustelua kinkyilystä. Joitakin polttaripaukahduksia aina on, mutta kuten metsiin omia salaisuuksiaan paenneet sanovat: Silmiin katsomalla tuntee hyvän ihmisen.

Stieg

[hiukan]

Erinomaisia kommentteja, moni on osannut pukea sanoiksi, mitä ajattelin paremmin kuin itse osasin.  Viime aikoina on sessiointipuolella ollut niin hiljaista itselläni, että olin jo unohtanut sen ihanan rentoutumisen ja huolettomuuden tunteen. Itse koen, että sekin tulee aluksi muiden tunteiden kautta. Joku intensiivinen tunne, esim. häpeä, se vie ajatukset niin täysin, ettei silloin enää tule vahingossakaan mieleen esim. työasiat. Tämä mahdollistaa taas rentoutumisen ja huolettomuuden, kun ei pysty enää muusta huolehtimaan.  Kun ei saa eikä voi ottaa vastuuta mistään, jäljelle jää vain se, mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu ja tavallaan paradoksaalinen huolettomuus—vaikka samalla jännittäisi, pelottaisi tai hävettäisikin, ei sille lopulta voi mitään, eikä voi kuin olla läsnä juuri siinä hetkessä.

Toisaalta tämän edellytys toki on muutaman mainitsema luottamus toiseen ja siihen, että luottaa ”hyväksyvään katseeseen”, vaikka mitä tapahtuisi. Ilman sitä samat tunteet aiheuttavat kyllä keskittymisen hetkeen tilanteeseen, mutta rentoutunut ja huoleton olo puuttuvat täysin. Tämä henkinen turva keikauttaa tilanteen aivan päinvastaiseksi kokemukseksi, vähän kuin tunteen suuruuden etumerkki vaihtuisi: Tunteen intensiivisyys voi olla 100: Riittävän turvallisessa tilanteessa pelko  +100, mutta tavallisessa elämässä sama pelko ilman henkistä turvaa -100. Tästä tulee myös tunnepuolen riski: Jos jostain syystä toiseen menee luottamus vaikka sessiossa, voi sama tunne heilahtaa kerrasta +-merkkisestä saman verran miinuksella.

Kiitos myös dominoiville ajatusmaailmansa avaamisesta: Itselleni juuri se on ollut aina hieman mysteeri, ei tarvinnutkaan aloittaa samasta aiheesta omaa ketjuaan.