VILLIKKO

[TragedyForYou]

Mä en lähtisi tuomitsemaan panoleluja, niitä jotka oikeasti saa kicksit rajusta esineellistämisestä ja persoonattomana panoleluna olemisesta. Ei varmasti liity tähän aiheeseen, mutta en lähtisi kinkyfoorumilla tuomitsemaankaan moista fetissiä.

[pikkusisko]

Hieno ja totisesti ajatuksia herättävä teksti, kiitos!

On tietenkin ymmärrettävää, että kun on hypermonogaaminen, niin ei pysty näkemään sellaisen ihmisen mielenmaisemaa, jolle rakkaus on ennen kaikkea vapautta ja luottamusta.

Mietin pitkään, mikä tässä villikkoteoriassa minua ärsyttää, mutta tämä puuskahdus nosti sen onneksi näkyville. Koko ajatus tästä villimmästä tavasta elää ja rakastaa kun tuntuu rakentuvan sille, ettei prioriteetiltaan suhteen kaikille osapuolille ensisijaisessa suhteessa voisi olla kokonaan vapaa. Mistä tämä johtopäätös tulee?

Ylipäätään minusta tuntuu, että romanttisissa suhteissa toiseen ihmiseen sitoutuminen nähdään usein ulkopuolelta katsottuna ahdistavana ja kahlitsevana. Minä taas koen sen kovinkin neutraalina ja itse asiassa kaikkiin muihinkin läheisiin ihmissuhteisiin kuuluvana asiana. Jokaisessa ystävyys-, seksi-, tai rakkaussuhteessahan tulee ottaa toisen näkökulma huomioon omassa käyttäytymisessään. On toimittava suhteen ylläpitämiseksi jos ei tahdo sen katkeavan tai hiipuvan. Toisissa suhteissa se tarkoittaa hyvinkin aktiivista toimimista, toisissa se on passiivisempaa.

Minä en oikein jaksa ymmärtää kaikkea sitä meteliä ja hössötystä siitä, minkälaisiin ihmissuhteisiin sitä nyt itse kukin on erikoistunut ja siksi tietysti aivan erityinen ja erinomainen, tietynlainen. Minusta ihmissuhteissani ei ole kysymys minusta, vaan niistä ihmissuhteista. Koen itseni vapaaksi ja kesyttämättömäksi, riippumatta siitä millaisia ihmissuhteita elämä minulle tarjoaa.

En myöskään pidä siitä, että monogamisuutta pidetään niin idioottimaisena ja tukahduttavana tapana elää. Kaikissa suhteissa on omat joko kirjoitetut tai kirjoittamattomat sääntönsä, ja varsinkin tällä foorumilla luulisi ymmärrettävän, että ne voivat tuoda turvaa silloinkin kun niiden takia jotain toimintaa rajoitetaan. Niin mahtavan vapaalta kuin oma polyily tuntuukin, ei minusta ole millään tavalla perusteltua katsoa kaikkia toisin toimivia suhteita häkeiksi.

[Ms. M]

En tuominnut, ihmettelin vaan kun oli hiukan ristiriidassa muiden DD:n kommenttien  kanssa. Itse en osaa olla kenellekään pelkkä panolelu. Suhteeseen kuuluu aina myös muuta, ja haluan että kumppani pitää minusta minun takia. Ei sen takia, että sessioissa voin olla hänelle panoleluna hetkellisesti.

Mutta en tosiaan tuomitse heitä, jotka saavat kicksinsä suhteen perustuessa pelkkänä panoleluna olemiseen. En tietääkseni väittänyt sellaista missään?

[Normandie]

Kirjoitus on hyvä, mutta komppaan myös vahvasti pikkusiskon aiempaa viestiä. Itse olen monogaminen ja silti minullekin rakkaus on nimenomaan vapautta, luottamusta ja sitoutumista. Minulle riittää se yksi, ainoa ja oikea. Polysuhde ei koskaan toimisi minulla, mutta kunnioitan heitä, joille se on elämäntapa ja heidän tapansa rakastaa.

Kaikkea ei voi aina ymmärtää, mutta liki kaiken (aikuisten välillä yhteisellä sopimuksella tapahtuvan) voi hyväksyä, jokaisella on oma tapansa olla ja elää. Juuri se minun tapani ei ole ainoa oikea, eikä sinunkaan tapasi, joka juuri nyt luit tämän lauseeni.

[Ms. M]

Hieno ja totisesti ajatuksia herättävä teksti, kiitos!

On tietenkin ymmärrettävää, että kun on hypermonogaaminen, niin ei pysty näkemään sellaisen ihmisen mielenmaisemaa, jolle rakkaus on ennen kaikkea vapautta ja luottamusta.

Mietin pitkään, mikä tässä villikkoteoriassa minua ärsyttää, mutta tämä puuskahdus nosti sen onneksi näkyville. Koko ajatus tästä villimmästä tavasta elää ja rakastaa kun tuntuu rakentuvan sille, ettei prioriteetiltaan suhteen kaikille osapuolille ensisijaisessa suhteessa voisi olla kokonaan vapaa. Mistä tämä johtopäätös tulee?

Ylipäätään minusta tuntuu, että romanttisissa suhteissa toiseen ihmiseen sitoutuminen nähdään usein ulkopuolelta katsottuna ahdistavana ja kahlitsevana. Minä taas koen sen kovinkin neutraalina ja itse asiassa kaikkiin muihinkin läheisiin ihmissuhteisiin kuuluvana asiana. Jokaisessa ystävyys-, seksi-, tai rakkaussuhteessahan tulee ottaa toisen näkökulma huomioon omassa käyttäytymisessään. On toimittava suhteen ylläpitämiseksi jos ei tahdo sen katkeavan tai hiipuvan. Toisissa suhteissa se tarkoittaa hyvinkin aktiivista toimimista, toisissa se on passiivisempaa.

Minä en oikein jaksa ymmärtää kaikkea sitä meteliä ja hössötystä siitä, minkälaisiin ihmissuhteisiin sitä nyt itse kukin on erikoistunut ja siksi tietysti aivan erityinen ja erinomainen, tietynlainen. Minusta ihmissuhteissani ei ole kysymys minusta, vaan niistä ihmissuhteista. Koen itseni vapaaksi ja kesyttämättömäksi, riippumatta siitä millaisia ihmissuhteita elämä minulle tarjoaa.

En myöskään pidä siitä, että monogamisuutta pidetään niin idioottimaisena ja tukahduttavana tapana elää. Kaikissa suhteissa on omat joko kirjoitetut tai kirjoittamattomat sääntönsä, ja varsinkin tällä foorumilla luulisi ymmärrettävän, että ne voivat tuoda turvaa silloinkin kun niiden takia jotain toimintaa rajoitetaan. Niin mahtavan vapaalta kuin oma polyily tuntuukin, ei minusta ole millään tavalla perusteltua katsoa kaikkia toisin toimivia suhteita häkeiksi.

Olenko missään vaiheessa väittänyt monogaamisia suhteita häkeiksi? Tai tyhmiksi? Minä koen ITSELLENI monogamian hiukan hankalaksi, en mahdottomaksi. Enkä sanoisi, että kyse omassa tavassani on romanttisesta rakkaudesta. Siitä en puhunut tekstissäni, muuta kuin viitaten siihen, että kumppanini ovat jo Rakkauden elämäänsä löytäneet.

Sitä paitsi, kyse ei ollut alkuperäisessä tekstissä arvottaa eri tapoja olla ihmissuhteissa. Kyse oli kertoa siitä tietystä tavasta jolla minä olen. "Puuskahdukseni" oli turhautumista, kun jälleen kerran kommentissa luotiin mielikuva, jossa kaltaiseni Villikko "roikkuu" "toisena" tai "kolmantena" suhteissaan.

Ja kuten sanottua, minä kiinnyn kumppaneihini voimakkaasti. Kumppanini tietävät, että osaan kyllä ajatella muita kuin itseäni. Osaan ajatella heitä, meitä. Heidän tarpeitaan, ja meidän tarpeita. En vaan kokenut tarpeelliseksi kertoa suhteistani tarkemmin, kun kyseessä oli kuitenkin omaa ominaisuuttani käsittelevä teksti.

Surullista, että tällä foorumilla joutuu puolustelemaan omaa tapaansa olla ihmissuhteissaan.

[pikkusisko]

Olenko missään vaiheessa väittänyt monogaamisia suhteita häkeiksi? Tai tyhmiksi? Minä koen ITSELLENI monogamian hiukan hankalaksi, en mahdottomaksi.

Olenko minä sitten väittänyt että sinä olisit väittänyt? Kuten sanottua, teksti herätti paljon ajatuksia. Niistä halusin keskustella minäkin, en sinun henkilökohtaisista asioistasi, vaikka minusta onkin kunnioitettavaa miten rohkeasti ja vilpittömästi tässä tekstissä avasit omaa sielunmaisemaasi. En myöskään tarkoittanut sättiä sinua tuosta monogamian dissaamisesta, vaikka sinun puuskahduksesi hypermonogamistien ymmärtämättömyydestä sen mieleeni toikin. Sellaiseen asenneongelmaan vain törmää ärsyttävän usein yhteisössä jossa polyily on näinkin yleistä, ja sitä tarkoitin kommentoida yleisellä tasolla.

[Ms. M]

Olenko missään vaiheessa väittänyt monogaamisia suhteita häkeiksi? Tai tyhmiksi? Minä koen ITSELLENI monogamian hiukan hankalaksi, en mahdottomaksi.

Olenko minä sitten väittänyt että sinä olisit väittänyt? Kuten sanottua, teksti herätti paljon ajatuksia. Niistä halusin keskustella minäkin, en sinun henkilökohtaisista asioistasi, vaikka minusta onkin kunnioitettavaa miten rohkeasti ja vilpittömästi tässä tekstissä avasit omaa sielunmaisemaasi. En myöskään tarkoittanut sättiä sinua tuosta monogamian dissaamisesta, vaikka sinun puuskahduksesi hypermonogamistien ymmärtämättömyydestä sen mieleeni toikin. Sellaiseen asenneongelmaan vain törmää ärsyttävän usein yhteisössä jossa polyily on näinkin yleistä, ja sitä tarkoitin kommentoida yleisellä tasolla.

Minusta ongelma on tämä mono vs. poly asetelma, jota tässäkin keskustelussa on jälleen kerran nostettu esiin. Itse koen, että joissakin kommenteissa on väheksytty Villikon tapaa olla suhteissaan (en tarkoita nyt sinua pikkusisko). En minä koe "roikkuvani" missään. Tai olevani millään tapaa kenellekään mikään kakkosvaihtoehto.

On kummallista, että ajatukset menevät niin mustavalkoista rataa täällä. Että primäärisuhde on se paras, mahtavin, upein, whatever. Entä jos ei olekaan mitään parasta, upeinta,mahtavinta? Entä jos onkin erilaisia suhteita, joissa tärkeintä on suhde itsessään, ei sen "järjestysluku"?

Edit. Typo

[TragedyForYou]

Mä luulen, että jokainen ihminen on taipuvainen ajattelemaan, että on spesiaali toiselle.
Siihen kai suhteen/suhteiden mielekkyys perustuukin. Olla toiselle jotakin erityistä, molemminpuolin. Oli suhteen muoto sitten mikä hyvänsä.
Inhoan kuitenkin perinteistä ajattelutapaa missä rakastajat ja rakastajattaret ovat jotain satuolentoja jotka antavat liittoonsa sitoutuneelle "ihmisrauniolle" jotakin pakoa vankilastaan.
Sellaistakin varmaan on, mutta veikkaan että monet polyihmiset ovat ihan onnellisia primäärisuhteessaan, mutta sivusuhteet antavat heille jotain uutta tai tyydyttävät tarvetta mikä jää vaillinaiseksi tai uupumaan muutoin. Näin ainakin itsellä.

Minä ajattelen niin että primäärisuhde on se paras. Se ihminen siinä on minulle se Tärkein ja Rakkain.
Ehkä jollain saattaa olla monta suhdetta mitkä ovat kaikki yhtä tärkeitä ja niihin kaikkiin panostetaan yhtä paljon. Itselleni ajatus on mahdoton.

[Underworld]

Varmuudeksi vielä lisätarkennus: Kun Ms.M kirjoittaa omasta elämästään niin ihmisten kommentit nähdään turhan herkästi henkilökohtaisina kannanottoina. Todellisuudessa kommentit heijastavat kommentaattorien omaa elämää, eivät ole kannanottoja miten kolumnistin pitäisi elää elämäänsä