Saako tälle nauraa?

[Kolumnisti]

Saako tälle nauraa?

Olen leikin ja pelin tutkijana pohtinut viime aikoina sadomasokismin ja kinkykulttuurin suhdetta huumoriin. Tutkijakollegani Johanna Pohtinen on havainnut, että silloin kun kinkyja ei kuvata viihteessä jollakin tapaa sairaina tai traumatisoituina, heidät herkästi esitetään vitsinä. Komediallisen rIkosdraaman keskeinen sivuhahmo löytyy jossakin vaiheessa saamasta piiskaa dominalta. Ja puritaaninen konservatiivipoliitikko vieläkin todennäköisemmin, muka-yllättävänä käänteenä. Pääasia näyttää yleensä olevan, että tehdään selväksi kyseisen henkilön olevan kaksinaamainen, rassukka, tai molempia. Toisessa laidassa voidaan taas puolestaan nauraa hauskalla tavalla suostumuksettoman ”sadomasokismin” uhalle. Iso mies ja nahkaa. Outo mies ja maski. Nainen lateksissa ja härkäruoska, ilman armoa. Oliko se ”Bring the Gimp” oikeasti hauska veto, vai vain ahdistava ja leimaava? The Blue Oyster ja El Bimbo, anyone?

Sessiot myös menevät mediassa ”ah niin hauskalla” tavalla pieleen. Sukulaiset keskeyttävät, väärä ihminen avaa oven, teinit löytävät lelut. Samalla kun naurattaa, voidaan hiukan nauttia kiiltävästä fetissiestetiikasta ja saada kutinaa vatsanpohjaan. On toki poikkeuksiakin, CSI:stä elokuviin, mutta lähtökohtaisesti olet joko vitsi tai sitten terapian tarpeessa. Jopa monet BDSM-skeneihin perehtyneet, pinnaltaan positiiviset teokset toisintavat tätä kaavaa. Kuten vaikkapa komedia Preaching to the Perverted (1997), jonka suomalainen otsikointi ”Outoja intohimoja” kertoo sujuvasti, että nyt mennään kohti poikkeavuusdiskurssia mutta nauru ja fetisistisen erotisoinninkeinoin. (Pidin siitä kyllä siltikin.) Seliteltävää riittää, suuntaan ja toiseen, vaikka ei usein yhtään huvittaisi.
 
Huumori on kuitenkin usein myös läsnä skenessämme ja erilaisissa sessioissa. Monet roolileikit ja aktit ovat varsin vakavia, joskus jopa hammasta purren, jotta ollaan ”ihan varmasti true”. Mutta useissa hetkissä tietty leikkisyys on läsnä. Freyn (1991) havainnon mukaisesti, leikkisyys nousee kuin luonnostaan pintaan liikkuessamme seksuaalisuuden alueella, silloinkin kun olemme muka vakavina. BDSM-sessiossa on paljon teatraalisuutta ja sen läsnä ollessa nauru on hyvin herkässä ja yksikin ele tai asia voi viedä asian komiikan puolelle, oltiin kuinka vakavia tahansa.

Minä näen tässä yhden sadomasokismin ja kinkykultuurin suurimmista vahvuuksista. Jopa silloin kun leikimme todella vakavaa ja suljemme toisen ihmisen inhimillisyyttä (tai omaamme) sessiossa pois, moninainen leikkisyys säilyy taka-alalla. Olen aiemmin toistuvasti tutkimuksissani todennut että sessio muistuttaa Georges Bataillen (1952) ajatuksia rajusta lähes pyhien rajojen eroottisesta ylittämisestä paljon enemmän kuin Mihail Bahtinin (1973) kuuluisaa ”karnevalismia”, jossa roolit vaihtuvat huumorin kautta tapahtuvan kritiikin välineinä. Monesti tilanne on kuitenkin päinvastainen. Leikkisyys on paikalla silloinkin kun ei luulisi. Filosofi Gilles Deleuze (1967) väitti että sadomasokismin ytimessä on kylmyys ja julmuus. Minä väitän että siellä on paljon useammin läsnä leikki ja jopa nauru. Usein se nauru on salaista, mutta ei aina.

Se nauru kanavoituu tarkkoja teitä ulos, jotta se ei sotkisi vallankäytön ja alistumisen illuusiota. Se ei purkaudu yhteisenä vitsinä, vaan osana sessiota. Sen tunnetuimpia muotoja ovat mielestäni bratting ja ironia, ja sen tärkein ilmaisu valtaan upotetussa sarkasmissa. Se nousee esiin domin ivallisessa kysymyksessä ”No onko nyt kivaa?”, subin sinnittelevissä sanoissa ”No ei tässä mitään”, se nousee kiistelyssä, kiusoittelussa ja kiihottumisessa. Leikkisä valtaleikki on parhaimmillaan usein upeaa sparrausta. Ja sitä hallitsee taitava leikki naurun rajalla, draaman ja komediallisuuden välisellä viivalla. Se kertoo että kaikki menee hyvin, kaikilla on kivaa – ja kutsuu siihen että seuraavien parin kymmenen raipaniskun ajan lähinnä vain toisella on hauskaa, vaikka molemmilla kivaa onkin.

Uskon, että juuri tämän takia myös skenen lavaesityksissä on taas niin paljon huumoria ja naurua. Shokkiarvo tulee ja menee, karnevaali pitää pintansa, aivan kuten se on jo vuosituhansia tehnyt. Uudemmat opaskirjatkin opastavat sadomasokisteja viihtymään ja nauramaan yhdessä (esim. Harrington & Williams, 2012; Forsström & Forsström, 2016).

Yhteinen ilo lisää luottamusta. Yhteisestä luottamuksesta seuraa usein paljon kuumempia sessioita, joissa tiedetään missä naurun ja vakavuuden, karnevaalin ja kiiman, rajat menevät. Väillä kannattaa muistaa myös nauraa. Yhdessä tai erikseen. Ja myös ottaa vastaan sen naurun seuraukset.


J. Tuomas Harviainen

Kirjoittaja on mm. BDSM-tutkija, Sexpo-säätiön hallituksen puheenjohtaja ja Jyväskylän yliopiston
Nykykulttuurin tutkimuksen dosentti.


Kirjallisuus

Bakhtin, M. (1973). Problems of Dostoevsky’s Poetics, translated by R. W. Rotsel. Münster: Ardis.

Bataille, G. (1952). L’erotisme. Paris: Les Editions de Minuit.

Deleuze, G. (1967). Présentation de Sacher-Masoch - Le froid et le cruel. Paris: Les éditions de Minuit.

Forsström T. & J. (2016). BDSM aapinen. Helsinki: Like.

Frey, K. P. (1991). Sexual behavior as adult play. Teoksessa J. H. Kerr & M. J. Apter (toim.) Adult play: A reversal theory approach (s. 55-69). Amsterdam: Swets & Zeitlinger.

Harrington, L. & Williams, M. (2012). Playing Well with Others: Your Field Guide to Discovering, Exploring and Navigating the Kink, Leather and BDSM Communities. USA: Greenery Press.

[Valoa]

Ah, niin osuva kirjoitus. Olen miettinyt, että miksi, oi miksi, kaikki itseä kiinnostavat jutut on viihteessä aina väärin ja tuomittavia - tai vastavuoroisesti naurettavia ja hävettäviä - ja kertovat henkilö(ide)n epätasapainoisuudesta. Aiheuttaa pientä kriisiä välillä tällaiselle oikeudentuntoiselle pienelle ihmiselle. Siitä en niinkään välitä, mitä mieltä ihmiset olisivat puuhistani, jos niistä tietäisivät. Se sen sijaan inhottaa, että ensin näytetään/kerrotaan esim. inspiroiva sitomis- ja/tai seksikohtaus, mutta kohta jo paljastuukin, että tekijä on psykopaatti massamurhaaja. Onko täysin mahdotonta tehdä "vakavasti otettavaa" pervohtavaa massaviihdettä!?

Vastauksena kolumnin otsikkoon sanon, että saa nauraa. Siinä on se pieni ero naurattavuuden ja naurettavuuden välillä.

[Nvriih]

Meillä huumori on vahvasti osa yhteiseloa ja on läsnä myös sessioissa. Mikäs sen parempaa kuin pienet hörähtelyt jos lyöntiväline katkeaa/lentää kädestä, liukkaripurkki struuttaa lammikon käsille, seksiasut juuttuu päälle, köyden pituus loppuu kesken jne jne. Tilannekomiikka on parasta komiikkaa, ja meillä molemmat ovat sanavalmiita, joten tilanteisiin usein tartutaan jos mahdollisuus pieneen pilkkeeseen silmäkulmassa on.

Nauru tuo lämpöä, vaikka oltaisiinkin vakavasti alistamishommissa.

[telle]

Totta,  vaikka loppujen lopuksi aika harva tuntuu tätä ymmärtävän enää nykyään.

[Meeri]

Saa ja pitää nauraa.
Kun aloitimme Törkyteatterin esitykset, yhtenä tavoitteena oli juurikin tuoda huumoria scenebileisiin, ja nauraa meille itsellemme, tehdä parodiaa. Kaikkein suosituimmat esitykset onkin varmaan olleet juuri niitä missä irvaillaan scenelle, stereotypisille scenehahmoille, tehdään pilaa bilesäännöistä, ja nauretaan "truu" hahmoille.
Selkeästi sille oli tarve kun esityksistä pidettiin. Meidän esityksissämme ei piiskattu, mutta sen sijaan saatettiin oksentaa vihreää litkua. Raikas oksun ja kusentuoksuinen tuulahdus takakireään piiska-patejen kulttuuriin. Fuck protocol and bring happiness and joy in !

[IKRM]

Itselleen nauraminen on erittäin usein varokeino, jolla ihminen joka ei usko itseensä ja kykyihinsä peittää jo ikään kuin valmiiksi omalla epäonnistumisellaan itselleen  aiheuttamaansa häpeää naamioimalla kehnot yrityksensä vain huumorilla ja rennolla elämäntyylillä tehdyiksi.

Itseensä uskova ja luottava ihminen ei sorru itselleen nauramiseen, toki on tilanteita joihin kannattaa suhtautua huumorilla. Myös itseensä kohdistuvana, mutta niitten kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana.

IKRM

[Salix]

Itselleen nauraminen on erittäin usein varokeino, jolla ihminen joka ei usko itseensä ja kykyihinsä peittää jo ikään kuin valmiiksi omalla epäonnistumisellaan itselleen  aiheuttamaansa häpeää naamioimalla kehnot yrityksensä vain huumorilla ja rennolla elämäntyylillä tehdyiksi.

Itseensä uskova ja luottava ihminen ei sorru itselleen nauramiseen, toki on tilanteita joihin kannattaa suhtautua huumorilla. Myös itseensä kohdistuvana, mutta niitten kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana.

IKRM

 

[hermit]

Jos elämä on jo niin hyvin hallinnassa ettei tarvi enää itkeä niin voi keskittyä nauramiseen, jonka naamioi niin että näyttää siltä että nauraisi itselleen kun tosiasiassa nauraakin muille.

[Perhonen89]

Itselleen nauraminen on erittäin usein varokeino, jolla ihminen joka ei usko itseensä ja kykyihinsä peittää jo ikään kuin valmiiksi omalla epäonnistumisellaan itselleen  aiheuttamaansa häpeää naamioimalla kehnot yrityksensä vain huumorilla ja rennolla elämäntyylillä tehdyiksi.

Itseensä uskova ja luottava ihminen ei sorru itselleen nauramiseen, toki on tilanteita joihin kannattaa suhtautua huumorilla. Myös itseensä kohdistuvana, mutta niitten kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana.

IKRM

Naura joskus, se tekee hyvää.

[DareDoll]

Nauraminen aiheuttaa ryppyjä ja jos sullon hampaiden välissä ruokaa nii mieti vähä miltä näytät ku silleen hirnut! 

[Ailouna]

Nauraminen aiheuttaa ryppyjä ja jos sullon hampaiden välissä ruokaa nii mieti vähä miltä näytät ku silleen hirnut! 

Ja miltä kuulostat. Se on ihan kauheeta melusaastetta!

[Underworld]

Hyvin puhuttu. On kyllä poikkeuksiakin, tietyissä elokuvissa kinky on myös vahvempi/varmempi/kokeneempi/itsensä kanssa sujut. Ajattelen tässä tosin tiettyjä elokuvia joissa kinkyys enemmän estetiikan tasolla, käsitykseni subjektiivinen ja jätän siksi nimeltä mainitsematta.
Ihmisiä on erilaisia ja käsitykset huumorista ovat erilaisia. Imo huumori hauskinta kun ei mainosteta, että se on huumoria. Voi tietysti sanoa etsivänsä huumorintajuista seuraa ja olevansa itse huumorintajuinen. Astetta älykkäämpää jos sama asia tulee rivien välissä

[heinrich]

Saa.
Kaikelle saa, voi ja pitää nauraa.
Nauru puhdistaa.

Tosin väärässä paikassa, väärille asioille jne.
Ja saat kuonoosi.

So... Laugh carefully 

[Bossman]

Jiin ja Joon lisäksi muutkin ovat perehtyneet avauksessa esiintuotuun dilemmaan.
Suora lainaus paikallisen kallisjakelulehden viime viikon pikku-uutisesta:

Väitös: SM-erotiikka on kuulunut aina populaarikulttuuriin

Sadomasokistista erotiikkaa kuvaillaan populaarimusiikissa usein sekä humoristisin että etäyttävin
koodein, toteaa aiheesta väittelevä Anna-Elena Pääkkölä. Turun yliopistossa tarkastettava väitös pureutuu
nykykulttuurin seksuaalisuuteen sadomasokistisen erotiikan kautta.

Tutkimuksessaan Pääkkölä pyrkii selvittämään kink-erotiikan viehätysvoimaa elokuvamusiikissa,
populaarimusiikissa, musiikkivideoissa ja oopperassa sekä 50shades -ilmiössä. Pääkkölä lähestyy aihetta
kriittisen tarkastelun sekä kulttuurisen musiikin tutkimuksen ja audiovisuaalisen analyysin kautta.

Väitöksen mukaan sadomasokistinen erotiikka on ollut osana populaarikulttuuria aina, näkyvimmin 1700-
luvulta lähtien. Usein on väitetty, että fiktiiviset sadomasokismin kuvaukset on tehty joko koomisina ja
pikkutuhmina, tai vaihtoehtoisesti outoina kuvauksina seksuaalipervoista.

Tutkimuksessaan P. tulee tulokseen, että vaikka perversion leima on nykyisin poistettu sadomasokismista,
sekä koominen että outo kuvaustapa tekevät erotiikasta nimenomaan sadomasokistista.

[talvenjäähile]

Kiinnostava teksti!

Olisi tietysti virkistävää jos joskus pervot hahmot olisivat enemmän tai vähemmän "normaaleja", ts. samalla yhteiskunnallisella tasolla muiden ei-pervoiksi esitettyjen kanssa. Mistä sitä koskaan tietää millaisen taustatarinan käsikirjoittaja on laatinut millekin hahmolle ja ei ole tuonut sitä kuitenkaan kirjoittamassaan hahmossa lopulta suoraan esiin, oli taustalla sitten mikä syy tahansa. Pointtina se että ehkä populaarikulttuuri sisältää enemmän piilopervoutta kuin voisi ensikokemalta havaita.

Huumori on kuitenkin yksi tehokkaimmista keinoista käsitellä asioita ja ottaa ne haltuun; mitä syvempi tragedia, sitä parempaa komediaa siitä usein irtoaa. Parodiasta puhumattakaan.

Koen kinkyilyn (sessioinnin) käytännön tasolla taiteellisen puolen lisäksi vapaana leikkimisenä yhteisesti sovituissa rajoissa missä huumori on keskeisessä osassa. Vapaus olla oma itsensä, nauraa itselle ja toiselle tai mieluummin toisen kanssa, parodioida stereotypioita (Törkyteatteri kuulostaa hyvältä, en valitettavasti ole nähnyt esityksiä). Olisi hyvin vaikeaa sekoilla ja leikkiä sellaisen ihmisen kanssa jonka huumorintaju ei olisi samoilla sfääreillä. Lähes kaikesta selviää elämässä sekä saa parhaan tehon, nautinnon ja hyödyn kun itkee ja nauraa omalla kohdallaan oikeilla suhdeluvuilla ja tuntemusten mukaan. Nauraminen on monien tunteiden ilmaisua.