Miksi eroaminen on nykyään niin yleistä?

[Perhonen89]

Lähipiiriä ja muutenkin ihmisten parisuhde-elämiä seuranneena olen pistänyt merkille surullisen tosiasian eli avioerojen ja erojen lisääntymisen. Avioliitoistahan puolet päätyvät nykyään eroihin ja vaikka aina puhutaan nimenomaan avioeroista, niin uskon myös avoeroja tapahtuvan paljon, ne eivät vain välttämättä saa samalla tavalla huomiota kuin avioliitosta eroaminen.

Miksi ihmiset eroavat nykyään niin paljon? Onko eroaminen vain niin helppoa, kun tietää, että uuden kumppanin voi löytää vaikka eroa seuraavana päivänä tinderistä? Vai ajattelemmeko, että kaiken - myös parisuhteen ja avioliiton pitäisi olla vain kivaa koko ajan, emmekä pysty hyväksymään ja käsittelemään vastoinkäymisiä? Vai onko se arki ja arjen kiireet, jotka vaikuttavat suhteisiin negatiivisesti?

[fruu]

Mielenkiintoinen aihe.

Itselle aiheesta tulee mieleen vain se, että nykyään suhteisiin lähdetään myös helpommin, ihan vain koska sä voit. Silloin sitä voi törmätäkin ihmiseen, jonka kanssa kemiat ei pidemmällä tähtäimellä toimi. Tietenkin se, että ero ei ole enää niin tabu kun esim. 30 vuotta sitten, vaikuttaa asiaan.

Olisi niin ihanaa, että nykyäänkin olisi tapana riiata vanhanaikaisesti. Tutustua rauhassa, niin kumpikin tietäisi ollaanko nyt sitten tosissaan vai ei.

-fruu

[abbatus]

Itse kuulun siihen porukkaan joka ei hirveästi jaksaisi hössöttää seurustelusta, kihlauksesta tai avioliitosta, tai oikeastaan yhtään mistään juhlista ja merkkipäivistä sen puoleen, mutta jos ikinä maailmassa tulen naimisiin menevän, niin kyllä se tarkoittaa itselleni yhteistä elämää, lasta, asuntolainaa ja hautapaikkaa.

En osaisi kahdesti sanoa "tahdon"

[Hirvaz]

Eroaminen. Hieno sana, noin foneettis-poeettisesti.


  * )

[Passion]

Miksi eroamisen yleisyys on surullista? Mielestäni hyvä vain, että vaihdetaan, jos homma ei toimi. Avioliittoinstituutiota pitää tarkastella sen sen taustalla vaikuttaneiden ja vaikuttavien arvolatausten kautta. Mitä ne olivat viime vuosisadan alkupupuolella ja mitä ne ovat tänä päivänä. Osa valkenee niinkin yksinkertaisesti, kuin lukemalla avioliittokaavan avioliittoasetuksesta. Siinä tulee esiin lainsäätäjän ajatus avioliiton merkityksestä.
Avioliittoon on myös sidottu taloudellisia vaikutuksia, mitä voi perustellusti nykypäivänä pitää vääränä ja epäoikeudenmukaisena. Maailma muuttuu ja samoin käsitykset siitä, mikä on hyväksyttävä perhemuoto ( toivottavasti persut ja kristityt eivät pääse sotkemaan kehityskulkua).
Onko pysyvä monogaminen ihmissuhde se tavoiteltava instituutio yhteiskunnan vakaan rakenteen säilyttämiseksi tarpeen? Mielestäni ei.

Avioero tarkoittaa yksilöllisyyden korostumista, sitä, että uskalletaan haluta enemmän, uskalletaan elää. Ero voi olla uuden hienon ajan alku.

Voi olla, että oma komenttini ei ollut läheläkään Perhosen aloittamaa ketjua, mutta tulipahan avauduttua. 

[fruu]

Miksi eroamisen yleisyys on surullista?

Surullisuus aiheesta koskettaa enemmän ehkäpä yksiavioisia, joiden tavoitteena on löytää se toinen ihminen jonka kanssa voisi yhdessä viettää elämänsä (mistä haaveilen minäkin.) Tietenkin jos asiat on huonosti eikä juttu vain toimi, on parempi lähteä, minkä mahdollisuudesta olenkin nyky-suomessa kiitollinen.

Avioero tarkoittaa yksilöllisyyden korostumista, sitä, että uskalletaan haluta enemmän, uskalletaan elää. Ero voi olla uuden hienon ajan alku.

Voihan se olla. Mutta jos liitto on hyvä, niin uutta ei tarvita (tai sitten sen uuden lehden elämässä voi kääntää yhdessä.)

Ei tästä nyt oikein kunnollista kinaakaan saa, kun sekä sitoutuminen että sitoutumattomuus on molemmat ihan hyväksyttäviä juttuja. Pitkistä ja onnellisista suhtesta haaveilevat voi turvautua siihen, että on kai vielä niitäkin jotka eivät eroa, ja ovat onnellisia.

Eroaminen. Hieno sana, noin foneettis-poeettisesti.

rakkaus on ruma sana, runojen raiskaus / rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana

[Kettu vinossa]

Suurin syy avioerojen yleistymiseen on varmasti se että eron saa nykyään helposti, eikä se enää ole niin suuri häpeä kuin se oli useampi vuosikymmen sitten. Eronneelle ihmiselle ei enää tule mitään ikuista leimaa otsaan, että tämän henkilön kanssa ei kannata seurustella, koska hän on jo aiemmin eronnut.

Ihmiset myös nykyään saavat paljon helpommin vertaistukea ja ymmärtävät paremmin oman arvonsa. Ihmiset tajuavat, ettei heidän ole mikään pakko avioliitossa alistua huonoon henkiseen tai fyysiseen kohteluun, eikä avioliitto muutenkaan enää ole velvollisuus minkään semmoisen asian tekemiseen (esimerkiksi lasten hankkiminen), jota ei tahdo tehdä. Myös lait ovat muuttuneet - esimerkiksi aiemmin raiskaus ei ollut raiskaus, jos se tapahtui avioliitossa.

Mielestäni on vääryys, että avioliiton solmiminen on ilmaista, mutta avioerosta tulee lasku perässä. Mielestäni sen pitäisi olla toisinpäin, jotta ihmiset miettisivät kahteen kertaan naimisiin menoa, mutta toisaalta avioero ei koskaan estyisi taloudellisten syiden takia. Itsekin jouduin aikoinaan maksamaan avioeron laskun, kun puolisolla ei ollut sillä hetkellä rahaa.

[momoi36]

Oisko tervettä itsekkyyttä, ihmiset haluaa olla onnellisia ennemmin entäkö kärsiä. Varmasti sitä luovutetaan myös helpommin, mutta kaipa se on sitten sitä yleistynyttä laiskuutta ettei jakseta tehdä töitä sen onnen eteen tai minkään muunkaan.

Mene ja tiedä, olen lähempänä onnea eronneena ja en myönnä luovuttaneeni liian aikaisin.

[Lady Whip]

Pariutumisen symbioottisen alkukiiman jälkeen muuttuu itsestäänselvyydeksi toiselle.
Ei sellaista halua. Mieluummin yksin kuin välinpitämättömässä ilmapiirissä.

[Kettu vinossa]

Varmasti sitä luovutetaan myös helpommin, mutta kaipa se on sitten sitä yleistynyttä laiskuutta ettei jakseta tehdä töitä sen onnen eteen tai minkään muunkaan.

Tämä on muutes nykyäänkin hirveän yleinen asenne eronneita kohtaan. Ihmisiä sen tarkemmin tuntematta aletaan syyllistämään heitä siitä, etteivät he tehneet tarpeeksi töitä onnensa eteen. Jotkut kun ovat saattaneet oikeasti tehdä monenlaisia töitä parisuhteensa pelastamiseksi jopa vuosikymmeniä ja kaikki ihan turhaan. Mutta silti syyllistetään, ettei töitä tehty tarpeeksi - ettei oikeasti rakastettu.

Parisuhdeterapiaa ei omalla paikkakunnalla ollut saatavilla -> olisitte muuttaneet muualle. Todellisen ja Oikean Rakkauden parisuhteen eteen on tehtävä töitä.
Kävimme viisi vuotta parisuhdeterapiassa -> ei ollut tarpeeksi töitä, olisitte käyneet 10 vuotta ennen eropäätöstä.
Kävimme 10 vuotta parisuhdeterapiassa -> ei ollut tarpeeksi töitä, olisitte käyneet 50 vuotta ennen eropäätöstä.
Puoliso ei suostunut terapiaan -> olisit tehnyt enemmän töitä puolison saamiseksi terapiaan.
Puoliso käytti henkistä tai fyysistä väkivaltaa -> olit sen ansainnutkin, olisit tehnyt enemmän töitä miellyttääksesi enemmän puolisoasi, niin väkivaltaa ei oltaisi tarvittu.

Muistan kun itse kerran tein sen virheen että avauduin netissä oman avioeroni monista syistä, niin eikös heti löytyny trolleja, jotka alkoivat syyllistämään minua monin eri tavoin, että vika oli yksin minussa. En muka ollut rakastanut tarpeeksi. En muka ollut tehnyt tarpeeksi töitä.

Meillä ihmisillä on vain tämä yksi elämä, ja mitä nopeammin pääsee eroon huonosta parisuhteesta, sen parempi. Säästää sekä omaa että ex-puolison mielenterveyttä. Ja tehkää mahdollisille lapsillenne palvelus ja älkää pysykö yhdessä vain lasten takia. Lapsia on hankala huijata - he kyllä näkevät etteivät vanhemmat voi hyvin.

[Raippa]

Mielenkiintoinen aihe.

Itselle aiheesta tulee mieleen vain se, että nykyään suhteisiin lähdetään myös helpommin, ihan vain koska sä voit. Silloin sitä voi törmätäkin ihmiseen, jonka kanssa kemiat ei pidemmällä tähtäimellä toimi. Tietenkin se, että ero ei ole enää niin tabu kun esim. 30 vuotta sitten, vaikuttaa asiaan.

Olisi niin ihanaa, että nykyäänkin olisi tapana riiata vanhanaikaisesti. Tutustua rauhassa, niin kumpikin tietäisi ollaanko nyt sitten tosissaan vai ei.

-fruu

Minä olen liputtanut niiden koesuhteiden perään. Vielä minunkin nuoruudessa oli tapana "maistella" miltä se ja se tyttö tuntuu. Jos ei miellytä niin sitten ei olla. "Sydämiähän" siinä "särkyy", mutta mikä ei tapa, se vahvistaa. Ja se vahvistaa eteenkin omaa käsitystä itsestään. Mikä meni pieleen, mitä voin tehdä seuraavalla kerralla toisin. Tänä päivänä vaan elää on niin hektistä että kukaan ei oikein kerkiä keskittymään mihinkää. Ei edes siihen "akan ottoon" saatikka "miehelään menemiseen". Eikä nuo kuppilat aina ole kaikista parahimpia paikkoja etsiä sitä kumppania. Siitäkin on tullut kummallinen tadu että sinkut työkaverit ei vois pitää "teeren peliä". Niin on ollut aina. Agraarikulttuurissa oli hyvinkin yleistä että piiat ja rengit katteli toisiaan "vähän sillä silmällä". Siitä oli helppo jatkaa eteenpäin muunakin aikana. Tietenkään mitään törkeyksiä ei tarvitse kenenkään sietää, mutta ei haittaa jos hyvän käytöksen panee merkille muutoinkin kuin vain kohteliaisuutena. "Tuo voi ehkä olla kiinnostunut minusta". Arjen toimivuuden selvittämiseen käy ihan hyvin myös työhyvinvointitapahtumat. Silloin kun näyttää ja tuntuu hyvältä, kannattaa sanoa "tahdon". Monta vuottakin voi tutustua ilman että menee avioon. Ei ole kiirettä.

[Raippa]

Olen Ketun kanssa hyvin paljon samaa mieltä. Ja viittaa edelliseen kirjoitukseeni. Huonoa ei kannata ottaa ja valintaankin voi panostaa. Epätoivo pitää heittää nurkkaan, mutta ei kannata olla liian nirso kokeilussaan.

[hiitamus]

Mä olen ehkä liian nuori ja naiivi vastatakseni tähän, mutta teitä kiusatakseni; mä haluan olla onnellinen, ja haluan että mun puolisoni on onnellinen.

Haluan suhteeltani (avioliitoltani) rakkautta arkenakin, pusun ennen töihinlähtöä, pyytämättä tiskikoneen tyhjentämistä - ylipäätään huomioimista. On tässä koettu jo niitä huonojakin aikoja, kun molemmat suutuspäissään vain kirjoittelee muistilapuille terveisensä: "hae nyt saatana sitä maitoa", mutta ne on saatu kolmessa päivässä sovittua. :p

Mulla on lapsuudesta parisuhdemalli sellainen, että lastenkin edessä voi pussata, ja ihan satunnaisesti saa puristaa vaimon pyllyä 20 aviovuoden jälkeen. Siihen mä haluaisin tähdätä.

KUITENKIN, mä olen valmis eroamaan, jos en ole onnellinen, tai jos mun puoliso ei ole onnellinen. Mä en halua tuhlata elämääni siihen, että nimenomaan se suhde on syynä pahaan mieleen. Mä en halua tuhlata elämääni väkivaltaisen ihmisen kanssa - rakastan sanaa konsensus - enkä valehtelevan ja pettävän ihmisen kanssa.

[Niksu]

Ihmiset ei osaa ja jaksa vaan ratkoa enää ongelmia. Me-käsite parisuhteessa on haperoitunut.

[IceCherry]

Puoliso käytti henkistä tai fyysistä väkivaltaa -> olit sen ansainnutkin, olisit tehnyt enemmän töitä miellyttääksesi enemmän puolisoasi, niin väkivaltaa ei oltaisi tarvittu.

Väkivalta ei toisen miellyttämistasosta riipu. Se, ken väkivaltaan ryhtyyn, niin sillä on päässään vikaa.

Muistan kun itse kerran tein sen virheen että avauduin netissä oman avioeroni monista syistä, niin eikös heti löytyny trolleja, jotka alkoivat syyllistämään minua monin eri tavoin, että vika oli yksin minussa. En muka ollut rakastanut tarpeeksi. En muka ollut tehnyt tarpeeksi töitä.

Jos menit vauva.net -foorumille tai johonkin muuhun "kotiäitipalstoille", niin sitä myötätuntoa harvemmin on, kun nuo on yleiset trollipalstat. Facebookissa harvemmin ketään syyllistetään tai ei uskalleta sanoa niin provosoivasta ääneen, koska a) nimi b) kasvot. Siitä ollaan tietoisia, että joku muukin lukee kirjoituksia, kuten esim. ystävä tai sukulainen.

Meillä ihmisillä on vain tämä yksi elämä, ja mitä nopeammin pääsee eroon huonosta parisuhteesta, sen parempi.

+1