Baarin kannatusmaksut
Moi, tässäpä eka viestini tänne.Olen viime aikoina miettinyt omaa identiteettiäni kinkynä ja päätynyt siihen että olen jonkinlainen väliinputoaja: liian kinky vaniljaksi, liian vanilja kuuluakseni BDSM-yhteisöön. Lyhyt tausta: olen ollut bondage-fetisisti niin pitkään kuin muistan ja käynyt muutamissa bileissä ja harjoittanutkin jonkin verran bondagea. Viime aikoina kinky-jutut ovat olleet taka-alalla ja olen miettinyt niiden roolia mun elämässäni.Kun olen käynyt bileissä tai ollut muuten tekemisissä BDSM-kulttuurin kanssa, niin mulle on tullut tunne, että heti hypätään johonkin paljon rajumpaan kuin mitä omat fantasiat ovat. Esim. mulla oli aikaa sitten yksi sessiokumppani, joka olisi halunnut tehdä kaikenlaista mutta itse halusin lähinnä olla sidottuna ja pientä kiusaamista ym. Tuli ehkä jopa vähän syyllinen olo, etten ole nyt täysillä mukana tässä. Sama juttu bileissä, kulttuuriin kuuluu paljon kaikkea mikä ei itseä innosta, nahka- ja ruoskakuvasto, lävistykset jne. Tavallaan paljon enemmän alakulttuurimeininkiä kuin missä minä suht kilttinä ihmisenä koen olevani kotonani. En missään nimessä tuomitse mutta itseä ei sytytä. Ymmärrän myös että jokaisella on omat juttunsa ja BDSM-kulttuuri on moninainen, eikä kaikkien tarvitse käydä bileissä.Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia, kun olette tutustuneet BDSM-maailmaan? Mitä olette tästä aiheesta tuumineet? Varmaankin meitä "väliinputoajia" on aika paljon, mutta ehkä monella ei ole niin vahva kiinnostus että tutkisi BDSM-kulttuuria sen enempää. Koen että mulla on vahva kiinnostus mutta toisaalta kokeilunhalulla on aika selvät rajat.
Toistan itseäni: kiva huomata että muut samanlaisia asioita miettineet on löytäneet tämän ketjun. Päivityksenä mun tilanteeseen, päätin tulla ulos kaapista ja puhua vaimolleni mun fetisseistä. Voin valehtelematta sanoa että oli elämäni vaikein keskustelu aloittaa. Lopulta vaimoni kertoi että hänellä on pitkään ollut sadomasokistisia fantasioita. Eli tilanne kääntyi tavallaan päälaelleen ja nyt mietitään miten edetään näiden juttujen kanssa. Olen joka tapauksessa todella helpottunut että sain avattua suuni, ja tästä keskustelu varmaan vasta alkaa. Vakuutuin myös taas siitä että mulla on maailman ihanin vaimo. Tsemppiä muillekin, opetus on että puhuminen auttaa niitä jotka on paljon pyöritelleet näitä asioita mielessään.
Onhan yleisesti tunnettua että yhdistyksistä tulee helposti ahdistuksia ja ryhmissä syntyy monenlaisia riitoja. Jotta kinkyhenkilön omaa henkilökohtaista ajattelun vapautta ei liikaa rajoitettaisi, olisi ehkä paras vaihtoehto sellainen vaniljan rajapinnalla kevyesti seikkaileva sitoutumattomuus, jossa ei vaadittaisi varsinaista "kinkypuolueen jäsenkirjan" omistamista.
Sen perus jyystönhän voi nähdä tavallaan perwona kinkyjen näkökulmasta, kun monet niin kammoksuu