Yksinäisyyden tabu

[Kettu vinossa]

Asunnossani ei ole verhoja, koska en niitä halua. En halua myöskään naisen muuttavan asuntooni ja alkavan muuttamaan täydellistä kotiani. Minulla on ollut onni törmätä naisenpuoleen, joka on ripustanut ikkunoihinsa verhot eikä halua miestä muuttamaan sisään ja mäkättämään asiasta.
Kun kaksi yksineläjää kohtaa toisensa, on kummallakin syli johon pääsee ja oma aikansa, reviirinsä.
Voi olla yksin olematta yksinäinen, mutta siihen tarvitaan toinen yksin oleva.

Hirmuisen hyvä näkökulma. Itsekin viihdyn tosi hyvin yksin, joten siinä mielessä avoliitossa eläminen tuntuu usein ahdistavalta, kun en saa omaa rauhaa läheskään niin paljoa kuin tarvitsisin. Ihanteeni olisi, että olisi ihan oma asunto, josta sitten voisi vierailla rakkaiden luona. Vaikka semmoinen toki aivan liian kallis ratkaisu olisikin. Monihan muuttaa yhteen seurustelukumppani(e)nsa kanssa nimen omaan taloudellisista syistä, koska kaksin (tai useamman kanssa) asuminen on monin tavoin halvempaa.

[Underworld]

"Kun on (aina)tyytyväinen yksinään, on valmiina suhteeseen." Eräältä tuttavalta kuultua. Eli toinen ihminen ei ole täyttämässä meidän yksinäisyyttä.

Kiintoisa aihe sikäli. Itselle emotionaalinen riippuvaisuus on tietyssä mielessä "heikkoutta", tai arvostan mielentilaa jossa henkilö on tyytyväinen omassa itsessään. Tämä enemmän omakohtaisena tavoitteena kuin muiden arvostelemisena. Toisaalta on taas sitten kiva tinkiä tästä kun sattuu pitämään toisesta oikein paljon   

Itselleni aihe sivuaa " samaa aaltopituutta" ihmisten kanssa. Voit olla viikosta toiseen ulkoisesti hyvin sosiaalisesti aktiivisessa tilanteissa ja kokea itsesi yksinäiseksi, tai toisaalta elää siellä korpimökissä mutta merkityksellisten vuorovaikutusten kautta voit kokea läheisyyttä, vaikkapa fyysisesti etänä.
Ps. Tämä aiheen sanamuotoja voisi hioa pitkään, muttei jaksa

[Chmlnidae]

Niin kokemuksellisuudestahan se pitänee päätellä onko yksinäinen vai ei, ja millä tavalla jos on.

Mun on ollut ihan lapsesta saakka hankala tajuta kun joku sanoo olevansa yksinäinen. Toinen vaikea tajuta on ollut se kun joku sanoo et sillä on tylsää.
Miten voi olla yksin ja miten voi olla tylsää kun maailmassa on niiiiiiin paljon kaikkea kiinnostavaa.
Mutta kyllä minä olen vähitellen tajunnut. Jopa tässä kovassa aspergerinkallossani. Siis sen ihmisenikävän, sen ettei se aina ja ainakaan kaikille riitä että on kaikkea asiapitoista kivaa maailma pullollaan, ja nettikin vielä nykyään niin ettei tarvii kotoaankaan poistua kun haluaa tehdä kaikenlaisia seikkailu- ja tutkimusmatkoja.

Ite en sitä seksiä, tai ihoa, pelkästään kaipaa, enkä tarvitse. Minun ikäväni liittyy enemmän siihen että tarvitsen ja kaipaan sellaisia ihmisiä joiden kanssa pääsen itsessänikin jonnekin sellaiseen minne en yksin voi päästä. Niin en tarkoita etteikö juuri toisen iho, ja seksi, ja se mainittu kainalokin ole juuri sellaisia, mutta tarkoitan että niiden lisänä tulee olla jotain paljon enemmän. Jotain sellaista jota kutsutaan kolmanneksi. Se on jokin sellainen joka muodostuu molemmista kohtaamista henkilöistä. Paikka jonne kumpikaan ei yksin pääse. Se kolmas meissä, tai lähinnä sen mahdollisuus. Erilainen eri ihmisten kesken. Joskus olen ajatellut että ihmiset puhuessaan parisuhteissaan "me" muotoa käyttäen juuri tarkoittavat tuota. Nykyään epäilen ettei niin useinkaan ole.
Eli minun yksinäisyyteni on sellaisen paikan ja tilan puute, jossa voin olla enemmän kuin yksin ja kaikkineni ja kokonainen itseni toisen kanssa niin että hänkin voi olla enemmän ja kaikkensa siellä kanssani ja itsessään. Yhä enemmän ja enemmän. Sellaisia paikkoja on vähän tässä maailmassa.

[tomi]

Olipas uskomattoman negatiivinen kirjoitus. Ihan kuin yksinäisyys ois joku kammottava sairaus jota tulee vieläpä hävetä. No kyllähän se varmaan stressaa jos sen kokee noin vastenmielisenä ja päivät pitkät laskee minuutteja koska on joku koskennut tms.

Itse en kyllä näe asiaa ollenkaan noin vaan ihan viihdyn paremmin kuin hyvin omilla. Ja luulenpa että on monta muutakin jotka ovat yksin ihan omasta vapaasta tahdostaan. Ärsyttää muutenkin sinkkujen dissaaminen ja sortaminen kun tuntuu ettei kaupastakaan saa enää mitään kuin perhepakkausissa. Parisuhteen ei mun mielestä tarvii olla mikään menestyksen mittari saati elämän tarkoitus vaan jokainen tehköön miten hyvältä tuntuu. Tosin itse nyt en jaksa liikoja murehtia toisten mielipiteistä tämänkään asian suhteen. Besides, the true rebels always walk alone anyway..

Ja tässä vielä linkki vähän positiivisempään näkemykseen

http://www.vice.com/read/benefits-single-life-forever-yasmin-jeffery

[Kulkuri]

Yksinäisyys ja yksinoleminen, on kaksi eriasiaa 

[Pandemonia]

Hyvin usein yksin, vaan enimmäkseen en seuraa kaipaakaan. En ikävöi, en ole yksinäinen. Seuraa kyllä löytyy silloin harvoin kun ihmisten ilmoille vaivautuu.

[Ms. M]

Olipas uskomattoman negatiivinen kirjoitus. Ihan kuin yksinäisyys ois joku kammottava sairaus jota tulee vieläpä hävetä. No kyllähän se varmaan stressaa jos sen kokee noin vastenmielisenä ja päivät pitkät laskee minuutteja koska on joku koskennut tms.

Itse en kyllä näe asiaa ollenkaan noin vaan ihan viihdyn paremmin kuin hyvin omilla. Ja luulenpa että on monta muutakin jotka ovat yksin ihan omasta vapaasta tahdostaan. Ärsyttää muutenkin sinkkujen dissaaminen ja sortaminen kun tuntuu ettei kaupastakaan saa enää mitään kuin perhepakkausissa. Parisuhteen ei mun mielestä tarvii olla mikään menestyksen mittari saati elämän tarkoitus vaan jokainen tehköön miten hyvältä tuntuu. Tosin itse nyt en jaksa liikoja murehtia toisten mielipiteistä tämänkään asian suhteen. Besides, the true rebels always walk alone anyway..

Ja tässä vielä linkki vähän positiivisempään näkemykseen

http://www.vice.com/read/benefits-single-life-forever-yasmin-jeffery

Kuten Kulkuri tuossa sanoi, yksinäisyys on TÄYSIN ERI ASIA kuin yksin oleminen. Minä olen valinnut asua yksin, koska olen erakkoluonne pohjimmiltani. Silti, tunnen välillä kovaakin yksinäisyyttä.

[Perhonen89]

Hyvä muistutus, että yksin oleminen ja yksinäisyys ovat eri asioita. Meistä jokainen joutuu olemaan yksin jossain tilanteissa, sen sijaan yksinäisyyttä eivät välttämättä koe kaikki ihmiset.

Aloin miettiä omaa tilannettani. En seurustele, mutta ympärilläni on paljon ihmisiä. Varsinaista yksinäisyyden tunnetta koen loppupeleissä aika harvoin. Ehkä tähän vaikuttaa se, että vaikka olisikin yksin kotona ilman, että kukaan olisi kanssani, niin on kuitenkin aina joku jolle juttelen. Ihminen Facebookissa tai ihminen whatsappissa. Joskus tunnen yksinäisyyttä, jos olen porukassa, jossa en tunne kuuluvani joukkoon.

Toki se yksinäisyyden tunne iskee välillä, erityisesti juuri iltaisin, kun toivoisi, että olisi joku toinen siinä vierellä. Tähänkin olen alkanut tosin keksimään keinoja, jotta en tuntisi iltaisin niin sitä yksinäisyyttä. Salille menen nykyään usein juuri iltaisin, ylipäätänsä teen monia asioita iltaisin, niin ei tule sitä tunnetta, että olisi vain kotona yksinäisenä.

[Dulcedepiña]

Itselle emotionaalinen riippuvaisuus on tietyssä mielessä "heikkoutta", tai arvostan mielentilaa jossa henkilö on tyytyväinen omassa itsessään. Tämä enemmän omakohtaisena tavoitteena kuin muiden arvostelemisena.

Näin.

Olen lähtökohtaisesti sosiaalinen erakko, mutta on ollut ajanjakso kun en ole pystynyt viipymään omassa yksinäisyydessäni(=yksinolo) hetkeäkään.
Heti kun toisen läsnäolo puuttui aloin tarvita sitä lisää, enkä pystynyt toimimaan, lamaannuin täysin. Se oli ehkä hieman jopa pelottavaa huomata oma "heikkoutensa ja riippuvuutensa".
 
Minulle on tärkeää tuntea itseni riittävän voimakkaaksi ilman toisten ihmisten energiaa, ja ehkä tuo pidempi erakkotausta on avustanut taas nauttimaan omasta jylhästä yksinäisyydestäni. Yksinäisyys ja yksinolo ovat myös tärkeitä luovuudelleni, silloin alkaa tapahtua ja olen parhaimmillani.
Ymmärrän kuitenkin myös ihmisiä jotka tarvitsevat jotain muuta.

[tomi]

No mä olen yksin ja tunnenkin itseni yksinäiseksi, mut asia ei vaan niin mua häiritse. Mut joo tän takii en yleensä juuri foorumille kirjottele koska tähän tää yleensä menee ja sit joku pahoittaa mielensä yms. Ei ois pitännyt nytkään, mut sen verran alko keittää etten voinut itselleni mitään, sori siitä.

[Ms. M]

No mä olen yksin ja tunnenkin itseni yksinäiseksi, mut asia ei vaan niin mua häiritse. Mut joo tän takii en yleensä juuri foorumille kirjottele koska tähän tää yleensä menee ja sit joku pahoittaa mielensä yms. Ei ois pitännyt nytkään, mut sen verran alko keittää etten voinut itselleni mitään, sori siitä.

En minä mieltäni pahoittanut, kunhan tarkensin. 

[tomi]

Juu, en mä sua tai ketään muutakaan tässä ketjussa nyt meinannut, mut yleensä siinä monesti niin käy enemmin tai myöhemmin. Senpä takia en yleensä kommentoi kun noihin hupiketjuihin, mut nyt sorruin ja pieleenhän se taas meni!   

I rest my case.   

[Misteli]

Yksineläminen on etuoikeus ja nautinto, jos sen on itse valinnut. Yksinäisyyden kokemus on jotain täysin muuta, asumis- ja suhdemuodosta riippumatonta. Joskus sillä ei ole ulkoisten olosuhteiden kanssa mitään tekemistä, eikä se näy päällepäin. Toisen ihmisen lähellä, iholla kiinni, sisäkkäin - silloinkin voi olla oman itsensä sisällä kaukana ja yksin.

Ehkä juuri omat luoksepääsemättömyyden ja tavoittamattomuuden tunteet ruokkivat taipumusta halveksia emotionaalista tarvitsevuutta heikkoutena muissa. Jos kuuluu itseni tavoin liiankin hyvin omassa rauhassaan viihtyviin, liian intensiivinen läheisyys tuntuu kuristavalta ansalta. Introversioon taipuvaiselle taitaa olla parasta saada itse määritellä sosiaalisuutensa rajat, myös suhteessa kaikkein lähimpiin.

[Ailouna]

En ihan näkisi yksinäisyyttä emotionaalisena riippuvaisuutena, tai ainakaan että se olisi jotenkin huono asia tai heikkous ihmisessä. Täysin itseriittoinen ei varmasti ole sen parempi, jollei sitten tosiaan asu jossain kaukana kaikesta.

Vaikka yksin oleminen on itselläni pitkälti tietoinen valinta, en kuitenkaan erotessani valinnut että se olisi pelkästään sitä lopun ikäni. En vain ole sinut sen ajatuksen kanssa, että heräisin aina sängystäni yksin.

Itselläni yksinäisyys tuntuu etenkin pitkinä pyhäpäivinä, kun ei voi tehdä paljon mitään, eikä mennä minnekään, kun muut ovat perheidensä luona. Monet asiat olisivat niin paljon kivempia, kun ne voisi jakaa jonkun kanssa, että jäävät sitten tekemättä kokonaan.  En ole saanut itseäni motivoitua, että esimerkiksi riemuloma Roomassa olisi omin nokkineen niin kovinkaan riemukas.

[tiltu]

Komppaan heti alkuun Ailounaa siinä, että asioiden jakaminen on kivaa. Ja siitähän jää paitsi, jos ei ole sitä perhettä tai sosiaalista verkostoa.

Mie olen vuosia sitten valinnut, että kuljen mieluummin omia polkuja (otan kyllä muita mukaan) kuin teen kompromisseja vaan sen takia, että mulla olisi aina joku kaveri matkassa. Eniten kärsin niistä tilanteista, joissa tunnen olevani ainoa, joka on yksin, jolloin mun yksinoloni aiheuttaa hämmästelyä, paheksuntaa tai peräti ylimääräistä vaivaa muille. Esim tuntuu typerälle mennä täyteen ravintolaan syömään ja istua yksin siihen vapaaseen 4 hengen pöytään ja tavallaan varata ne 4 paikkaa ja maksaa vain yhdestä. Silloin tuntuu, että hakisinko kuitenkin sen maksalaatikon Siwasta ja menisin yksin kotiin syömään.