läheisriippuvuus ja BDSM

[swan]

Tuon tuosta tulee esiin aiheissa läheisriippuvuus.

Tunnustan itse, että olen jotenkin kyrsiintynyt siihen käsitteeseen. Syynä mm. se, että siitä on tehty sairauteen verrattavaa asiaa eli ihminen, joka haluaa elää muiden kanssa eikä viihdy yksin, on läheisriippuvainen  ja tarvitsee terapiaa. Näin kärjistäen ja vähän liioitellen ilmaistuna siis.

Läheisriippuudesta esimerkkinä täällä:  http://www.laheisriippuvaiset.com/laheisriippuvuus.php

Onko ihminen saari ja kuinka yksin hänen tulee kyetä olemaan ja elämään ettei vain olisi läheisriippuvainen?

Miten välttyä esimerkiksi D/s-suhteessa, oli se sessiotyyppinen tai elämäntapa, läheisriippuvuudelta?


Se miten itse näen asian, on se, että ihminen on tavalla tai toisella riippuvainen muista ihmisitä ja ympäröivästä maailmasta ellei esimerkiksi muuta avaruuteen.

Jos itse on elänyt vaikkapa 18 vuotta yksin ja opetellut ottamaan vastuuta toisesta ihmisestä ja elämästään, onko käänteisesti läheisriippuvainen, kun tuon opettelun seurauksena on jäänyt yksinäiseksi naiseksi..  Onko niin riippuvainen muista että pitää karttaa muita? 

Tämmöinen aihe sairaslomapäivän kunniaksi 

[Dante79]

Onhan sitä paljon tuotakin asennetta, että ei aseteta leimoja millekkään. Koska aina on ongelmia, niin ei määritellä ongelmia millään suurilla nimikkeillä, kaikki me ollaan yksilöitä ja niinpoispäin. Ja sillä tavoin vältetään paha fiilis itsensä suhteen ja sairaan leima ja jonkun käsitteen, kuten tässä tapauksessa läheisyys, demonisoiminen... mutta minusta kyllä se kuitenkin silleen ihan konkreettisesti menee vähän kaikkien nautinnollisten asioiden kohdalla, että sielä on ihan oikeasti todellisesti se raja jolloin mopo on karannut käsistä ja hyvä muuttunut pahaksi.

Alkoholista nauttimisesta tulee alkoholismia, huumeiden viihdekäytöstä tulee huumeriippuvuus, herkuttelusta tulee pakonomaista ahmimista, pelien viihdepelaamisesta peliriippuvuus, läheisyydestä nauttimisesta tulee läheisriippuvuus. Raja on vaan jokaisella eri paikassa, mutta minusta se on hyvä että tiedostaa milloin hyvästä asiasta tulee paha ja sillä on joku nimike ja vertaistukiryhmä ja tietoa tarjolla miten mahdollisesti saa kontrollin takaisin elämäänsä.

Ei se tarkoita sitä että läheisyydestä pitää kaikkien luopua, koska joillain se tuottaa pahanlaatuista addiktiota ja vain ääri-itseriittoisuus on oikea elämäntapa, samalla tavoin kuin ei sekään että kun on alkoholismia olemassa tarkoita että kaikkien pitäisi olla raivoraittiita. Mutta kyllä sitä voisi jopa harkita minusta terapiaa jotta saa työkalut itselleen kontrollin saamiseen takaisin elämäänsä. Oli se sitten sairautta tai ei omasta mielestä.

"Elämän tarkoitus on olla onnellinen" kuten Dalai Lama sanoo. 

[swan]

Onhan sitä paljon tuotakin asennetta, että ei aseteta leimoja millekkään.

Ei se tarkoita sitä että läheisyydestä pitää kaikkien luopua, koska joillain se tuottaa pahanlaatuista addiktiota ja vain ääri-itseriittoisuus on oikea elämäntapa, samalla tavoin kuin ei sekään että kun on alkoholismia olemassa tarkoita että kaikkien pitäisi olla raivoraittiita. Mutta kyllä sitä voisi jopa harkita minusta terapiaa jotta saa työkalut itselleen kontrollin saamiseen takaisin elämäänsä. Oli se sitten sairautta tai ei omasta mielestä.

"Elämän tarkoitus on olla onnellinen" kuten Dalai Lama sanoo. 

Omasta mielestäni leimoja lyödään enemmän kuin jätetään lyömättä, asiassa kuin asiassa.

Onnellisuus on suhteellista, imho. Se mikä toisille on "onnea" voi toiselle olla kartettava asia.
Kärjistäen: jos joku haluaa viettää elämänsä päivät kännissä, kuka sitä on estämään ja sanomaan, että sinä et ole onnellinen ja sinun tulee parantua tuosta..ja  ei ole sitten kuitenkaan antaa mitään siihen tilalle, paitsi olla sormi pystyssä.
Tässä en tarkoita että olen elämän tuhoamisen puolella, mutta yritän tuoda esille toisenlaista näkökantaa, mikä ei kuitenkaan ole se oikea välttämättä..

[swan]

Tuolta läheisriippuvuussivulta:

Läheisriippuvuudesta voi toipua ja sen kanssa voi oppia elämään. Alku eheytymiselle lähtee oman pahoinvoinnin tunnistamisesta, siihen voidaan tarvita ulkopuolisen apua. On opittava tiedostamaan ja tunnistamaan tunteensa. Ensiksi on hyväksyttävä itsensä kaikkine tunteineen ja tarpeineen, hyvine ja huonoine puolineen. On alettava olemaan rehellinen omille tunteilleen. Täytyy ymmärtää, että itseään ei voi kohdella kaltoin miellyttämällä muita. Itseään on arvostettava ja rakastettava, vain sitä tietä oppii aidosti arvostamaan ja rakastamaan myös muita. Täten energiaa sitovat tunteet kuten viha, syyllisyys ja häpeä kääntyvät energiaa vapauttaviksi tunteiksi kuten toivoksi, kiitollisuudeksi ja anteeksiannoksi. Ennen kaikkea sisäiseksi rauhaksi ja sopusoinnuksi itsensä kanssa.
Vertaistuki, esimerkiksi psykoterapian lisäksi, on mainio apu. Toisten kanssa jaetut kokemukset ja uudet näkökulmat avartavat itseä pois negatiivisuuden kehästä, jossa läheisriippuvainen pyörii.

En missään nimessä ole kieltämässä sitä tosiasiaa, että rikkinäisiä ja kaltoinkohdeltuja, liian kilttejä ja toisten miellyttäjiä olisi olemassa.

Haluaisin tähän kohtaan ottaa BDSM:n ja sadomasokismin mukaan kuten otsikossakin on.

Tunnistan itsessäni paljon tuota "hylättyä lasta", mutta voisiko olla niin, että kinkyys eräällä tavalla ottaa jo itsessään huomioon "sisäisen" lapsen  vrt. leikkikaveri, leikki
Ja että henkisellä puolella liikuskeltaessa juurikin monet vaikeat asiat saattavat tulla kohdatuksi.

Toisaalta tunnen myös valtavaa ristiriitaa ja käsitteiden sekoittumista keskenään ja että se raja hyvän ja pahan, johon Schizoidkin viittasi, on hyvin häilyväinen ja ohut.

Milloin toisen miellyttämisestä tulee sairasta ja sairastuttavaa, eikä molempia palvelevaa?


Terapioista sen verran tähän, että liian harvalla on mahdollisuus päästä oikeaan, asiantuntevaan ja muutoin sopivaan terapiaan, koska se on kallista.

Ja sekin, että juuri tuo vertasituki ja tavallinen keskustelu hyvässä hengessä tutun tai ystävän kanssa saattaa ajaa saman asian. Tuossa tosin tarvitaan luottamusta, että uskaltaa puhua, mutta eipä sitä kaikkiin terapioitsioihinkaan luota tuosta vaan.

[Queena]

Milloin toisen miellyytämisestä tulee sairasta ja sairastuttavaa, eikä molempia palvelevaa?

Omia ajatuksia tuohon:
Varmaankin silloin kun miellyttämiseen pyrkivä osapuoli tuntee suurta riittämättömyyden tunnetta ja pahaa oloa, jos ei saa jatkuvalla syötöllä positiivista palautetta toiminnastaan. Sille ketä miellytetään tilanne voi olla ahdistava oman tilan puutteen vuoksi, ja siksi että kokee että kokoajan pitäisi olla vastaanottamassa jotakin ja olemassa kiitollinen jollain tavalla toiselle.

[Snadistisadisti]

Minä en viihdy yksin. En kuitenkaan liene läheisriippuvainen. En ainakaan tunne olevani. En silti osaa mieltää itseäni erityisen sosiaaliseksikaan. Mikähän perwå minä oikeastans olenkaan?

Master/sub suhteessa on mielestäni aika tyypillistä se, että sub kaipaa huomiota. Suhteessa on kuitenkin hyvin vahva henkinen puoli, joka vaatii veronsa. Onko se hyväksynnän etsimistä? Varmasti sitäkin. En kuitenkaan ole koskaan kokenut subin huomioimista esimerkiksi rasitteena, vaan olen mieltänyt sen osaksi kokonaisuutta. Kanssakäyminen ja kommunikointi, muodossa missä tahansa, on tärkeää ja pidän sitä osana vastuullista suhtautumista subeihini. Jotta tietää, kuinka toinen voi, pitää häntä kuunnella.

Tällaisia jorinoita raskaan päivän jälkeen. Sekavuus mahdollista - tulkinnassa vastuu lukijalla. 

[Dante79]

tuntuu siltä että bdsm suhteissa ei ole mitään yleistettävää rajaa tai asiaa mikä tekee suhteesta epäterveen tällä tavalla. itse yleistäisin kaiken vaan siihen että kun tuntee että haluaa oikeasti lopettaa suhteen, mutta ei pysty sitä tekemään, niin ollaan "läheisriippuvaisia", mikä ei tarkoita sitä etteikö samanlainen riippuvuus syntyisi suhteessa jota haluaa jatkaa. tai sitä että toisesta irti päästäminen ei olisi vaikeaa ja kestää joskus vuosia. mutta itse kai määrittelen tuon siihen ristiriitaiseen pakkomielteeseen että on vaan itsetuhoisesti roikuttava vaikka ei halua, vaikka olisi tilaisuus lopettaa.

[tippa]

Swan: Onko ihminen saari ja kuinka yksin hänen tulee kyetä olemaan ja elämään ettei vain olisi läheisriippuvainen?

- Itse miellän ihmisen kieltämättä tietyllä lailla omaksi saarekseen. Pitää ottaa vastuu omasta elämästään, tunteistaan, ajatuksistaan, puheistaan jne eikä heittää niitä toisten syyksi tai vastuulle tai olla toisten kanssa niin tiiviisti ettei ole aikaa katsoa itseänsä peiliin. Sosiaalinen totta kai voi olla, ja sitähän voi olla vaikka kuinka ja paljon, vaikka yksin paljon olisi noin muuten. Ihmisistä saa pitää ja heidän kanssaan olla, kunhan se ei mene niin överiksi, että oma vapaa ajattelu häviää.

Swan: Miten välttyä esimerkiksi D/s-suhteessa, oli se sessiotyyppinen tai elämäntapa, läheisriippuvuudelta?

- Yksinkertaisesti käyttämällä järkeä. Ja ennen kaikkea kun ihmisten itsetunnot ovat kohdillaan niin ei sessiotyyppinen saatikka sittten elämätapainen D/s -suhde pääse vääristymään. Kaippa siinä sosiaalisiakin taitoja tarvitaan, että oppii ymmärtämään toista ja pystyy keskustelemaan kuuntelemisen ohella.


Swan: Se miten itse näen asian, on se, että ihminen on tavalla tai toisella riippuvainen muista ihmisitä ja ympäröivästä maailmasta ellei esimerkiksi muuta avaruuteen.

- Ugh  Kyllä ja ei. Hlökohtaisesti kerrottuna itse pidän etäisyyttä toisiin ihmisiin eli voisinpa sanoa olevani erakko, sosiaalinen erakko  Tykkään ajatella itse, pohtia asioita, vääntää ja kääntää niitä kuin myös pohtia tunteita jne. En tarvitse enkä halua siihen muita. Vaikkakin joskus on sellainen kaipuu, että kun löytäisi samalla aaltopituudella olevan ihmisen niin hänen kanssaan voisi vielä työstää lisää näitä ajatuksiansa.

Swan: Jos itse on elänyt vaikkapa 18 vuotta yksin ja opetellut ottamaan vastuuta toisesta ihmisestä ja elämästään, onko käänteisesti läheisriippuvainen, kun tuon opettelun seurauksena on jäänyt yksinäiseksi naiseksi..  Onko niin riippuvainen muista että pitää karttaa muita? 

- Lapset ja vanhemmuus nyt on asia erikseen, sitä en laskisi läheisriippuvuuteen.. Tosin joissain tapauksissa lapsi-vanhempi -suhdekin voi saada aikalaisen vääristyneitä mittasuhteita. Kaippa se on siinä kohtaa sitten se, että aikuisella on tunne-elämä tarpeeksi kehittynyttä ja on myös valmis sitä kehittämään jatkossakin kun vanhemmaksihan kasvetaan askel askeleelta  Omaa elämää pitää silti olla ja sitä täytyy vaalia. Niin riippuvainen muista, että pitää karttaa muita? No ei  Kyllä siinä pitäisi hälytyskellot alkaa soida jos ei toisesta ihmisestä kestä olla hetkeäkään erossa, mutta ei sen takia nyt karkuunkaan tarvitse juosta! Muutenhan sitä menee ihan toiseen äärilaitaan.. Eikä edelleenkään ole 'terve' - mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan nykynormien mukaan.

Otetaan iisisti 

Edit: lainakset kursivoitu ja lisätty keneltä lainattu. Toivoisin, että jos lainataan, ilmoitellaan keneltä lainataan, tavalla tai toisella. Näin on helpompi pysyä kärryllä, kuka sanoo mitäkin. 

[Susie]

Eiköhän läheisriippuvuudessa ole kyse siitä että jostain tietystä ihmisestä on "liian" kiinni. Siis tosiaan tarkoittaen, kuten edellä oli mainittu jo, että aiheutuu huonoa oloa suhteen molemmille tai jommalle kummalle osapuolelle. Toinen hälyyttävä asia on jos omat ihmissuhteet tuppaa aina "ajautumaan" tuohon riippuvuuteen. Silloin on syytä itsetutkiskelulle, tai sitten sille terapialle.
Sitoutumista ei pidä sekoittaa riippuvuuteen, ne eivät ole synonyymejä. Sitoutuminen luo turvaa, rauhaa ja hyvää oloa ja antaa mahdollisuuden syvään suhteeseen. Läheisriippuvaisuus on huonoa oloa, väärin ymmärrystä tai kommunikoimattomuutta, huonoa vuorovaikutusta ja kohtaamattomuutta.
Voi olla hyvin itsenäinen ja vastuullinen mutta sitoutunut suhteissaan. Rakastaa yksinoloa koskaan pitkästymättä ja olla silti supersosiaalinen. Ei ihminen ole joko tai, ihminen on sekä että, niin kuin elämäkin.

[swan]

Swan: Onko ihminen saari ja kuinka yksin hänen tulee kyetä olemaan ja elämään ettei vain olisi läheisriippuvainen?

- Itse miellän ihmisen kieltämättä tietyllä lailla omaksi saarekseen. Pitää ottaa vastuu omasta elämästään, tunteistaan, ajatuksistaan, puheistaan jne eikä heittää niitä toisten syyksi tai vastuulle tai olla toisten kanssa niin tiiviisti ettei ole aikaa katsoa itseänsä peiliin. Sosiaalinen totta kai voi olla, ja sitähän voi olla vaikka kuinka ja paljon, vaikka yksin paljon olisi noin muuten. Ihmisistä saa pitää ja heidän kanssaan olla, kunhan se ei mene niin överiksi, että oma vapaa ajattelu häviää.

Swan: Miten välttyä esimerkiksi D/s-suhteessa, oli se sessiotyyppinen tai elämäntapa, läheisriippuvuudelta?

- Yksinkertaisesti käyttämällä järkeä. Ja ennen kaikkea kun ihmisten itsetunnot ovat kohdillaan niin ei sessiotyyppinen saatikka sittten elämätapainen D/s -suhde pääse vääristymään. Kaippa siinä sosiaalisiakin taitoja tarvitaan, että oppii ymmärtämään toista ja pystyy keskustelemaan kuuntelemisen ohella.

Aivan. Omasta mielestäni toiset ihmiset ovat myös niitä peilejä. Se miten suhtautuu muihin ja miten toimii toisten ihmisten seurassa, kertoo ihmisestä myös paljon. Vaikka kuinka olisi ajatuksia, ideoita ja ideologioita ynnä teorioita, niin ne todentuvat tekemisissä. Teoriat voivat olla kaukanakin todellisuudesta.

Joskus tulee tunne, että onkohan tässä mitään järkeä. Alistuvan kun pitäisi antaa itsestään kaikki tai niin paljon kuin kykenee ja herrojen ja rouvien olla kaikkikaikessa,jopa palvontaan saakka. Missä järki tuolloin?

Voi olla hyvin itsenäinen ja vastuullinen mutta sitoutunut suhteissaan. Rakastaa yksinoloa koskaan pitkästymättä ja olla silti supersosiaalinen. Ei ihminen ole joko tai, ihminen on sekä että, niin kuin elämäkin.

Olen kaiketi ollut niin paljon "joko tai", että väsynyt siihen totaalisestii. En kertakaikkiaan myöskään kykene rakastamaan itseäni niin paljon, että tykkäisin uppoutua loputtomaan itsetutkiskelun syövereihin, josta ei ehkä pian ole paluuta maan pinnalle 

[Koo]

Ei läheisriippuvuus ole kiinni siitä harrastaako vaniljaa, selibaattia vaiko kinkyilyä? Tosin ei sitä kukaan ole tässä väittänytkään 

Olisko niin, että joillakin ihmisillä on se kiihkeä tarve olla liki, olla tärkeä, olla rakastettu, olla pidetty, olla välitetty, olla huolehdittu, olla huomattu - niin kiihkeä tarve että se tarve ruokkii itseään ja tyyppi on itsensä orja? Toisilla se tarve ei ole niin korostettu ja toisilla taas lähes olematon. Enkä tarkoita että itserakkaalle ihmiselle oma itse riittäisi loputtomiin tai että itsekseen viihtyvä olisi ylenpalttisen itserakas edes.

Kaiketi läheisriippuvuus on jokaiselle eri asia, mutta jos henkilö itse kokee sen rasitteena niin lienee jo jonkinlaisen sairauden merkki? Entäpä käänteinen läheisriippuvuus (jos joku tietää sanan mitä tavoittelen niin kertokoon ihmeessä)? Sellainen, että henkilö ei halua läheisyyttä, kokee ahdistavana huomioimisen ja välittämisen?

[Susie]

Kaiketi läheisriippuvuus on jokaiselle eri asia, mutta jos henkilö itse kokee sen rasitteena niin lienee jo jonkinlaisen sairauden merkki? Entäpä käänteinen läheisriippuvuus (jos joku tietää sanan mitä tavoittelen niin kertokoon ihmeessä)? Sellainen, että henkilö ei halua läheisyyttä, kokee ahdistavana huomioimisen ja välittämisen?

En tiedä onko jokaiselle eri asia mutta kyllä silloin ollaan metsässä jos itse ahdistuu ja/tai ahdistaa muita ihmisiä.

Olisiko "sitoutumiskammoinen" oikea? "Läheisyyspelkoinen"? En osaa ottaa negaatiota jo valmiiksi negatiivisesta käsitteestä.

[Koo]

"Läheisyyspelkoinen"? No, yhteiskuntahan perustuu sille olettamukselle, että kaikki haluavat olla osa jotain kokonaisuutta, olipa se sitten perhe, suku, porukka, puolue, lahko tai mitä ikinä. Ja se joka ei halua on jollain lailla viallinen.

[Smooth]

"Läheisyyspelkoinen"? No, yhteiskuntahan perustuu sille olettamukselle, että kaikki haluavat olla osa jotain kokonaisuutta, olipa se sitten perhe, suku, porukka, puolue, lahko tai mitä ikinä. Ja se joka ei halua on jollain lailla viallinen.

Ihminen on ollut laumaeläin iät ja ajat, joillekin vaan tämä lauma (mitä se sitten sillä hetkellä sattuu olemaankaan) on tärkeämpi kun toiselle. Ja joillekin oma reviiri on isompi. Tekeekö se siitä reviiritietoisesta "läheisyyspelkoisen"?

Aina vaan ei käy ihmisten reviirit yksiin. Jos tilan tarve on isompi ja sinne yrittää väenväkisin ihminen, joka halua olla aina ja jatkuvasti kylkimyyrässä, kumpi on siis se "ongelma": läheisriippuvainen tai läheisyyspelkoinen?

[Iisebell]

Läheisriippuvuus on itseasiassa hyvinkin pelottava sairaus. Totta, että sitä nykyään käytetään liikaa, samoin kuin narsisti - leimaa. Molemmat ovat jotenkin kukuneita ja kyllästettyjä omiin käsitteisiinsä että ne alkavat olemaan normaaleja. Läheisriippuvuus ei enää nosta karvoja pystyy eikä saa miettimään asioita. Se vain on sana muiden joukossa - paitsi niille jotka siitä kärsii.

BDSM ei pyri satuttamaan (negatiivisella tavalla) Tuhoamaan, rikkomaan eikä saamaan aikaan itsetunnon rajua laskua nollaan.
Nämä kaikki tunnumerkit tulevat julki läheisriippuvuudessa. läheisriippuvainen ihminen yleensä ei omaa tervettä itsetuntoa vaan toisinpäoin, yleensä jopa itseinhoa. Hän ei myöskään osaa tunnistaa rakkautta hyväksikäytöstä ja kokee ja kestää lähestulkoon mitä vain (hyväksikäyttö, raiskua, pahoinpitely ) jos vain saa kuulla kolme sanaa ; Minä rakastan sinua.

Mileestäni läheisriippuvuutta ei pidä alentaa kyseenalaistamalla sen "oikeutta" leimaan sairaudesta, pikemminkin tulisi kyseenalaistaa nimikkeen käyttäjän tietous asiasta

"Master/sub suhteessa on mielestäni aika tyypillistä se, että sub kaipaa huomiota. Suhteessa on kuitenkin hyvin vahva henkinen puoli, joka vaatii veronsa. Onko se hyväksynnän etsimistä? Varmasti sitäkin. En kuitenkaan ole koskaan kokenut subin huomioimista esimerkiksi rasitteena, vaan olen mieltänyt sen osaksi kokonaisuutta. Kanssakäyminen ja kommunikointi, muodossa missä tahansa, on tärkeää ja pidän sitä osana vastuullista suhtautumista subeihini. Jotta tietää, kuinka toinen voi, pitää häntä kuunnella.

Master/sub suhteessa hyväksynnän saamisen etsintä ja sen kaipuu kuitenkin toimii tiettyjen sääntöjen alla, Master ei saa ylittää subin rajoja jotka on yhdessä laadittu. Kaikki toiminta on  hallittua ja Master kantaa vastuunsa ja pyrkii pitämään subin terveenä ja itsetunnoltaan terveänä. Läheisriippuvainen ei tunnista omia rajojaan eikä myöskään osaa niitä vaatia.  Hänellä ei siis ole rajoja joita suojella.
Läheisriippuvuus ei siis ole sitä että toinen soittaa koko ajan ja on jatkuvasti kylkimyyryssä, se voi liittyä siihen jos kokonaisuuteen sekoittuu menettämisen pelkoa. Mutta läheisriippuvuuteen se ei tunnusomaisena kuulu.

Tälläisiä ajatuksia asiasta minulla. Läheisriippuvaisen käsitteet olen luonut ollessani Narsistien uhrit - foorumilla tukihenkilönä muutaman vuoden. En siis ole lukenut linkkiä enkä kirjallisuutta asiasta. Kirjat kun aina menevät hiukan metsään ihmisen kokemaan verrattuna. Ja siellä läheisriippuvaisia oli hyvin hyvin paljon.

Edit: Lainaus korjattu / Leikkisa