Miellyttämisen ja alistumisen erot?

[Guide-Master]

Eli monesti voidaan luulla että ihminen miellyttä toista helpommin, kuin alistuu hänen valtaansa.  Tällöin juuri tulee kysymykseen näiden kahden sanan ero, sillä kovin monesti näkee sen että toinen tekee miellytääkseen asioita, eikä sen että asiat ovat hänelle annettu, jolloin hänellä on velvollisuus ne hoitaa.

Eli  miten nämä kaksi merkitsevät D/s  tai muuten skenessä?

[Lady Whip]

Eikö ole ihan sama millä motivaatiolla tekee sen mitä täytyy tehdä kunhan tulee tehdyksi.

Enemmän minua häiritsisi tilanne jossa s valikoi itselleen sopivia tekemisiä tai jättää tekemättä tai viivyttää niitä koska ei tykkää tehdä jotain mitä pitäisi. Eli noukkii rusinat pullasta ja jättää taikinan D:n syötäväksi.

[Aida]

Miellyttäminen tulee siitä että on halu ja/tai tarve miellyttää ilman käskyä ja alistuminen tarkoittaa sitä, että miellyttää käskystä, vaikka jurppiikin?

[Ms. M]

Samoilla linjoilla Lady Whipin kanssa. Mitä väliä, kunhan homma tulee tehdyksi. Ellei sitten D:llä ole joku fiksaatio saada subi alistumaan. Ettei vahingossakaan menis miellyttämisen puolelle.

[Normandie]

Tämäpä on Guide-Masterilta haastava aloitus, mielenkiintoinen kyllä ja oikein pysähdyin tätä miettimään. Tässä on tietenkin taas niin monta mielpidettä kuin on kirjoittajaakin, ja hyvä niin. Itse koen alistumisen henkisesti syvempänä piirteenä kuin miellyttämisen. Alistuminen on minulle kokonaisvaltaisempaa kuin miellyttäminen.

Jonkinlainen esimerkki (kyllä, liiankin helppo) on se, että jos Master haluaa iltapalaksi jauhelihapiirakan ja itse haluaisin lohipiirakkaa, niin teen sen jauhelihapiirakan häntä miellyttääkseni, en alistuakseni. Alistuminen taas (minulla) ilmenee kokonaisvaltaisena toista huomioivana käyttäytymisenä, jolloin monta "eri miellyttämistä" muodostaa alistumiseni. Eli minulle miellyttämisen eri variaatiot ovat alistumisen osasia. Hmmm.. saikohan tästä nyt mitään tolkkua 

[Ride]

Miellyttämisessä on mukana oma tahto ja vapaaehtoisuus, kun taas alistumisessa oma mielipide ja tahto menettää merkityksensä.

[IKRM]

Miellyttämisessä on pääpaino oman miellyttämisenhalun tyydyttämisessä, alistumisessa palvellaan sitä jolle alistutaan.

Eli erona on, että monesti miellyttäminen on itsekästä omien tarpeiden tyydyttämistä, ja silloin kohteelta edellytetään tiettyä käytöstä, ja tiettyjä vaatimuksia (vrt. karkkikauppasubit, jotka kuvittelee olevansa alistuvia koska palvelevat/miellyttävät mastereitaan), jotta miellyttämisenhaluinen saa itse omat tarpeensa tyydytettyä.

Eikö ole ihan sama millä motivaatiolla tekee sen mitä täytyy tehdä kunhan tulee tehdyksi.

Siinä mielessä se ei ole se ja sama millä motivaatiolla hommaansa hoitaa, koska miellyttämisenhaluinen jättää monesti uhrinsa tyhjäksi, sen sijaan että antais omastaan sitä mitä alistaja tarvitsee.

IKRM

[Chmlnidae]

Se oleellinen ero. Alistuminen puuttuu.

Hyvä avaus Guidelta. Ja tuossa yllä hyvä vastaus IKRM:ltä.

[Mr.Inathu]

Vähän turhan karkeitä yleistyksiä tässä ketjussa mielestäni, kun asia on samaa tasoa kuin jos vertaisi omenoita ja banaaneja... Joo, molempia saa hedelmäosastolta kyllä ja molempia voi käyttää hedelmäsalaattiin, mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin...

Alistuminen kertoo olemassa olevasta valta-asetelmasta, eli taustalla tulee olla jonkinlainen vallan perusta ja jokin motivaattori siihen miksi henkilö alistuu. Alistumiseen itsessään ei siis liity minkäänlaista tekemistä, se on vain kahden henkilön välinen valta-asetelma.

Miellyttäminen taas tarkoittaa pelkästään tekemistä. Tekemistä, jolla tekijä pyrkii tekemään jotain sellaista, jota olettaa toisen haluavan itselleen tehtävän, kumpikaan ei edellytä toista, mutta kumpikaan ei ole myöskään toisensa poissulkevaa. Alistuva voi miellyttää alistajaansa mutta se ei tarkoita sitä että alistettua voisi automaattisesti mitenkään saada miellyttämään, vaikka kuinka alistaisi.

Miellyttäminen ei edellytä alistumista, mutta alistujakin voi miellyttää. Alistajakin voi miellyttää alistujaa, eikä kysymys silloinkaan liity mitenkään valta-asetelmaan, vaan yksinkertaisesti siihen että alistujalla on jokin motivaattori miellyttää alistujaa, esimerkiksi palkita tämä hyvästä suorituksesta.

Omasta mielestäni olisi varsin typerää yrittää ontuvan semantiikan tulkinnan varjolla (taas kerran) jakaa alistujia tai alistajia "oikeisiin" ja "vääriin", mutta eihän täällä sellaista kukaan yritäkään. Eihän?

-Mr.Inathu

[Chmlnidae]

Aha. En jaksa runoilla mutta minusta miellyttjä uhraa itsensä, usein jopa peittää oikean itsensä (ei edes välttämättä tunne omaa itseään) saadakseen hyväksyntää ja rakkautta. Taustalla on usein heikko itsetunto, ja jäljet johtaa lapsuuteen (yleensä, sori psykoilu).
Minusta kyse ei ole semantiikasta. Mutta ehkä puhumme nyt eri asioista.
Alistuja taas on itsensä ytimessä, jolloin hän voi tosiaan myös luovuttaa itsensä, ja omat tarpeensa (saadakseen ne tarvitsemallaan tavalla täytetyksi). Miellyttäjä taa on itsensä ulkopuolella, toisessa/toisissa ihmisissä. Ei hänellä edes ole mitään itseä jota antaa.

[Guide-Master]

Jos näitä kahta arvopohjaista sanaa viedään pikkasen pidemmälle, niin miellyttämisen johti usein mielistelijään, kun alistuminen johtaa arvostuksen antajaan. Eli toinen vain tekee jotain oman edun takia, toinen sen takia että osaa luottaa toiseen ihmiseen ☺

[Xpyx]

Aha. En jaksa runoilla mutta minusta miellyttjä uhraa itsensä, usein jopa peittää oikean itsensä (ei edes välttämättä tunne omaa itseään) saadakseen hyväksyntää ja rakkautta. Taustalla on usein heikko itsetunto, ja jäljet johtaa lapsuuteen (yleensä, sori psykoilu).
Minusta kyse ei ole semantiikasta. Mutta ehkä puhumme nyt eri asioista.
Alistuja taas on itsensä ytimessä, jolloin hän voi tosiaan myös luovuttaa itsensä, ja omat tarpeensa (saadakseen ne tarvitsemallaan tavalla täytetyksi). Miellyttäjä taa on itsensä ulkopuolella, toisessa/toisissa ihmisissä. Ei hänellä edes ole mitään itseä jota antaa.

Tähän nyt ei voi mitenkään pysty yhtymään, aika suoraviivaita sanailua ja nopeastipa tässä päästiin yhdestä toiminnasta/taipumuksesta huonoon itsetuntoon ja siitä lapsuuteen. 

Miksi ihminen, joka haluaa miellyttää toista, uhraisi itsensä? Miksi lähtökohtaisesti se, mikä toista miellyttää, alunperinkään olisi ristiriidassa sen suhteen, mikä ITSEÄ miellyttää? Miksi tarve miellyttämiseen ei olisi OSA sitä itseä, jonka runollisesti tuossa kuvailtiin toiselle annettavan?

Mä olen kova miellyttäjä, alistujana ja parisuhteessa (muussa maailmassa ei kiinnosta hittojakaan mitä muut musta kelaavat, ja se näkyy). Musta nyt on yksinkertaisesti mukava tehdä asioita, joista toinen nauttii ja tulee iloiseksi, ja mä vaan yksinkertaisesti en ole kovin itsekeskeinen ihminen. Eri ihmiset saavat nautintonsa eri lähteistä, mä taas esim auttamisesta ja hoivaamisesta. Mä olen altruistinen, mä en esimerkiksi ole erityisen kiinnostunut ostamaan itselleni asioita, mutta taas rakastan ostaa lahjoja muille. En jaksa kokata itelleni, mutta rakastan kokata muille, jne. Rahankäyttö sama. Ei ole kyse mistään marttyyriydestä: ihan oikeasti en keksi ajalleni ja rahoilleni parempaa käyttöä kuin ilahduttaa läheisiäni. Ei se meinaa että olen mikään kynnysmatto - mä teen siitä mistä MÄ nautin, eli käänteisesti itsekkäästi  - koska teen sitä mistä saan itse eniten nautintoa. Ei ollut Äiti Theresakaan epäitsekäs - ei se ollut silleen että "vitsi menisinpä mieluummin baariin mutta uhraudunpa tässä nyt tämänkin perjantai-illan". Kyllä se taisi vaan saada suurimmat kiksinsä siitä, mitä teki. 

On myös helppo olla miellyttämiseen taipuvainen, kun sattuu olemaan hyvin joustava ihminen. Mulla on varsin laaja skaala asioita ja toimintoja joista nautin, eikä tiettyjä tapoja miten asiat tulee tehdä. Joten se, että mennään enemmän toisen ehdoilla ei ole kovin hankalaa, koska mulla ei ole tietylle hetkelle yleensä vahvaa preferenssiä asioille, ja joustan aika hyvin sen suhteen mitä toinen, usein vähemmän joustava ja tarkempi, haluaa.

Ei mulla ole mitään ongelmia sanoa vastaan tai vaatia hyvää kohtelua kun sen koen tarpeelliseksi, ja kyllä kaikki mun kanssani olevat ovat siitä olleet hyvin tietoisia, että saavat paljon, ja vastineeksi sitten pitää antaakin. Jotkut ovat antaneet tarpeeksi, jotkut taas eivät. Pitkään epätasapaino ei missään nimessä jatku.

Kuten tuossa aiemmin kommentoitiin, niin alistumisella ja miellyttämisellä on aika vähän tekemistä toistensa kanssa ja alistuva voi miellyttää jne, mutta tää nyt ei oo erityisen kinnostava vertailu ylipäätään, koska ovat ihan eri asioita. Alistuva voi olla luonteeltaan miellyttämiseen taipuvainen tai sitten ei, kyllähän me kaikki tiedetään että alistuvia on kaikenlaisia kiukuttelevista pikkuisista taltutettaviin villieläimiin ja mun kaltaisiini luotaisesti säyseisiin ja miellyttämishaluisiin orjattariin. Ja ihan yhtä hienoja alistuvia ovat kaikki. 

Että oikeastaan voisi samalla vaivalla keskustella vaikka alistujista ja punatukkaisuudesta ja onko sillä ominaisuutena väliä.

Edit: ja vieläpä sekin, että sama ihminen voi olla ihana miellyttämishaluinen otus jonkun kanssa, ja jonkun toisen kanssa taas jotain ihan muuta. Mua ihmisestä riippuen kuvaillaan huonosti alistujaksi, prinsessamaiseksi ja itsekkääksi otukseksi, kiukuttelevaksi pikkutytöksi - tai mitä omistautuneimmaksi, syvimmäksi alistujaksi, joka tekee toisen edestä mitä vaan. Mikä on sitten se syvin ominaisuus? Jää nähtäväksi.

[Xpyx]

Jos näitä kahta arvopohjaista sanaa viedään pikkasen pidemmälle, niin miellyttämisen johti usein mielistelijään, kun alistuminen johtaa arvostuksen antajaan. Eli toinen vain tekee jotain oman edun takia, toinen sen takia että osaa luottaa toiseen ihmiseen ☺

Itsellä tuo alistuminen sanana ei missään nimessä assosioidu arvostuksen antamiseen, vaan esimerkiksi pelkoon tai pakkoon. Eli assosiaationsa kullakin. 

Alistuminen tapahtuu monista syistä, reaalimaailmassa ja kinkyssä, eikä missään nimessä aina arvostuksesta. Minä olen alistunut arvostuksesta, rakkaudesta, jopa kiitollisuudesta - mutta myös alistunut ihmiselle, jota halveksun, mutta vähän pelkään. Ja kaikesta kimpoaa erilaiset fiilikset.

[IKRM]

Vähän turhan karkeitä yleistyksiä tässä ketjussa mielestäni, kun asia on samaa tasoa kuin jos vertaisi omenoita ja banaaneja

Tässä(kään) ketjussa ei ole mitään yleistyksiä, vaan erittäin mielenkiintoista keskustelua ja ajatuksia liittyen miellyttämisenhalun ja alistumisen eroihin.

Niitten eroista keskusteleminen on tosiaankin sama kuin keskustelisi omenoitten ja banaanien eroista. Ne on nimittäin kaksi täysin eri hedelmää, kuten alistuminen ja miellyttämisenhalukin ovat kaksi täysin eri asiaa.

IKRM

[Guide-Master]

Jos näitä kahta arvopohjaista sanaa viedään pikkasen pidemmälle, niin miellyttämisen johti usein mielistelijään, kun alistuminen johtaa arvostuksen antajaan. Eli toinen vain tekee jotain oman edun takia, toinen sen takia että osaa luottaa toiseen ihmiseen ☺

Itsellä tuo alistuminen sanana ei missään nimessä assosioidu arvostuksen antamiseen, vaan esimerkiksi pelkoon tai pakkoon. Eli assosiaationsa kullakin. 

Alistuminen tapahtuu monista syistä, reaalimaailmassa ja kinkyssä, eikä missään nimessä aina arvostuksesta. Minä olen alistunut arvostuksesta, rakkaudesta, jopa kiitollisuudesta - mutta myös alistunut ihmiselle, jota halveksun, mutta vähän pelkään. Ja kaikesta kimpoaa erilaiset fiilikset.

Eikö juuri pakottamalla ja muutenkin väkivalloin juuri saada miellytyksen puolelta ihmisiä. Sillä alistaminen taas tapahtuu toisen omasta päätöksestä, joka myös tulee siitä että arvostaa toista, eli alistetulla on on itsellä päätösvalta olla siinä, johon myös lupa hänelle on toinen antanut.

Näistä kun varsinkin dominoivat miehet ovat kertoneet päästävän subinsa vapaalle, eli sen että eivät halua heihin enään valtaansa käyttää, on tälläkin foorumilla ollut useampia itku potku raivareita nähtyjä neitejä nähty. Eli eikö nämä jo todista sen että vallan alla alistuneena saa olla, mutta näiden jotka ei tiedä miten valta saadaan aikaseksi, luulevat sen tulevan pakottamalla ja uhkailemalla.