Miellyttämisen ja alistumisen erot?

[Chmlnidae]

Juu, seksuaalisuuden rakentuminen on hyvin monimutkainen juttu.
Ja sen lisäksi että on kiltti, voi olla rankka masokisti, tai tarvita tosi reipasta nöyryytystä, tai häpeää, tai ei kestä kummoisestikaan kipua....Variaatioita on niin paljon kuin on ihmisiä. Ja minun kilttini on kyllä ihan pirun rankka sitten joiltain osin, ja minulla on vähän sellainen käsitys ja tuntuma että noilla asioilla voi olla jokin yhteys. Ja se ei aina tee siitä alistamisesta ihan helppoa, kun myös dominoivalla on ne omat juttunsa, ja sessiotilanteessa on itsekin toisenlaisessa sfääreissä. On pakko olla. Siksi siihen aina ne omat riskinsä liittyykin, ja stiplunsa. Kahden ihmisen kokemus on aina kahden ihmisen erillinen kokemus. Kukaan ei pääse toisen pään sisään, eikä kukaan pysty lukemaan toista ihmistä täysin. Ei vaikka rakastaisi kuinka (itse en ilman tunteita rankasti edes sessioi koska en voi antaa mennä ilman tunteen tuomaa turvavyötä niin itselleni kuin subille, en uskalla, ihan jo oman kuupan takia, muut tekee omat valintansa).
Mutta en kauheasti edes ole kiinnostunut repimään auki toisen identiteettiä, koska seksuaalisuus on kovin monimutkaisesti rakentuvaa, ihan niin kuin on ihmisen identiteetti muutenkin. Mutta siitä olen kiinnostunut että toinen avaa kokemuksensa ja tuntemuksensa sessioissa esiin tulevista fiilareista. Ne ovat oleellisia minulle alistaessa. Ja ainoa tie jolla voin edetä.
Toki sitten voidaan ihan muuten vain harrastaa keittiöpsykologisointia, vaikka molempiin suuntiin, tosi hubaa puuhaa kun oppii tuntemaan paremmin  , niin itsensä kuin toisen. Mutta muuten en ryhdy subia terapoimaan, katson että se terapeuttisuus tulee ihan sen tekemisen, ja sitä kautta pintaan pompsahtavien asioiden, kautta, ja siitä tai niistä jokaisella ihmisellä on vastuu sitten ihan itsellään miten niitä haluaa/voi/osaa käyttää ns. itseterapointiin tai luonteensa/mielensä kasvattamiseen. Sitä mieltä kyllä olen että vasta kun ihminen tajuaa että se mieli on se jossa on se voima vääntää mutta että se ei ole se ainoa ja lopullinen totuus, että emme ole se, mitens joku tuossa edellä sano...'pieni ihminen', juu sitä en allekirjoita ollenkaan enkä yhtään. Olemme jotain paljon enemmän. Mutta sekin on niitä asioita joka jokaisen on itse mietittävä ja päätettävä (kuten myös se uskooko jos joku sanoo niin  ).

[Guide-Master]

Guide-Master: Tuo on varmasti aika lailla yksilöllistä. Seksuaalisuuden rakentuminen on kuitenkin aika monimutkainen prosessi, ja minusta on vähän vaarallista lähteä yleistämään ihmisten seksuaalisuuksia edes luonteen perusteella. Tuohon hyvin/huonosti kohteluunkin varmaan vaikuttaa sekin millaisista parisuhteisesta ihmisellä on kokemusta. Itselläni ei ole huonoja parisuhdekokemuksia. Tunnen toki naisia joilla on samanlainen luonne kuin minulla, ja joillakin heistä on kokemuksia myös niistä pahoista suhteista. Eräs kiltti ystäväni (joka on kinky) aikanaan hylkäsi koko kinkyytensä raiskausfantasian muututtua oikeaksi raiskaukseksi, hän on mieluummin seksiongelmaisessa suhteessa vaniljamiehen kanssa kuin alistaisi itsensä taas kinkyilylle. Hän "juttunsa" ovat sen verran rankkoja, että kinkymiehen etsintä olisi aika pahaa arpapeliä. Siinä mielessä analyysisi kyllä pitää minunkin kohdallani paikkansa, että parisuhteessa (seksin ulkopuolella) tarvitsen aika paljon kiltteyttä. Ehkä käyttäisin mieluummin sanaa "kunnioitus". Tosin en kyllä näe sitä kilttien ihmisten tarpeena vaan kyllä ihan kaikki ihmiset tarvitsevat kunnioitusta. Kaikkien pitäisi kohdella toisiaan hellästi ja kunnioituksella

Itse kun olen aistivat ihmisessä nimen omaan kilttejä,  joka nimen omaan tulee esille siitä että ihminen on tottunut siihen että hänen tunteilla ei ole väliä. Niin, jos yleisesti olen hyvinkin suorasukainen, niin olen muuttanut kaikki päälaelleen, eli menny juuri herkkyyden,  joka monesti heille on ollut hyvin vaikeata käsitellä.

Eli monesti ovat juuri nämä joutuneet näiden tapausten käsittelyyn, joilla on kauhea tarve päästä kokeilemaan kaikkea, jolloin nämä ovat vain suostuneet näihin.  Sitten kun heidät on pistetty vain istumaan paikoillaan vieressä, niin heiltä alkaa kyyneleet virrata, kun se mitä he kaikkein eniten pelkäävät on se kun heille ei tehdä mitään muuta kuin selitetään heidän hiuksia kevyesti.

Tällöin he joutuvat avaamaan itseään, jolloin he myös joutuvat kokemaan niitä tunteita, joita eivät monesti ole käsitelleet pitkään aikaan tai ei koskaan. Heille myös on pelkän piispan näkeminen, joita tietää että niitä ei käytetä vasta kun he itse pyytävät sitä. Eli heitä on alistettu pahiten silloin, kun ovat joutuneet itse pyytämään ja haluamaan jotain, jolloin myös se tieto joka on mitä toinen voisi tehdä on se joka heitä kaikkein eniten vallassa pitää.

Eli kiltit ihmiset saadaan helposti miellyttävän,  mutta se että heidät alistaa vaati juuri arvostuksen ansaitsemisen, joka taas ei ole se helpon juttu.

[Radien]

Guide-Master: Luulen, että tuo "tunteilla ei ole väliä" johtuu siitä, että kiltteys on aina pakko keittiöpsykologoida. Jotkut ihmiset haluavat aina selityksen sille miksi toiset ovat kilttejä. Eikä selitys voi olla biologinen prosessi aivoissa vaan se syy täytyy usein väenvängällä hakea "itsetunto-ongelmista". Kun ihminen on tarpeeksi kauan saanut kuulla, että pitäisi muuttua toisenlaiseksi ja kestää vähän enemmän niin kyllähän se jälkensä jättää. Kun ei kuitenkaan itselleen mitään voi niin ihminen menee sitten sellaiseen moodiin, että ihan turha sitä on kenelläkään mitään yrittää selittää. Ehkä luonteeltaan dominoivat ihmiset joutuvat kamppailemaan vähän samanlaisen asian kanssa jos saavat ympäristöltään palautetta "narsismista" tai "itsekkyydestä".  Ei kenenkään psyyke kestä sitä, että täytyy koko ajan todistella ympäristölle olevansa "ihan normaali".

[Ride]

Edelleen minua häiritsee sellainen asia kuin "on luonteessa". Mikä on se luonne?

Luonne on osittain perintötekijöihin perustuva, jonka kehittykseen vaikuttaa hyvin vahvasti kaksi ensimmäistä elinvuotta ja joka vielä "jalostuu varhaislapsuuden aikana". Se seuraa mukana koko loppu elämän.

Kun totesin, että kuitenkin siellä takana on se pieni ihminen, niin tarkoitin juuri tuota. Vaikka kuinka omaa toimintaansa muuttaa tai hyödyntää sitä aivojen kapasiteettia, niin itse luonne ei muutu, vaan se lapsi, miksi se on kehittynyt ensimmäisten vuosien saatossa on kuitenkin edelleen siellä takana.
Leikitään nyt sitten lopuksi kauhean sivistynyttä ja lainataan amerikkalaista aivotutkijaa hieman soveltaen: " Tuon kieltäminen on samaa kuin viktoriaanisen ajan suhtautuminen seksiin. Paitsi että se on vielä pahempaa, sillä se vaikuttaa elämäämme paljon laajemmin. "

[Chmlnidae]

Tuli tuossa jo aiemmin mieleen, ja eilen illalla sitten kaivoin kirjahyllyäni. Löytyihän se; Stefan Einhorn, Aidosti kiltti.
Teos joka abaut kymmenen vuotta sitten puhutti kohtuullisen paljon. Varmaan monelle tuttu. Minustakin hyvä kirja aiheesta. Mutta ei tosiaan siitä miellyttämisestä (mielistelyä hän kyllä jossain kohtaa käsittelee).

https://m.youtube.com/watch?v=dWfSvtK-upo

[Chmlnidae]

Niin Ride. Se mitä minä tarkoitan sillä että sen pienen ihmisen taustalla on jotakin paljon enemmän on se että aina on ensin me ennen kuin on minä (we-ness/I-ness). Ja sitä kautta muotoutuu niin persoonallisuutemme kuin myös tietoisuutemme. Ilman sosiaalisuutta ei ole mitään tietoisuutta. Ei tietoisuus ole jotakin joka sijaitee aivoissamme. Me olemme ihmisinä läpeensä sosiaalisia, persoonallisuutemme on koostunut kaikesta sosiaalisesta jonka olemme elämässämme kohdanneet. Niillä geeneillä on häviävän vähän merkitystä verrattuna toiseen ihmiseen (lukemattomiin ja lukemattomiin toisiin).

[Guide-Master]

Niin Ride. Se mitä minä tarkoitan sillä että sen pienen ihmisen taustalla on jotakin paljon enemmän on se että aina on ensin me ennen kuin on minä (we-ness/I-ness). Ja sitä kautta muotoutuu niin persoonallisuutemme kuin myös tietoisuutemme. Ilman sosiaalisuutta ei ole mitään tietoisuutta. Ei tietoisuus ole jotakin joka sijaitee aivoissamme. Me olemme ihmisinä läpeensä sosiaalisia, persoonallisuutemme on koostunut kaikesta sosiaalisesta jonka olemme elämässämme kohdanneet. Niillä geeneillä on häviävän vähän merkitystä verrattuna toiseen ihmiseen (lukemattomiin ja lukemattomiin toisiin).

Genetiikka määrittelee meidän aivot, jotka ovat yksilöllisiä, jolloin ympäristö vaikuttaa persoonaan, muokaten tästä jotain. Mutta ympäristö ei voi murtaa itse persoonaa lopullisesti, jolloin itse persoona johon vaikuttaa aivotoiminta määrittelee yksilön. Siitäkin voidaan olla erimieltä, että ihminen on aina sosiaalinen, josta monet erakot, as ja autistiset ihmiset ovat esimerkkejä siitä, kuinka ollaan vain tarkkailijoina yhteisössä, mutta ei olla osana sitä laisinkaan.

Eli itse aina kummastun sitä, jos tutkijat haluavat yksinkertaistaa aivot yksiin,  eli kaikki aivot ovat samanlaisia, sillä monesti ihmistutkimuksessa on aina sana "yleisesti", joka mahdollistaa poikeuksien olemassa olon☺

[Chmlnidae]

Kuten sanoin: ilman ympäristöä - joka on jokin riittävän samankaltainen rakenne, eli ihmiselle toinen ihminen - ei ole olemassa tietoisuutta. Tietoisuus on täysin sosiaalisesti rakentunutta. Aivotoiminnalla on aika vähän merkitystä jos ihminen elää metsässä syntyessään ihan vain keskenään ainoana lajinsa edustajana (paitsi sille selviytymiselle). Ihmisyydestä on kuitenkaan aika turhaa silloin puhua.
Ja ilman ympäristöä ei taas eliötä (ihminenkin on eliö) ole olemassa. Kun poistamme ympäristön, poistamme ihmisen. Juuri siksi niin suurissa ongelmissa olemmekin kun emme oikein ole tajunneet asiaa, että ihminen(kin) on hyvin kiinteästi osa ympäristöä, emme voi tarkastella yksilöä erikseen.
Mutta eiköhän se psykologiakin ole sieltä kognitiivisesta yksilö- ja aivo- (ja hermo, ja ajatus ja tunne ja eriytyksestä) vähitellen sinne systeemiseen matkannut (aivan kuten fysiikka mekaniikasta, Newtonilaiseen ja edelleen Einsteinin suhteelisuuteen).

Ps. Olen sellainen as ihan itse. Ja silloinkin - tosi usein ja pitkiä aikoja - kun olen yksin erakkona, niin elän sosiaalisessa ympäristössä mielessäni. Se sosiaalisuus vain on juuri minun pillini mukaan järjestettyä (ehkä juuri siksi niin mukavaa  ).
Sitten jos joku on niin autistinen ettei kykene ollenkaan jakamaan todellisuutta ja kokemustaan siitä (ja omasta kokemis-, tunne- ja ajatusmaailmastaan) niin voimmeko edes sanoa että hänellä on sellainen asia kuin tietoisuus...? (Ja juu, tiedän että tietoisuus voidaan määritellä monella tavalla, siitä on väännetty kättä jo ajat, mutta itse määrittelee tässä nyt tietoisuuden joksikin sellaiseksi joka on systeemissä ei yksilössä olevaa, sellaista joka on nimenomaan useamman eliö-ympäristön yhdessä muodostamaa ja suuntautuu toiminnallisesti, ei siis mitään jossain aivoissa leijuvaa 'tajuntaa').

[Guide-Master]

Kuten sanoin: ilman ympäristöä - joka on jokin riittävän samankaltainen rakenne, eli ihmiselle toinen ihminen - ei ole olemassa tietoisuutta. Tietoisuus on täysin sosiaalisesti rakentunutta. Aivotoiminnalla on aika vähän merkitystä jos ihminen elää metsässä syntyessään ihan vain keskenään ainoana lajinsa edustajana (paitsi sille selviytymiselle). Ihmisyydestä on kuitenkaan aika turhaa silloin puhua.
Ja ilman ympäristöä ei taas eliötä (ihminenkin on eliö) ole olemassa. Kun poistamme ympäristön, poistamme ihmisen. Juuri siksi niin suurissa ongelmissa olemmekin kun emme oikein ole tajunneet asiaa, että ihminen(kin) on hyvin kiinteästi osa ympäristöä, emme voi tarkastella yksilöä erikseen.
Mutta eiköhän se psykologiakin ole sieltä kognitiivisesta yksilö- ja aivo- (ja hermo, ja ajatus ja tunne ja eriytyksestä) vähitellen sinne systeemiseen matkannut (aivan kuten fysiikka mekaniikasta, Newtonilaiseen ja edelleen Einsteinin suhteelisuuteen).

Ps. Olen sellainen as ihan itse. Ja silloinkin - tosi usein ja pitkiä aikoja - kun olen yksin erakkona, niin elän sosiaalisessa ympäristössä mielessäni. Se sosiaalisuus vain on juuri minun pillini mukaan järjestettyä (ehkä juuri siksi niin mukavaa  ).
Sitten jos joku on niin autistinen ettei kykene ollenkaan jakamaan todellisuutta ja kokemustaan siitä (ja omasta kokemis-, tunne- ja ajatusmaailmastaan) niin voimmeko edes sanoa että hänellä on sellainen asia kuin tietoisuus...? (Ja juu, tiedän että tietoisuus voidaan määritellä monella tavalla, siitä on väännetty kättä jo ajat, mutta itse määrittelee tässä nyt tietoisuuden joksikin sellaiseksi joka on systeemissä ei yksilössä olevaa, sellaista joka on nimenomaan useamman eliö-ympäristön yhdessä muodostamaa ja suuntautuu toiminnallisesti, ei siis mitään jossain aivoissa leijuvaa 'tajuntaa').

Ihminen sopeutuu ympäristöön, jota kutsutaan oppimiseksi,  mutta ihmisen oma luonne tulee hänestä itsestään, tätä ei voi väheksyä, sillä jopa kaksosilla on täysin omat luonteensa, jotka tulevat heidän aivotoiminnan,  joka taas on peruja heidän geeneistä. Luonne taas määrittelee sen miten yksilö suhtautuu ympäristöönsä,  eli alistuuko hän sen vaikutuksen alla,  vai alkaako hän muuttamaan ympäristöä haluamakseen. Eli yksilöt luovat yhteisönsä, jonka monimuotoisuuden luostarin se kuinka moni luontaisia on sen jäsenet.

[Ride]

Niin Ride. Se mitä minä tarkoitan sillä että sen pienen ihmisen taustalla on jotakin paljon enemmän on se että aina on ensin me ennen kuin on minä (we-ness/I-ness). Ja sitä kautta muotoutuu niin persoonallisuutemme kuin myös tietoisuutemme. Ilman sosiaalisuutta ei ole mitään tietoisuutta. Ei tietoisuus ole jotakin joka sijaitee aivoissamme. Me olemme ihmisinä läpeensä sosiaalisia, persoonallisuutemme on koostunut kaikesta sosiaalisesta jonka olemme elämässämme kohdanneet. Niillä geeneillä on häviävän vähän merkitystä verrattuna toiseen ihmiseen (lukemattomiin ja lukemattomiin toisiin).

Samaa mieltä ja silti, ah niin ihanan eri mieltä . Tarina Tarzanista ei ole todellisuudessa mahdollinen. Sosiaalinen ympäristö tarvitaan, että tietyillä perimän mukana tulleilla tekijöilllä on edes mahdollisuus tulla esiin. Tarvitaan erilaisia tekijöitä käynnistämään olemassa olevia resursseja. Tietyt synnynnäiset taidot ja vaistot menettävät merkityksensä, jos ne eivät saa riittäviä ärsykkeitä. Mutta kun ne ärsykkeet on saatu, niin persoonallisuuden puolella ne eivät hevin muutu.

On ainakin kaksi tapaa tulkita, mitä on persoonallisuus. Toinen, joka on ilmeisestikin lähinnä sinun määritelmääsi, jossa opittu katsotaan osaksi persoonaa. Toinen lähtee siitä, että opin kautta muuttunut toiminta ei ole osa persoonaa, vaan opittua käyttäytymistä. Eli se lähestymistapa, jota itse edustan. Eli osa meidän näkemys erosta johtunee tuosta erilaisesta tulkinnasta.

Mutta sitten tuo perimä. Perimä vaikuttaa myös siihen, miten tuo lukemattomat muut vaikuttavat edes tuohon opittuun. Kuten jo aikaisemmin toin esiin, niin ei tieteen tekijät kiistele vaikuttaako perimä vai ei. Ainoastaan siitä, kumpi vaikuttaa enemmän, perimä vai kokemus. Omat "empiiriset tutkimukset" niiden kohdalla, joista on saatavilla riittävästi tietoa, puoltavat kyllä hyvin vahvasti tuota perimän merkitystä.
Olisi tarjolla ihan merkittävä määrä konkreettisia esimerkkejä, miten vahvasti ja selkeästi tietyt luonteen piirteet ovat periytyneet. Niissä on järjestään pois suljettavissa ympäristön/lapsuuden vaikutus. Kuitenkaan en ihan julkisesti oikein voi kirjoittaa, koska aina on mahdollista, että lukijoista joku jopa saattaisi tunnistaa henkilöt, vaikka nimiä ei esille tule. Harmi toisaalta, mutta tekstistä kyllä tulisi niin pitkä, ettei sitä varmaan kukaan jaksais loppuun asti lukea.

[Guide-Master]

Kuten sanoin: ilman ympäristöä - joka on jokin riittävän samankaltainen rakenne, eli ihmiselle toinen ihminen - ei ole olemassa tietoisuutta. Tietoisuus on täysin sosiaalisesti rakentunutta. Aivotoiminnalla on aika vähän merkitystä jos ihminen elää metsässä syntyessään ihan vain keskenään ainoana lajinsa edustajana (paitsi sille selviytymiselle). Ihmisyydestä on kuitenkaan aika turhaa silloin puhua.
Ja ilman ympäristöä ei taas eliötä (ihminenkin on eliö) ole olemassa. Kun poistamme ympäristön, poistamme ihmisen. Juuri siksi niin suurissa ongelmissa olemmekin kun emme oikein ole tajunneet asiaa, että ihminen(kin) on hyvin kiinteästi osa ympäristöä, emme voi tarkastella yksilöä erikseen.
Mutta eiköhän se psykologiakin ole sieltä kognitiivisesta yksilö- ja aivo- (ja hermo, ja ajatus ja tunne ja eriytyksestä) vähitellen sinne systeemiseen matkannut (aivan kuten fysiikka mekaniikasta, Newtonilaiseen ja edelleen Einsteinin suhteelisuuteen).

Ps. Olen sellainen as ihan itse. Ja silloinkin - tosi usein ja pitkiä aikoja - kun olen yksin erakkona, niin elän sosiaalisessa ympäristössä mielessäni. Se sosiaalisuus vain on juuri minun pillini mukaan järjestettyä (ehkä juuri siksi niin mukavaa  ).
Sitten jos joku on niin autistinen ettei kykene ollenkaan jakamaan todellisuutta ja kokemustaan siitä (ja omasta kokemis-, tunne- ja ajatusmaailmastaan) niin voimmeko edes sanoa että hänellä on sellainen asia kuin tietoisuus...? (Ja juu, tiedän että tietoisuus voidaan määritellä monella tavalla, siitä on väännetty kättä jo ajat, mutta itse määrittelee tässä nyt tietoisuuden joksikin sellaiseksi joka on systeemissä ei yksilössä olevaa, sellaista joka on nimenomaan useamman eliö-ympäristön yhdessä muodostamaa ja suuntautuu toiminnallisesti, ei siis mitään jossain aivoissa leijuvaa 'tajuntaa').

Ihminen sopeutuu ympäristöön, jota kutsutaan oppimiseksi,  mutta ihmisen oma luonne tulee hänestä itsestään, tätä ei voi väheksyä, sillä jopa kaksosilla on täysin omat luonteensa, jotka tulevat heidän aivotoiminnan,  joka taas on peruja heidän geeneistä. Luonne taas määrittelee sen miten yksilö suhtautuu ympäristöönsä,  eli alistuuko hän sen vaikutuksen alla,  vai alkaako hän muuttamaan ympäristöä haluamakseen. Eli yksilöt luovat yhteisönsä, jonka monimuotoisuuden luostarin se kuinka moni luontaisia on sen jäsenet.

Itse juuri ihmettelen sitä, miksi juuri ympäristölle annetaan niin merkittävä rooli, jossa vähätellään biologista puolta. Sillä monesti voidaan todeta että suuremmalla osalla ei ole kykyä mukautua ympäristön muutokseen, jossa vain tiettyjen luonteen piirteiden omaavat selviytyvät. Tämä sama todennut monissa muissa lajeissa, jossa ne ketkä mukautuvat ympäristöön parhaiten, yleensä myös menestyvät parhaiten.

[klipklop]

Otsikko herätti minussa ajatuksen asetelmasta jossa esimerkiksi vaniljahenkilö yrittää miellyttää kinkytaipumuksia omaavaa henkilöä pervoilemalla tämän kanssa (vaikkei todellisuudessa pervoilusta mitään mielihyvää saakaan). Syynä voi olla vaikkapa tavoiteltu parisuhde kohdehenkilön kanssa, parisuhteen ylläpitäminen tai kaupallinen hyöty. Sitten taas se truu-alistuminen (kun ajatellaan kinkytoimintaa) on mun mielestä sitä että siitä itsekin nautitaan nimenomaan sen pervoilun tiimoilta, ei muitten "ulkoisten" hyötyjen takia.

Emmänyt tiedä haettiinko tässä tätä ollenkaan vai menikö multa jotai syvällisempää ohi... 

[Chmlnidae]

Kappas täälläkin oli jotakin kommentointia sanomisiini  Käyn niin harvoin nykyään, ja lukaisen yleensä vain tuon seinän joten menee usein ohi.

En jaksa sen kummemmin kommentoida. Osittain siksi että joko olemme saman asian eri laidoilla tai lähes eri planeetoilla, riippuen kommentoijasta. Eli väitteleminen ei ole aiheellista, tai ei synny sitä keskustelun tuluskukkaroakaan.

Pinkeriä lainanneelle kuitenkin että minun katsomukseni on niin idealismin (eliö-keskeiset teoriat) kuin materialismin (ympäristö) ulkopuolella. Siis en edusta dualistista näkemystä elämästä ja sen kehityksestä. Linjani on siellä Laotsen, Buddhan, Jeesuksen, Spinozan, Nietzchen etc (ja Guidelle: Wittgensteinin  ) suunnalla. Mitä psykologiaan tulee niin se on sellainen soppakokoelma että siitä jokainen voi valita ihan minkä vain keitoksen, tai vaikka sekoittaa omansa. Siksi se niin epätieteellinen on sen 150 n. vuotta ollutkin. En silti sano etteikö tutkimuskentällä tapahtuisi mielenkiintoistakin juttuja, ja psykkakin on kehittynyt ja kehittyy edelleen.

[Mr Glencairn]

Onhan noihin tullut törmättyä. Subiin joka tahtoo alistua, toinen taas tahtoo miellyttää, on myös niitä jotka tahtoo vain seksiä kinkyleikkien varjolla.
Oma suosikkini on miellyttäjä, mikä sen mieleisempää kuin nainen joka oikeasti tahtoo lutkuttaa jos pyydän (käsken). Toisaalta en pistä pahakseni jos se käsky pitää toimittaa perille avarin tai piiskan avulla, mausteet tekee ruoastakin paremman. Turhanpäiväiset nymfot voivat taas omasta puolestani mennä E-kontaktiin tai Victoria Milaniin.

[Fastidia]

Kauhealla vaivalla pitkin päivää kahlasin tätä keskustelua läpi, sillä aihe herätti minussa monia ajatuksia.
Heti alusta asti aloin miettimään etteivät miellyttäminen ja alistuminen ole millään tapaa sidoksissa toisiinsa, mutta eivät kuitenkaan ole myöskään toisiaan poissulkevia. Olen pienen elämäni ollut tekemisissä miellyttämishaluisen ja kiltin ihmisen kanssa. Siten olen päässyt näkemään ja samaistumaan maailmaan joka on minulle parisuhteen ulkopuolella hyvin vieras.

Puolisoani haluan välillä miellyttää ja hyvin usein myös alistun hänelle. Minulla kuitenkin miellyttäminen ja alistaminen eivät liity toisiinsa, vaan miellyttämällä haluan osoittaa kiintymystäni ja tunteitani. Miellyttäessäni haluan tehdä jonkun asian osalta rakkaani elämästä helpompaa tai keventää hänen taakkaansa. Alistuessani taas olen täysin komenneltavissa ja jos teenkin jotain ilman käskyjä, niin taustalla on toive joko rangaistuksen loppumisesta tai palkinnon saamisesta.

Minulla on myös kokemusta epäterveestä miellyttämisen halusta, tai epäterveen miellyttämisen halun kohteena olosta. Oli kauhean rankkaa ja järjetön vastuu aina tarkistella ja kaivella esiin että asiat ovat hyvin, toiminta myös hänelle mieluisaa eikä vain myötäilyä myötäilyn ilosta. Minulla on kuitenkin nykyään jo hyvin kokemusta myös miellyttämisestä puolin ja toisin tasaveroisina puolisoina, jopa kokemusta dominoivan osapuolen halusta välillä miellyttää minua. Se oli aika jännä kokemus.

Kiltin ja miellyttämisalttinin persoonan ja ylipäänsä persoonan syntyyn vaikuttaa monet tekijät. Taustalla on sekä opittuja toimintatapoja ja rakenteita, että aivokemiaa. Myös asiat joista saa mielihyvää tai joista tulee itselle hankala olo vaikuttaa siihen millaisia ihmisiä meistä tulee. Siinä taustalla on tietenkin aika paljon tekemistä jokaisen omalla aivokemialla ja eri aivojen osa-alueiden aktiivisuudella sekä rakenteella. Kannattaa käydä vaikka avoimen yliopiston persoonallisuuspsykologian kursseja jos asia oikeasti kiinnostaa. Aihe on kuitenkin aika kaukana siitä mistä ketjussa alunperin puhuttiin ja jotain mistä voisi väitellä loputtomiin.

Fastidia