Julmuus, kauheus.. .

[quipu]

Sekä Vir ja quipu, kaiken sanasalaatin tuolla puolen, kiitos.

Keskustelufoorumeilla on vissiin alennuttava sanasalaattiin, erilaisiin ilmaisuihin, kirjoitustyyleihin,jopa oikeinkirjoitukseen/väärinkirjoitukseen ja sittenkään ei kukaan tajua,vaikka kaikki olisi prikulleen oikein ja selkona. Useimmiten kuitenkin HUUMORI on se joka menee täysin ohi kaikkialla- sen taitaja pitäisi palkita Nobelilla verkossa käytetyn huumorin palkinnolla. Jos laittaa kymmenen hymiötä, pidetään sekoilijana, jos ei laita yhtään, pidetään hieman pidättyvänä ja vaikeaselkoisena, jos pari laittaa, on kännissä et cetera.

Aiheeseen vielä: Suurinta julmuutta on elämän epäoikeudenmukaisuus ja sattumanvaraisuus- muu on tosiaan leikkiä tai lähellä sitä, imho.

[Neulatyyny]

Mutta siis, mikä on se ongelma. Ongelma on se, jos ihmiset olettavat, että BDSM olisi aina jotain hyvien ihmisten puuhastelua ja mustan puolen melkein täysin valkeaksi pessyttä väkeä konsensuaalisesti yhdessä viihtymässä. Varsinkin ne ihmiset, jotka tietävät tarvitsevansa huolellista jälkihoitoa, heidän pitää tajuta, että ei voi olettaa, että jokainen joka näitä harrastaa, olisi itse jo ihmisenä kehittynyt jollekin myyttiselle tasolle. Yleisempää on näihin päätyminen siksi, että on oma halu ja tarve ja himo ja taipumus, eikä se yksin takaa mitään. Seurauksena suhteita ja sessioita, missä toista ihmistä ei aina kohdata edes välttävällä moraalilla, tai edes välttävillä taidoilla havaita toisen tarpeet ja vastata niihin. Ja sitten se osa, minkä moni haluaisi unohtaa: niitä melkein mustia enkeleitä on, ja niille löytyy vastapareja, ja yhdessä he voivat saada mitä kukin haluaa, vaikkapa aitoa julmuutta ja välinpitämättömyyttä muista kuin itsestä.

Olen samaa mieltä, BDSM:ää harjoitetaan hyvin erilaisilla moraaleilla. Ja toista täysin huomioimaton, tunteita mitätöivä, manipuloiva tai yksinkertaisesti moraaliton ihminen saa aikaan ihan täydellistä tuhoa sosiaalisessa piirissään ja suhteissaan, vaikka näennäisesti jälkihoito on kunnossa.

Ehkä tämä on alkanut mättää minua yhä enemmän. S/M harjoittajana saan kuulla mielipiteitä, usein ihan turhaan, tietämättömiltä ihmisiltä. Turvallisuus vaatii huomattavaa perehtymistä. S/M logiikkaa voi ihmisten joskus olla mahdoton ymmärtää, - toinen nauttii kärsimyksestä, muttei välttämättä suoraan, vaan masokistisesti. Sellainen ehkä voi vaikuttaa pinnallisesti ei-consensual toiminnalta, vaikka se ei sitä olekaan.

Minä olen tummemmalta puolelta, jos ajattelen entisiä ihmissuhteitani, kuulemma olen hyvin eettinen, lämmin ja rakastava. Toisaalta julmuuden suhteen, osaan olla täysin säälimätön.

Olen varmaan juuri se musta enkeli, enkä edes häpeä tätä. Meillekin on oma tilauksemme, ja tämä on omalta osaltani, juuri oma kohtaloni. Olen silti onnellinen. Tämä on oma tapansa nähdä maailma. Ehkä se kaikkein julmin.

Huomaan, että olen alkanut ottaa BDSM:n suhteen varauksia. Olen jopa miettinyt paljon, miksi kuulua BDSM:n. Perehdyin asioihin jo hyvin nuorena. Nykyään on liian yleistä, että tuomitaan vain samantien, liikaa ihmisiä, jotka eivät tiedä riittävästi, ja jotka vain olettavat. Mietin, miten monet S/M harjoittajat kokevat samoin, - olen kommunikoinut ihmisten kanssa, ja tiedän, että en ainakaan ole yksin ajatuksieni ja tunteitteni kanssa.

Ja ennenkuin kukaan vetää tästä johtopäätöksiä, - pidän ihmisistä oikeasti huolta, enkä aiheuta ihmisille pysyvää vahinkoa. Sanoisin nykyisessä BDSM:ssä näkemäni perusteella, että en ainakaan ole lainkaan pahimmasta päästä, sillä välitän ihmisistä oikeasti ja minulla on hyvin voimakas, lämpimiäkin tunteita sisältävä tunne-elämä.

[balthazar]

Mulle koko aiheesta tuli ekana mieleen hyvinvoivien ja yltäkylläisyydessä piehtaroivien länsimaisten tapa olla mukamas jotenkin paha ja leikkiä turvateatteria.  Mutta no mitä helvettiä, kyllähän seksuaalinen vallankumous - valistusajan perillisenä - oikeuttaa tällaiseenkin hauskaan Sehnsuchtiin.    Terve ja tasapainoinen aikuinen ihminen kestää kyllä pientä tylytystä jos niin on sovittu.
Itse en jaksa teeskennellä pahempaa tai kiltempää kuin olen.

Sama mielikuva, väkivaltaviihteen turruttama keppihevonen haluaa vakuutella olevansa ihan oikea orhi.

Olisin käyttänyt analogiana pinokkiota, mutta olisin hävinnyt nenän mitalla.

*kjeh kjeh*

[Hunajakalu]

On mielenkiintoista kuinka paljon nimenomaan erilaiset MIELIKUVAT ohjaavat ihmisten toimintaa täälläkin ihmeellisessä BDSM-maailmassa. 
Mainosmaailman valtavassa globaalissa bisneskoneistossahan pelataan jatkuvasti houkuttelevien mielikuvien luomisella kun tuotteita markkinoidaan.

[Feird]

väitän että sopivissa olosuhteissa voisin päätyä tekemään ties mitä ikävää ja tietääkseni tästä on kai jotain tutkimuksiakin olemassa että näin voi käydä aika monellekin. tosin tilaisuus tekee varkaan mutta ei kai sadistia? jokin ominaisuus siihen on oltava entuudestaan jotta se pääsee valloilleen. siihen asti on tyydyttävä osaksi niihin mielikuviin...

[Chmlnidae]

Mitä tarkoittaa itsensä rakastaminen. Onko se sama asia kuin kunnioittaminen.
Jos näin on, silloin ymmärrän tekojen vaikutuksen. Toimii sillä tavalla muita kanssaeläjiä kohtaan jotta voi katsoa itseään peilistä tuntematta häpeää tekojensa vuoksi.

Itsensä kunnioittaminen on osa itsensä rakastamista. Itsensä rakastaminenhan on tahtoa olla itselleen hyvä ja oikeudenmukainen, että voi myös olla ja tehdä hyvää, olla oikeudenmukainen myös muille.

Osui silmään tämä pari viikkoa sitten, tai lähinnä tuo Whipin kyssä.

En lähde määrittelemään termejä rakkaus, kunnioitus, oikeudenmukaisuus etcymsjne, niitä on helppo heitellä ja sisällöt tulkintoineen saatika käytännön sovellutuksineen vaihtelevat aika reippaasti. Joten...

Jos käytän termiä kunnioitus niin lisään siihen elämän. Elämän kunnioitus.
Nyt jo ollaankin helpommalla maaperällä. Ei tarvitse kiusaantua sanan rakkaus siirappisuudesta (kiitos vain holly-ja bollywoodit ja muut fantasiatehtaat) tai oikeudenmukaisuus korkeaotsaisuudesta. Kaikki me kun ollaan ihan helvetin rakastettavia, kunnoitettavia ja kunnioittavia seka oikeudenmukaisia, eikö totta.
Silti vedämme kaikkea sellaista paskaa suustamme sisäämme joka tuhoaa elimistöämme, ja ajattelemme ikäviä asioita niin itsestämme kuin muista ihmisistä ja kaikesta mitä nyt ikinä keksimme vetää aisteillamme päämme sisään pureskeltaviksi ja jopa nieltäväksi ja sulatettaviksi osaksi psyykkistä minäämme. Että hilipatiheijaa vain. Todella sopiikin kysyä että mitä se itsensä rakastaminen oikein tarkoittaa....

Rakastaminen ja elämän kunnioittaminen (ja se oikeudenmukaisuus kanssa) tarkoittaa sitä että emme vahingoita itseämme emmekä muita (negatiivinen määritelmä). Parhaimmillaan se tarkoittaa sitä että olemme kunnioitus, rakkaus, oikeudenmukaisuus. Ja tämä on tekemistä (ja ajatukset ovat tekoja, ne muokkaavat mieltämme).

Kauhean hankalaa aina jokapuolelta (varsinkin lännestä päin...) puskeva jako hyviin ja pahoihin ihmisiin, ja se romantiikka mikä liitetään sitten tuohon pimeään puoleen, jaiks.
Mutta ihminen joka ei rakasta itseään, elää varjossa koko ajan. Kaikilla meillä on sekä valomme että varjomme. Molemmat tarvitaan. Molemmat tarvitaan siihen kasvuun. Ihminen joka ei ole yhteydessä niin varjoihinsa kuin valoon, ei liiku. Auringossa hän palaa poroksi ja kuolee, samoin käy pimeässä, hän jäätyy, tai hänen sydämensä jäätyy, kuoliaaksi. Tarvitsemme varjomme jotta voimme hibernoida välillä ja tulla entistä ehompina takaisin valoon.

Se että voimme rakastaa toisia, ja kaikkea elämää ympärillämme, vaatii sen että ensin osaamme rakastaa itseämme. Muuten olemme out there vain peilaamassa omia varjojamme ulkoisen kautta takaisin sisällemme. Ja elämämme on kummitustalo ja täynnä vääristäviä peilejä ja ikäviä ääniefektejä. Ja se talo on mielemme. Siellä ovat ne kummitukset ja vääristävät peilit. Ilman rakkautta emme uskalla kohdata niitä ja huomata kuinka epätodellisia ne ovat.

Kukaan meistä ei ole myyttinen joka ihmisen hahmossa täällä taivaltaa (tai ainakin tosi harva, yhdellä kädellä voin laskea kohta puolivuosisataisella taivalluksellani vastaan tulleet, enemmän toki jos jo kuolleet ja heidän kirjoituksensa tai sanomisensa lasketaan). Useimmat ovat syyntakeettomia ja tiedostamattomia. Ja se on se mihin pitää kiinnittää huomio. Ensinnäkin sen suhteen mikä koskee itseä ja omaa suhdetta sekä sisäiseen että ulkoiseen todellisuuteen, että niitä ihmisiä joihin tällä matkalla törmää ja heidän suhdettaan niin itseensä kuin ympäristöönsä. Heidän syyntakeettomuutensa astetta. Ja tie ymmärtämiseen, ulos syyntakeettomuudesta, käy aina oman itsen kautta. Ja oman itsen rakastamisen kautta. Toki muut ihmiset voivat olla apuna mutta vastuu on jokaisella yksilöllä itsellään.
Sillä jokaisella meistä on pimeät sopukkamme. Ihan niin kuin vuorokaudella on valoisa ja pimea puolensa. Ja niin on hyvä. Mutta jos jollakin ei ole halua/kykyä hakeutua sille valaistulle polulle niin terve ihminen ei hengaa sellaisessa seurassa määräänsä pidempään. Tämä tahtoo sanoa että sen verran kuin katsoo asian palvelevan omaa hyvinvointia pidemmällä tähtäimellä. Ylipäänsä kaikessa siinä pienessä ajassa joka meille täällä on yksilöinä suotu on kyse siitä että valitsemme sellaisia asioita elämässämme jotka palvelevat elämäämme ja sen tervettä jatkumista mahdollisimman täytenä ja kukoistavana. Ja kun teemme niin niin samalla teemme sen myös toisille elämille (ei rajoitu siis vain ihmiskuntaan, muutakin elollista tällä pallolla, ainakin toistaiseksi vielä, on).

Ja alkuperäiseen kyssään: julmuus on minulle väline- ei itseisarvo. Käytän sitä vain yhdistyneenä rakkauteen (tai kunnioitukseen,) ja pyrkien oikeudenmukaisuuteen, missä auttaa se jos molempien/kaikien leikkijöiden sisäinen kommunikointi - se sydän ja aivot yhteys - on kondiksessa niin että ulkoisellekin kommunikoinnille on edellytykset.