Kolmantena pyöränä masennus

[Kettu vinossa]

Olisin jokseenkin kiinnostunut tietämään, keneltä kaikilta on suljettu pois mahdollisuus kilpirauhassairauksiin.

Nykyään kilpirauhastesti on (tai ainakin pitäisi olla) rutiinitoimenpide, kun tutkitaan masennusta. Testien mukaan itsellä ei ollut mitään vikaa kilpirauhasarvoissa, vaikka suvussani kilpirauhasvaivaisia onkin. Testasivat samalla labrassa pari muutakin vajaatoimintaa, mutta mitään vikaa ei ollut missään.

Alkaa tuntua, että tässä ketjussa on tainnut mennä aikalailla pahasti keskenään sekaisin lievä, keskivaikea ja vaikea masennus, sekä toki kaikki muut sairaudet, jotka vaikuttavat mielialaan.

[Loc]

Psykoottinen masennus unohtui. Ja mielenterveyden ongelmat eivät liene kovinkaan usein puhtaasti yhtä koska ihminen ei ole puhtaasti yhtä. On sairaudet, masennusta, paniikkihäiriöitä tai mitä milloinkin. On sosiaaliset ongelmat ja kaikkihan ne keriytyvät yhdeksi noidankehäksi. Masennus toimii vain yleisnimenä yksilöllisille reaktioille. Muttas joo, tästä ei kai yritetä vääntää yleistä mielenterveyskeskustelua joten lopettelen tähän.

[lambda0]

Olisin jokseenkin kiinnostunut tietämään, keneltä kaikilta on suljettu pois mahdollisuus kilpirauhassairauksiin.

Nykyään kilpirauhastesti on (tai ainakin pitäisi olla) rutiinitoimenpide, kun tutkitaan masennusta. Testien mukaan itsellä ei ollut mitään vikaa kilpirauhasarvoissa, vaikka suvussani kilpirauhasvaivaisia onkin. Testasivat samalla labrassa pari muutakin vajaatoimintaa, mutta mitään vikaa ei ollut missään.

Alkaa tuntua, että tässä ketjussa on tainnut mennä aikalailla pahasti keskenään sekaisin lievä, keskivaikea ja vaikea masennus, sekä toki kaikki muut sairaudet, jotka vaikuttavat mielialaan.

Minulta testattiin aikoinaan vain se TSH, ja siinä ei ollut mitään poikkeavaa, vaan ongelma on sen T4:n puolella. Nojoo, tarkoitus ei ole mennä tässä sen enempää tähän.

En koe, että kilpirauhassairauksien sotkeminen tähän ketjuun olisi mitenkään väärin. Ihan yhtä lailla vajaatoiminnasta johtuva masennus on masennusta siinä missä mistä tahansa muusta syystä johtuvakin on.

[quipu]

Olisin jokseenkin kiinnostunut tietämään, keneltä kaikilta on suljettu pois mahdollisuus kilpirauhassairauksiin.

Nykyään kilpirauhastesti on (tai ainakin pitäisi olla) rutiinitoimenpide, kun tutkitaan masennusta. Testien mukaan itsellä ei ollut mitään vikaa kilpirauhasarvoissa, vaikka suvussani kilpirauhasvaivaisia onkin. Testasivat samalla labrassa pari muutakin vajaatoimintaa, mutta mitään vikaa ei ollut missään.

Alkaa tuntua, että tässä ketjussa on tainnut mennä aikalailla pahasti keskenään sekaisin lievä, keskivaikea ja vaikea masennus, sekä toki kaikki muut sairaudet, jotka vaikuttavat mielialaan.

Työyerveyshuollon puolella ainakin rutiinisti tuo otettu ja lisäksi lähes kaikki mahdolliset verikokeet ja sydänfilmi,elimellisen sairauden poissulkemiseksi. Vähän hauskaakin oli kun muuta ei selvinnyt kuin D-vitamiinin sankka puutos. Toisaalta D-vitamiinin puutos vaikuttaa aika moneen merkittävään asiaan- käsittääkseni jopa mielialaan, keskittymiseen/rauhattomuuteen,ylivilkkauteen

[Viridian]

Mutta koska kyseessä on sairaus, tarvitaan myös hoitoa. Oikeanlaista, ihmiselle räätälöityä hoitoa. Ja sen hoidon piiriin pääseminen ei ole ihan yksinkertainen temppu.

Shoutboxissa Viridian kirjoitti:

Niinkuin vaikka nämä masennuksen hoidot, toipumiset, voiko toipua, pitäisikö toipua, selviääkö elämästä enää kukaan ilman pitkällisiä terapioita, ja pitääkö kaikki surut lääkitä... mutta koska niistä ei saa puhua ellei muista luetella kuinka jokainen on oman masennuksensa ainut asiantuntija ja päättää itse haluaako edes yrittää ottaa vastaan hoitoa, niin siirrynpä takavasemmalle ja lähden taas aamulla töihin, kun jonkun täytyy vai täytyykö.. jos vaikka katkeis jalka ja ilmottaisin työmaalle, että en usko kipsin auttavan juuri minun murtumaani.

Entäs sitten kun sen katkenneen jalan kanssa pääset kuukauden jonotuksen jälkeen lääkärille, joka kirjoittaa burana-reseptin, ja toteaa, että syöpä näitä, eiköhän se siitä parane? Ja kun ei parane, saat uuden lääkäriajan taas kuukauden päähän, ja vähän vahvemmat lääkkeet? Mutta kun eihän se murtuma parane niillä lääkkeillä, niin jälleen kuukauden tai pari kärvisteltyäsi pääset ehkä röntgeniin. Ja kun röntgenlausunto valmistuu, todetaan, että kyllähän tämä tosiaan poikki on, mutta näitä ei hoideta täällä, vaan saat lähetteen erikoissairaanhoidon piiriin. Jono tosin on puoli vuotta. Puolen vuoden kuluttua jalkasi on edelleen poikki, sinä aika mukavassa kipulääkekoukussa ja pääset erikoissairaanhoidon palaveriin. Palaverin perusteella sinulle ehkä suositellaan jatkohoitoa, mutta sitä on haettava erikseen kymmensivuisella kelan kaavakkeella. Ja jollet tuolla kaavakkeella pysty ihan itse, ilman minkäänlaista apua, kertomaan, miksi juuri sinun jalkasi hoito on tärkeää, ja kuinka varmasti pystyt olemaan yhteiskunnan tuottava jäsen hoidon jälkeen, hoito yksinkertaisesti evätään sinulta. Jos satut kuitenkin saamaan myönteisen hoitopäätöksen, kela luonnollisesti korvaa hoidostasi vain 20-30%, joten sinulta on löydyttävä omaa rahaa n. 4300-7200 euroa hoitoa varten.

Masennuksen vertaaminen katkenneeseen jalkaan on hieman ontuvaa.

Myöskin masennus sairauden vertaaminen normaaliin, ihmiselämään kuuluvaan alakuloon, suruun, väsymykseen, satunnaiseen ahdistukseen, yms. on harhaanjohtavaa. Kuka tahansa voi mennä elämässään hetkellisesti pois tolaltaan ja tarvita vaikkapa viikon saikun akuutin kriisin kohdatessa. Kuka tahansa kärsii silloin tällöin univaikeuksista tai tunteesta, että eipä kyllä yhtään huvittaisi.

Masennus on jotain ihan muuta, ja sitä kyllä ei voi käsittää, jollei itse ole kokenut, tai mahdollisesti seurannut erittäin läheltä vierestä.

Palaan vielä masentuneen minäkuvaan ja sen muuttamiseen.

Aivot ovat monimutkainen ja kompleksinen kokonaisuus. Masennus on vittumainen, koska se sairautena sijaitsee juurikin aivoissa. Aivot on mahdollista opettaa uuteen tapaan ajatella esimerkiksi itsestään. Mutta se on pitkä ja äärimmäisen vaativa prosessi, joka tarvitsee tuekseen ohjausta ja päämäärätietoista työtä. Aivojen on tehtävä lukuisia toistoja uudenlaisesta ajattelumallista, ennen kuin se syrjäyttää vanhan ajattelutavan. Ja tämä on yksi suuri haaste masennuksen hoidossa; koska hoito vaatii hoidettavalta (siltä sairaalta) pitkäjänteistä sitoutumista hoitoprosessiin, ja kykyä ja halua työskennellä oman parantumisensa eteen, niin hoito todellakaan ei tavoita kaikkia masentuneita tasapuolisesti.

Täällä oli esitetty myös, että masennusta sairastavan pitäisi vain mennä luontoon, liikkua ja syödä terveellisesti, niin kyllä se siitä. Nämä kaikki ovat toki erittäin hyviä tukevia toimia toipumisessa, mutta eivät ne yksinään sitä sairautta paranna. Vertauskuvana: jos haluan juosta maratonin, on terveellisestä ruokavaliosta ja mielikuvaharjoittelusta iso apu matkalla. Mutta en minä pelkästään niillä tule sitä maratonia juoksemaan, kyllä niitä lihaksiakin on ihan oikeasti treenattava. Samoin masennusta sairastavan on ihan oikeasti treenattava niitä uusia ajattelutapoja.

Jokaisesta terveyskeskuksesta pitäisi löytyä tk-psykologi tai psykiatrinen sairaanhoitoja. Ja heille omat suorat puhelinnumerot. Lääkärit eivät syystä tai toisesta näitä mainosta, mutta näille henkilöille on mahdollista päästä juttelemaan omasta olostaan, yleensä 1-5 kertaa. Jos keskustelu tuntuu sellaiselta, että se voisi toimia apuna, tk-psykologilla on mahdollisuus kirjoittaa lähete edelleen tk-lääkärille, joka voi tehdä lähetteen psykiatriselle poliklinikalle, josta voi saada puoltavan lausunnon kelan korvaamaa terapiaa varten. Tämän vuoden vaihteessa kela on päivittänyt korvauskäytäntöään niin, että terapiaprosessi on myös taloudellisesti mahdollinen hiukan pienemmilläkin tuloilla.

Tämä voi olla yksi väylä kohti elämää, jota masennus ei hallitse.

Ilmeisesti tässä joutuu yhtä aikaa olemaan sekä se kusipää, joka ei ymmärrä mitään, että se sivullinen, jonka kommentit kuitenkin raahataan keskusteluun, josta ilmoitti ehkä pysyvänsä poissa (ja jonne tuli kun kerta pois pysyminenkin on jonkun mielestä puskasta vittuilua).

Mutta kun tässä kerta ollaan, niin Ainolle tiedoksi: kommenttini oli selvästikin muotoiltu väärin, jos siitä sai käsityksen, että mielestäni masennuksen hoito toimisi Suomessa yhtä hyvin tai huonosti kuin jalkojen kipsaus.Toki myös sitä paskaksi mennyttä nilkkaa joku antaa hoitaa terkkarissa, mutta toinen haluaa turkulaisen urheilukirurgin näpräävän sen taas kokoon, ja se jälkimmäinen maksaa joko vakuutuksesta tai itseltä ihan siinä missä oma esimerkkisi. Sellaista se on, mutta se ei ollut pointti. Pohdin potilaan vapautta olla ottamatta hoitoa, vaikka sitä jopa tarjottaisiin. Joku ei halua lääkkeitä, toinen ei tykkää tarjotusta terapeutista, ja toisteltu sanoma täällä on, että juuri niin, jokainen masennus on omanlaisensa.

Kun sanotaan masennus.Yksi näkee mielessään masentuneen, joka kuolee nälkään sänkyynsä, jos se ei sitä ennen raahaudu junan alle, toinen näkee sen oireharrastajan, joka vertailee kaverien kanssa lattella istuessaan eri terapioita ja miettii, mitä voisi tulevana syksynä kokeilla. Ja molemmat pystyvät kaivamaan esiin ihan oikean ihmisen, joka sitä omaa kuvaa vastaa. Mutta yhdestä hekin tuntuvat olevan samaa mieltä: aina kun hoidetaan tai ollaan hoitamatta, melkein kaikki menee aina ihan väärin, paitsi se mikä ehkä jollekin toimii, edes hetken. Tai menee vain vahingossa oikein. Mutta kuten viestissäsi toit esille, on olemassa paljon kaikkea, mitä voi tehdä. Yhteiskunnan tarjoamia erilaisia tapoja hoitaa, tai lähestyä ongelmaa.

Ja oma pointtini liittyi samaan, vaikkei sitä ollutkaan tarkoitus tuoda tähän ketjuun, missä pitää olla asiantuntija. Nimittäin siihen, että vaihtoehtojen meressä ihmiset, joilla on mahdollisuus, valitsevat mieluusti sellaisia tapoja, missä oma tuska tai vaiva on vähäisin, tai luottavat eniten jonkun tutun tutun kokemukseen.

Jos sinulla katkeaa jalka, menet lääkäriin ja melko usein tyydyt siihen, että sinulle kerrotaan, että nyt tämä sinun murtumasi laitetaan kuntoon ja otat vastaan hoidon mukisematta. Ainahan se ei auta. Ja vaikka auttaisikin, joudut ikävästi vaikkapa jumppaamaan lihaksia, vaikka ei huvittaisi. Tai syömään pillereitä, joista joku tuttavasi tietää kertoa, että ei ne mitään auta. Jos kieltäydyt hoidosta, lääkäri ei väkisin hoida, mutta eipä kyllä ryntää tarjoamaan vaihtoehtojakaan.

Jos taas masennut. Menet lääkäriin. Sitten alkaa se haarukointi, mikä sinua oikeastaan vaivaa. Vai vaivaako. Ja miten sitä pitäisi hoitaa. Ja eikös vaan mukaan kuoroon liity kaverit tai nettiyhteisö kertomaan jokainen omalla äänellään siitä, mikä ei ainakaan tehoa, tai mikä itselle tehosi sitten kun kaikki muu kokeiltu, tai jätetty harkiten kokeilematta. Niin aika fakiiri saa siinä kohtaa olla se hoitamista yrittävä systeemi, että voisi kerralla onnistua. Ja jos onnistuu, ne tarinat unohtuvat kun parantunut viilettää jo uusissa seikkailuissa?

Mutta kaiken tämän tohinan äärellä meikäläinen periaatteessa sivullisena ihmettelee yhtä asiaa: mikä on se syy, minkä poistamalla vältyttäisiin seuraukselta. Se jalka ei katkea ilman voimaa. Mikä sen mielen rikkoo? Ja mikä sitä mieltä estää korjaantumasta? Ja miksi sitä tapahtuu koko ajan useammalle?

Aina välillä muistelen yhden proffani tokaisua kun hänelle kehuttiin, kuinka kehitysmaissa ei masennuta, vaan elämä on henkisesti parempaa... että voi olla, että niitä ei ehditä diagnosoimaan tai tilastoimaan, kun tuottamaton yksilö kuolee ekana nälkään. Että etuoikeus angstailla ja masentua yltäkylläisyyden ja turvatun toimeentulon äärellä on melko uusi keksintö, johon oli aiemmin varaa vain yläluokalla.

Mutta silti: miksi yltäkylläisyys ei tuo onnellisuutta kaikille? Miksi osa ihmisistä sairastuu masennukseen? Ja kuten jo monet ovat tuoneet esille, masennusta lienee montaa astetta, niin voisiko edes siihen vaikuttaa jotenkin, minkä asteisena se oma taipumus ilmenee? Ja kun nyt tässä kyselen, niin sekin olisi kiva tietää, miksi elämän pitäisi olla hauskaa? Miksi se ei saisi olla arjen sietämistä?

Pitääkö vetää jotain nappia, että olisi aina positiivinen ja kiva? Onko se ihmisoikeus, että saa vapaasti valita, kuulostaako itsestä kätevimmiltä jutella vuosia jonkun mukavan hyvän kuuntelijan kanssa, vaiko noudattaa terveellisiä elintapoja ja rytmejä, vaiko kokeilla jotain lääkitystä, vaiko kaikki edellä mainitut ja muutama päälle, tai ei mitään noista? Vai pitäisikö hoitoratkaisut perustua myös muuhun kuin kohteen omaan mutuun tai yksittäisen lääkärin lempitapaan hoitaa? Pitäisikö terapeutin olla itse ollut masentunut? Onko masentuneille vertaistukiryhmiä, ja auttavatko ne edes oireeseen, entä syihin? Ai niin ja mitkä ne syyt olivatkaan? Ja onko se sairaus vai sairauden oire? Vai opittu reaktio, jonka tilalle joudutaan oppimaan uusi reaktio, jos siitä haluaa päästä?

Vir

ps. kun tässä nyt kerta kaikki ovat vuorotellen toistelleet, kuinka on ihan varmasti viimeinen viesti tähän ketjuun, niin sanotaan nyt itsekin, että tulin takaisin kyselemään vain kahdesta syystä: Ainolla oli hyvä kirjoitus mahdollisesta suunnasta mistä löytää apua, jonka voi hyvin kerrata toisella sivulla. Ja: kun ihan muualle (väliaikaiseen itsestään katoavaan osioon) laitettu puuskahdus jälleensyntyi tänne, niin minähän en olisi oma erityinen aivokemiani, ellen kommentoisi

[Pulseproto]

.. Onko mitään helpompaa kuin saada lääkitys jos psyykensä haluaa kenties sekaisin kuin sepittää soma tarina ja loppukaneetiksi kärsivänsä itsetuhoisista ajatuksista... 

[Kettu vinossa]

.. Onko mitään helpompaa kuin saada lääkitys jos psyykensä haluaa kenties sekaisin kuin sepittää soma tarina ja loppukaneetiksi kärsivänsä itsetuhoisista ajatuksista... 

Masennuslääkkeillä (ainakaan Suomesta saatavilla) ei saa päätä sekaisin. Joillain muilla mielenterveyslääkkeilla taas saattaa olla huumaavia vaikutuksia.

Jos haluaa päänsä sekaisin lääkkeillä, on helpompi mennä valittamaan kovia kipuja. Niin saattaa saada reseptin Panacodiin tai muihin kolmiopillereihin, joista voi tulla hassu olo.

[quipu]

Suomalainen yhteiskunta on muuttunut sitten vuodesta 1950 ja sodat varmaankin muuttivat jotain pysyvästi, ainakin sankarihautojen muodossa.

Nykyisin yhteiskunta yrittää tehdä sen,mitä huovipäinen mummo köökissä tai paappa keinuttamassa pilttiä päiväunille.
Nyt kaikki ovat töissä kodin ulkopuolella,n. 9 tuntia/vrk- osa enemmänkin. Ei ole enää voimia töiden jälkeen huolehtia vanhasta mummusta/äidistään. Hyvä jos lapsestaan ehtii jotenkin- pienimmän hakee tarhasta klo 17.00 ja ottaa vastaan kaiken sen, mihin tarhan hoitajat eivät voi ottaa osaa, kuten vaikka silkan raivarin.
Vähän yritetään yhteistä aikaa ja sitten nukkumaanmenosessiot- hetken kaikki on hyvin,kun nukutaan- vanhempikin elbaa tunnin pari tiskauksen lomassa. Sitten taas samaan rundiin- joillekin maksetaan rundista enemmän,toisille vähemmän.

Kesäloma häämöttää kuitenkin joka maaliskuu- ehtii sitten rentoutua,jos saadaan tarhan kanssa liki lomat soviteltua ja kumppanin kanssa.
Yksinvanhemmalla on vähemmän huolia ja soviteltavaa,koska ei ole välttämättä ketään,jota rasittaa elon huolilla.
Suomessa ehkä ihmissuhteet ovat nykyisin ennemminkin rasite ja taakka- kuin elämänilo,joka näistä arjen ihmissuhteista saattaisi syntyä- olemme päättäneet suosia sitä että Yhteiskunta on ystävämme. Rahalla saa kaiken ja hevoisella pääsee. Mummut ja paapat pois alta,lapset tarhaan,vangit parempien appeiden äärelle, maahanmuuttajat töihin, romanit raveihin

[Chmlnidae]

Eläin ei kärsi kuin fyysisesti (myös mieli on fyysinen niin kuin on kroppa ja viisi aistia). Ihminen sai vapauden sen hintana on kärsimys. Ihmisellä on vapaus valita ja tehdä elämästään se minkä haluaa. Siis siitä mikä on sisäistä, ei fyysistä. Se ferrari hienon talon edustalla on fyysistä, sillä ei ole mitään tekemistä sen valinnanvapauden kanssa miksi saimme myös kärsimyksen.

[Pulseproto]

Kettu.. Tiedän kavereita jotka sopivasti kiskovat päivittäin codeeinia, dormicumia, oxycodonia, amfetamiinia,jne.. Eikä ihan mikkihiiri annoksina..://
Päälle viinaa, nuuskaa, ja kaikki dropit pikasustasta venäiseen kasvuhorkkuun.. Jostain syystä moinen vuosien "treeni" ei yhäkään masenna.. mmmm
Ehkä pitäs lisätä cipralex dosettiin.... *virn

Edit Pip .. No ainakin kahdella on ollut nikki baarissa.. (Jos se mielestäsi on oikeutus esimerkin esittämiselle). Tavallaan pointtina voisi olla esim. masennuksen hankinta purkista, tai neuvot "kuinka aiheuttaa itselle vakava masennus" ... Monet kun eivät koe masennusta vaikka syitä sairaudelle olisi yllinkyllin..   

[Pip]

Jepjep.. Tiedän kavereita jotka sopivasti kiskovat päivittäin codeeinia, dormicumia, oxycodonia, amfetamiinia,jne .. Päälle viinaa, nuuskaa, ja kaikki dropit pikasustasta venäiseen kasvuhorkkuun.. Jostain syystä moinen vuosien "treeni" ei yhäkään masenna.. mmmm
Ehkä pitäs lisätä cipralex dosettiin.... *virn

Nämä tyypit liittyvät keskustelunaiheeseen miten? Onko ne kinkyjä kenties?

[Loc]

Monet päihteet vahvistaa kulloistakin olotilaa. Eli masennukseen päihteet ovat usein huono ratkaisu. Jos taas on ennestään hyvä fiilis niin sitä jotkut nostattaa milloin milläkin. Ongelmana on kun tolet kasvaa tai pää ei meinaa enää pelata kun milloin mikäkin aine sekoittaa systeemiä niin siinäpä sitten olet jännän äärellä.

[Chmlnidae]

Kettu.. Tiedän kavereita jotka sopivasti kiskovat päivittäin codeeinia, dormicumia, oxycodonia, amfetamiinia,jne.. Eikä ihan mikkihiiri annoksina..://
Päälle viinaa, nuuskaa, ja kaikki dropit pikasustasta venäiseen kasvuhorkkuun.. Jostain syystä moinen vuosien "treeni" ei yhäkään masenna.. mmmm
Ehkä pitäs lisätä cipralex dosettiin.... *virn

Kuulostaa ihan mun joiltain lekuritutuilta...tosin osa niistä on jo yli kuuskymppisiä ja pakko sanoa että heistä kyllä huonojen valintojen seuraukset huomaa, vaikkei masennus se juttu olekaan.

[Chmlnidae]

Hei, vaikka nyt edelleen tässä langassa keekoilen vastoin aiempia olettamiani niin....Haluan vastata pikkusiskolle vielä ihan alkuperäiseen pohdintaan; tuleeko, ja missä vaiheessa, ja miksi tai miksei, kertoa toiselle omasta masennuksesta.

Lyhyesti sanoisin; jos haluaa rehellisen sydänten välisen suhteen niin on aika luonnollista valita kertominen. Jos ei halua niin kertomisella ei ole niin väliä.

Ja perustelu:

Aidot ja kehittyvät, myös itseämme kehittävät, ihmissuhteet sijaitsevat sydänten välisen rehellisen kommunikoinnin varassa. Me emme tarvitse toisten ihmisten hyväksyntää itsellemme mutta kasvaaksemme ihmissuhteissa tarvitsemme rehellisyyttä omille syvimmille tunteillemme.
Otan esimerkin ketjusta.
Vir kertoi meille tarinan tosielämän ihmissuhdetapahtumasta. Aivan tarkkaan en tiedä mitä siinä sanottiin toinen toiselle mutta kuvittelen hieman lisää (sori jos ei osu faktuaalisesti).

Vir oli panostanut aikaa, vaivaa, läheisten joustamista (lähisuhteissa joustamista), bensakuluja etc, lisäksi hän oli antanut ajattelukapasiteettiaan, ja varmasti myös tunteitaan, kyseisen projektin toteuttamiseen.

Idean isä floppasi eikä saapunut sovittuun tapaamiseen, ei edes ilmoittanut ajoissa tilanteestaan. Virin tiedustellessa vaati ymmärrystä itselleen ja toista mahdollisuutta kun Vir laittoi liinat kiinni. Kuitenkin uskon hänenkin laittaneen paljon energiaa (myös niitä tunteita) projektiin, enkä usko että hänen motiivinsa pettämiselle oli dommejen kusettaminen (mikä se oli niin en ole varma tiesikö hän sitä itsekään, epäilen).

Mutta jos olisi ollut kyse läheisestä suhteesta (miksei tällaisestakin) niin jos suhde olisi haluttu, ihan aikuisten oikeasti, rehelliseksi niin kuvion olisi pitänyt mennä toisin.
Miehen olisi pitänyt toimia toisin. Ei vain kertoakseen syistään ja tiloistaan etc ja ollakseen jotenkin vastuullinen toiselle ihmiselle, vaan sae että hän vaati omien tilojensa hyväksymistä toisilla oli vastuutonta. Hän halusi että Vir ottaa hänen tunteensa knnettavakseen ja antaa hänelle synninpäästön. Siinä meni jo toisen kerran pahasti pieleen. Ensimmäinen kerta oli jon aika raskas (ajeluttaa toista reippaat sata kilsaa aivan turhaa kaikkine lisävaivoineen). Ja uskon että tuo toinen moka ja sen käsittämättömyys juuri liittyi tuon ensimmäisen raskauteen. Hän oli syyllinen, ja hän myös koki sen mutta joko ei tunnistanut omia tunteitaan tai sitten ei vain halunnut ottaa niistä vastuuta. Sellaisessa kohdassa fiksu nainen (tai mies) toteaa parhaaksi jättää leikki sikseen. Jos kaverilla on noin heikko vastuunkanto omista tekemisistä ja tunteista niin mitähän vielä olisi ollut luvassa....

Mutta se sitten mitä Virissä tapahtui (en tiedä, emme tunne, tämä on arvailu). Miltä hänestä tuntui kun hän tajusi että oli tullut petetyksi; arvottomalta, kontrollin menettäneeltä, vihaiselta, pelokkaalta, häpeälliseltä (minä en riitä en ole riittävän hyvä että ansaitsin tulla huomioiduksi kunnioittaen ja arvostaen) on se mikä Virin tulisi (tai hän kohtasi, en tiedä) kohdata, ja hyväksyä. Se mitä se kundi teki oli hänen ongelmansa, mutta se mitä tapahtui Virissä taas Virin. Ne tunteet olivat hänen vastuullaan.
Myös hänen mielipiteensä kyseisestä hemmosta ovat hänen mielipiteitään (ei yleisiä totuuksia). Mielipiteet eivät erityisesti auta meitä ymmärtämään itseämme, niiden suunta on pois meistä itsestämme (toki "kusipää" on aika tunnelatautunut ilmaisu).

Se mitä haluan sanoa on että ihmiset usein toimivat tapahtumien tasolla ja heittävät omat fiiliksensä toisten niskaan edes tunnistamatta niitä itsessään. Siinä on se kuoppa miksi kaikki ei mene kuin strömsössä. Tapahtumien (ja ihmissuhteiden) jälkeen jäämme ihmiettelemään miksi se teki-sanoi-toimi niin...haemme vastausta toisesta vaikka emme ole vastuussa toisesta vaan itsestämme ja omista tunteistamme ja teoistamme. Ja vain tukimalla rehellisesti oman sisimpämme voimme löytää oikeita ja aitoja vastauksia, sellaisia joihin meillä on valta vaikuttaa.
Joku viisas, taisi olla Jung, sanoi joskus että jos kaikki ihmiset tunnistaisivat oman varjonsa (vai omistaisivat?) niin maailmassa ei olisi sotia. Juuri se mikä on meidän varjomme on meidän esteemme elämässämme, niin suhteessa itseemme kuin toisiiin ihmisiin. Kaikki se moska minkä negatiivisina tunteina heitämme toisten silmille ja niskaan tulisi meidän katsoa ja kaivaa ja kaapia, jotta voisimme elää rauhassa. Emme ole vastuussa toisten moskasta mutta omastamme olemme kaikkine seurauksineen (ja ne seuraukset ovat juuri pahimmillaan meissä itsessämme sillä me ne omat tunteemme kannamme, vaikka sitten tunnistamattomina ja erilaisina tuskina, neurooseina jne).

Ja siksi on tärkeätä miettiä silloin kun on jossakin ihmissuhteessa että mitä itsestään kertoo. Kertooko, vaikkapa tuon esimerkin mies Virin tiedustellessa "en voi tulla, olen pahoillani, minulla on kamala olo kun olen tehnyt sinulle jotakin tällaista...." etc ja näyttää avoimesti oman sydämensa ja mahdollistaa rehellisen suhteen (toki sama Virin kantilta "tunnen itseni loukatuksi ja arvottomaksi...." etc mikä nyt sitten kokemus olikaan).
Eli jos haluamme syviä ja aitoja suhteita joissa voimme kasvaa, ja antaa toistenkin kasvaa, niin silloin avaamme sydämemme. Jos emme niin se on oma valintamme.

[pikkusisko]

Ilmeisesti tässä joutuu yhtä aikaa olemaan sekä se kusipää, joka ei ymmärrä mitään, että se sivullinen, jonka kommentit kuitenkin raahataan keskusteluun, josta ilmoitti ehkä pysyvänsä poissa (ja jonne tuli kun kerta pois pysyminenkin on jonkun mielestä puskasta vittuilua).

Viridian hyvä, kukaan ei ole pakottanut sinua ottamaan osaa tähän keskusteluun. Myöskään erillistä ilmoitusta haluttomuudesta aiheen käsittelemiseen ei edellytetty, mutta kun sellaisen tehdessäsi tulit asiaa kuitenkin kommentoineeksi, ei liene syytä kiukutella kun sanoihisi sitten tartuttiin.

Minä pysyn kannassani, vaikka olenkin sen alunperin esittänyt väliaikaisessa, itsestään katoavassa osiossa. Keskustelun kommentoiminen ilkeämielisellä ja loukkaavalla tavalla on mielestäni asiatonta käytöstä, varsinkin kun se tehdään jossain muualla kuin missä kyseistä keskustelua käydään, so. puskista. Jos niin kova tarve on eriävä mielipiteensä esittää, ei varmaankaan ole kohtuuton vaatimus tehdä se rehdisti opponenttinsa kohdaten, eikä selän takana ilkkuen.

Ja oma pointtini liittyi samaan, vaikkei sitä ollutkaan tarkoitus tuoda tähän ketjuun, missä pitää olla asiantuntija.

Uhriutuminen ei ole tässäkään yhteydessä tarpeen. Kyse on ainoastaan siitä maallikollekin ymmärrettävissä olevasta lähtökohdasta, että keskusteluun osallistuvan on hyvä tietää mistä puhuu, mikäli mielii esittää näkemyksensä tietona. Jos taas tahtoo esittää mutuja ja pohdiskeluja, se on tietysti täysin sallittua, mutta sitä ei hyvän käytöksen nimissä tule tehdä tavalla, joka loukkaa niitä joita asia todella koskettaa. Masennus on aiheena sen verran arka, että tästä ollaan luonnollisestikin melko tarkkoja. Ylimielinen asenne kannattaa siis säästää toisiin tilanteisiin, tai aina parempi, heittää tykkänään menemään.

Itse keskustelun käänteistä sen verran, että masennuksella tosiaan on niin monet kasvot, ettei sen monimuotoisuutta aina ymmärretä. On aivan totta, että masennus on kaveri erilaisille riippuvuuksille sekä muille mielenterveyden häiriöille, mikä tietysti tekee taudinkuvasta koko lailla erilaisen, sen lisäksi että oireiden luonne ja aste vaihtelevat niin kuin muissakin sairauksissa. Minulla esimerkiksi masennus muodostaa toisiaan täydentävän trion sosiaalisten tilanteiden pelon ja yleisen ahdistuneisuushäiriön kanssa, enkä minä tässä elämäntilanteessa yksinkertaisesti voi jäädä turtana sängyn pohjalle vaikka kuinka joskus tahtoisin. Siksi minä oirehdin toisin.

Tuo yhdistelmä on tuottanut myös sen vaikeuden, että kaikki tarjolla olevat hoitomuodot ovat sopineet minulle melko huonosti. En minä ihmettele, että sopivaa lääkettä ei löytynyt, kun hoidettavia oireita ovat yhtä lailla suunnaton uupumus kuin paniikiksi yltyvä rauhattomuuskin. Eikä se terapiakaan oikein hyvä ole silloin, jos ne tapaamiset ovat yksi pelottava sosiaalinen tilanne muiden joukossa, eikä ylipäätään ole sellainen ihminen, joka osaisi olojaan vieraalle puhumalla purkaa. En minä siitä systeemiä syytäkään, ettei se ole pystynyt minua parantamaan. Mutta kyllä näiden vuosien varrella on vain tullut nähneeksi melko monta epäkohtaa, joita ei luulisi olevan mikään mahdottomuus korjata, minkä vuoksi kritiikki on minusta sangen oikeutettua. Ei siinä ole kyse siitä, että masentuneet vain kuorossa nurisisivat, kun ei heitä ole passattu justiin niin kuin he olisivat halunneet.