Baarin kannatusmaksut
Niinhän se juuri on kuin pikkusisko kirjoittaa; jos mieli on rikki niin mistä saadaan voima parantumiseen? Mistä voima jos mieli ja sydän riitelee ja kehokin on asettunut vastahankaan? Ihmisen sisäinen todellisuus on pirstaloitunut ja osat ovat epäsovussa.Ihminen on kokonaisuus, siihen kuuluu niin kehon kuin mielen (länsimaisittain) tai kehon, mielen ja sielun (itämaisittain) kokonaisuuden terveydestä huolehtiminen. Ja juuri tuossa kohdin länsimainen lääketiede(kin) on heikoimmillaan. Toki se on kehittynyt viime vuosina aivojen (keskushermoston) suhteen niin että ollaan vähitellen pääsemässä holistiseen käsitykseen ihmisen hyvinvoinnista. Mutta ihminen jonka sisäinen kommunikointi on mennyt rikki, ja pois raiteiltaan: sydän ei kuule aivoja vaan itkee yksin ja hylättynä pimeässä nurkassa, ja aivotkin tulkitsee ulkomaailmaa ihan miten sattuu, tai ainakin itseä vahingoittavalla tavalla, ei toimi loogisesti ja rationaalisesti. En oikein usko että kroonisesti tai keskivaikeasti/vaikeasti masentunut "pelaa" millään nappuloilla. Hän vain selviytyy. Päivästä päivään, joskus minuutista minuuttiin. En aio, enkä halua, sen kummemmin puolustella masentuneita (tai muita mielensä kanssa kamppailevia) mutta samanlaisen käytöksen olettaminen vain on naivia sellaisilta jotka itse ovat oman elämänsä ohjaksissa noin eneimmäkseen. Se armo on ihan hyvä termi siihen kohtaan, niin kuin se ylipäänsäkin on kun on kyse ihmisistä. Toki jokainen laatii omat sääntönsä sen suhteen miten haluaa tulla kohdelluksi muiden taholta mutta toive ei ole käsky (paitsi ehkä omalle subille, ja silloin se toisen mielen kunto on varmaan selvillä). Eli sellainen olettama että muut ihmiset toimivat jonkin yleisesti hyväksytyn ja standardisoidun koodiston mukaan nyt on aika turhaa. Toki laajemmassa mittakaavassa yhteisöllinen toiminta nojaa sellaiseen mutta yksittäisissä tapauksissa asiaa pitää osata katsoa väljemmin. Juuri siksi että jokaisella on se itsevaltaisuus omista valinnoista ja niiden vaikutuksesta ihmissuhteisiin: minä voin angstissani tehdä oharit, sinä voit pitää minua kusipäänä (jos en ole katsonut, tai osannut, tai tullut ajatelleeksi osv asiaa etukäteen sinulle valaista, mistä lie seikasta johtuen). Se juuri on sitä ettei elämä ole oikeudenmukaista, ei kohtuullista, ei kenellekään.Siksi jokaisella olisi tärkeätä olla sellaisia kontakteja joiden kanssa voi peilata sitä omaa käsitystään itsestään. Ei niin että se suuri totuus tulisi jostain ulkoa, vaan niin että sen voisi löytää aidosti itse ollen yhteydessä myös ulkopuoliseen maailmaan (ainakin silloin kun voimat riittävät). Muiden apu on siinä usein oleellinen, vaikka jokainen joutuu(?, saa?) tekemään varsinaisen työn ihan itse.
Kaikki eivät ole kykeneviä psykoanalyysiin. Joidenkin itseymmärrys ja -reflektiokyky vain ovat niin heikolla tasolla ettei homma kannata.Jep. En tiedä kuuluinko heihin, en mielestäni, mutta minulle myönnettiin se kaksi kertaa/vko kolmeksi vuodeksi. En käynyt sillä terapeutti piti valita etukäteen hakiessa ja aikaa oli rajallisesti. Kaikista sopivista käytettävissä olevista jokusen haastattelun jälkeen valitsin yhden mutta käytyäni mamman pakeilla pari kertaa tostesin ettei hän kykene eikä osaa auttaa minua. Aivan rahanhukkaa oli se lässytys. Se siitä.Mutta Ainon kommentille jalan katkeamisvertaukseen komppaus. Juuri samainen otti omaan silmäänkin. Kun jo yleinen ymmärrys on aivan lapsenkengissä siitä mistä on kyse kun ihmisen mielessä on häikkää. Ja sitten uskossa siihen pilleripurkkiin lääkkeenä. Siis täh. Ei todellakaan nukutus auta jos on verisuonet tukossa ja sydän pitää ohittaa. Mutta sitten voi olla hyvä jos pikkasen sedatoidaan kun ruvetaan puukkoa heiluttamaan.Sellainen lisäys kuitenkin, että joillakin psyykenlääkkeillä on terapian tehoa parantavia vaikutuksia. Eli vaikuttavat aivokemiaan niin että terapiasta saadaan paremmin hyötyä. Eli eivät ole vain oirehoitoa.
Mutta, mutta.. Minusta pitäisi kuitenkin puhua "sairauden aiheuttajista", syystä - eikä polemisoida tuloksettomasti oireista ja seurauksista.. Itseäni ei kiinnosta miksi ja millälailla toinen kokee sanotaan nytvaikka masentuneisuutensa, minä kaipaan analyyttistä perustelua ja itsetutkiskelua: "miksi minä sairastuin.. " Uskon myös että palaamalla "juurille" löydetään myös usein toimivat vastaukset ongelmien aiheuttajiin.Lääketiedekin lähtee olettamuksesta että parannetaan se taudin aiheuttaja.. (Olkoonkin että ketjussakin on otettu kantaa kaiketi yleiseen tosiasiaan- "nykyään riitää kun annetaan ensiapua oireisiin"...) Miksi huonotfiilikset ja elämään liittyvät negaatiot mielletään -sairauksiksi!? Hyvät ja onnelliset.. Hmm.. Ovat egobuustailua ja pätemistä ?!
Taistelu on konkreettisia tekoja.