Kolmantena pyöränä masennus

[Chmlnidae]

Niin, nykymaailman vastaus useammin on "mene ulos ihmisten ilmoille" "tee" "osallistu" etc. Joskus voisi olla myös, aika monille "ole hiljaa ihan yksin" "mene metsään ja luontoon". 

Netti ei ole yksinolemista, eikä televisio. Yksinolemista on että mennään sisälle omaan itseen ja sitä kautta omalle epämukavuusalueelle. Kohdataan omat sisäiset pelot. Pelkojen kohtaamisesta useimmissa elämän hankalissa ja vaikeissa asioissa on kyse. Joskus vaikka koko päivän istuminen risti-istunnassa voi olla erittäin paljon "aikaan saamista", jos se on tehty pieteetillä ja tosissaan.
Mutta se mikä on oleellista niin oma kroppa on hyvä tie. Jos tie ei ole kondiksessa niin matka voi olla hankala(mpi), eli vanhat viisaat jotka kehottavat ensin hoitamaan fysiikan ja sitten jos vielä on henkisessä "kropassa" kolotuksia niin sitten ne. Ja tosiasia taitaa olla myös että kun hoidamme kropan niin mielellekin tapahtuu asioita siinä samalla. Silti en sano että lenkkeily, kuntosali ja raakaravinto (tai mikä nyt kenenkin ideologia onkaan) on se oikotie onneen. Mutta paljon voi auttaa fysiikasta käsin, ensin. Kaiketi tällaista tekemisterapiaa on nykyään olemassakin. Eli koska olemme niin aivo-orientoituneita niin laitetaan aivo narikkaan ja lähestytään mieltä ja tietoisuutta kropan kautta (se on se oikotie alitajuntaan).
(ja en ota kantaa nyt siihen miten aivokemia liittyy asiaan, oli sitten kyse siitä että se aiheuttaa tai jokin aiheuttaa sen (kulku on molempisuuntainen aika kompleksisesti)

Se mikä hankaloittaa asiaa, ja parantumista, on varmaan nykykulttuurinen asenne hyödyksi olemisesta. Koska aika on rahaa niin ei haluta ajatella että riittävän pitkä tekemättömyys ja hiljaisuus voisi olla lopulta se parhain ja tehokkainkin kokonaisuuden kannalta. Itse uskon siishen että, jos ei kaikille niin monille, paras ratkaisu olisi todella vetäytyä kokonaan pois, olla totaalisen yksin, riittävä aika jotta voi parantua. Meillä ihmisillä on sisällämme valtavat voimavarat korjata itsemme, niin fyysisesti kuin henkisesti. Mutta nykyinen asiantuntijayhteiskunta ei anna sellaiseen mahdollisuutta, saati kannusta. Valinta ja vastuu on otettu pois yksilöltä.

Ja ei sitä omille epämukavuusalueille menemistä tarvitse vain sellainen jolla on ahdistusta tai/ja masennusta vaan ihan jokainen. Ihmisen mieli kehittyy vain menemällä epämukavuusalueille, niin sisään kuin ulospäin aukeaville. Oikeastaan ne ovat parhaimmillaan sama asia, lopulta. Kunhan tajuaa ettei käytä mitään, ei ulkoisia sen enempää kuin sisäisiäkään, asioita pakokeinoina. Sillä ei ole niin merkitystä mitä tekee vaan sillä miten sen tekee. Onko rehellinen itselleen omassa olemisessaan on sitten kyse sosiaalisuudesta ja osallistumisesta tai sisäisen maailmansa kuuntelemisesta ja kohtaamisesta. Jokainen voi vain itse toimia itsensä tuomarina, kyllä elämä näyttää kuinka rehellinen on osannut ja uskaltanut olla. Lopulta.

[Pikkusaurus]

Ketun kommenttiin viitaten haluan myös sanoa, että kaikille lääkitys ei sovi ja kaikki eivät sitä halua, vaan haluavat kokeilla jotain muuta. Mun mielestä sekin on ok.

Tiedän tämän ja sen takia kirjoitinkin, että lääkityksesä on apua "monille", en että "kaikille". Kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille ja osa joutuu kokeilemaan montaakin eri lääkettä, ennen kuin sopiva löytyy. Joillekin ei sovi mikään lääkitys.

Netissä on vain tullut vastaan paljon masentuneita, jotka eivät edes halua kokeilla lääkitystä. Toki kaikilla on oikeus päättää, miten omaa sairautta hoidetaan. Mutta osalla ne perustelut lääkkeistä kieltäytymiseen ovat kyllä aikamoista bullshittiä, tyyliin uskotaan joihinkin salaliittoteorioihin tai että kaikki lääkkeet ovat pelkkää huijausta ja lääketehtaiden rahastusta. Kaiken huippu on sitten tyypit, jotka yrittävät selittää kaikille, miten huumeet ovat paras tapa hoitaa masennusta, kun se on paljon "luonnollisempaa" kuin lääkkeet.

Tiedän että sanoit niin, halusin vain korostaa asiaa kuitenkin Mulle lääkkeet eivät ole tähän mennessä sopineet, enkä suhtaudu kaiken kokemani ja näkemäni jälkeen enää kovin lepsusti noihin lääkkeisiin, vaan pidän foliohattua silleen realistisen turvallisesti kevyesti päälaella Mutta ei siitä sen enempää.

[tiikki]

Ketun kommenttiin viitaten haluan myös sanoa, että kaikille lääkitys ei sovi ja kaikki eivät sitä halua, vaan haluavat kokeilla jotain muuta. Mun mielestä sekin on ok.

Tiedän tämän ja sen takia kirjoitinkin, että lääkityksesä on apua "monille", en että "kaikille". Kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille ja osa joutuu kokeilemaan montaakin eri lääkettä, ennen kuin sopiva löytyy. Joillekin ei sovi mikään lääkitys.

Netissä on vain tullut vastaan paljon masentuneita, jotka eivät edes halua kokeilla lääkitystä. Toki kaikilla on oikeus päättää, miten omaa sairautta hoidetaan. Mutta osalla ne perustelut lääkkeistä kieltäytymiseen ovat kyllä aikamoista bullshittiä, tyyliin uskotaan joihinkin salaliittoteorioihin tai että kaikki lääkkeet ovat pelkkää huijausta ja lääketehtaiden rahastusta. Kaiken huippu on sitten tyypit, jotka yrittävät selittää kaikille, miten huumeet ovat paras tapa hoitaa masennusta, kun se on paljon "luonnollisempaa" kuin lääkkeet.

Tiedän että sanoit niin, halusin vain korostaa asiaa kuitenkin Mulle lääkkeet eivät ole tähän mennessä sopineet, enkä suhtaudu kaiken kokemani ja näkemäni jälkeen enää kovin lepsusti noihin lääkkeisiin, vaan pidän foliohattua silleen realistisen turvallisesti kevyesti päälaella Mutta ei siitä sen enempää.

Itselleni eka lääke aiheutti migreenikohtauksia ja sen takia en halunnut kokeilla toista ennenkuin kärsin vuoden turhaan. Toinen lääke sopi hyvin. Myöhemmillä masennusjaksoilla on kanssa lääkettä vaihdettu sivuvaikutusten takia, mutta nyt on taasen toimiva lääkitys päällä. Onneksi lääkkeitä löytyy useita vaihtoehtoisia.

[pikkusisko]

Ihmiset jotka kehottavat masentuneita ihmisiä tekemään asioita, eivät aina ole masennuksesta mitään ymmärtämättömiä paskiaisia. He saattavat olla myös itse masennuksen kokeneita ihmisiä, jotka ymmärtävät kokemansa kautta, ettei kotona lepäämällä asiat ainakaan etene yhtään mihinkään.

On sitä omakohtaista kokemusta masennuksesta tai ei, on aivan eri asia pyytää ja kannustaa yrittämään vaikeudesta huolimatta, kuin hokea "sinun pitäisi vain". Vaikka kuinka tietäisi, mikä helpottaisi oloa edes vähän, tai sen mikä ei ainakaan sitä tee, ei aina yksinkertaisesti riitä voimia toimia sen mukaan. Silloin se patistelu vain pahentaa asiaa vaikka tarkoitus olisikin hyvä, puhumattakaan suoranaisesta syyllistämisestä.

[quipu]

Mulla ollut *vain*keskivaikea masennus. Tiesin asioihin syyt ja se varmaan auttoi tilanteissa. Sen ymmärrän täysin, että jos niitä voimia ei ole nousta, niitä ei vain ole. Vähän sama kuin yrittäisi käskeä puuta lentämään. Tai kuvitettelee itsestään suuria,että omat sanat ovat jotain maagisia sanoja,joilla kohottaa toisen ylös tomusta.

Saatan olla hieman hakoteillä,mutta masennus voi olla myös suojatila,keino estää lopullista romahtamista, ainut sellainen,sillä hetkellä ja ajanjaksolla. Ihminen on melkoinen otus yrittäessään pysyä hengissä..

Ja kun on tosiaan eri muotoja ja vaikeusasteita..täytyisi tuntea asiaa ja ihmistä hyvin, ennen kuin alkaa operoida/puoskaroida.. Suomessa kai ehdotetaan lääkitystä oikeastaan ensitapaamisella,jos rastiruutuun tehtävä niin kertoo.
Tehtävät ovat kyllä hyviä siinä mielessä,jos on vaikeuksia ilmaista sanoin asiaa,ei jaksa,ei muista,ei löydy oikeita ilmaisuja mm.

[Kettu vinossa]

On sitä omakohtaista kokemusta masennuksesta tai ei, on aivan eri asia pyytää ja kannustaa yrittämään vaikeudesta huolimatta, kuin hokea "sinun pitäisi vain". Vaikka kuinka tietäisi, mikä helpottaisi oloa edes vähän, tai sen mikä ei ainakaan sitä tee, ei aina yksinkertaisesti riitä voimia toimia sen mukaan. Silloin se patistelu vain pahentaa asiaa vaikka tarkoitus olisikin hyvä, puhumattakaan suoranaisesta syyllistämisestä.

Kaikki kai on kiinni siitä, miten masentunut toisen ihmisen kommentin tulkitsee. Se mikä toiselle on hyvää tarkoittavaa kannustusta, on toiselle rasittavaa patistelua tai syyllistämistä, olipa sanamuoto miten kohtelias tahansa. Kirjoitetussa viestinnässä on aina omat ongelmansa ja ihmisen oma mieliala sekä asenne vaikuttavat tekstin tulkintaan hyvin paljon.

[Pikkusaurus]

Itselleni eka lääke aiheutti migreenikohtauksia ja sen takia en halunnut kokeilla toista ennenkuin kärsin vuoden turhaan. Toinen lääke sopi hyvin. Myöhemmillä masennusjaksoilla on kanssa lääkettä vaihdettu sivuvaikutusten takia, mutta nyt on taasen toimiva lääkitys päällä. Onneksi lääkkeitä löytyy useita vaihtoehtoisia.

Hyvä että olet saanut itsellesi toimivat lääkkeet Mulla kahdesta ensimmäisestä lääkkeestä tuli vastaavaa pientä ikävää sivuoireilua, kolmannet sitten "sopivat", vaikka aloitusoireet olivat ihan hirveitä. Sitten alkokin pikkuhiljaa ajan kanssa päästä helvetti irti. En itse oikeastaan edes huomannut sitä, vaan läheiset (onneksi) puuttuivat peliin. Lopetus sitten olikin ihan oma juttunsa aivan kamalien vieroitusoireiden vuoksi (mitä ei saisi sanoa vieroitusoireiksi vaan niitä kutsutaan kuullemma mielialalääkkeissä lopetusoireiksi), enkä enää yksinkertaisesti uskalla kokeilla, vaikka vaihtoehtoja onkin useita.

Lääkkeistä on monille apua ja se on hyvä. Mun mielestä niihin ei saa vain suhtautua liian kevyesti ja mun mielestä niitä määrätään liian helposti heti kättelyssä ilman, että on ensin edes kartoitettu tilannetta. Mullekin määrättiin nuo kolmannet lääkkeet yksittäisellä lääkärikäynnillä, eikä mulla ollut hoitokontaktia mihinkään ja sitä ei edes ehdotettu.

[Kettu vinossa]

Lääkkeistä on monille apua ja se on hyvä. Mun mielestä niihin ei saa vain suhtautua liian kevyesti ja mun mielestä niitä määrätään liian helposti heti kättelyssä ilman, että on ensin edes kartoitettu tilannetta.

Riippuu varmaan lääkäristä, kuinka helposti lääkkeitä määrätään. Kun itse menin valittamaan itsetuhoisuutta ja masennusta noin 10 vuotta sitten, en saanut mitään lääkitystä, vain pari juttelukertaa yhden psykologiopiskelijan vastaanotolla ja sitten ei mitään muuta hoitoa. Tänä vuonna sitten sain lääkityksen (eri lääkäri) ja pari tapaamista depressiohoitajan luona. Varsinaista terapiaa en saanut, mutta saan toki tarvittaessa varata lisää keskusteluaikoja depressiohoitajalle.

[balthazar]

Ihminen toimii aina omasta näkökulmastaan järkevimmällä mahdollisella tavalla. Niin ne masentuneet kuin ne neuvojatkin, vaikka ilmeisistä syistä näiden kahden mielten kärhet eivät koskaan kohtaa; neuvojien siksi että neuvot ovat aina täsmälleen samanlaisia, kun taas masennuksesta jokainen kärsii omalla tavallaan.

En usko, että kukaan valitsee masennuksen. Vaikka kärsimys onkin subjektiivistä ja toiselle kompastuminen on romahduksen paikka, kun taas toinen kulkee pystyssä huolimatta päällekaadetun kuonan määrästä, niin kukaan ei mielestäni voi jeesustella olevansa masentunutta vahvempi. Jokainen masennuksensa kanssa elävä on minulle sankari, ihan yhtälailla kuin se joka on masennuksesta parantunut.

On puhtaasti arpapeliä kuka saa kantaakseen niin paljon, ettei sitä enää pysty käsittelemään ja kestämään sairastumatta. On äärimmäisen typerää ja vähä-älyistä kuvitella jotain muuta.

[Draugo]

Kyllä omakin kokemus on se että lääkkeet on annettu ihan aiheesta lääkärin mielestä eikä "liian helposti". Toivottavasti kevyiden alakulojen hoitaminen masennuslääkkeillä vähenee koko ajan, niissä kun teho on todettu aika heikoksi.

Osasyy siihen että jotkut (monet?) eivät halua lääkitystä kokeilla on varmasti se että mediassa ja varsinkin viihteessä masennuslääkkeistä annetaan aivan väärä kuva. Toimivat masennuslääkkeet eivät ole lamauttimia joiden kanssa ei pysty enään mitään tekemään vai ihmelääkkeitä joiden jälkeen ihminen ei ole enään oma itsensä vaan tekee, puhuu ja toimii niin kuin tilalle olisi tullut joku aivan muu.
Toimivat masennuslääkkeet auttavat poistamaan mielialan heilahteluja, lopettavat todella pahojen päivien kanssa tappelun ja mahdollisesti auttavat tuntemaan positiivisia asioita kun aivokemialle annetaan mahdollisuus toimia suht "normaalisti". Voin omalta kohdaltani sanoa että varsinkin toimivan lääkityksen alkuvaiheessa, kun pahimmat masennukset olivat vielä hyvässä muistissa, pystyin tasan tarkkaan sanomaan milloin lääke vaikutti poistamalla erityisen pahoista päivistä sen tylyimmän terän ja antoivat mahdollisuuden toimia kohtalaisen normaalisti ilman että koko päivä (tai viikko) olisi ollut täysin apaattista tai vain masennusta vastaan taistelemista. Ehkä tuota omaa kokemustani voisi rinnasta kellukkeisiin jotka pitävät pään veden pinnalla silloinkin kun itse ei vaan jaksa ja uppoaisi pohjaan ilman apua.

[Chmlnidae]

Minusta lääkkeiden määräämisen taustalla, ja lähtökohtana, tulisi olla että niistä pyritään eroon. Jep, luit oikein.

Jos potilas ei osaa uida niin voidaan antaa ne kellukkeet jos hän on sellaisen merenkäynnin keskellä ettei ole mieltä opettaa uimaan ja hän hukkuisi ilman niitä. Mutta päätarkoitus tulisi olla uimaan opettamisessa.

Itselläni on diagnosoitu se keskivaikea masennus aikoinaan (en ollut samaa mieltä diagnoosista, en ole edelleenkään, ja se muutettiin, ja joo ne monivalinnat antoi sen). Mutta minulla oli hoitotiimi, jossa oli myös sekä psykologi (joka toimi kriisiterapeuttinani nelisen kuukautta viikottain) että psykiatri, joka taas määräsi minua haastatellen ja toiveitani kysyen lääkityksen (kävin myös hänen vastaanotollaan useita kertoja hiukan harvemmin mutta koko hoitoajan). Ja hänen lähtökohtansa oli mielestäni oikea: lääkettä syödään vain niin kauan että saan itseni jaloilleen. Erittäin pätevä psykiatrian dosentti ja terapeutti oli hän.

[Kettu vinossa]

Minusta lääkkeiden määräämisen taustalla, ja lähtökohtana, tulisi olla että niistä pyritään eroon. Jep, luit oikein.

Juuri tämä tavoite on masennuslääkkeissä. Tarkoitus on, että niitä syödään tietyn mittainen jakso, jonka jälkeen katsotaan lääkärin kanssa, että mikä on mieliala ja tarvitseeko lääkitystä jatkaa. Joillakin menee lääkityksellä pari kuukautta, joillakin monta vuosikymmentä. Osa syö lääkkeitä pätkissä, eli on välillä lääkitys ja välillä ei. Onhan se muissakin lääkityksissä ajatus, ettei niitä turhaan kannata syödä.

Useimmat varmasti haluaisivat elää elämänsä niin, että lääkkeitä tarvita. Jos masentunut haluaa lääkkeistä eroon, on hänen siksi yritettävä tavoitella sellaista elämäntapaa, että mieliala pysyy tarpeeksi hyvänä ilman lääkitystäkin. Hyvin toimiva lääkitys lisää masennuspotilaan aktiivisuutta, että hän taas jaksaisi etsiä elämäänsä harrastuksia ja muita asioita, joista koituu iloa.

[pikkusisko]

Minusta lääkkeiden määräämisen taustalla, ja lähtökohtana, tulisi olla että niistä pyritään eroon.

Täysin samaa mieltä. Ei sillä, että mielialalääkkeet mitenkään olemuksellisesti paha asia olisivat, mutta oireita niillä vain voi lievittää, ei parantaa sairautta.

Silti vaikuttaa ikävä kyllä siltä, että niitä tarjotaan meillä ensisijaisena hoitomuotona. Edes satunnainen keskusteluapu on vaivan ja jonottamisen takana, ja mistään psykiatrisesta hoitosuhteesta on turha haaveillakaan ennen kuin on monta vuotta pyörinyt milloin minkäkin yleislääkärin vastaanotoilla. Opiskelijoilla ja työttömillä ainakin näin, en tiedä sitten ovatko ylemmissä kasteissa onnekkaampia

Omat kokemukseni niin mielialalääkkeistä kuin masennuksen hoidosta ylipäätään ovatkin enimmäkseen äärimmäisen huonoja. Sitä suuremmalla syyllä tuntuu hyvältä kuulla, että monet ovat kuitenkin tarvitsemaansa apua saaneet. Ehkä se ei olekaan täysin mahdotonta

[Nick]

Eikös yli 10% ihmisistä syö jotain Mirtatsapiinia ja lihoo sitten sen mukaisiksi. No siitä syntyvään masennukseen voi tietysti napata lisää ja tiukempaa lääkettä.

Hetken päästä väsymys huonon fyysisen kunnon vuoksi ja diabetes kaupan päälle.

Tuskin kymmenelle prosentille tuo kuitenkaan on oikea lääkitys mutta ehkä sillä saa potilaan nopeasti ja näennäisen halvalla "hoidettua"

[Chmlnidae]

Mul on noita Mirtatsapiineita kylppärin lääkekaapissa aski. Sain tosiaan ekana pikamääräyksenä joskus aikoja sitten työpaikkalekurilta...auttaa nääs nukkumaan, kuulemma... Otin muutaman ja tajusin et jestas mikä tabu, nej tack. Sen vois laittaa kehyksiin ja otsikoksi: matkasi helvettiin. En suosittele mutta toki voi itse kokeilla jos lekuri määrää (tietääpä mistä puhuu sen jälkeen).