Ihastumisesta ja tunteista ja niiden syttymisestä

[submit]

Kyllä minunkin mielestä rehellisyys on hyvästä parinhakuvaiheessa, vaikka jokunen potentiaalinen kumppaniehdokas säikähtäsikin, jättäen ottamatta yhteyttä. Muistelen joskus kauan sitten lukeeneni jotain naisille tarkoitettuja ohjeistuksia, joissa varoitettiin kertomasta treffikumppanille mahdollisista lisääntymishaluista liian aikaisin. Olisi parempi "napata" ensin mies ja ujuttaa idea lapsesta pikku hiljaa miehen mieleen 

En usko, että on mitenkään harvinaista, että ei ihastu kovin usein, koska eipä niitä itselle sopivia/kiinnostavia ole joka oksalla. Sitten on vielä lisähaastetta siinä, että molemmat innostuvat toisistaan. Itse olen luottanut aina ensi kohtaamisen vaistonvaraiseen fiilikseen, mutta täysin yksilöllistä - ei mikään yleinen ohje tietenkään.

[ezla]

Mielenkiintoista, että sopulilauman tavoin perhosen teksti tulkittiin kumppanin pakonomaiseksi etsimiseksi  Itse tunnistan hyvin tunteen, kun on käynyt treffeillä loputtoman monen ihan mukavan miehen kanssa. Ei mitään vikaa, mutta kemiat eivät ainakaan omassa päässä kohtaa. Tämän toistuttua riittävän monta kertaa, on hyvin inhimillistä kaivata ihastumisen tunnetta, eli sitä että joku kolahtaisi. Hämmentävä ajatus, että ihastuminen estäisi syvempien tunteiden syntymisen - wtf? Ja kun mikään/kukaan ei hetkeen ole tuntunut miltään, riittäisi että joku edes ihastuttaisi - koska lähtökohtaisesti positiiviset vibat ovat mukavampia kuin yhdentekevät.

Tosin sitten harmittaa, kun vihdoin tapaa sen, joka kolahtaa (etsimällä tai etsimättä, mitä väliä), mutta tämän elämäntilanne ei mahdollista suhdetta. Siitä sitten taas haavojen nuolemisen jälkeen leuka rinnassa istumaan kymmenet treffit seuraavan ihastuttavan ihmisen toivossa.

[Mini-piip]

Kaksi syytä tulee mieleen. Ensinnäkin, aikuisempana ei seura vaihdu niin tiuhaan kuin esim. teininä. Opiskeluporukoissa voi vielä kohdata paljon porukkaa mutta työelämässä harvemmin porukan vaihtuvuus on niin tiuhaa kuin ennen. Toinen asia minkä olen huomannut on varautuneisuus ja ennakkoluulot. Kakskymppiset tapailevat kavereitaan (toistakin sukupuolta) hyvin vapautuneesti käyden kahvilla yms mutta vanhemmiten "panokset kovenee" ja kolmikymppiset eivät enää olekaan niin rentoja ja vapautuneita tässä asiassa...

Toiseksi, niin ihminen kyynistyy iän myötä. Aiemmin näki ehkä useammassa ihmisessä potentiaalia ja jaksoi ihastua kun taas nykyään kyynisesti hylkää useamman kandidaatin joko aidon tai kuvitellun epäsopivuuden nimissä. Kaksikymppisenä juoppo renttu voi kuulostaa vielä hauskalta ja impulsiiviseltä mutta kolmikymppisenä sama konsepti voi jo olla aika kulahtanut... Myös toiveet vanhempana voivat olla korkeammalla. Teininä pelkkä kahvittelu voi tuoda sopivasti jännittävyyttä elämään kun taas joitakin vuosia myöhemmin alkaa kahvikumppanissa mietityttää jo sopivuus aviokumppaniksi tai lapsen toiseksi vanhemmaksi...

[Isrika]

Itse olin teininä ja parikymppisen alkupuolella vielä helppo ihastumaan. Sitten siinä tuli pidemmän puoleinen, vuosia kestänyt parisuhde, jonka aikana kasvoin aikuisemmaksi. Kyllä sen jälkeenkin olen kokenut ihastumista, fiilistä kun perhoset lepattaa vatsassa. Sellaisia tyyppejä tosin tapaa ehkä yhden vuodessa, jotka sen aiheuttavat.
Tunteet on "jalostuneet", realismi on enemmän fiiliksissä mukana. Mukaan tulee kiintyminen ja välittäminen itselläni enemmänkin kuin ihastuminen. Tosin olen myös muuttunut hieman tuossa sosiaalisuudessa. Menen kyllä edelleen pää edellä joka paikkaan, mikä kuulostaa edes etäisesti mielenkiintoiselta, mutta en vain jaksa ihmisiä enää niin kuin ennen. Eli jos itselläni muodostuu kiintymys johonkin henkilöön, se kertoo jo ihmiseestä ja hänen merkittävyydestään paljon.
Itse en tosin kaipaakaan tuota ihastumisen fiilistä. Ne perhoset vatsaan pystyy saamaan toisillakin tavoilla, jos se on se fiilis mitä kaipaa.

Mielenkiintoista, että sopulilauman tavoin perhosen teksti tulkittiin kumppanin pakonomaiseksi etsimiseksi  Itse tunnistan hyvin tunteen, kun on käynyt treffeillä loputtoman monen ihan mukavan miehen kanssa. Ei mitään vikaa, mutta kemiat eivät ainakaan omassa päässä kohtaa.

Minulle tulee kyllä mieleen pakonomainen etsiminen, jos on käynyt treffeillä loputtoman monen kanssa.
Itse tässä yksi päivä mietin, että olenko itse edes ollut koskaan kunnon treffeillä. Miehet elämääni on tulleet AINA jotain muuta kautta, kuin treffien. Tosin olen muutenkin toiminut hieman erilailla aina kuin ihmiset yleensä. Silloin kun on ollut ns. haku päällä, niin sopivia ei löydy mistään. Kun on unohtanut sen etsimisen ja jatkanut toimimista omalla tyylillä, niin kas, yhtäkkiä sitä taas joku siinä vieressä on.

Kaksi syytä tulee mieleen. Ensinnäkin, aikuisempana ei seura vaihdu niin tiuhaan kuin esim. teininä. Opiskeluporukoissa voi vielä kohdata paljon porukkaa mutta työelämässä harvemmin porukan vaihtuvuus on niin tiuhaa kuin ennen. Toinen asia minkä olen huomannut on varautuneisuus ja ennakkoluulot. Kakskymppiset tapailevat kavereitaan (toistakin sukupuolta) hyvin vapautuneesti käyden kahvilla yms mutta vanhemmiten "panokset kovenee" ja kolmikymppiset eivät enää olekaan niin rentoja ja vapautuneita tässä asiassa...

Piipillä on tuossa erittäin hyvä pointti, tuo seuran vaihtuminen. Tosin itselläni on viime vuosina tullut paljon enemmän vaihtuvuutta kaveriporukoihin kuin silloin parikymppisenä. Eli kaikki on mahdollista kun vain on valmis ottamaan niitä riskejä ja liikkuu avoimin mielin.
Mutta tuo jälkimmäinen osa. Itse tuli parikymppisenä pyörittyä aina porukoissa, jos jonkun kanssa oli kahdestaan jossain, niin sehän jo tarkoitti jotain.
Nyt kolmekymppisenä ei ole enää mitään panoksia, mitä parikymppisenä oli ja sitä vaan viettää aikaa huvin vuoksi tuttavien ja kavereiden kanssa. Ehkä tuokin siis pitää sitten pistää oman nurinkurisuuden piikkiin. Tai eri ikäryhmän tai alueellisen eron taitai.

[Perhonen89]

Mukavasti syntynyt keskustelua

Aloin juuri miettiä, että etsinkö ns väkisin seuraa tällä hetkellä. Seuraa en aktiivisesti etsi oikeastaan muualta kuin täältä, vaikka olen esimerkiksi Facebookissa eräässä aktiivisessa sinkkuryhmässä. Toisaalta takaraivossa on kuitenkin koko ajan se ajatus, että haluaisin löytää sen parisuhteen ja masterin itselleni. Eli periaatteessa halu löytää parisuhde on kova, vaikka en varsinaisesti ole niin aktiivinen seuranhaussa tällä hetkellä. Paljon vaikuttaa myös ympäristön ns paine. Kun porukka ympärillä tuntuu pariutuvan, se kummasti vaikuttaa niin, että haluaa itsekin entistä enemmän löytää kumppanin.

Tunnistan sen kyllä itsestäni, että nirsommaksi on tullut vuosien mittaan ja itsetietoisuus siitä, minkälaisen kumppanin ja suhteen haluaa, on kasvanut. Toisaalta kinkynä tämä seuranhaku taitaa olla vaikeampaa kuin muilla.

Joka tapauksessa, pitää vain ajatella, ettei niitä tunteita voi pakottaa syntymään. Aina voisi toki antaa sille ei-kiinnostavalle tyypille mahdollisuuden tutustumiseen 

[Tuomas]

Suosittelen kyllä sen pakkoetsimisen lopettamista... ihan siitä syystä, että en usko, että pakolla koskaan löytyy mitään. Itse oon lopettanut pakkoetsimisen ja keskittynyt töihin ja harrastuksiin - mutta huomannut, että nyt vasta niitä mielenkiintoisia ihmisiä alkaakin tupsahdella esiin. Voi se sitten tuuria olla tai ei...

Samoilla linjoilla tässä asiassa. Itse annan elämän viedä minua enemmän, kuin minä vien elämääni.
Kyllä se ihanuus löytyy

[ezla]

Mikä sitten kenellekin on etsimällä etsimistä, mutta itse en usko, että kotoa kukaan tulee hakemaan. Ja ennen kuin joku ehtii tämänkin sanomaan: en tarkoita, että elämä pitäisi keskittää etsimiseen, aika köyhäksihän sellainen muuttuisi. Loputtomalla deittailulla tarkoitin enemmän sitä fiilistä kuin mitään eksaktimpaa.

[Jacinta]

Saan piston sieluuni aina kun joku mainitsee, että iän muuta kyynistyy tai muuttuu nirsommaksi, kun sehän on normaalia itsetuntemuksen lisääntymistä ja kehitystä ihmisenä.

Anyways, itse ymmärrän kyllä hyvin kumppanin kaipuun. Kun se nuoruusikä/teini-ikä oli sellaista surkeaa aikaa, itsetunto ongelmia ja kaikenlaisia muitakin ongelmia ja olin tosi eristäytynyt niin koen että jotain jäi "välistä" ja tahtoisin tavallaan kokea sen mitä jäi välistä. Täytyy kokea parisuhde, rakastuminen, rakastaminen, kaikki.  Se huolettomuus. (Vaikka eihän parisuhde aitomaattisesti tee huolettomaksi mutta you get the point, tahtoo kerrankin vaan nauttia elämästä). 

Toisinaan kumppanin löytymiseen vaikuttaa myös omat prioriteetit elämässä. Esimerksiksi jos kaikki focus menee työrintamalle ja työ on se ykkösasia elämässä niin voipi olla jotain on ikäänkuin hoidettava ensiksi poijjes alta ennen kuin on valmis keskittymään kumppaniin ja deittailuun. 

[Niksu]

Onhan se nyt ihan perseestä, että Perhosen kaltainen neiti ei löydä itselleen miestä! Sehän vaan tarkoittaa, että itsellä on sitäkin heikommat mahikset mihinkään... Ikinä... 

Mut jossain lehdessä sanoi joku viisas ihminen jokin aika sitten tällai vapaasti lainaten, että nettitreffailu on ihan hanurista ja luotu epäonnistumaan, koska siellä ei pääse kokemaan niitä jahtaamisen ja flirttaamisen sekä onnistumisen tunteita kuten irl.

[Chmlnidae]

https://www.youtube.com/watch?v=2tZxsNQ8H_8

[Chmlnidae]

No mutta, ei ollut tarkoitus stopata tätä keskustelua tuohon Oshoon. Laitoin sen ikäänkuin välimerkiksi, sillä jouduin kovin epätietoiseen ja ymmärtämättömään tilaan kun luin tämän aloituksen ja ketjun. Ryhdyin jopa vastaamaan mutta siitä sitten tuli sellaista "täti kertoo elävästä elämästä"-shittiä etten kestänyt sitä edes itse. En siis saanut sanotuksi sitä mitä yritin, ja niinpä annoin sanomattoman oivalle sanoittajalle vuoron.

Jäin miettimään kun sanoit....
".. mutta usein en itse kiinnostu sellaisista miehistä, jotka olisivat sopia minulle ja ovat kiinnostuneita minusta. Sen sijaan usein olen ollut kiinnostunut miehistä, jotka eivät taas ole kiinnostuneet minusta vakavassa mielessä ja ovat usein täysin erilaisia kuin minä."

Mitä tarkoitat? Mitä tarkoittaa "sopivia" sinulle? Minulle tulee vaikutelma että elät itsesi ulkopuolella. Onko näin. Voiko niin elää. Onko sellainen elämistä edes. Vai onko se näytelmän roolittamista?
Minä en nyt puhu siitä "parisuhteesta", enkä edes "lapsista". Ne ovat jotakin sellaista joka tulee jos/kun on aika. Minusta sinulta vain puuttuu nyt jotakin paljon paljon oleellisempaa vielä.

Minun on pakko tunnustaa etten ole koskaan elämässäni kaivannut ihastumista. Siis tunteena. Se on ikäänkuin pitänyt huolen itsestään, välillä riesaksi asti vaikken tuhkatiheästi ihastuviin todellakaan kuulu. Välillä, ja nuorempanakin, saattoi mennä vuositolkulla etten ihastunut yhtään kehenkään. Silti olin ihan tyytyväinen. Enemmöän taisin pelätä sitä ihastumista ja sitä että se veisi minut pois itsestäni. Vanhemmiten olen ruvennut ajattelemaan että vasta kun osaan olla itsessäni niin voin ihan aikuisten oikeasti ihastua. Kuinka voin ihastua jos en ole itsessäni....ei en voi, en oikeasti en todesti.
Mitä taas siihen tulee että ihastuu johonkuhun niin ongelma se on vasta sitten jos kohde on sellainen ettei hän ole ihastunut itseensä. Siis sillain terveesti. Tykkää itsestään. Kun sitten jos minä en joku päivä (sellaisia päiviä edelleen aina joskus on) tykkää itsestäni niin kuinka joku sellainen voi antaa mitään joka ei myöskään tykkää itsestään ja jos samaan aikaa ei tytkätä itsestämme. Noh. Toki aina sen verran tykkään itsestäni että viihdyn omassa seurassani. Kun onhan se nyt vain hyvää. Kuitenkin. Mutta en vain ole aina niin vahva että jaksan jos toinen ei tykkää itsestään. Silloin sen toisen pitäisi ainakin myös osata tytkätä itsestään niin paljon että osaisi ainakin ihan itekseen tykätä, vaikkei jaksaisikaan minun seurassani tykätä itsestään.

[Tigrita]

Voi, ihastuminen on ihanaa ja rakastuminen vielä parempaa! Ainakin tällaiselle tunnenarkkarille. Ehkä sinäkin olet pikkuisen sellainen?
Toivon sydämestäni onnea parinhakuun. Pidä MIELI avoimena. Sydän tulee kyllä perässä. Rakkaus voi ihan oikeasti löytyä vaikkapa kukkakaupasta.
Ja hmm... Ehkä nyt etsit niin tosissasi parisuhdetta, ettet kerta kaikkiaan tunne vetoa ihmisiin, jotka hakevat jotain muuta ja jotka eivät tunnu sopivilta. Mua ainakin alkoi vituttaa kertakäyttösuhteita etsivät ja sellaiset, jotka eivät toivo perhettä lapsineen. Eikä sellaiset edellenkään kiinnosta

[DareDoll]

Jos lähden rakkautta etsimään, olen varma se ei vastaan tuu.
Mut jos lähden vaan elämään, niin saatan joskus rakastuu...
 

[-katy-]

Ihastun herkästi vaikka mihin,mutta harvemmin enää seksuaalisessa mielessä

[Underworld]

Tuli mieleen, että en ole seksiä/sessiota haikaillut, mutta niitä tullut, rahaa taas koko aika haikailen, ja sitä ei ole juurikaan. Pitäisköhän vaihtaa asetelmia/toiveita?