Voisin kantaa oman korteni kekoon ja jakaa omia näkemyksiäni asian tiimoilta. Varoitus, teksti saattaa olla erittäin tylsää ja puuduttavaa jaarittelua. Ensiksi tietenkin voisi alkaa kiistelemään mitä termeillä tarkoitetaan ja mitä lasketaan dominoinniksi ja subeudeksi. Niistä on keskusteluja muualla joten en nyt vedän niitä kortteja pöytään.
Itse olen melkeinpä 10 vuotta kokenut itseni dominoivaksi henkilöksi, tarkemmin nimittäisin itseäni topiksi. Jo varhaisessa teini-iässä seksuaalinen identiteettini alkoi kallistumaan tälle saralle ja melko vahvasti pysynytkin näissä raameissa. Tietenkin on ollut pidempiä/lyhyempiä kausia jolloin on vain ollut ns vaniljaista meininkiä (parisuhdekokeiluja yms). Teininä aina vakuutin, että en edes halunnut kokeilla toisena osapuolena oloa, ei olisi minun juttuni.
Kun pääsin parinkymmenen ikävuoden partaalle ajatusmaailmani alkoi laajenemaan elämänkokemukseni mukana ja aloin tehdä kokeiluja liittyen bottomina olemiseen. Ensimmäiset kokeilut luulin olevan jotain eufoorista, kunnes jälkeenpäin tunsin itseni vain hyväksikäytetyksi ja likaiseksi. Olin poissa elementistäni ja se loi suuren identiteettikriisin sitä mitä olen ja mitä tarvitsen seksuaalisuuden saralla. Vaikka kyseisistä kokeiluista on aikaa, tunnen silti että kyseiset kumppanit olivat vääriä, en oikeasti alistunut heille ja koko toimitus oli vain itsepetosta sekä oscar-patsaan arvoista näyttelyä.
Tästä huonolla aasin sillalla: Uskon vakaasti, että on olemassa persoonia joille tämä on kuin toinen luonto. Voi olla kuten Guide-Master sanoi " toisella on kontrolli, niin ihmistä joka joutuu arjessa kontrolloimaan kaikkea, on loppujen lopuksi se vapauttava tila ja aika kun niin ei tarvitse tehdä". Olen samoilla linjoilla, mutta omasta kokemusta tiedän, että se ensimmäisen askeleen ottaminen kontrollin luovuttamiseen tuntuu rankemmalta kuin 100 kilometrin kulkeminen täysvarustus päällä!
Näistä kokeiluista selvittyäni, olen tehnyt itsetutkiskelua ja päässäni mietiskellyt mille haluaisin antaa uuden mahdollisuuden. Mikä voisi olla se juttu minulle. Sidottuna olemisen koen vapauttavana, en alistavana. Olen turvassa siellä köysien sisällä ja pystyn päästämään irti kontrollista (joka on suuri saavutus näin fanaattiselle kontrollifriikille). Toinen asia jonka koen vapauttavana on kipu, sen erilaisen aistimuksen takia. Edelleenkään en koe sitä alistavana vaan vapauttavana. Ehkä tämän vapauttavuuden tunteen voi rinnastaa sub-droppiin. Toisaalta ollessani toppina, nämä on juuri ne tuntemukset joita haluan tuottaa vastakappaleelleni.
Tämän vuoksi lokerointi nostattaa vähän itsessäni karvat pystyyn. Miksi olla vain yhtä, kun voi elää ja kokeilla. Jos ei ole se oma juttu, jätä seuraavalla kerralla tekemättä. Miksi rajoittaa seksuaalisuuttaan, koska jonkun mukaan asioiden pitää mennä tietyllä tapaa. Eikö tärkeintä vain olisi olla tyytyväinen?
Ehkä sitten olen paska molemmissa päissä. Ehkä olen vain liian nuori vielä ymmärtämään. Ehkä ehkä ehkä.
Mitä itse olen kohdannut naisena tämän skenen sisällä ja jota pidän erittäin loukkaavana on tuntemattomien kyseenalaistaminen omasta identiteetistään. Mitä tällä tarkoitan on, että nämä ns true masterit haukkuvat lyttyyn ja esittävät törkeitä kysymyksiä ja väitteitä siitä, että vaikka "luulisi" olevan dominoiva, kuuluu arvoasteikolla lattialle nuolemaan heidän saappaansa puhtaaksi. Tämä voi latistaa naisten intoa kokeilla uutta ja alkaa vähän "rikkomaan" historiallisia sukupuolirooleja.
Tämän takia haluaisin esittää vastakysymyksen: kuinka helppoa on siirtyminen subista/orjasta dominaksi?
Sivustoa kannattaa
