Ulkopuolisuuden tunne

[Kolumnisti]

Ulkopuolisuuden tunne

Tällä foorumilla moni hakee seuraa itselleen. Joku laittaa oman ilmoituksen, joku vastaa toisen laittamaan. Joku tarkkailee tilanteita ja miettii, että ehkä tuonnempana. Jollakin se ongelmana, että onko sitten tuohon ilmoitukseen riittävästi sitä jotakin. Tarpeeksi alistuva, muttei kuitenkaan kynnysmatto. Tarpeeksi dominoiva, muttei kumminkaan luvattomasti yli rajojen menevä. Tarpeeksi muodokas, muttei kuitenkaan liian lihava. Tarpeeksi lähellä asuva, muttei kuitenkaan nyt ihan seinän takana. Jollekin tärkeää on se, että sen toisen on oltava ehdottomasti vapaa ja toiselle sillä ei niin merkitystä ole. Toisen ilmoitukseen vastatessaan joutuu vastaaja miettimään ja huomioimaan monia asioita ja toisaalta ilmoituksen jättäjä pohtii, että olisiko juuri tuossa vastaajassa mukavassa, kompaktissa paketissa se sopiva ihminen minulle. Ilmoituksen jättäjä on toki eri asemassa, saako hän vastauksia kaksi vaiko 20. Sekin kun varmasti käy työstä, että löytää tuosta joukosta sen sopivimman. Joskus huomaa, että uusi ihminen foorumilla, joka on laittanut seuranhakuilmoituksen, on kovin malttamaton ja jo parin päivän päästä kummastelee, kun ei olekaan posti täynnä privaviestejä vastauksen muodossa. Joku foorumilla kauemmin olleena usein siinä rauhoittelee ja kehottaa kärsivällisyyteen. Se kärsivällisyys palkitaan jonakin päivänä tai sitten ei. 

Joskus se oikea tai ainakin liki oikea ihminen löytyy helposti vaan aina se ei käy ollenkaan helposti. Vaikka olisi aktiivinen, kävisi bileissä, miiteissä, seikkailisi eri foorumeilla, laittaisi ilmoituksia tänne, sinne ja tuonnekin ja nostaisi niitä säännöllisin väliajoin, niin ei vain kuitenkaan tärppää. Halut, tarve ja tilausta olisi saada ja vastaanottaa BDSMää nautinnollisimmillaan vaan kun ei niin ei. Kun aikaa kuluu eikä sopivaa seuraa löydä, on kyse sitten satunnaisista tapaamisista tai toiveesta parisuhteeseen asti, niin mitenkäs sitten? Antaako jossain vaiheessa periksi ja tyytyy seuraamaan tilannetta katsomon puolelta. Kuinka paljon tekee kompromisseja omassa haussaan vai tekeekö. Milloin seksuaalisuutensa todeksi eläminen siirtyy tuonnemmaksi ja tässä hetkessä tyytyy vaikka sitten nettipornoon.

Jos pääsee katsomaan BDSMää kovin läheltä, mutta ei kuitenkaan itse toteuttamaan sitä, niin milloin alkaa kokemaan ulkopuolisuuden tunteita vai alkaako. Kun tulee tunne, että jää osattomaksi kaikeasta kivasta ja toivomastaan. Kauanko pitää olla ilman, että sen kestää ja vielä kokee olevansa aito kinky. Onko se kinkyys sitä, että toteuttaa omia mielihalujaan vai onko se myös sitä, että sitä ei toteuta reaalimaailmassa syystä tai toisesta lainkaan. Missä menee raja vai meneekö se? Netistä löytää lukemattomia sivustoja BDSMää sen kaikin mahdollisin vivahtein, siis sitä seksiä tai pornoa tai miksi sitä nyt kukin haluaa sitten sanoa. Virtuaalinen yhteydenpito tavattuun tai tuntemattomaan ihmiseen on joillekin sopiva tapa toteuttaa itseään. Onhan näitä keinoja, monenlaisia. Jos kuitenkin toivoo löytävänsä sen oman ihmisensä ihan lihaa ja verta olevana, niin kuinka kauan jaksaa toivoa. Oma lukunsa ovat ne ihmiset, jotka eivät ole missään foorumeilla, eivät miittaile eivätkä tapaa kanssakinkyjä. He tunnistavat oman seksuaalisuutensa, mutta heillä ei ole mitään tietoa, mistä haluamaansa seuraa voisi itselleen hakea. Ulkopuolisuuden tunnetta voi kokea niin näiden foorumeiden ulkopuolella kuin aktiivisesti foorumilla olevanakin. Missä se kunkin oma raja tuohon kokemukseen menee, onkin sitten jo ihan toinen asia.



Näitä pohdiskeelee Normandie tänä kauniina pakkasaamuna

[Draugo]

Raskaita ajatuksia tällaiseen aamuun. Omalta kohdaltani voin sanoa että oltuani jo kymmenen vuotta yksin (masennuksen vuoksi, en tiedä josko joku olisi huolinut jos olisin kunnolla tuossa välissä hakenut) olen joutunut hyväksymään sen että tilanne voi hyvinkin jatkua samalla tavalla loppuelämän. Foorumin löytyminen viimevuoden loppupuolella toki lisää mahdollisuuksia mutta ei se kuitenkaan niitä takaa. Tietenkin välillä hiukan alakuloisena ja kateellisena tulee luettua muiden kirjoituksia joilla sitä kivaa tuntuu riittävän mutta se on elämää. Joko tilanne muuttuu tai sitten ei, siitä ei teidä kuin kokemalla elämää eteenpäin.

[latexbun]

Tietenkin välillä hiukan alakuloisena ja kateellisena tulee luettua muiden kirjoituksia joilla sitä kivaa tuntuu riittävän mutta se on elämää.

Monihan tuo somessa julki enimmäkseen niitä kohokohtia, onnistuneet sessiot päätyvät novellien aiheiksi ja parhaat kuvat postataan näytille. Saattaa tulla sellainen mielikuva, että "noillakin on aina kumit yllä ja 24/7 sessioidaan, se on tosikinkyn arkea se". Ei oo.

Seuranhausta sen verran, että kun aloin aktiivisemmin vuosien tauon jälkeen pyöriä näissä pervopiireissä, ei mulle löytynyt foorumilta seuraa kertaakaan. Oli kolme omaa deitti-ilmoa ja useaan vastasin, mutta koskaan ei vaan sitä kautta löytynyt ketään joka olisi natsannut. Eikä se riitä että jollekin olisi "kelvannut", haluan ihastua ihmiseen ja kokea toisenkin ihastuneen muhun. Aika monta vuotta siinä meni yksin bilettäessä ja ihmetellessä.

Sitten ihan sattumalta vuosi sitten Fetlife-miitissä, juuri ennen kuin olin aikeissa lähteä himaan, liittyi pöytäseurueeseen kaverinsa kanssa semmoinen tosi söpö ja hyväpeppuinen tyyppi. Siitä tuli sitten parisuhde ja yhdessä ollaan edelleen. Seuranhaussa ei kannata mun mielestä laittaa kaikkia munia yhteen koriin, (etsiä seuraa vain foorumilta) koska joku ihana voi löytyä vahingossa muualtakin, eikä harmistua jos käy muutamissa bileissä ilman että natsaa. Joskus odotus vaan on pitkä.

[Kettu vinossa]

Oma lukunsa on sitten se fetissiseuran etsintä, kun varsinkin harvinaisimpien fetissien kohdalla potentiaalisia sessiokumppaneita koko Suomessa saattaa olla alle 10 jos nettifoorumeihin on uskominen. Näistäkin sitten osa ei etsi lainkaan sessioseuraa, ja nekin jotka etsivät, saattavat olla monella eri tavalla ongelmallisia tapauksia. Asuvat esimerkiksi niin kaukana, että sessioreissuun pitää varata runsaasti aikaa ja rahaa.

Jos siis meinaa fetissisessioida, muttei halua ulkomaille asti matkustaa, ei voi olla liian nirso. Pitää vain antaa anteeksi sessiokumppanin virheet, kuten että hän on höyrähtänyt mukaan johonkin humpuukiin, haisee pahalta, kannattaa väärää urheilujoukkuetta, kuuntelee ihan paskaa musiikkia tai näyttää ulkoisesti aivan liikaa siltä opiskeluaikojen kämppikseltä, jota vihasit yli kaiken. Toki onhan se mahdollista, että kumppani sattuu olemaan kaikin puolin täydellinen, mutta helpompaa se varmaan on jos on joku yleisempi mieltymys, tyyliin etsii ihan vaan vaniljaseuraa tai jotain BDSM-juttua.



Seuranhaussa kannattaa toki olla aina itse aloitteellinen. Jos löytää nettifoorumilta kiinnostavan henkilön, totta hemmetissä häneltä kannattaa kysyä yksityisviestillä, kiinnostaisiko joskus tapaaminen. Ei nyt ehkä kuitenkaan kannata suoraan sessiota ehdottaa, ellei henkilö sitten ole aktiivisesti etsimässä sessioseuraa. Tavataan ensin ja tutustutaan muuten paremmin. Jos ei sessioseuraa näin löydy, niin ainakin voi syntyä uusia kaverisuhteita.



Mielestäni suurin etikettivirhe seuranhaussa netissä on, että keskustelufoorumille tullaan hakemaan seuraa, muttei osallistuta foorumin keskusteluihin millään tavalla. Totta kai foorumista kannattaisi ottaa kaikki irti, ja esitellä siellä monipuolisesti omia mielipiteitään eri asioihin. Deitti-ilmoitusten lukijoita kun kiinnostaa yleensä monet muutkin asiat, kuin vain ne mitä olet deitti-ilmoitukseen kirjoittanut.

[Kettu vinossa]

Monihan tuo somessa julki enimmäkseen niitä kohokohtia, onnistuneet sessiot päätyvät novellien aiheiksi ja parhaat kuvat postataan näytille. Saattaa tulla sellainen mielikuva, että "noillakin on aina kumit yllä ja 24/7 sessioidaan, se on tosikinkyn arkea se". Ei oo.

Seuranhausta sen verran, että kun aloin aktiivisemmin vuosien tauon jälkeen pyöriä näissä pervopiireissä, ei mulle löytynyt foorumilta seuraa kertaakaan. Oli kolme omaa deitti-ilmoa ja useaan vastasin, mutta koskaan ei vaan sitä kautta löytynyt ketään joka olisi natsannut. Eikä se riitä että jollekin olisi "kelvannut", haluan ihastua ihmiseen ja kokea toisenkin ihastuneen muhun. Aika monta vuotta siinä meni yksin bilettäessä ja ihmetellessä.

Olen aikalailla yllättynyt ettet onnistunut saamaan seuraa niillä deitti-ilmoilla. Itse kun niitä lueskelin niin ajattelin juuri päinvastaista - että niillä jos millä luulisi saavan seuraa. Ilmoitukset olivat hyvin laadittuja, oli hienoja kuvia galleriassa, hienoja kirjoituksia foorumilla ja vaikka mitä muuta.

Tuli toki mieleen, että onko sitten niin, että moni uppoaisi samaan ansaan ja vajoaa vaatimattomuuteen - "tuo nyt on kuitenkin niin suosittu ja saa kymmeniä treffipyyntöjä ettei sitä minunkaltaiseni edes kannata lähestyä". Täällä on ollut muitakin ketjuja, jossa joku sangen tunnettu kinky on epätoivoisesti etsinyt sessio- tai seurusteluseuraa, eikä ole tärpännyt. Että siinä mielessä foorumijulkisuus voi olla huonokin asia.

Tämä pohdinta nyt voi olla joko täysin päin helkattia tai sitten olen totuuden jäljillä.

[-katy-]

Ulkopuolisuuden tunne

Tällä foorumilla moni hakee seuraa itselleen... Antaako jossain vaiheessa periksi ja tyytyy seuraamaan tilannetta katsomon puolelta. Kuinka paljon tekee kompromisseja omassa haussaan vai tekeekö. Milloin seksuaalisuutensa todeksi eläminen siirtyy tuonnemmaksi ja tässä hetkessä tyytyy vaikka sitten nettipornoon.

Jos pääsee katsomaan BDSMää kovin läheltä, mutta ei kuitenkaan itse toteuttamaan sitä, niin milloin alkaa kokemaan ulkopuolisuuden tunteita vai alkaako. Kun tulee tunne, että jää osattomaksi kaikeasta kivasta ja toivomastaan.

Kaikille ei kai ole tärkein asia kuulua johonkin porukkaan ,yhteisöön, osallistua sosiaalisiin meininkeihin. Mä olen jotain siltä väliltä,että en ole täysi erakko,mutta en myöskään väkisin yritä,jos näyttää ettei ole riittävästi yhteistä juttua-kun mun mielestä pelkät seksuaaliset taipumukset eivät tee ihmisistä ystäviä, taipumukset eivät ole se rakennusaine ystävyyddessä tai miten sen nyt kuvailisi taas.
Samoin tuossa kumppanin haussa koen,ettei seksihalut riitä pitkälle jos halutaan rakentaa kestävämpää suhdetta. Mitä kaikkea siihen tarvitaan, aika paljon yhteisiä jutskia, että viihtyy ja on hyvä olla toisen seurassa,

Joskus tulee tunne, että kinkyn kuuluisi sekstailla kuin duracell-pupu, että se on aina mielessä ja se riittää elämässä, on koko elämän sisältö. Tässä kuitenkin taitaa olla eroavaisuuksia, toiset on enemmän seksi mielessä kuin toiset. Mä en ainakaan jaksaisi koko ajan olla jyystön kohteena, mikä on aika hullu väittämä tässä eälmäntilanteessa,mutta suoraan sanottuna ällöttää sellainen ajatus, että oma merkitys olisi tuolla jalkovälissä,muulla ei niin suurta väliä- no okei, ne tissit vois ollla vaikka.

Katkeruus ja osattomuuden tunne tulee jostain muusta kuin siitä,ettei pääse julkisesti sekstaamaan.
Tai ainakin yksinäisyyden kanssa on melkoinen tasapainoilu ja että kuinka kuuppa kestää ainaista yksinolo. Onneksi on telkkari,radio tai sitten muuta puuhaa ja tekemistä..
Ja sitäkin ajatellut,että fantasioissa eläminen on aika hauskaa varmaan, kun media antaa siihen paljon syöttejä,mutta vääristyykö ajatukset oikeasta elämästä, arjesta,- alat vaatia jotain, mitä oikeasti ei ole olemassa paitsi pornofilmeissä tai kauniissa ja rohkeissa-
Kyllä mä silti mieluummin  lähden kaverin kanssa ongelle resuisissa kamppeissa, kuin istun katsomassa "Naapurilähiötä"- mutta missä ne kaverit,jotka arvostaa ystävyyttä ja joille se ei ole tullut eteen kultalautasella 

[koo]

Mielenkiintoinen kirjoitus Normandie. Myönnän tuntevani uutena Baarilaisena itseni ulkopuoliseksi, koska sitä on vaikeaa lähteä liikkeelle foorumilla tai chatissa. Sitten pitäisi myös ehkäpä vielä seuraa täältä hakea, mutta ei sitä niin vain kehtaa Tyypillinen suomalainen mies siis olen tässä mielessä.

No ajattelin rikkoa omia rajojani ja suunnata Kinky Finland-miittiin lauantaina, jos mitään yllättävää estettä ei ilmaannu. Ehkäpä miitillä on hyvä aloittaa, kun olen sen verran extrovertti etten yleensä jää tuppisuuksi. Ainakin kun hetken aikaa olen lämmitellyt.

Foorumilla toki yritän myös näkyä, mutta tällaisella laadukkaalla foorumilla se on aika vaikeaa, kun aika paljon löytyy jo valmiiksi pureskeltuina asioita mistä olen kiinnostunut. Enköhän kuitenkin pääse pikku hiljaa tännekin sisälle. Olen joka tapauksessa olen viihtynyt täällä foorumilla noin 3 - 4 kertaa viikossa sen jälkeen kun tänne liityin ja lukenut paljon hyviä postauksia.

[Mortifer]

Rakastan itseasiassa yksinäistä erakkoelämää, mutta rajansa toki kaikella. 
Naisista on ollut yleensäottaen niin paljon harmia, etten ihan helposti päästä lähelle.
Olen aina ollut oman tien kulkija, ja tottunut siinä mielessä ainaiseen ulkopuolisuuteen.
Sekin voi siis olla lähestulkoon elämäntapa, mutta kuitenkin eri asia kuin syrjäytyminen.
Outojen otusten kerhoja ei ole valitettavasti kovin paljon tarjolla tässä pienessä maassa.

[PinkCat]

Tuli toki mieleen, että onko sitten niin, että moni uppoaisi samaan ansaan ja vajoaa vaatimattomuuteen - "tuo nyt on kuitenkin niin suosittu ja saa kymmeniä treffipyyntöjä ettei sitä minunkaltaiseni edes kannata lähestyä". Täällä on ollut muitakin ketjuja, jossa joku sangen tunnettu kinky on epätoivoisesti etsinyt sessio- tai seurusteluseuraa, eikä ole tärpännyt. Että siinä mielessä foorumijulkisuus voi olla huonokin asia.

Mä olen ainakin kuullut itse (seuraa hakiessani) että mun tuo "foorumijulkisuus" voi olla myös negatiivinen asia. Joko siksi, että oletetaan että mulla on jo ihan tuhottomasti seuraa, tai ihan juuri siksi, etteivät toiset halua olla "julkkiksen" kanssa.
Joten aktiivisuus täällä ei välttämättä oikeasti ole hyvä asia jos hakee seuraa, moni sellainen joka jättäytyy tietoisesti syrjään foorumilla välttelee tämmöisiä.

[Kettu vinossa]

Tuli toki mieleen, että onko sitten niin, että moni uppoaisi samaan ansaan ja vajoaa vaatimattomuuteen - "tuo nyt on kuitenkin niin suosittu ja saa kymmeniä treffipyyntöjä ettei sitä minunkaltaiseni edes kannata lähestyä". Täällä on ollut muitakin ketjuja, jossa joku sangen tunnettu kinky on epätoivoisesti etsinyt sessio- tai seurusteluseuraa, eikä ole tärpännyt. Että siinä mielessä foorumijulkisuus voi olla huonokin asia.

Mä olen ainakin kuullut itse (seuraa hakiessani) että mun tuo "foorumijulkisuus" voi olla myös negatiivinen asia. Joko siksi, että oletetaan että mulla on jo ihan tuhottomasti seuraa, tai ihan juuri siksi, etteivät toiset halua olla "julkkiksen" kanssa.
Joten aktiivisuus täällä ei välttämättä oikeasti ole hyvä asia jos hakee seuraa, moni sellainen joka jättäytyy tietoisesti syrjään foorumilla välttelee tämmöisiä.

Sinänsä toki surullinen ilmiö. Ei se foorumijulkisuus nyt aina tarkoita että ihmisellä olisi ihan hirveän aktiivinen seksielämä. Eikö se ole enemmänkin päinvastoin -  jos nyt on kaikesta päätellen aivan liikaa aikaa istua persiillään tietokoneen ääressä, että missä välissä siinä ehtisi sessioimaan?  Siinä mielessä se olisi jopa foorumijulkkikselle hyväksi, että joku saisi hänet tietokoneen äärestä tekemään välillä jotain muuta.

[PinkCat]

Tuli toki mieleen, että onko sitten niin, että moni uppoaisi samaan ansaan ja vajoaa vaatimattomuuteen - "tuo nyt on kuitenkin niin suosittu ja saa kymmeniä treffipyyntöjä ettei sitä minunkaltaiseni edes kannata lähestyä". Täällä on ollut muitakin ketjuja, jossa joku sangen tunnettu kinky on epätoivoisesti etsinyt sessio- tai seurusteluseuraa, eikä ole tärpännyt. Että siinä mielessä foorumijulkisuus voi olla huonokin asia.

Mä olen ainakin kuullut itse (seuraa hakiessani) että mun tuo "foorumijulkisuus" voi olla myös negatiivinen asia. Joko siksi, että oletetaan että mulla on jo ihan tuhottomasti seuraa, tai ihan juuri siksi, etteivät toiset halua olla "julkkiksen" kanssa.
Joten aktiivisuus täällä ei välttämättä oikeasti ole hyvä asia jos hakee seuraa, moni sellainen joka jättäytyy tietoisesti syrjään foorumilla välttelee tämmöisiä.

Sinänsä toki surullinen ilmiö. Ei se foorumijulkisuus nyt aina tarkoita että ihmisellä olisi ihan hirveän aktiivinen seksielämä. Eikö se ole enemmänkin päinvastoin -  jos nyt on kaikesta päätellen aivan liikaa aikaa istua persiillään tietokoneen ääressä, että missä välissä siinä ehtisi sessioimaan?  Siinä mielessä se olisi jopa foorumijulkkikselle hyväksi, että joku saisi hänet tietokoneen äärestä tekemään välillä jotain muuta.

Niinpä!!!! 

[Draugo]

Tulipahan tuohon foorumijulkisuuteen liittyen mieleen että foorumi hyötyisi kyllä paremmista henkilönhakuominaisuuksita. Aika vähän muistan tässä lähiaikoina, sen vähän aikaa kuin olen täällä ollut, nähneeni "foorumijulkkiksilta" deitti-ilmoituksia. Jos henkilöitä voisi hakea esim seuranhaku-tilan mukaan niin niitä seuraa kaipaavia olisi huomattavasti helpompi löytää. Tietysti tuohon olisi hyvä lisätä myös määritys haluaako tulla löydetyksi tuolla tavalla jos joku ei halua mainostaa koko ajan etsivänsä seuraa.

[Tkuisäntä]

Minusta tässä ketjussa on kovin suoritushenkinen meininki:-) Itsekriittisyys on hyvä ominaisuus, jos miettii, että pystyykö todellisuudessa johonkin vai ei. Suhteen tai sessiokaverin hakeminen on ainakin mulle tiedostetusti suoritusvapaa alue. Katsoo uteliaasti vaan, että mikä, kuka ja millainen pöydän toiselle puolelle istahtaa ja antaa ennen kaikkea itselle mahdollisuuden, johon se istahtaja voi myös tarttua. Ja jos ei natsaa, niin eipähän siinä ole mitään hävitty. Hyvässä lykyssä saa uuden kaverin, joka on lihaa ja verta näiden nikkien sijaan. Relax ja lets do it:-)

[Dominatrix]

Olen itse kokenut viimeisten vuosien aikana, etten ole ollut "sopiva", olen ollut liian "julkkis", liian lihava, liian vanha, liian sitä ja tätä. Varsinkin avioliittoni aikana onnistuin vajoamaan ihan helvetin syvälle. Sellainen tunne syö kyllä sisältäpäin. Onneksi korjaavia asioita on tapahtunut ja olen oppinut itsestäni ihan hemmetisti. Mielestäni olen hyvä tyyppi, mutta sopivaa kumppania ei vaan ole löytynyt. Myönnän, ettei minua ole helppo lähestyä. Myönnän, että ympärilläni on muureja, jotka pitää vain uskaltaa ylittää. Eikä sekään tietenkään helpota, että olen ollut skenessä niin pitkään.

Olen useammalle sanonut, että vaniljamaailmasta siirtymisen jälkeen, ei vanilja enää kiinnosta kun on kinkyyn päässyt kiinni. Mutta ehkä olen ollut väärässä. Vaniljana olisi vain niin paljon helpompaa - ja tylsempää. Ehkä jään pohtimaan asiaa norsunluutorniini ja käyn aina välillä kääntymässä miiteissä ja pileissä. Juttelemaan saa tulla - jos uskaltaa. 

[-katy-]

Jonkinlaista jatkoa tuohon omaan edelliseen,joka näemmä on täynnä kirjoitusvirheitä,mutten jaksa korjata 

Olen aina ollut enemmän tai vähemmän ulkopuolinen kaikkialla.
 Sitten noin 8 vuotta sitten päätin ottaa itseäni niskasta ja neljällä eri foorumilla näinä vuosina aloin koollekutsua ihmisiä miitteihin. Kinlylässäkin ehkä noin 8 miittiä, saarimiittejä kutsuillut. Ne auttoivat itseä siinä mielessä, että tuli vähän enemmän pois kuorestaan ja rohkaistui juttelemaan,mutta ei ne sitä ulkopuolisuutta ja erilaisuuden tunnetta poistaneet.
 Ehkä se onkin joku sisäänrakentunut hommeli,mikä ei poistu koskaan. Voin ihan hyvin mennä suuren massan joukkoon ja siellä lymyillä ja vähän pienempään ja siellä jutustella mitä nyt sitten keksiikään,mutta aina se ulkopuolisuus seuraa- täytyy ihan miettiä,ehkä juurta jaksain tuo juttu.

Jokin seikkahan tulee olla riittävän vahva, että sitoutuu tai tuntee kuuluvansa johonkin porukkaan.
Luultavasti sitä kuuluu kuitenkin tähän ihmisapinoiden heimoon,sentään 

(Viittaus PinkCatin ja Kettu Vinossa viesteihin: Jos joku kutsuisi mua foorumijulkkikseksi, alkaisin varmaan itkeä surusta  )

Lisäys: Olen siinä mielessä tyytyväinen, että voin sanoa yrittäneeni,enkä vain odottanut valmista, että joku tulee kotiin hakemaan ja tekemään puolesta. Itseasiassa hieman ihmettelen, että miten oli aikoinaan voimia koollekutsua yhtään mitään ja osallistua,kun kumminkin oli ainut vanhempi vailla niitä "turvaverkkoja".  Mutta ilmeisesti halu oli kova osallistua ja sosiaalisoitua ja kenties löytää sitä kumppaniakin.
Nyt täytyy heittää yrittämiset menemään ja myöntää ettei jaksa,monessa mielessä. Katsotaan tuleeko nyt sitten mitään itselle, kuin "manulle illallisena" , heh