Myyttinen masokisti

[Kolumnisti]

Myyttinen masokisti


On olemassa muuan taho, jonka edessä liki jokainen subi nöyrtyy. Se ei suinkaan ole herra eikä valtiatar ylitse muiden, ei suurista suurin sadistikaan. Se on Masokisti.

Myyttinen Masokisti, ylistetty rautaperse, jota voi nuijia lämmittelyksi kirveen hamaralla ilman että se päästää inahdustakaan. Kipukynnys on niin korkealla, että heppoisempi sadisti satuttaa itsensä ennen kuin Masokistilla tuntuu vielä missään. Masokistille kipu on lutka. Kepeää hupia, pelkkää nautintoa, joka kipittää koska tahansa häntä koipien välissä paikalle kun Masokisti sitä kaipaa.

Masokisti kulkee keskuudessamme monin eri kasvoin ohimoillaan kruunu, joka myönnetään aina alhaalta ylöspäin. Jokaisella pikku piiskapyllyllä on tarkoin tiedossa, kehen verrattuna heidän kipukokemuksensa ei ole kurjaa kummempi. Sen lisäksi Masokisti on kasvoton portinvartija, johon mielellään vetoavat he, joilla on tarve toisia alentaa. Tehdään tiettäväksi tietyt standardit, joiden mukaisesti sopii olla olevinaan sellainen kuin on. Näin pidetään puhtaana yleisnimi, jota ei totisesti tahdota turhaan lausua.

Kinkylän kartanoille käydään harvoin karmeja myöten. Useimmat kulkevat alkuun kumarassa kokien itsensä pieneksi ja epäillen, noinkohan heillä riittää mittaa yksiäkään saappaita täyttämään. Itseen liitettäviä sanoja varotaan visusti, jottei vain tulisi lupailtua liikoja. Kummoista kokemuspohjaa kivusta seksuaalisessa kontekstissa ei lähellekään kaikilla skeneen tullessa ole, joten on aivan ymmärrettävää jollei heti kättelyssä tahdo masokistina esittäytyä, vaikka kipu kiinnostaisi kovastikin. Subin saappaat koetaan tällöin monesti turvallisemmiksi itselleen sovitella. Tarvittaessahan niistä pääsee sulavalla liikkeellä eroon jos alkavat puristaa.

Kuitenkin myös moni näitä polkuja pitempään polkenut määrittelee kipunautintonsa mieluummin ei-masokismin kautta. Keskusteluissa tämä näkyy masokismin kiistävinä loppukaneetteina, jotka tuntuvat juoruavan alemmuuden kokemuksesta ylemmyyden sijaan: ei kiistetä siksi että asia torjuttaisiin vastenmielisenä, vaan siksi, ettei uskota omien rahkeitten moiseen meriittiin riittävän.

Tyypillistä on niin ikään eri keinoin kiertää tai pehmentää asiaa. Itsekin puhuin kauan omasta masokistisuudestani ominaisuutena sen sijaan, että olisin varsinaisesti väittänyt itseäni masokistiksi. Yhä tänäkin päivänä koen tarvetta selitellä ja vähätellä, mikäli joudun m-sanaa itsestäni käyttämään: "...mutta mulla on kyllä melko matala kipukynnys". Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästään määrittelystä. Moni tällainen mieltymyksiään mitätöivä masokisti todella potee pelkoa siitä, ettei pystykään tyydyttämään toisen sadistisia tarpeita. Ettei kestä tarpeeksi.

Mistä ihmeestä tällainen ajattelu sitten kumpuaa? Että ollakseen masokisti pitäisi olla sitä aivan perkeleesti, jonkinlainen yli-ihminen johon kipu ei pystykään ja jonka nautinto on aina kaikkia ääriä myöten. Eihän se nyt sillä tavalla ole. Sadistien sielunmaisema on toki minulle vieras, mutta maalaisjärkeilisin näin, ettei sadistikaan kohteeltaan mitään käsittämätöntä kivunsietoa kaipaa. Siinähän se vasta jääkin näppejään nuolemaan, jos toisesta ei millään meinaa saada tuntumaan pahalta.

Masokisti on henkilö, joka saa (seksuaalisia) kiksejä kivun kokemisesta. Missään ei ole määrätty kuinka kovaa sen kivun tarvitsee olla. Ei tarvitse läpäistä mitään miehuuskokeita tai kulkea läpi määrättyä matkaa kärsimysten tietä, jotta voi tulla ylennetyksi masokistien kunniakkaaseen kaartiin. Eikä nyt hyvänen aika kaikkea tarvitse masokistinkaan kestää. Ei masokismissa ylipäätään ole kyse kestämisestä, vaan tarpeesta ja nautinnosta.

Suuri ja mahtava Masokisti on pelkkä myytti ja väärä kuningas. Älkäämme enää viitsikö sitä kumartaa.

pikkusisko

[bikantti]

Ah, ihan tuli joku taannoinen keskustelu tästä mieleen Hyvin sanottu    Siinäkin kävisi hemmetin kakkasesti, jos Masokisti ja Sadisti, henkeen ja vereen, kohtaisivat sessiossa.

Tunnetaan muuten myös nimillä "Oikea masokisti" tai "Oikeasti masokisti" tai "true-maso"... tai "Aito masokisti".

[hihaton]

Ainakin mulle jokainen satutettava ihminen on yksilö, jolla on henkilökohtaiset rajat ja kynnykset, eikä se riemu tule niiden mittailusta suhteessa muuhun maailmaan. Paljon tärkeämpää on löytää ne taitekohdat ja tanssia niitä pitkin, virittäytyä kumppanin mielentilaan ja opetella tunnistamaan, mikä on kenellekin juuri sopivasti. Sinänsä minulle on ihan sama, onko se sopivasti pientä hapsupiiskalla hivelyä vai machetella sivelyä, koska keskiössä ovat kumppanin reaktiot ja oman toiminnan sovittaminen niihin.

Oman kivunsiedon vähättely tai kehuskelu on turhaa, vähän samalla tavalla kuin pyytelisi anteeksi sitä että oma kengännumero on sitä ja tätä. Ne ovat ominaisuuksia, joita ihmisellä nyt vain on, ja tärkeintä on ottaa niistä kaikki irti sen sijaan, että murehtisi vertaillessaan itseään muihin.

[stoge]

Sä oot iha paska masokisti. 

 

[isabella]

Minulle sadistina se mistä saan kiksit, on se että toista sattuu. Ei ole mitään ihanampaa kuin (minun aiheuttamastani) kivusta itkevä nainen. Aiheutuuko tämä kevyemmästä läpsimisestä vai pesäpallomailalla hakkaamisesta on aika sama. Minusta masokisti on yksinkertaisesti ihminen joka on valmis kärsimään kipua. Myönnettäköön että on kiva välillä mätkiä vähän kovempaa jos toinen sen kestää. Mutta en osaa nähdä että kyseessä olisi jokin masokistien arvojärjestys sillä perusteella kuka kestää eniten.

[PinkCat]

Hmm, mä oon yeensä määritellyt itseni masokistiksi koska en koe olevani subikaan, mutta en koe olevani myyttinen satuolento. Tykkään vaan olla siellä vastaanottavassa päässä silloin kun kipua on tarjolla. Fiilis ja kyky ottaa vastaan kipua vaihtelee yhtä laajasti kuin muutenkin koko naisen elämän skaalat

[Aino]

Samaa mieltä isabellan kanssa.

Masokisti yksinkertaisesti on henkilö, joka saa nautintoa kivusta, ja tahtoo sitä vastaanottaa. Ei ole olemassa mitään mittaria "et ole masokisti, jos et kestä näin ja näin paljon".

(Omana henkilökohtaisena mieltymyksenä tosin myönnän tykkääväni masokisteista, joita saa mätkiä sen verran kovasti, että (paranevia) jälkiä jää. Koska sadistin lisäksi minusta löytyy mustelma ja ruhje-fettari.)

Myyttisen TrueMason kanssa seksi voisi käydä aika tylsäksi. Jos toinen kestää mitä vain valittamatta, niin kapeaksi jää ilo kyyneleistä, tuskasta, ja siitä suloisesta pinnistelystä, kun toinen koettaa kestää vielä vähän. Minun mielikseni. Kyllä inhimilliset, eri päivinä eritavoin reagoivat, tuntevat ja kokonaiset leikkikaverit vaan on parhautta. 

[IKRM]

Minulle sadistina se mistä saan kiksit, on se että toista sattuu. Ei ole mitään ihanampaa kuin (minun aiheuttamastani) kivusta itkevä nainen. Aiheutuuko tämä kevyemmästä läpsimisestä vai pesäpallomailalla hakkaamisesta on aika sama.

Tuossa on se olennaisin, mitä subien pitäis ymmärtää tästä asiasta, jos tätä nyt ylipäänsä haluaa pohtia.

IKRM

[IKRM]

.

[isabella]

Minulle sadistina se mistä saan kiksit, on se että toista sattuu. Ei ole mitään ihanampaa kuin (minun aiheuttamastani) kivusta itkevä nainen. Aiheutuuko tämä kevyemmästä läpsimisestä vai pesäpallomailalla hakkaamisesta on aika sama.

Tuossa on se olennaisin, mitä subien pitäis ymmärtää tästä asiasta, jos tätä nyt ylipäänsä haluaa pohtia.

IKRM

Miksi subien pitäisi ymmärtää asiasta yhtään mitään? Nyt puhuttiin nimenomaan masokisteista. Subi ei ole yhtä kuin masokisti.

[IKRM]

Miksi subien pitäisi ymmärtää asiasta yhtään mitään? Nyt puhuttiin nimenomaan masokisteista. Subi ei ole yhtä kuin masokisti.

En ymmärrä tätä kommenttia, ja siihen liittyvää kysymystä, jos se minulle ylipäänsä on tarkoitettu.

IKRM

[RigoriRasputin]

Ainakaan itsellä täydellistä tajunnan räjäytävää orgasmia kivun kautta ei voi saavuttaa jos toimintaa ei itse ohjaa.
Toinen ei voi mitenkään tietää mikä on liikaa tai liian vähän jollei itse sitä kerro.
Ajoituskin on tärkeä milloin haluaa laueta.

Sitten jos hakee vain hyvän olon tunnetta kehon omien kemikaalien kautta, niin voi antaa toiselle vapaammat kädet tehdä juttuja.
Silloin riittä kun sanoo että nyt koskee liikaa, niin toinen tietää että nyt ollaan rajoilla.

Niin ja masokisti ei ole sama kuin subi tai alistuva.
Vaikka parhaimmat kiksit saan kun on kiinni sidottuna, niin ajatus ei lähde alistumisen kautta vaan pelosta ja kauhusta
että on toisen armoilla. Minä en voi oikeasti tehdä mitään jos satuttaja vaikka sattuu sekoamaan ja tappaa minut moottorisahalla.

[Chmlnidae]

Sammaa mieltä Rigorin kanssa. Nyt puhuttiin masokisteista, ei subeista. Ei pidä sekoittaa.

Ja se truumaso on minusta se joka sanoo ah, siinä kohtaa kun ei-maso sanoo ai. Eli kyse on ihan kehon kemioista jotaka toimivat hiukan toisella tavalla (näin olen päätellyt).

[pikkusisko]

Ja se truumaso on minusta se joka sanoo ah, siinä kohtaa kun ei-maso sanoo ai. Eli kyse on ihan kehon kemioista jotaka toimivat hiukan toisella tavalla (näin olen päätellyt).

En malta olla tarttumatta tähän: siinä kohtaa. Onko siis sittenkin jokin tietty piste, jossa sen nautinnon kivusta on alettava jotta voisi olla aidosti masokisti? Ja onko sen kipunautinnon sitten oltava aina niin suoraviivaista..? Ainakin omalla kohdallani se ah tulee monesti siitäkin, kun on niin saatanan ai. Kun tuntuu oikeasti vain siltä että rääkkääntyy ja että haluaa lopettaa, ja silti huomaa olevansa läpimärkä ja haluavansa lisää heti kun se on loppunut. Huomattavasti helpommin nautittavaa kipu tietysti on silloin, kun pääsee siihen tilaan ettei ai:ta enää ole, mutten näe että se olisi sen oikeampi tapa kivusta nauttia.

En ole mikään aivoasiantuntija, mutta silti minua jotenkin epäilyttää tuo ajatus, että masokismi olisi silkkaa aivokemiaa. Minusta se on vähän sama kuin sanoisi, että masennus on pelkkä välittäjäainehäiriö. Välittäjäaineiden tuotannossa on tietysti yksilökohtaisia eroja, mutta samalla periaatteella ne silti toimivat kaikilla. Miten niiden toiminta vaikuttaa kokemiseen ja käyttäytymiseen, on minusta pitkälti myös psykologinen kysymys. Ihan samat mömmöt kaikilla alkaa liikkua, jos tehdään vaikkapa kunnon tappotreeni salilla, tai otetaan hullut rapulöylyt ja painutaan sitten umpiseen pyörimään paukkupakkasessa, ja takuulla tulee fyysisesti hyvä olo jokaiselle. Kaikilla ei vain ole tarvetta tai halua hakea sellaisia reaktioita, haastaa itseään saavuttamaan nautintoa jonkin lähtökohtaisesti inhottavan kautta. Kykyyn saavuttaa tila, jossa se inhottava onkin jo itsessään nautittavaa, olettaisin niin ikään monien tekijöiden summaksi ennemmin kuin pelkällä aivokemiallisella kaavalla selittyväksi ketjureaktioksi.

Paljon ne aivokemiat totta kai selittävät, mutta ei ihmisen oleminen ja toiminta niihin silti pelkisty. Ja sekin, ettei se aivokemioiden toiminta aina ole syntymässä saatua, vaan niihin itsessäänkin voivat vaikuttaa monenmoiset muuttujat. Sinä olet masokisti siksi että sinun aivoissasi aineet nyt vain toimivat sillä tavalla on minusta näin ollen aika aukkoinen selitys.

Ja nyt mun aivoihini sattuu, aivan liikaa luonnontieteellisyyttä ja liian vähän kofeiinia kiihdyttämässä mun synapsieni toimintaa 

[Chmlnidae]

Vastaan ihan lyhyesti.

Minun mielestäni jokainen määrittelee ihan itse onko masokisti ja mistä se omalla kohdalla tulee. Eli en tod pidä ihmisen ominaisuuksia jotenkin yksioikoisen biologisina, vain. Silti uskon että juuri masokismi on se erityisin erottava tekijä ihmisen fysiologisessa olemisessa, se on jotakin jota ei voi oppia pois (toisinpäin taas pidän täysin mahdollisena oppia kivun nauttimista seksiin liittyen). Joo, ei helppo mutta itselle kokemuksellisesti aika selkeä juttu.
Esim seksiä joskus teininä naisten kanssa harrastaessa, ihan siis vaniljapohjalta, törmäsin juuri tässä kohden erilaisuuteeni. Eli oletin herkästi toisenkin olevan kivusta kiihottuva. Asia aiheutti kohtalaisia yllätyksiä jokusen kerran (mutta tutkimalla oppi että olemme reaktioiltamme aika yksilöllisiä).

Omalla kohdalla siis olen todennut että kyse on mitä todennäköisemmin siitä miten kroppa vastaa kipuun. Se oli selvää jo ihan kakarana. Eli se on se yksinkertaisin, omalla kohdalla, löytyvä selitys. Oikeastaan sitten yleisemmin en edes ole kiinnostunut löytämään mitään yhtäpitäviä selityksiä. Myös itselläni on moninainen suhde kipuun. Selkeiten se kuitenkin seksuaalisessa kontekstissa kulminoituu siihen että se kiinteästi liittyy kiihottumiseen. Eli jos olen suhteessa jossa on seksiä ja se seksi on vain sellaista joka ei sisällä mitään kipuelementtejä niin turhaudun. Eli en saa sitä seksuaalista fyysistä vastetta joka minulla kipuun ja seksiin liittyy itsestään selvästi. Se EI tarkoita etteikö myös hellempi seksi ole hieno ja nautittava asia, se ei vaan pidemmän päälle ole riittävää, jään jotakin vaille. Silti en koe mitenkään tarvitsevani yleisesti kipua. En riudu kivun puutteeseen jos en edes harrasta seksiä. Voin aivan helposti ja mainiosti olla ilman. Puutteeni ilmenevät silloin enemmän henkisillä (eli tunnepuolen) jutuissa, eli helpomitajuisemmin juurikin kaipuuna toisen ihmisen lähelle.

Ps. Pikkusisko: minä en siis arvota erilaisia masomkismin lajeja toisiinsa nähden. Enkä usko että esim omalla kohdalla on kyse vain aivokemiasta, vaan ihan jo neurologisesta erilaisuudesta ja erilaisesta reagoinnista ylipäänsä: suhteeni muutenkin aistien välityksellä on suurelta osin poikkeava (ei siis liity vain tunto- ja kosketusjutskiin).