Julkisuhde vs Piilosuhde - oletko 'Seurusteleva Sinkku'?

[Selina]

Tavallaan koen olevani "sinkku", mutta tavallaan en. Olen useammassa avoimessa ja erittäin tärkeässä ihmissuhteessa, mutta mikään näistä suhteista ei esimerkiksi ole sellainen, mistä voisin puhua julkisesti tai sukulaisille. Kaikki nämä suhteet ovat myös sellaisten ihmisten kanssa, joilla on myös muita suhteita. Olen se toinen nainen jokaiselle heistä. Käytännössä siis kukaan heistä ei tule olemaan osana arkeani. Mietinkin määrittelenkö "sinkkuuden" sen perusteella, että onko kyseessä myös arjen läsnäolo, vai onko suhde pääasiassa bdsm-pohjainen, mahdollisesti. Kaikki näistä suhteista kuitenkin täydentävät toisiaan ja kokisin elämäni olevan hyvin vajavaista, jos joku näistä suhteista loppuisi. Koen asioiden olevan harmoniassa juuri nyt.

Jokainen näistä suhteista on kuitenkin minulle niin todella tärkeä ja hyvin usein minua harmittaa, kun en voi puhua heistä vanilja/sukulais-piireissä. Haluaisin huutaa ääneen miten onnellinen olen ja miten erityisessä asemassa koen olevani. Tässä on kuitenkin myös se varjopuoli, että haluaisin kovasti myös sellaisen ihmissuhteen, mikä olisi myös arjessani läsnä. Haluaisin kovasti sellaisen suhteen, mikä voisi olla myös julkinen. Haluaisin toisen puoliskon, jonka voisin ottaa mukaani esimerkiksi ulkomaan reissulle ja julkaista kuvia meistä yhdessä. Haluaisin kovasti suhteen, missä voisimme harkita yhteen muuttoa. Mikään näistä toiveista ei tule ikinä toteutumaan missään tämän hetkisessä suhteessani ja se tekee minut välillä hyvin surulliseksi. Mietin usein mistä olen valmis luopumaan ja mikä suhteessa on lopulta tärkeintä. Toistaiseksi olen todennut, että välittäminen ja välitetyksi tuleminen aidosti ja sellaisena kuin minä olen on se juttu. En juuri nyt voisi kuvitella luopuvani kenestäkään heistä. Toisaalta nämä suhteet myös tekevät uusien ja mahdollisesti "hyväksytympien" suhteiden muodostumisen lähes mahdottomaksi, sillä minulla ei yksinkertaisesti ole enempää energiaa muille ihmissuhteille eikä myöskään kiinnostusta enää tutustua useampiin ihmisiin.
Salailen siis jatkuvasti minulle kaikkein rakkaimpia ihmisiä ja asioita ja se on erittäin raskasta. Joskus joudun jopa valehtelemaan, mitä inhoan yli kaiken ja mitä en todellakaan hyväksy muilta. Joskus vain on mahdotonta kiertäen selittää miksi olen niin kiireinen jatkuvasti ja miksi minun tulee kulkea ympäriinsä. Jokainen näistä suhteista kun sijaitsevat myös eri kaupungeissa. Tällä tarkoitan siis kysymyksiä jälleen sukulaisiltani ja vanilja-ystäviltäni. Suhteissani olevat ihmiset ovat luonnollisesti tietoisia toisistaan. Välillä ajattelen, että onnea ei ole ilman uhrauksia. Odotan sitä päivää, kun tämä ajatukseni osoittautuu vääräksi.

[Linjalla]

Jos tämä piilotettu, sivussa oleva suhde, vaan ei salasuhde on isompi nykyaikaan kuuluva juttu. Yksi mahdollisuus, miten voi elää. Ja yhä tavallisempaa. Trendi. Yksi trendi.
   Aika paljon kaveripiirissä järkätään bileitä, mökkiretkiä ja muita kokoontumisia niin että niihin on luonnollisempaa saapua ilman kumppania, vaikka kumppanit onkin tiedossa. Ja että suhdetta eletään sellaisena kummallekin kerran pari viikossa tai viikonloppuisin sopivana laatuaikana. Päivittäinen kommunikointi sitten puhelimella tai  kirjoitellen - nämähän ovat myös paljon helpompia, käteviä reaaliaikaisen yhteydenpidon teknisiä välineitä kuin 20 v sitten.
   Tietysti asiaan kuuluu se, että voi elää yhä enemmän erillisistä paloista koostuvaa elämää.  On niin paljon varallisuutta, että tuo normi yksinelämisestä on mahdollista toteuttaa ja leipähuolet ei pahemmin pakota asumaan yhteen.
   Ihmiset ovat myös niin erikoistuneet omiin harrastuksiinsa ja muuhun, että se täysiaikainen parisuhde-elämä voi rasittaa. Puhumattakaan sellaisesta miten joutuu roolissa ikäänkuin edustamaan julkisissa tilanteissa toisen kumppanina olemista. Kuka sitä jaksaa.
 

[Skadi]

Hassua kyllä, tämä on hyvinkin ajankohtainen aihe. Että keksikin joku nostaa etusivulle juuri nyt tällaisen vanhan keskustelun, kun juuri parhaillaan on jonkin sortin kriisi päällä tästä asiasta. 

Hmm, otsikon kysymykseen vastaten, olen varmastikin juuri kuvatunlainen "seurusteleva sinkku". Minulla on suhde, jolla on iso merkitys elämässäni, joka ei ole vain kinkysessiosuhde, vaan paljon enemmän. Pitkään se kulki nimellä "tapailu", ja tapailuvaiheessa ei nyt muutenkaan ehkä ole tapana kailottaa asiaa kaikelle kansalle. Sitten kun tapailu alkoi saada enemmän ja enemmän parisuhdemaisia piirteitä, eikä jotenkin enää tuntunut, että voisin luontevasti sanoa olevani sinkku tai jos nyt lähdettäis tän tyypin kans eri teille, viittaisin häneen takuulla myöhemmin termillä "exä", menikin taas hankalaksi.

Olin joskus vuosia sitten varatun miehen toinen nainen. Se suhde oli tietenkin salasuhde, vaikkakin kipeän eron hetkellä kyllä itkin asiaa mm. äidilleni. Taisin kyllä väittää, että kyseessä oli vain kaveri, ja itkuni syy on välien poikkimeneminen tähän läheiseen ystävään. Kaveri - selitystä on sittemmin käytetty myös pitkäaikaisen ex - kumppanini lukuisista fwb - suhteista, kyllähän kyseiset tyypit oli mulla tiedossa ja ne oli mun kavereita, mut silti tuntui vähän valehtelulta väittää mm. yhteisille ystäville, että kumppanini ei ole mukana illanvietossa, koska hän on tapaamassa erästä toista kaveria. Salailulinjalla kuitenkin mentiin, vaikka lukemattomat ovat ne kerrat, kun teki mieli puuskahtaa, että ei kun siellä se on panemassa sen fuckbuddya. Pelättiin lähipiirin suhtautumista ja että ne ei hyväksyis, eikä ihan turhaa, koska eivät varmasti olisikaan hyväksyneet. Nyt sitten kun vanhasta tottumuksesta olen tässä nykyisessä suhteessani sanonut sukulaisille, että kaverin luokse olen menossa viikonlopuksi tms. herättää se minussa suorastaan inhoreaktion itseäni kohtaan. Miksi en voi muka avoimesti kertoa, että ei kun menen sellaisen ihmisen luokse, joka on mulle tosi tärkeä monella tavalla, myöskin romanttisessa mielessä, ei siis lainkaan vain pelkkä kaveri?

Tällä kertaa kyse ei ole siitä, että olisi mitään sosiaalista syytä, miksi asiaa pitäisi salata. En ole kenenkään sivusuhde, pelkkä fuckbuddy tai polyjärjestelyn osapuoli. Kyse ei myöskään ole siitä, että kyseinen ihminen olisi minulle sosiaalisen ympäristön mielestä epäsopiva kumppani tai että häpeäisin häntä jotenkin; päinvastoin en voisi olla ylpeämpi sellaisesta ihmisestä kuin hän on ja tiedän, että lähipiirini ottaisi hänet takuulla riemusta hyppien vastaan. Miksi sitten silti edelleen arastelen muille kertomista? Suhteen kinkypuolta en kuitenkaan ole kertomassa ikinä koskaan, paitsi muille kinkyille, niin se ei nyt ole se juttu, että en uskaltaisi jotenkin tulla kaapista, kun en aio tullakaan. Pelkäänkö, että jos kerron asiasta, jokin perustavanlaatuisesti muuttuu, suhteesta tulee vakampi, aidompi ja todellisempi ja että suhde ei ehkä kestä sitä? Ehkä pelkään, että entä jos just kun pääsen kertomasta, toinen osapuoli ilmoittaakin, että tää oli nyt tässä ja se olis sosiaalisesti musertavan noloa, kun olis itse just päässyt hehkuttamasta kuin hyvin menee. Kyse ei ole myöskään siitä, että toinen osapuoli haluaisi asiaa salailla, tämä ongelma tulee ihan puhtaasti mun puolelta. Toki olen aina ollut hyvin yksityisyyttä arvostava ja omat asiat omana tietonani pitävä ihminen, mutta kyllä mä silti haluaisin pystyä kertomaan mun läheisille, että mulla on elämässä tällainen huikee ihminen, jonka kanssa tehdään kaikkea kivaa ja se on mulle tosi tärkeä. Niin ison osan omasta elämästä salaaminen ei tunnu hyvältä, ei varsinkaan kaiken sen salailun jälkeen, jota olen joutunut tekemään aiemmissa suhteissani. Valehtelu on inhottavaa. Mutta joskus niin paljon helpompaa sosiaalisesti, kuin totuuden kertominen.

Mielenkiintoista keskustelua tässä ketjussa tän asian tiimoilta on käyty kyllä. Loppupeleissä se varmastikin on juuri niin, kuin moni aiemmin kirjoittanut sanoo, että salailu on vain raskasta ja kuluttavaa. Pakollista toki joissain suhdemalleissa, mutta eiköhän ne kyseiset suhdemallit oo omalta kohdalta nähty ja todettu mulle epäsopiviksi. Tavoitteena siis ehdottomasti julkisuhde.

[Unikeko]

Tällä hetkellä vähän toisin päin. En siis ole kertonut parisuhteeni päättymisestä juuri kenellekään.

Toisinkin on siis ollut eli niin että suhde on syntynyt ja jatkunut, mutta en ole halunnut naista esitellä/näyttää kenellekään tutulle tai sukulaiselle.  Ehkä se vaan johtui kahden edeltäneen suhteen pettymyksistä. Mieluummin sitä nautti kahdenkeskisistä hetkistä. Jos se suhde olisi kestänyt vuoden tai molempien opintojen loppuun asti niin sitten se olisi myös tullut julki.

Suhteen salailu ei ole minun juttuni. Rinnakkaissuhteisiin tai polyamorisuuteen en usko pystyväni. Ihan vaan siksi kun yleensä parisuhteenkin edes jonkinlainen ylläpitäminen vie ajan, energian ja tyttöystävän tulotasosta riippuen myös kaiken liikenevä rahan. En ymmärrä kuinka jollain voi olla aikaa useammalle ihmiselle. No tietysti mun työaikani ovat mitä ovat ja olivat sitä jo opiskeluaikana.

Taas viime aikoina olen todennut että mieluummin olisin pitänyt seksittömän etäsuhteen niukkoine tapaamisineen kuin palannut etsimään seuraa.

Esimerkkinä viime viikolla yksi nainen oli jollain lailla kiinnostunut, mutta tajuttuaan että en ole 180 cm pitkä niin yhteydenpito loppui kuin seinään. Ilmeisesti kaupungeissa on helpompaa kun tarjontaa on enemmän ja jossain 50 + ikävuoden jälkeen naisista alkaa olla ylitarjontaa kun miehillä ei enää pysty pystyssä ja miehet kuolevat aikaisemmin.

Joillekin suhteita syntyy liukuhihnalta uusia ja siis silloinkin kun edellinen suhde on vielä ihan toimiva.

Sit vielä radiosta kuultuna asiaa: Eli suhteen toinen osapuoli on mielestään seurustelusuhteessa tai parisuhteessa ja toinen vain kevyesti tapailee ja pistää niin ikään kevyesti poikki kun joku toinen parempi osoittaa vähän kiinnostusta. Sellainenhan se suhteen evoluutio on että kumppania pyritään vaihtamaan parempaan.

Sit tietty kun on mielestään täydellisen kumppanin kanssa ei pitäisi olla syytä vilkuilla muualle. 

   

[telle]

Kun tuossa edellisessä jo hieman sivuttiin niitä ylijäämä-ikäisiä naisia, niin hämmennän hieman minäkin tätä keskustelua. Minusta koko jaottelu tuntuu aika keinotekoiselta....Ja ylipäätään miksi on pakko määritellä...Joillekkin luottoystävyys ja hyvä pervo-toiminta ovat täysin riittäviä speksejä, sukujuhlissa pärjää ihan hyvin yksin. Kun on tarpeeksi vanha ketään ei enää kiinnosta tätien tai setien parisuhdestatus 

[Sauli]

Itse en allekirjoita sitä että seksi tekisi kaverisuhteesta ”suhteen”, mutta toki näin naimisissa olevalle tällaisten ystävyyssuhteiden läheisyysaspekti on valtaosalta muista piilossa pidettävä juttu. Tosin keksin monia muitakin yatävyyssuhteisiin liittyviä asioita, joita ei ihan jokaiselle ihmiselle kerrota.

Voisin esitellä leikkikaverin ystäville ja sukulaisille, mutta intiimimpi puoli pysyisi salaisuutena suurimmalle osalle. Ja ehkä niillekin riippuen toisen osapuolen mielipiteestä.

[Annaleena]

Tuntui epärelevantilta kysymykseltä edes ajatella pidänkö suhdetta piilossa vai en: Eihän sitä ollut tässä todellisuudessa, se oli toinen rinnakkaistodellisuutensa.  Miten tässä todellisuudessa olevan voisi edes saada ymmärtämään rinnakkaistodellisuuden olemassa olo? Miten voisin pitää piilossa sellaista mitä ei ole olemassa? 

Silti, joskus toivoin, että olisin voinut tässä tavallisessa todellisuudessa keskustella avoimesti jonkun kanssa kokemuksistani siellä toisessa. Se toinen todellisuus kuitenkin vaikutti voimakkaasti siihen mitä minä olin tässä todellisuudessa ja joskus sen vaikutuksista olisi halunnut voida selittää tai keskutella niistä.

Oi, tämä! Olipas hyvin kuvattu. Se toinen todellisuus oli itselläni joskus hyvin kaukana "oikeasta" todellisuudesta.. tai siis tästä arkisesta olemassaolosta.

Kun muistelee noiden aikojen rinnakkais/kaksoiselämää, kyllä tämä nykyinen yhden todellisuuden monipuolinen malli tuntuu helpolta.  Jos nyt tekisi mieleni ryhtyä sivusuhteisiin, fuckbuddy-konstallaatioon, vieraaseen sessioseuraan tms, haluaisin kyllä avoimesti kaiken kaikkien osallisina olevien tahojen tietoon. Jostain syystä ajatuskin elämän monimutkaistamisesta tuntuu kovin vieraalta, olen niin tyytyväinen nyt elämääni.

Keskustelu noista rinnakkaistodellisuuksista olisi mielenkiintoista! En ole ajatellut, että jollakulla muullakin olisi vastaavia kokemuksia. 

[Horny Henry]

En voi ymmärtää miksi kukaan lähtisi mihinkään muuhun kuin rehelliseen suhteeseen, varsinkaan johonkin pettämis paskaan mukaan. Seksi sessio suhteet sitten erikseen mutta sillonkin itse hyväksyn vain sinkut leikkimässä sinkkujen kanssa.

[Pip]

En voi ymmärtää miksi kukaan lähtisi mihinkään muuhun kuin rehelliseen suhteeseen, varsinkaan johonkin pettämis paskaan mukaan. Seksi sessio suhteet sitten erikseen mutta sillonkin itse hyväksyn vain sinkut leikkimässä sinkkujen kanssa.

Pitkälti samaa mieltä kanssasi, vaikka olenkin joskus joustanut rajoja (en toki omalta puoleltani). Hyvä jos aiot lopunelämääsi elää tuon ajatuksen kanssa.

[Jägermies]

En näe mitään syytä miksi suhde/tapailu täytyisi pitää salaisuutena kun en ole muutenkaan lähdössä toiseksi mieheksi.
Muutenkin se olisi rasittavaa jos täytyisi pitää kirjaa siitä mitä valheita on mennyt kertomaan kenellekin ja valehtelu on pidemmän päälle kaikille ihmissuhteille myrkkyä.