Seuranhausta vol. 302890 (taas kerran)

[tildalinda]

Kyllähän olisi kohteliasta,jos aina vastaisi toiselle osapuolelle edes jotakin, mutta...
-joskus ei ole mahdollisuutta ladata lisää nettiaikaa tai puheaikaa, sillä kaikki ihmiset eivät vaan ole hyvätuloisia ja rahat voi ihan oikeasti olla ihan finito

-joskus ei ole mahdollisuutta vastata mitään vaikka haluaisikin, sillä ihan kaikki ihmiset eivät elä yksinään ja voi tehdä mitä haluaisivat silloin kun haluaisivat

-joskus se vastaaminen ihan oikeasti unohtuu, sillä tämä somettaminen on tositositosi työlästä ja aikaavievää ja muutakin touhua varmaan kuuluu ihan kaikkien elämään

-joskus ei vaan tiedä mitä sille toiselle vastaisi. Hän voisi tuntua tosi kiinnostavalta ja mukavalta,mutta kun et silti haluaisi esim.sessioida hänen haluamallaan tavalla etkä kehtaa sitä sanoa.Hän ei ehkä olisikaan kiinnostunut vain juttukaverista ja sinä taas olisit kiinnostunut alkuun vaihtamaan hänen kanssaan vain ja ainoastaan ajatuksia. Siinä kun pohtii useampia päiviä,mitä hänelle sanoisi...niin sitten onkin jo liian myöhäistä sanoa enää mitään.

Ja kyllä se vaan on niinkin, että välillä halua vastata ja sopia vaikka sessiokin olisi roppakaupalla, mutta sitä pelkää ihan liikaa.
Pelkää sitä ettei olekaan tarpeeksi kiinnostava ja pelkää sitä, että tuleekin nokakkain tavatessa torjutuksi.

Ei kannata siis suoraapäätä loukkaantua aina siitä, että joku jättää vastaamatta viestiisi.
Ei se ihminen sillä aina mitään pahaa tarkoita.

[Lady Whip]

Kammiovärinä yhdisti näppärästi kärsimyksen ja epäonnistumisen samaan nippuun.
Oma logiikkani ontuu tässä kohtaa pahasti. En mitenkään löydä siltaa niiden kahden sanan välille.
Näkisin melkeinpä niin, että jos ihminen kokee kärsivänsä ja huokailee sen johdosta mikä onkaan kaiken sen kärsimyksen tarkoitus. Vastaus siihen on: ei ole tarkoitusta.

Suuressa mittakaavassa sairaus ja kuolema voi aiheuttaa kärsimystä. Pienempää on vaikka se, että ei löydä kinkyseuraa itselleen. Tai parempi olla laittamatta yksilön kärsimykselle mittaa. Jollekin sairaus voi olla pienempi huoli kuin seuranhaun löytymättömyys.

Eivät nuo ole epäonnstumisen merkkejä vaikka ihminen kärsii enemmän tai vähemmän.
Se on vain niin, ei mitään sen enempää. It happens.

Jospa sen elämän tarkoituksen jokainen loisi itse itselleen odottamatta että se kannetaan eteen tarjottimella. Samalla hyväksyisi itsensä osana luonnon kiertokulkua. On alku ja on loppu ja sillä välillä tapahtuu kaikenlaista, sellaistakin mikä ei ole kivaa. Se on vain niin.

[Chmlnidae]

Kammiovärinä yhdisti näppärästi kärsimyksen ja epäonnistumisen samaan nippuun.
Oma logiikkani ontuu tässä kohtaa pahasti. En mitenkään löydä siltaa niiden kahden sanan välille.
Näkisin melkeinpä niin, että jos ihminen kokee kärsivänsä ja huokailee sen johdosta mikä onkaan kaiken sen kärsimyksen tarkoitus. Vastaus siihen on: ei ole tarkoitusta.Suuressa mittakaavassa sairaus ja kuolema voi aiheuttaa kärsimystä. Pienempää on vaikka se, että ei löydä kinkyseuraa itselleen. Tai parempi olla laittamatta yksilön kärsimykselle mittaa. Jollekin sairaus voi olla pienempi huoli kuin seuranhaun löytymättömyys.

Eivät nuo ole epäonnstumisen merkkejä vaikka ihminen kärsii enemmän tai vähemmän.
Se on vain niin, ei mitään sen enempää. It happens.

Jospa sen elämän tarkoituksen jokainen loisi itse itselleen odottamatta että se kannetaan eteen tarjottimella. Samalla hyväksyisi itsensä osana luonnon kiertokulkua. On alku ja on loppu ja sillä välillä tapahtuu kaikenlaista, sellaistakin mikä ei ole kivaa. Se on vain niin.

Itse pidän kärsimystä hyvin olennaisena osana ihmisyyttä. Juuri siksi olen humanisti maailmankatsomukseltani, luonnontieteellinen maailmankuva kun ei riitä.
Ja juuri siksi yksilön kärsimys on se kaikista tärkein asia eettisessä inhimillisessä olemassaolossa.
Yhteisötasolla se tarkoittaa demokratian ja vapauden oleellisuutta, yksilötasolla kykyä rakastaa itseään jotta osaisi rakastaa muitakin (kuinka voi antaa toiselle jotakin sellaista jota ei ole tai ei osaa antaa itselleen?).

Kärsimyksen oleellisuuden ja tarkoituksen näen sen kyvyssä näyttää meille tie juuri rakastamiseen, niin itsen kuin sitten sitä kautta kaiken muun.

[Potulny]

Mä kyllä surutta oletan kaikkien voivan sanoa toiselle jos ei kiinnosta, oli sitten suoraan päin naamaa kerrottu tai vaikka viestillä. Musta tuo nyt on vaan ihan peruskohteliaisuutta kertoa sille vastapuolelle jos ei sittenkään oikeen tunnu olevan hyvä idea tavata tai mitään. Itse kyllä sanon jos joku henkilö ei mua nappaa. Joskus ehkä jopa turhan suorasti, mutta parempi sekin kun jättää toinen ihmettelemään tuleeko treffejä vai ei. Ja kahvien päätteeksi sanon että toistekin voisi tavata jos tosiaan olen sitä mieltä. En siis anna ns. "tyhjiä lupauksia". Mun ajatusmaailmassa tuollainen "tyhjä lupaus" on toisen epäkunnioittamista ja jopa tavallaan valehtelua. Ei oikeen nosta pinnoja mun silmissä...

Mä ymmärrän myös pidemmänkin ajan hiljaisuuden. Itse harrastan sitä kanssa, tosin pakon sanelemana koska mun työ nyt vaan on aika hektistä välillä ja tuntuu ettei kerkee edes kotona käydä kääntymässä. Tosin sitten kun on enemmän aikaa niin olen kyllä "iilimato". Solloinkin tosin mua ei haittaa toisen osapuolen pitkäkin hiljaisuus, oletan myös että vastapuolella on muutakin elämää. Mutta jos on yhdessä sovittu jotain esimerkiksi tapaaminen niin oletan kyllä sen vastapuolen kertovan jos peruuntuu tai jostain muusta syystä ei sitten haluakkaan tavata.

Tosin tämä on vain mun ajatusmaailma, ja kukin tyylillään. Must aon oiekasti vain hyvä että maailma on pullollaan erilaisuutta ja erilaisia ajatusmaailmoja ja erilaisia käyttäytymisiä. Se mikä on mulle peruskohteliaisuutta voi jollekulle toiselle olla jotain ihan muuta. Ja saa olla niin. Tosin mä harvemmin tuollaisten henkilöiden kanssa kommunikoin. Ja olen jopa sen verran kettumainen yksilö, että jos mulle tekee oharit niin on ihan turha jälkikäteen enää vinkua.

Mietin että olisiko ihan hyvä aloittaa se tutustuminen toiseen siten että kysyy suoraan minkälainen kommunikoija toinen on ja kertoa minkälainen itse on. Silloin se toinenkin tietää että pitkä hiljaisuus voi johtua jostain muusta kuin odottajasta ja silloin se on helpompi ymmärtää ja hyväksyä. JA jos taas on sellainen roikkuja niin toinen osaa ainakin varautua saamaan useita viestejä vähän väliä ja osaa jollain tasolla ymmärtää jos toinen jopa ärsyyntyy...

[-katy-]

Kammiovärinä yhdisti näppärästi kärsimyksen ja epäonnistumisen samaan nippuun.
Oma logiikkani ontuu tässä kohtaa pahasti. En mitenkään löydä siltaa niiden kahden sanan välille.
Näkisin melkeinpä niin, että jos ihminen kokee kärsivänsä ja huokailee sen johdosta mikä onkaan kaiken sen kärsimyksen tarkoitus. Vastaus siihen on: ei ole tarkoitusta.

Suuressa mittakaavassa sairaus ja kuolema voi aiheuttaa kärsimystä. Pienempää on vaikka se, että ei löydä kinkyseuraa itselleen. Tai parempi olla laittamatta yksilön kärsimykselle mittaa. Jollekin sairaus voi olla pienempi huoli kuin seuranhaun löytymättömyys.

Eivät nuo ole epäonnstumisen merkkejä vaikka ihminen kärsii enemmän tai vähemmän.
Se on vain niin, ei mitään sen enempää. It happens.

Jospa sen elämän tarkoituksen jokainen loisi itse itselleen odottamatta että se kannetaan eteen tarjottimella. Samalla hyväksyisi itsensä osana luonnon kiertokulkua. On alku ja on loppu ja sillä välillä tapahtuu kaikenlaista, sellaistakin mikä ei ole kivaa. Se on vain niin.

Tämän aiheen varmaan voisi jakaa oikeastaan, jos ja kun jatkuva epäonnistuminen  ja kärsimys ei liity millään tavalla toisiinsa- eikunsiis voisi aloittaa aiheen kärsimyksen todellisesta luonnosta tai luonnottomuudesta-kun se ei kai sovi tähän seuranhaku vol 5000 aiheeseen.

Kuulan "tiukasti luonnontieteellinen" olsi ollut kanssa hyvä tietty jakaa osiin, mutta kun multa meni päreet täällä omassa luolassani, myrsky omassa kaakaokupissa ja viinilasissa siis


Mutta toisaalta, mikään ei liity mihinkään, kun on kinkystä kyse, vai miten se meni.. (=

[anniebunny]

Mä kyllä surutta oletan kaikkien voivan sanoa toiselle jos ei kiinnosta, oli sitten suoraan päin naamaa kerrottu tai vaikka viestillä. Musta tuo nyt on vaan ihan peruskohteliaisuutta kertoa sille vastapuolelle jos ei sittenkään oikeen tunnu olevan hyvä idea tavata tai mitään. Itse kyllä sanon jos joku henkilö ei mua nappaa. Joskus ehkä jopa turhan suorasti, mutta parempi sekin kun jättää toinen ihmettelemään tuleeko treffejä vai ei. Ja kahvien päätteeksi sanon että toistekin voisi tavata jos tosiaan olen sitä mieltä. En siis anna ns. "tyhjiä lupauksia". Mun ajatusmaailmassa tuollainen "tyhjä lupaus" on toisen epäkunnioittamista ja jopa tavallaan valehtelua. Ei oikeen nosta pinnoja mun silmissä...

Mun kohdalla tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että toisen osapuolen kohdalla se rehellisyys katoaa jossain vaiheessa. Tulee niitä "työkiireitä" tai muita menoja, joiden takia ei ehditä tavata/pitää yhteyttä ja jotka järjellä ajateltuna tajuan kyllä valheiksi mutta tunnepuolella en vaan haluaisi valheiksi uskoa. Kun itsellä on taustalla vielä suht vakavan (tai niin luulin) suhteen päättyminen valheisiin, toisen vihdoin saatua aikansa "työkiireiltyä" kakistettua suustaan että onkin mennyt kihloihin toisen henkilön kanssa, nousevat nämä muistot vieläkin aika voimakkaina pintaan kun jotain vastaavaa tapahtuu. Rehellisesti ilmoittamalla, ettei seura kiinnosta tai ettei halua enää nähdä satuttaa kyllä paljon vähemmän kuin se löysässä hirressä roikuttaminen.

[Normandie]

Onhan se nyt ihan oikeasti niin, että jos on toisesta ihmisestä yhtään kiinnostunut, niin kyllä sitä aikaa jostakin tuolle ihmiselle löytää. Jos ei muuta, niin lyhyt viesti, että ... juuri nyt maailma kuormittaa kovasti, mutta heti kun hiukan hellittää, otan yhteyttä.

Täydellinen hiljaisuus - ei kiitos, en ole kiinnostunut sinusta.

[Amynsomnia]

Tuohon hiljaisuuteenkin törmännyt hyvin monta kertaa. Mä itse olen aina pyrkinyt kyllä siihen et jos jostain syystä toinen menettää mielenkiintonsa mun silmissä niin ainakin sitten se viesti toiselle et sori mut nyt ei oikeen natsaa yms. Mulle kyllä totakin veemäisemmin on käyny nuorempana et kun ollaan päästy kuvien vaihdon pisteelle nii  ohoh toisesta ei olekaan kuulunut enää mitään. On vaan hävitty kuin pieru saharaan. Et mitä helv! En tiedä onko vaan kantti hävinnyt näiltä ihmisilt, pelko rypistänyt miehisen olemuksen ja egon lyttyyn kuin paperitollon, pelkkää hienoa kusipäisyyttään ollu hiljaa vai ovatko vetäneet kiksinsä tällasesta toiminnasta. Vai kaikkea tätä! Never know eikä sen puoleen kyllä kiinnosta. Mut itse arvostan suoraa puhetta ja odotan sitä myös toiselta. Sen olen vaan huomannut et seuraa ei todellakaan ole helppoa löytää mutta ei pidä toivoa menettää sen takia. Mä jatkan etsimistä ja luotan et teen oman kaatoni jossain vaiheessa.

[Northern82]

kun ollaan päästy kuvien vaihdon pisteelle nii  ohoh toisesta ei olekaan kuulunut enää mitään. On vaan hävitty kuin pieru saharaan.

Tämä on tuttua-huttua nettiympyröissä ikäväkseen. Olisihan siihen paljon kivempi saada vastauksena jotain "Sori, nyt ei napannut, mutta hyvää jatkoa sinulle" tms tarinaa.

[Colestramus]

Monella ihmisellä varmasti on se itsevarmuuden puute ja pelko, ja sitten jättää vastaamatta tai tulematta paikalle. Seksitreffien (siis ei se sivusto, vaan ihan treffit seksin merkeissä) kautta on pari-kolme kertaa käynyt se että ollut tarkoitus tutustua, on sovittu paikka ja aika ja sitten ei ole ilmaantunut paikalle. Kyllähän se sitten tuppaa vituttamaan, mutta samalla myös mietityttämään että onko kaikki, jotka näin tekee ihan vaan trollaajia vai onko sitten mennyt pupu pöksyyn.

Muistan hyvin ensimmäisen kerran kun tällaista kokeilin, niin olihan siinä perhosia vatsassa ja kauhukuvia kävi mielessä niin että toisaalta teki mieli jättää menemättä. Nyt kun tietää suurinpiirtein omasta kokemuksesta miten kannattaa toimia, niin ei niitä perhosia sitten vatsassa pyöri niin paljoa.

[kissa]

Tää tais tapahtua taas.

Kauhean innokasta viestittelyä pari viikkoa ja oli jo sovittu tapaaminenkin, mutta nyt sitten täysi hiljaisuus. Eikä siis edes ehditty tavata!

Joskus nuorena me naureskeltiin kaverin kanssa, että me ollaan mölökkimangeetteja. Eli kun me ilmestytään johonkin juottolaan, paikan typerimmät miehet löytää kyllä tiensä meidän pöytään, alta aikayksikön.

Voisiko joku kiltti palauttaa mun uskon ihmiskuntaan ja herrasmiehiin? Että ihan viestiteltäs hetki ja sitten sä laittasit se kohteliaan viestin, että "ei mua nyt oikeastaan kiinnostakaan, mutta kivaa syksyn jatkoa." Jotenkin mä en usko, että maailma on pelkkiä käyttäytymisrajoitteisia täynnä?!?!? 

[stoge]

Tää tais tapahtua taas.

Kauhean innokasta viestittelyä pari viikkoa ja oli jo sovittu tapaaminenkin, mutta nyt sitten täysi hiljaisuus. Eikä siis edes ehditty tavata!

Joskus nuorena me naureskeltiin kaverin kanssa, että me ollaan mölökkimangeetteja. Eli kun me ilmestytään johonkin juottolaan, paikan typerimmät miehet löytää kyllä tiensä meidän pöytään, alta aikayksikön.

Voisiko joku kiltti palauttaa mun uskon ihmiskuntaan ja herrasmiehiin? Että ihan viestiteltäs hetki ja sitten sä laittasit se kohteliaan viestin, että "ei mua nyt oikeastaan kiinnostakaan, mutta kivaa syksyn jatkoa." Jotenkin mä en usko, että maailma on pelkkiä käyttäytymisrajoitteisia täynnä?!?!? 

Ens viikon tiistai.
Omppu, saat valita kumpi.
Laitan ovikoodin 16:15.

Diili ?

 

 

[Synti]

stoge ja herrasmies ei ehkä oikein sovi samaan asiayhteyteen.. 
Tai no, naiset eka vaikka heikoille jäille. 

[stoge]

No maailmassa on kaksi asiaa joita en ymmärrä.

-Naisten käsilaukut... oikeesti, miten sinne VOI mahtuu niin paljon kaikenlaista ?

-Miehet jotka lopettaa hyvin alkaneen vonkauksen naisen kaa tai jotka ei ilmaannu 'treffeille'.
 Täysin luonnotonta toimintaa.

 

[Synti]

Totta, se ei pane joka valkkaa! Ja kyntömies ei vakoa valitse.. Vai mitä näitä ny oli.