Baarin kannatusmaksut
En tiedä onko tämä nettimaailma ja rajattomat kumppanin etsimismahdollisuudet vaikuttaneet ihmisten käytökseen ja ajatuksiin siitä miten on ok kohdella toista. Maailmasta kun löytyy aina mielenkiintoisia ihmisiä ja onko sitä ihan täydellistä välttämättä olemassakaan? Itse haluaisin ajatella, että jos on muutamia kertoja tavattu ja paljon on oltu muutoin yhteydessä, niin olisi ihan toisen kunnioittamista sanoa suoraan kun kiinnostus loppuu, eikä esimerkiksi vaan kadota maan pinnalta täysin yllättäen. Pelkän viestittelyn laantumisen voin ymmärtää jotenkin paremmin.. Olisi ihana sanoa, että itse olen aina rehellinen, enkä jätä vastaamatta, mutta jotenkin tarkoittamatta sen ihmeempiä viestittely voi lakata. Ehkä pitäisin periaatteenani sitä, että jos tyypin nro löytyy mun luurista niin silloin on oikein toista kohtaan kertoa, jos tilanne muuttuu. Tilanne, jossa jää itse tyhjän päälle, eikä ymmärrä yhtään mitä tapahtui ja missä meni vikaan, on maailman kamalin. Nykyään on kun niin helppoa vaikka painella sitä "estä"-nappia..Tämän sekavan kirjoitukseni pointti on se, että vaikkei enää kiinnostaisikaan, niin toista tulisi kohdella kunnioittavasti, vaikka se olisikin ikävää. Selitys on kuitenkin aina parempi kuin ei selitystä.
Jepjepp määrittele termi "kunnioittava". Aika laaja taitaa olla käsite vaikka rajattaisiin ihan suomenkieliseen kulttuuriinkin.Noin yleisesti ottaen ei ehkä voida ruveta - tai voidaan, tietty, mutta onnistumismahdollisuudet only heaven knows - laatimaan sääntöjä "kuinka kuuluu toimia seuranhaussa".Elämä on kärsimystä, myös. Totuus ei pala tulessakaan ja niin kauan kuin on yksilöllisiä haluja on kärsimystä ja tuskaa. Se on hyvä niin. Osoite jossa sille kannattaa jotakin tehdä on siellä totuudellisessa oman mielen tutkiskelussa.Ja olen myös näitä "hitaita", tosin sillä varauksella että yritän pitää väylän sinne omaan gut instinctiin avoinna ja joskus sieltä tuleva viesti on hyvin nopea ja tarkka.Joskus, aika usein, kun seuraa ihmisiä ja heidän suhteilujaan, niin tulee vaikutelma että jokainen kulkee kuin se kuuluisa sika säkissä kuljettaen sitä oman elämänsä tarkoitusta ja haluaa ojentaa sen jollekin toiselle heppoisten omien mielikuviensa pohjalta ja olettaa ja odottaa että toinen hyväksyy tarjouksen noin vain niiden myös omien heppoisten mielikuviensa pohjalta. Kannattaa kuitenkin ehkä poltella ne olkinaiset ja -miehet ja -ihmiset, vaikka olki kerrallaan. Kärsimys on hyvä bensa niille liekeille.Ja ei kukaan aikuinen ole velvollinen perustelemaan ei:tään toiselle aikuiselle. Ja se ei voi tulla missä vaiheessa suhdetta vain. Ja myös monella eri tavalla. Kommunikointi on vaikea laji.
Lainaus käyttäjältä: Chmlnidae - 20.10.2015, 12:01Jepjepp määrittele termi "kunnioittava". Aika laaja taitaa olla käsite vaikka rajattaisiin ihan suomenkieliseen kulttuuriinkin.Noin yleisesti ottaen ei ehkä voida ruveta - tai voidaan, tietty, mutta onnistumismahdollisuudet only heaven knows - laatimaan sääntöjä "kuinka kuuluu toimia seuranhaussa".Elämä on kärsimystä, myös. Totuus ei pala tulessakaan ja niin kauan kuin on yksilöllisiä haluja on kärsimystä ja tuskaa. Se on hyvä niin. Osoite jossa sille kannattaa jotakin tehdä on siellä totuudellisessa oman mielen tutkiskelussa.Ja olen myös näitä "hitaita", tosin sillä varauksella että yritän pitää väylän sinne omaan gut instinctiin avoinna ja joskus sieltä tuleva viesti on hyvin nopea ja tarkka.Joskus, aika usein, kun seuraa ihmisiä ja heidän suhteilujaan, niin tulee vaikutelma että jokainen kulkee kuin se kuuluisa sika säkissä kuljettaen sitä oman elämänsä tarkoitusta ja haluaa ojentaa sen jollekin toiselle heppoisten omien mielikuviensa pohjalta ja olettaa ja odottaa että toinen hyväksyy tarjouksen noin vain niiden myös omien heppoisten mielikuviensa pohjalta. Kannattaa kuitenkin ehkä poltella ne olkinaiset ja -miehet ja -ihmiset, vaikka olki kerrallaan. Kärsimys on hyvä bensa niille liekeille.Ja ei kukaan aikuinen ole velvollinen perustelemaan ei:tään toiselle aikuiselle. Ja se ei voi tulla missä vaiheessa suhdetta vain. Ja myös monella eri tavalla. Kommunikointi on vaikea laji.Okei, mä oon kyllä eri mieltä tuosta, että kukaan ei ole velvollinen perustelemaan toiselle. Tässä tullaan taas siihen eroon onko kysymys vaikka kirjoittelusta vai tapailusta, joka on jatkunut pidempään ja loppuu kuin seinään. Tämmösessä tapailussa mun mielestä kyllä toinen olisi "velvollinen" kertomaan toiselle, jos kiinnostus loppuu. Ei siinä tarvitse mitään syvä-analyysia antaa, mutta ihan vaikka viesti, että kiitos, mutta ei kiitos, riittää. Se, että vaan katoaa mystisesti on edelleen musta hirvein tapa. Useinhan näissä on kyllä merkit nähtävissä, että kiinnostus on hiipumassa, mutta joskus se voi tulla myös täysin puskista. En tiiä.. hankalia juttuja, joissa itsekin voisi usein toimia fiksummin. Kunnioittavan määrittelisin siten, että kaikilla on arvo, ketään ei voi kohdella miten sattuu ja ikävissä tilanteissa ei tarvitse tieten tahtoen toimia tavalla, jonka tietää toista vielä enemmän satuttavan (olettaen, että tietää).
Aina on ok keskustella siitä mikä kuuluu hyviin käytöstapoihin mikä ei. Mutta usein vain on niin että ihmiset tulkitsevat tilanteita ja toisiaan väärin. Tai en tiedä onko oikein sanoa että "väärin", sillä kaikelle käyttäytymiselle on olemassa selityksensä ne vain eivät aina ole nähtävissä tulkitsijalle (ehkä ei edes tietoisia tulkittavalle), eivätkä ymmärrettävissä näin ollen. Siksi olisi mielestäni terveellistä olla asettamatta omasta näkökulmasta tiukkoja kriteereitä mikä on "oikein" ja "kuuluu", saati että mennään tekemään nopeita johtopäätöksiä että joku on "kusipää" tai "urpo" tai "sosiaalisesti vammainen". Ainakaan jos ei ole edes sen vertaa tehnyt että on ystävällisesti tiedustellut että kuinka on asioiden laita. Ihmiset kun hahmottavat niin oman kuin toistensa käyttäytymisen aina subjektiivisesti värittyen.Itselleni aina särähtää korvaan jos ruvetaan laatimaan listoja ja säädöksiä huutoäänestyksillä kun on omaan nahkaan tullut joku naarmu eikä ole kuin se toinen (tai yksi) puolisko tilanteesta selvityksessä.
Tiukasti luonnontieteellisen maailmankuvan sisällä kärsimyksen ongelmaa ei synny. Luonnontieteiden näkökulmasta katsottuna maailmassa ei ole hyvyyden, kauneuden tai päämäärähakuisuuden periaatetta, jotka kyseenalaistuisivat, kun yksittäinen ihminen kärsii.Luonnolla ei ole arvoja tai päämäärää. Yksilöiden kärsimys on sille yhdentekevää. Monet eläimet jauhetaan ravintoketjun hampaissa toisten ruoaksi. Luonto ei sure tai iloitse kun yksilöt ja lajit tuhoutuvat ja uusia syntyy. Jos ihmiskunnan lyhyt historia päättyisi muutaman sadan vuoden kuluttua vaikkapa ekokatastrofiin, luonnontieteen näkökulmasta ei ole aihetta suureen maailmankatsomukselliseen ihmettelyyn. Eliölajeja on aina kuollut sukupuuttoon ja uusia on kehittynyt tilalle.