Seuranhausta vol. 302890 (taas kerran)

[Synti]

Mä odotan voimia avuksi, että saisin järkeä.. 

[Mimiel]

Jos jotain tässä 26 vuoden aikana oon ihmissuhteista oppinu niin sen, että vaistoihin kannattaa luottaa. Jos vähänkään mahanpohjassa on sellanen tunne, ettei toinen ehkä olekkaan kiinnostunu samalla tavalla ku itte, niin yleensä se pitää paikkansa. Itekkin tässä ennen nykyisen Herran löytämistä hakkasin päätäni seinään erään kikkelieläimen suhteen, ku vaistot huus että ei se ole kiinnostunu, mutta oma kiinnostus oli jostain syystä suuri, enkä osannu antaa asian heti olla. Me päästiin sentään sille tasolle, että oli tärskyt sovittuna, moneen kertaan, mutta poitsu peru ne aina viime tipassa...

[hihaton]

Jos jotain tässä 26 vuoden aikana oon ihmisstuhteista oppinu niin sen, että vaistoihin kannattaa luottaa. Jos vähänkään mahanpohjassa on sellanen tunne, ettei toinen ehkä olekkaan kiinnostunu samalla tavalla ku itte, niin yleensä se pitää paikkansa.

Tästä olen samaa mieltä. Sitä omaa fiilistä pitää kuunnella herkällä korvalla ja muistaa, että sopivan kumppanin löytäminen vaatii paljon enemmän yritystä ja erehdystä kuin luulisi.  Sitten, kun iskee, sen ainakin omalla kohdalla on huomannut helposti. Jos se tunne jää tulematta, olisi hyvä osata siirtyä eteenpäin.

[Mimiel]

Sitten, kun iskee, sen ainakin omalla kohdalla on huomannut helposti. Jos se tunne jää tulematta, olisi hyvä osata siirtyä eteenpäin.

Allekirjoitan täysin! Oon aina ollu kauhea heittäytyjä ihmissuhteissa ja meen perse eellä puuhun ja silmät kiinni syvään päähän. Herrakin iski kerralla ku metrinen halko (ei onneksi tai valitettavasti kirjaimellisesti kuitenkaan), enkä vain saanu sitä mielestäni vaikka kuinka yritin omia tunteita kieltää. Onneksi Herran reaktiot tais eeehkä olla ihan yhtä vahvoja...

[NewGirl]

En tiedä onko tämä nettimaailma ja rajattomat kumppanin etsimismahdollisuudet vaikuttaneet ihmisten käytökseen ja ajatuksiin siitä miten on ok kohdella toista. Maailmasta kun löytyy aina mielenkiintoisia ihmisiä ja onko sitä ihan täydellistä välttämättä olemassakaan? Itse haluaisin ajatella, että jos on muutamia kertoja tavattu ja paljon on oltu muutoin yhteydessä, niin olisi ihan toisen kunnioittamista sanoa suoraan kun kiinnostus loppuu, eikä esimerkiksi vaan kadota maan pinnalta täysin yllättäen.

Pelkän viestittelyn laantumisen voin ymmärtää jotenkin paremmin.. Olisi ihana sanoa, että itse olen aina rehellinen, enkä jätä vastaamatta, mutta jotenkin tarkoittamatta sen ihmeempiä viestittely voi lakata. Ehkä pitäisin periaatteenani sitä, että jos tyypin nro löytyy mun luurista niin silloin on oikein toista kohtaan kertoa, jos tilanne muuttuu. Tilanne, jossa jää itse tyhjän päälle, eikä ymmärrä yhtään mitä tapahtui ja missä meni vikaan, on maailman kamalin. Nykyään on kun niin helppoa vaikka painella sitä "estä"-nappia..

Tämän sekavan kirjoitukseni pointti on se, että vaikkei enää kiinnostaisikaan, niin toista tulisi kohdella kunnioittavasti, vaikka se olisikin ikävää. Selitys on kuitenkin aina parempi kuin ei selitystä.

[Louhi]

Edelleen tämä keskustelu painottuu minusta liikaa sille oletukselle, että ihmiset toisiaan kohdatessaan yleisesti tietäisivät, mitä haluavat. Kenties kysymys siitä, mitä ei haluta on helpompi, joten ehkäpä sen suhteen voisi odottaa sitä "Kiitti kaikesta, mut YÖK" -viestiä, mutta harvemmin periaatteessa hyvät tyypit ovat selkeästi "Ei onnistu, ei ikinä!" -tyyppejä, jolloin yhteydenpito saattaa jäädä roikkumaan ilman selkeitä eroonpääsemistoiveita. Kutsun sitä yhteydenpidon epätilaksi: ei pidetä yhteyttä, mutta ei olla nimenomaisesti pitämättäkään yhteyttä. Pitäisikö sellaisetkin tilanteet katkaista jollakin yhteydenpidon epätilaa kuvaavalla viestillä?

[Synti]

Sitten, kun iskee, sen ainakin omalla kohdalla on huomannut helposti. Jos se tunne jää tulematta, olisi hyvä osata siirtyä eteenpäin.

Allekirjoitan täysin! Oon aina ollu kauhea heittäytyjä ihmissuhteissa ja meen perse eellä puuhun ja silmät kiinni syvään päähän. Herrakin iski kerralla ku metrinen halko (ei onneksi tai valitettavasti kirjaimellisesti kuitenkaan), enkä vain saanu sitä mielestäni vaikka kuinka yritin omia tunteita kieltää. Onneksi Herran reaktiot tais eeehkä olla ihan yhtä vahvoja...

Toi kuulostaa ihan multa. Kaikki "potentiaaliset" iskee silleen halolla päähän ja oon ihan että yhyy en oo koskaan ennen tavannu mitään tämmöstä (ja siltä se sillä hetkellä tuntuukin)  ja aina kaikki osoittautuu vaan samanlaisiks urpoiks ja homma ei toimi. Jos seuraavaks antaisin mahdollisuuden IHAN erilaisille miehille, jos semmosen kanssa homma toimis? 

[Tiera]

Toi kuulostaa ihan multa. Kaikki "potentiaaliset" iskee silleen halolla päähän ja oon ihan että yhyy en oo koskaan ennen tavannu mitään tämmöstä (ja siltä se sillä hetkellä tuntuukin)  ja aina kaikki osoittautuu vaan samanlaisiks urpoiks ja homma ei toimi. Jos seuraavaks antaisin mahdollisuuden IHAN erilaisille miehille, jos semmosen kanssa homma toimis? 

No ei nyt vielä! Kyllä se kannattaa tehdä samat virheet tarpeeksi monta kertaa että muistaa sitten vanhempana! 

Perse edellä puuhun kyllä kuulostaa tutulta allekirjoittaneellakin.

[Synti]

Toi kuulostaa ihan multa. Kaikki "potentiaaliset" iskee silleen halolla päähän ja oon ihan että yhyy en oo koskaan ennen tavannu mitään tämmöstä (ja siltä se sillä hetkellä tuntuukin)  ja aina kaikki osoittautuu vaan samanlaisiks urpoiks ja homma ei toimi. Jos seuraavaks antaisin mahdollisuuden IHAN erilaisille miehille, jos semmosen kanssa homma toimis? 

No ei nyt vielä! Kyllä se kannattaa tehdä samat virheet tarpeeksi monta kertaa että muistaa sitten vanhempana! 

Perse edellä puuhun kyllä kuulostaa tutulta allekirjoittaneellakin.

Mä kyllä kuvittelen jo muistavani aika hyvin... 
Pakko kokeilla ääripäätä miehistä, naisiin siirtymistä ei hermot kestäis... 

[Riverlady]

harvemmin periaatteessa hyvät tyypit ovat selkeästi "Ei onnistu, ei ikinä!" -tyyppejä, jolloin yhteydenpito saattaa jäädä roikkumaan ilman selkeitä eroonpääsemistoiveita. Kutsun sitä yhteydenpidon epätilaksi: ei pidetä yhteyttä, mutta ei olla nimenomaisesti pitämättäkään yhteyttä.

Onpa hyvin mietitty, kun mietiskelin samansuuntaisia osaamatta pukea ajatusta sanoiksi 

Kai on niinkin, että treffeille tai sessioon valmistautuessa ihminen vähän tsemppaa ja tsemppi tekee ihmisestä ehkä innostuvaisemman kuin mitä hän useimpina muina aikoina olisi. Joskus treffeillä syttyy hädin tuskin havaittava kipinä ja sitten tulee tunne että tahtoo tavata uudestaankin, koska kipinää ei pidä heittää hukkaan. Tapaamisen ja siihen liittyyvän tsempin sammuttua sammuu kipinäkin ja sitten fiilis on "I'm slightly into you, but not that into you".

[stoge]

Mä en ymmärrä tyyliin sanaakaa mitä tässä koko vitun ketjussa puhutaan. 

 

[Riverlady]

Et vaan oo kattonu tarpeeks Sinkkuelämää.

[Isrika]

Mä en ymmärrä tyyliin sanaakaa mitä tässä koko vitun ketjussa puhutaan. 

 

Sä nyt oot muutenki tollanen poikkeava.

[-katy-]

Tuolla aiemmin viisastelin ystävyydestä ja moni muu on siitä. maininnut. Jatkan siihen, että välillä tullut tunne, kuin olisi vain on/Off tila olemassa. Jos ei kipinöitä ja seksuaalista vetoa tunnukaan, niin sitten se oli siinä. Eikö ihmisiin voi tutustua ystäväpohjilta tai että olisikin mahdollista jäädä hyviksi ystäviksi. Että jos ei seksiä, niin sitten ei yhtään mitään, antaa olla. No kaikilla on  varmaan noi kaverikiintiöt jo täynnä, jos vaikka on viisisataa kaveria feisbuukissa, ymmärtäähän sen silloin (-:

[Normandie]

Jos itse olen kirjoitellut jonkun miehen kanssa ja olen sitten tapaamassa häntä ja ajatellut hänestä Domia itselleni, niin jos se ei sitten oikein ota tuulta alleen, niin en minä oikein osaa ystävyyttä/kaveruutta siinä tilanteessa ajatella. Kaipa siinä päällimmäisenä on turhautunut olo. Ymmärrän tuon Kammiovärinän pointin kyllä