Oletko sinäkin niitä?

[Kolumnisti]

Oletko sinäkin niitä?


Seisoimme makuuhuoneessani ystäväni kanssa ja katsoimme katossani olevaa tukevaa koukkua ketjuineen.  Siihen koukkuun ystäväni kiinnitti ensin huomionsa ja totesi, että tuohonko sitten laitetaan se panokeinu ja naurahti riettaasti päälle. Minä siihen, että en edes omista sellaista ja että nuo ketjut ovat siinä, jotta minut voidaan sitoa niihin ja piiskata. Enpä sitten pääse karkuun, jos sellainen ajatus mieleeni juolahtaisi. On minulla ihan kunnon käsiraudatkin, ei mitään seksikaupan leluja. Niin ja sellaiset nahkaiset ranne- ja nilkkakahleetkin. Jos sitten meinaan metelöidä, niin gägi sitten vain suuhun....Tuossa vaiheessa esitelmääni ymmärsin, että ystäväni oli melkolailla varmasti huomannut eteiseni naulakossa roikkuvan raipan ja härkäruoskankin. Vaikenin ja odotin sitä kysymystä, jonka tiesin kohta kuulevani.

Hiljaisuus.

Ystäväni silmät tuijottivat minua teevadin kokoisina, suunsa avautui pariin kertaan kysyäkseen jotakin. Suu sulkeutui hämmentyneenä ja sitten tokaisi, että oletko sinä sitten niitä . Paino hyvin vahvasti ja varmasti sanalla niitä. Minä tuijottelin takaisin ja mietin, että mitähän tuohon sitten vastaisi.

Kyllä, jos sen tuolla tavalla haluat ilmaista, niin olenhan minä niitä. Ihminen, joka seksuaalisesti nauttii kivusta ja nauttii tullessaan alistetuksi, nöyryytetyksi, käyteyksi. Joka tykkää olla sidottuna, huppu päässä piiskattuna ja pantuna. Joka vihaa seistä kylmässä suihkussa rangaistuksena ja joka toisinaan toimii kuitenkin siten, että sinne suihkuun ihan varmasti viedään.  Jäähylle välillä, rauhoittumaankin. Noissa tilanteissa olen huomannut,  ettei siihen vitutukseen oikeasti  kuole. Olen sellainen ihminen, joka ei löydä normiseksistä mitään sellaista, joka saisi sydämen hakkaamaan, kädet hikoamaan jännityksestä, adrenaliinit kuohahtamaan, endorfiinit syöksähtämään. Normiseksissä en saa rakastamaani, minua syvästi kiihottavaa ja kiehtovaa aivoraiskausta.

Tästä kaikesta meille tuli ystäväni kanssa hyvä keskustelu. Hän vilpittömän uteliaana ja kiinnostuneena, miljoona kysymystä alkuhämmennyksen jälkeen. Kyllä, tykkään pissaleikeistä. Ei, en ole koskaan maistanut kakkaa. Kyllä, myös miespuolisia alistuja on. Kaiken ikäisiä, näköisiä, kokoisia. Juu, on dominoivia naisia siinä missä dominoivia miehiäkin. Ei kaikkia piiskata. Joku tykkää kuristamisleikeistä. Nahkaisia korsetteja, siveysvöitä. Heteroita, homoja, biseksuaaleja. Upeita sidontoja. Verileikkejä, neuloja, viiltämistä. Kaikki eivät tykkää kivusta laisinkaan. Jotkut alistavat lähinnä henkisesti.

Mitä enemmän vastailin ystäväni kysymyksiin, sitä enemmän sain myös itse miettiä koko tämän BDSMn kirjoa ja ymmärsin, että meitä on moneksi. Ihanan moneksi. Ei ole yhtä totuutta, ei yhtä ainoaa tapaa olla oma itsensä.

Paljon puhutaan eri seksuaalivähemmistöistä ja minä koen kuuluvani yhteen vähemmistöön. Olen jollain lailla tuonut esille tätä puolta itsestäni useillekin ystäville ja kavereille tuon ihan ensimmäisen keskusteluni jälkeen. Kysyttäessä vastaan. Netistä voi ja pystyy näistä asioista lukemaan aivan riittämiin, mutta on eri asia keskustella ja kysellä kasvokkain. Jollain lailla koen tekeväni seksuaalivalistusta aikuisille ihmisille. Toivon, että jonakin päivänä on olemassa seksuaalisesti me eikä enää salaperäistä, pelottavaa, omituista ryhmää ne. En suinkaan halua tasapäistää, mutta haluan tasa-arvoistaa. Noissa on vissi ero.

Kuinka paljon koulujen seksuaaliopetuksessa kerrotaan erilaisista seksuaalivähemmistöistä nykyään, niin sitä en tiedä. Sen tiedän, että tärkeää olisi kertoa kaikesta tasapuolisesti, ettei sinne pulpetin taakse jäisi sellaista epävarmaa, nuorta ihmisenalkua nakertelemaan kynsiään ja miettimään ihmeissään, hämmentyneenä miten outo sitä sitten onkaan. Kodilla ja vanhemmilla tässä tietenkin myös oma, tärkeä roolinsa.

Asioiden aukipuhuminen ja jollain lailla arkipäiväistäminen on mielestäni kuitenkin paras tapa tehdä tätäkin seksuaalisuutta tutuksi. Ei fiktiolla, kuten joissakin elokuvissa pikkusievästi saatetaan tehdä ja toisaalta pornoteollisuus antaa omanlaisensa karkean, osin teennäisen tarttumapinnan BDSMään. Todellisten ihmisten kasvoilla, teoilla, tunteilla on merkityksensä, se todellisuus. Kaikki eivät tietenkään halua kertoa ulkopuolisille itsestään eikä kaikkien tarvitsekaan. Seksuaalisuus on kuitenkin kovin intiimiä, ominta ja herkkää aluetta. Tärkeää on se, että jokainen saa olla oman itsensä näköinen ja omalla tavallaan. Jokaisella on oikeus.

Tiedän, että paljon on ihmisiä niissä kaapeissaan vielä ja jotka odottavat ulospääsyä. Keräävät rohkeutta, etsivät tietoa, miettivät että milloin. Siellä kaapissa on toisaalta myös hyvin turvallista olla, vaikka olo siellä ahtaaksi kävisikin.  Silloin voi vielä sanoa kuuluvansa "tavallisiin" eikä niihin. Ei enää täysin  "tavallisissa" eikä vielä niissä. Se matka on joskus pitkä tie kulkea ja siinä kaverina on hyvä olla asiallista seksuaalivalistusta. Sitä toivon omalta osaltani osaavani antaa sellaiselle, joka sitä tarvitsee. Olen itsekin tuon matkan kulkenut ja näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut hyvä, jos olisin oman tutorini, oppaani löytänyt.



Normandie

[Pip]

Hyvä ja ajatuksia avaava kirjoitus. Meitä todellakin on todella erilaisia tyyppejä tässä skenessä, että jos mieltymykset parin kohdalla osuvat 70% yhteen, niin se on jo täydellinen mätsi.

Miten tätä koko skeneä sitten voisi "ulkopuoliselle" ihmettelijälle selventää? Omasta mielestäni yksinkertaistettuna vastaus on konsensuaalisuus.

[Kettu vinossa]

Minäpä en ole "niitä", vaan olen samanlainen kuin kaikki muutkin. Jokainen ihminen kun on tavalla tai toisella perverssi jonkun toisen ihmisen mielestä, ja toisten mielestä taas ihan normaali. 

Ei kaikkia kinkyjä, eikä edes saman suuntauksen edustajia, voi laittaa millään samaan muottiin, "niiksi". Kaikki ovat niin erilaisia fantasioineen, näkökulmineen ja tapoineen sessioida.

Jopa täsmälleen samanlaisia vaniljaseksin harrastajiakin on kamalan vaikea löytää, ja toisen tapa vaniljoida on toisen mielestä pervoa. Ja toisen pervo on toisen vaniljaa.

Kuka lopulta on kinky, ja kuka vanilja?

Mutta kai se on ihmiselle luontaista jakaa kaikki itselle omituinen "niihin", eikä "meihin".

Muistan, kun ekaluokkalaisena kotiini tuli eräs luokkakaveri käymään. Hän katsoi veljeni kasibitti-Nintendoa, ja sanoi "Meidänpä kotona on samanlainen mutta ihan erilainen". Hän tarkoitti Sega Mega Driveä. Silläkin oli ihan hauska pelata. Vasta myöhemmällä iällä tuli jako "meihin" ja "niihin" - väärällä konsolilla pelaajiin.


“We do have a lot in common.
The same air, the same Earth, the same sky.
Maybe if we started looking at
what's the same instead of
always looking at what's different,

...well, who knows?”

― Meowth, Pokémon: The First Movie

[TragedyForYou]

Olen samaa mieltä Ketun kanssa. En koe kuuluvani "niihin". En koe vahvaa yhteenkuuluvuutta muiden pervojen kanssa, jokainen meistä kun on ihan oma yksilönsä halujensa kanssa enkä ole skenestä edes kovin montaa hengenheimolaista saanut.  Aika lailla yksinäistä tai ainakin hyvin privaattia puurtamista tämä oma pervoilu on.
Bileissä olisi silti kiva taas joskus käydä. Vaikka katsomassa "niitä". 
Olen myös sitä mieltä, ettei vaniljojakaan voi niputtaa..on kai sitäkin 100 ja yksi tapaa toteuttaa.

[susa-anniina]

En ole ja olen toisaalta. Kyllä minusta on ollut vapauttavaa löytää ihmisiä jotka ajattelevat näistä asioista samalla lailla. Toisaalta en sitten koe tarpeelliseksi käydä esim bileissä puuhastelemassa julkisesti.

Muutenkin olen ehkä vähän tylsä, mutta en koe olevani mitenkään kaapissa vaikka en ympärilläni oleville ihmisille toitotakaan olevani pervo. Minusta se ruoska eteisen hyllyllä olisi vähän sama kuin jollakin toisella vaikka dildot rivissä hattuhyllyllä. Jotkut asiat eivät vain kuulu minusta muille.

[-katy-]

Itse en koe itseäni pervoksi tai poikkeavaksi, mutta ehkä joku musta niin ajattelee kun olen aika liki aseksuaalia eli en tuo seksuaalisuutta mitenkään esille.. Elän kyllä varmaan huomattavan poikkeavasti ikätovereihini nähden-oli kyseessä sitten vanilija tai kinky tai kuten Kettu v. toteaa edellä, että miten oikeastaan voidaan jaotella ihmiset kaksiin eri nippusiteisiin. Mielestäni se on utopiaa. Kinkyys, onko sitä oikeasti tutkittu niin paljon, että voitaisiin vakuuttaa että on  olemassa täysiä alistuvia  tai dominantteja jne. Ihmiset ovat keksineet vain alkaa käyttää näitä termejä, jotka eivät kai ole mitenkään tieteellisesti todistettu, absoluuttisesti.
Kun ei koe kuuluvansa yhtään mihinkään porukkaan, on pakko miettiä asioita vähän vinolla tavalla
Lisäystä :
Ihmisillä on ihan viralliset ihmisoikeudet, mutta ei se näemmä tarkoita että ne toteutuisi kaikkialla ja kaikkien kohdalla. Yksilö voi tietysti ottaa oikeuden omiin käsiinsä, mutta se on mielestäni mahdotonta esim. Kumppani-asiassa. Ei voi pakottaa ja ottaa väkisin itselleen sitä likipitäen sopivaa kumppania, paitsi jos on joku maagikko, jolle kaikki on mahdollista. Että sopiva puolisko tai neliskö vaan otetaan, koska mulla on oikeus olla onnellinen ja tasapainoinen. En tosin ymmärrä itse, että miten se pariutuminen tapahtuu-että miten riittävän sopivat ihmiset toisilleen löytävät toisensa-ehkä tuon ymmärtäminen vaikeutuu,mitä enemmän ikää tulee lisää ja ei vaan natsaa

Onko yksilö kuitenkin se tärkein, eikä yhteisö. Jos arvostaa itseään yksilönä, arvostaa kai toistakin ihmistä siten. Ettei olekaan jotain harmaata laumaa, joka velloo sinnetänne ja joka kuitenkin päättää raamit ja lokerot, että miten kuuluu olla kenenkin ja jokaiselle määritellään se oma paikka.
 
Some taitaa vaikuttaa ihmisiin vähän kaksisuuntaisesti: kaikilla melkein, tai monilla, on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin, mutta jos se ääni kimpoilee vain bittiavaruudessa ja jossain toiseustodellisuudessa, ihminen vieraantuu netin ulkopuolisesta elämästä, kun ja jos se onkin ihan toisenlainen todellisuus, jossa ei olekaan seikkailevia tarunhohtoisia sankarihahmoja, superorjia tai ultimate-mastereita jne ja kaikki ei menekään kuin strmsöössä tai saduissa.

Mainittakoon nyt vielä sekin,että vierastan nykyisin ajatusta ihmisten käännyttämisestä,kun sitä on ollut ihan liikaa joskus sekä vastaanottajana että antajana . Tää ei ole mulle sellainen "hyvä sanoma" ,jonka opettaja tai opetuslapsi haluaisin olla. Mutta hyväksyn sen, että joillekin se voi olla sitä- tai yritän sietää,paremmin sanottuna 

-pohdiskelua, jota kirjoitus herätti, ei kohdennettu jollekin nimimerkille

[Awkward]

Oli kyllä omia tunteita herättävä kirjoitus.

Muutamia miestuttuja on, joille olen kertonut taipumuksistani ja suhtautumisestani seksiin. Siis niistä, jotka ovat enemmän tai vähemmän jatkuvasti päällä.

Varsinkin silloin tällöin kun duuni antaa periksi ja lähden tuonne radalle. Jos vaikka sattuu, että pääsee lupaavaan juttuyhteyteen jonkun naisen kanssa. Miten kertoa, että tota..."Mulla ei nyt oo varsinaisesti paneminen ensisijaisesti mielessä"

En siis ajattele tätä asiaa kovinkaan globaalisti, vaan ihan oman itseni kannalta. Pelkkä "paneminen" ei vaan enää kiinnosta.

Yksien bilekäyntien perusteella en osaa sanoa juuta tai jaata. Ehkäpä pitäisi yrittää olla aktiivisempi niiden ja miittien suhteen. No nuo mun duuniaikataulut tuntuvat tappavan ne orastavat suhteetkin...

En ole ihan varma tuliko tästä off-topic, mutta jotain avautui

A ex M

[Loc]

Lähinnä virhe tulee siinä kun aloitetaan lapsien opetus seksuaalisuudessa kun muu yleissivistys ei riitä kattavaan tajuamiseen. Seksuaalisuudesta ihan kaikkine osa-alueineen on netin aikakaudella ihan riittävästi tietoa jotta jokainen jota kiinnostaa voi niihin tutustua. Liian harvalla kuitenkaan on älyä esim googlata ensin mitä seksuaalisuuden alue x, y tai z on ennen kuin uteliaisuuttaan kokeilee ja tuurilla pitää tai huonommalla katuu.

Kuitenkin seksuaalisuus on periaatteessa vain kaksiosaista. Lisääntyminen ja nautinnon monet muodot. Lisääntymisestä opettaminen on melko vahvasti perusteltua koska teiniraskaudet tms. Keskinäisestä nautinnosta en ole niinkään varma. Itse lähtisin siitä että kerrotaan nautinnon toteuttamiseen olevan enemmän tapoja kuin mitä mielikuvituskaan voi tuoda esiin. Ja painottaisin ettei ole olemassa periaatteessa väärää tapaa toteuttaa itseään seksuaalisesti niin kauan kun se ei riko toisen oikeushyvää millään tavoin. Toki vielä enemmän nuorisolle, mutta pointti tuontyyppinen mitä hinkataan kunnes menee perille. Mitää varsinaista hyötyä en näe sillä että kerrotaan tässä olevan pekka ja hänen tykkäävän syödä kakkaa koska nautinto.

Mitä omalle kohdalle tulee niin en ole pitkään aikaan löytänyt kategoriaa joka vastaisi minua täydellisesti. Joo, olen mies, dominoiva, hyperseksuaali jne. Kuitenkaan mikään niistä ja ne kaikki yhdessäkään eivät ole se kokonaisuus mitä minä olen. Toisaalta, miksi itsensä tarvitsisi kategorioida mihinkään? Mukava toki samaistua, mutta eikö voi samaistua kaikkiin mihin tuntee kuuluvansa?