Suhteettomuusteoria

[Kolumnisti]

Suhteettomuusteoria

Mitä tulee ihmissuhteisiin, kinkyt ovat havaintojeni mukaan selvästi keskimääräistä kyynisempää sakkia. Jos rakkaus ruma sana monille meistä onkin, niin lekseemi nimeltä parisuhde on jo niin raskaasti kirottu, että toiset leikkaisivat mielihyvin korvansa ennemmin kuin kuulisivat sen liitettävän itseensä. Parisuhde instituutiona nauttii verrattain alhaista arvostusta ja sen paikkaa pitävät erilaiset suhdedynamiikat. Ei ketään edes kiinnosta ketkä täällä ovat yhdessä, täällä puhutaan siitä ketkä ovat nyt tai joskus olleet kenenkin subeja.

Monisuhteisuuden ohella pervoporukoissa harjoitetaankin enemmän myös täydellistä suhteettomuutta, vaikka toki ilmiö vaniljaväenkin keskuudessa näkyy. Orastavat ihmissuhteet annetaan syntyä äpärinä joiden asemaa ei suostuta tunnustamaan, jotkut haluttomuudesta joutua vastuuseen niiden hyvinvoinnista, toiset silkasta menettämisen pelosta. Toimintamalli perustuu suurta suosiota saavuttaneeseen suhteettomuusteoriaan elämän ohjenuorana.

Suhteettomuusteoria on jaettavissa neljään jaloon totuuteen, jotka kuuluvat seuraavalla tavalla:

1. Elämä on kärsimystä.

2. Kärsimyksen aiheuttavat paskaksi menneet ihmissuhteet.

3. Kärsimyksestä voi vapautua lakkaamalla solmimasta vääjäämättä paskaksi meneviä ihmissuhteita.

4. Jollei tämä vielä tepsi tuskaan, yksin kuoleminen taatusti tekee tehtävänsä.

Mainio teoria kerrassaan, sopii sovellettavaksi kuin gägi subin suuhun. Tunteet ovat viheliäisiä pikku nilviäisiä ja rakkaus saattaa marssia tupaan kuin tupaan ovin avaimin, mutta sentään saattaa tervepäinen ihminen kieltäytyä tekemästä sen peijakkaan kanssa kauppaa ja pestautumasta mihinkään hullutuksiin. On vapaus ja oikeus kyllikseen saatuaan todeta, että ehei, täällä ei enää tulijat ja menijät isännöi, täällä on talon tavat. Suulliset ja suuntaa antavat YYA:t nyt vielä menevät, mutta mihinkään parisuhdesopimukseen ei puumerkkiä panna ja se on sillä hyvä.

Teerenpeleihin ryhdyttäessä onkin aivan ensimmäiseksi sovittava siitä, että mitään sopimusta tai suhdetta ei ole, eikä ole tullakseenkaan. Tästä seuraten voi kukin tahollaan tehdä enemmän tai vähemmän ja usein suhteen edetessä enenevissä määrin eksplisiittisesti erikseen sovittuja asioita.

Näkikö joku mistä aukosta itsepetos livahti sisään?

Eittämättä on monia hyviä syitä siihen, miksi parisuhde on niin huonossa huudossa nykyisin. Päättyvät mokomat, ensinnäkin, joka ainut tavalla tai toisella ja useimmat kovin ikävästi. Sitä paitsi sen aikaa kun lystiä sattuu kulloinkin kestämään, riittää myös niskaanhuohottajia joiden mielestä parisuhteen pitäisi olla tavoitteellista ollakseen kannattavaa yritystä ja toimintaa. Etapit on tarkoin normitettu, ja epäonnistuneena voidaan pitää parisuhdetta joka ei etene edes yhteiseen asuntolainaan asti. Ehkä seksuaalivähemmistöstä on sitten helpompi sylkeä tällaisille sosiaalisille systeemeille, jotka suotta supistavat yksilön vapaudentunnetta toimia tismalleen tahtomallaan tavalla.

Eivät kaikki kinkyt kuitenkaan kyynikkoja ole. Kyllä pervoistakin vain pariskuntia löytyy, vaikka vaikuttavatkin olevan huolestuttavan hitaasti uusiutuva luonnonvara. Toisilla taas on parisuhde jo toisaalla ja kinkykumppania kaivataan aivan toisenlaisten tarpeiden tyydyttämiseen. Eikä ylipäätään kaikissa kinkysuhteissa parisuhdepotentiaalia olekaan, yhdessä voidaan toimia muutenkin kuin romanttisesta rakkaudesta. Vakaumuksellinen suhteettomuus on asia aivan erikseen, tietoinen päätös pidättäytyä pariutumisista ja pysyä statukseltaan sinkkuna riippumatta siitä, millaista seuraelämää tulee viettäneeksi. Perustavanlaatuinen periaate, jonka mukaan unelmat ovat klopeille, sadut sinisilmäisille hupakoille ja parisuhde naiiveille pölvästeille jotka eivät suostu hyväksymään totuutta toiselle omistautumisen turhuudesta.

On tietysti totta, ettei yksikään parisuhde ole mitään pysyvää, sen enempää kuin elämässä mikään muukaan. Mutta tarkoittaako silti se, että parisuhde päättyy, todella väistämättä sitä että se oli epäonnistunut viritys ja virhe alun alkaenkin? Totisesti, monen suhteen kohdalla sen päättyminen on yksi parhaista asioista mitä sen aikana tapahtuu, erittäin onnistunut ratkaisu. Ei ehkä kestänyt kunnes kuolo korjaa, mutta kannatti kenties kuitenkin, antoi aikansa sen mitä ottikin.

Ei parisuhde mikään ohituskaista onnelaan ole, mutta tuskinpa sentään tuomittujen tiekään. Seurustellessa on sentään joku, jonka kanssa vartoa ainakin ajoittain onnellisena sen onnettoman lopun koittamista. Joku, joka lupaa olla siinä silloinkin kun asiat uhkaavat mennä päin helvettiä, eikä ole vain jokin tarkemmin määrittelemätön tunne-seksi -asia. Sellaisetkos kun vasta varmuudella paskaksi menevätkin, kun kumpikaan ei ole mukana niin suurilla panoksilla että viitsisi pienimmänkään riskin ilmaantuessa enää pelata.

Elämässä on paljon kärsimystä, ja iso osa siitä on kipua menettämisestä. Jokin kaunis ja tärkeä mikä on alkanut, epäreilusti lakkaa. Ja se sattuu, kuinkas muutenkaan. Se on vain vähän sillä tavalla, ettei yhden eikä kahden eikä sen puoleen useammankaan ihmisen voimin maailmassa aina estetä asioita alkamasta.

Loppua voidaan kyllä jouduttaa. Yksi erinomainen konsti on mitätöidä sitä mitä on ja olla antamatta sille sitä tilaa ja panostusta jota se kaipaisi.



pikkusisko, joka tykkäisi joskus olla jonkun tyttöystävä, aina kunnes kuolema, kyllästyminen tai jokin läpipääsemätön paskamyrsky erottaa.

[Zenith]

Hyvä pikkusisko, taisit juuri pukea sanoiksi sen, mistä hyvin päämäärätietoisesti vaietaan. Kovimmiltakin meistä taitaa puuttua rohkeus. Itsensä voi antaa fyysisesti, mutta auta armias, jos pitäisi mentaalitasolla sitoutua ja antautua. Se on leikin loppu.

Tästä näkökulmasta puheet kokonaisvaltaisesta, henkisellä tasollakin antavasta ja luottoa nauttivasta master/sub-suhteesta ovat enimmäkseen pötyä. Kun kahleet on irti ja leikin jäljet peitetty, astutaan arkeen ja molemmat pärjäilevät, miten parhaansa taitavat. Koittaa ihana vapaus ja vastuuttomuus.

PS. Juttujasi on aina mukava lukea. Kiitos.

[Zina]

Nyt ollaan asian ytimessä. Kiitos.

[heinrich]

Heh.
Tuossapa oiva tarina sateisen pyhäaamun ratoksi
Kokolailla lähellä ydintä juu...

Niinpä se vain menee, että joka kerta kun näppisi poltat olet entistä arempi, varovaisempi ja varsinkin nuukempi avaamaan oikeasti itseäsi.

Siis uskaltamaan.

Varsinkin saman ihmisen kanssa sen "seittemännentoistakerran" vielä yrittämään ja kun luulit jo hellan jäähtyneen niin savu nousee taas. Vieläkö jaksat antaa anteeksi loukkaukset...
Vieläkö jaksat nousta yrittämään...
Vieläkö jaksat rakastaa...

Jos jaksat.
Ei tule sellaista paskamyrskyä tai kyllästymistä.
Jos jaksat...
Se "tiimi" kestää kakkamyrskyt ja kyllästymistä ei tule.
Jos jaksat.
Välittää ja ponnistella.

Se on perkele raakaa työtä välillä!
Saa kyntää ja kuokkia ja kitkeä...

Ja

Jos jaksat.
Saat nauttia ne hedelmätkin.

Yhdessä

[bikantti]

Oonkohan taas sarjassa "typerä sinisilmäinen idealisti", kun olen aatellut, että jos ei pelaa, niin ei voi voittaa  Sama kuin yleensä elämässä, jos et tee virheitä, et luultavasti tee oikein mitään. Mikä voi olla virhe. . .

[PinkCat]

Vakaumuksellinen suhteettomuus on asia aivan erikseen, tietoinen päätös pidättäytyä pariutumisista ja pysyä statukseltaan sinkkuna riippumatta siitä, millaista seuraelämää tulee viettäneeksi. Perustavanlaatuinen periaate, jonka mukaan unelmat ovat klopeille, sadut sinisilmäisille hupakoille ja parisuhde naiiveille pölvästeille jotka eivät suostu hyväksymään totuutta toiselle omistautumisen turhuudesta.

Mä en ymmärrä miksi "vakaumukselllinen suhteettomuus" tarkoittaisi samaa kuin se että pitää unelmia ja satuja huuhaana tms?
Voi sinkullakin olla unelmia. On varmasti tällaisiakin ihmisiä kuin kuvaat, mutta aika kärjistävä malli tuo.
Itse olen ainakin kokenut asiat ennemmin niin, että parisuhteen puuttuminen ei estä minua elämästä elämää täysillä tai nauttimasta siitä täysillä tai haaveilemasta tai unelmoimasta monenlaisista asioista.
Toki olen itsekin huomannut että näissä piireissä kovasti on yleistynyt tuo suhteettomuus- tai monisuhteisuusajattelu ja perinteinen yksiavioinen parisuhde on vähemmistössä. Mutta en oikein osaa ajatella sitä niin että muunlaiset kuin perinteiset kahdenväliset parisuhteet olisivat vähemmän kommittoituneita tai muuten huonompia, jos osapuolet niin vain haluavat. Ja niissä voi olla ja on, kovastikin tunteita mukana.
Sanoo hän joka pyörsi periaatteensa perinteisen parisuhteen takia

[-katy-]

Hyvä aihe ja rohkeaa pohdintaa. Vaan mistä niitä ihmissuhteita vääntäisi.. Toisaalta jos edes yhden ystävän saapi ja kykenee tehdä sen eteen jotain, voi kokea ettei ole täysin kykenemätön epäihminen.
Miten olla, kuin ei olisikaan, suhteessa, jaa-a

[Isrika]

En ole itse monogaaminen, perinteisten parisuhteiden kannattaja. En tosin myöskään kaipaa jokaista mehiläistä kukkaani pölyttämään. Ehkä poly on lähimpänä sitä mikä kuvaa omaa ajatusmaailmaani.
Ja tästä olen saanut kuulla ja kärsiä. Perinteisten parisuhteiden kannattajat tuppaavat kukkahattuilemaan aika paljon tämän asian tiimoilta. Onpa minut ihan suoraan haukuttukin, ei riittänyt enää kukkahattuilu. Kaveriporukkani miesten tyttöystävät eivät minusta pidä, olen uhka heille heidän mielestään. Toinen lukunsa on sitten he, joiden kanssa olen yrittänyt parisuhdetta. Tuon mielipiteeni suhteesta ja haluni suhteen rakenteesta hyvin aikaisessa vaiheessa esille, ettei tulisi pettymyksiä ja aikaa hukattaisi. Kun asioista on keskusteltu, niin ollaan idealla "juu juu, kyllä se käy, tuohan kuulostaa hyvältä". On saatettu esittää tarkentavia kysymyksiä, joihin olen rehellisesti vastannut.
Parilta viimeisimmältä yritykseltä olen sitten kysynyt suhteen yritelmän loppuessa, että miksi hän edes alkoi yrittämään, jos asia ei todellisuudessa ollutkaan ok. Saan siinä osakseni ensin pari kehua ja sitten se vakio: "mä ajattelin, että sä muutut kun tulee tunteet peliin".
Tuon samaisen lauseen olen kuullut kavereiltakin, "et sä sitten muita halua kun rakastut".

En ole tunnekuollut tai kylmä, kiinnyn ihmisiin joiden seurassa viihdyn. Tottakai nämä erot minuakin riipaisevat, mutta tällaisten pettymysten takia olen huomattavasti pidempään varuillani uuden tyypin kanssa. Sen olen kuitenkin jo ehtinyt huomata, että ei ajatukseni ja haluni muutu, vaikka ne tunteet kehittyisivätkin pidemmälle.

Sitä olen tosin itse ihmetellyt, että miksi oikeasti perinteisen parisuhteen kannattaja haluaa lähteä polyn matkaan? Pelkkää itsepetosta tuo ajatusmalli kuitenkin on, että "kyllä se toinen muuttuu". Se on tuhoontuomittu ajatusmalli suhteeseen lähdetteässä, koski se sitten mitä tahansa asiaa.
Miksi se perinteinen tyyppi haluaa altistaa itsensä ehdoin tahdoin polyn (tai mikä tahansa suhde missä on useampia kuvioissa) vaikutusvaltaan?
Jos sen verran tuntee itseään, että tietää haluavansa sen perinteisen parisuhteen, niin pitäisihän silloin sen verran itsesuojeluvaistoa osata käyttää, ettei tunge kuvioon mukaan missä on muitakin. Näin säästää molempien tunteita, ei monisuhteiset ole tunnekuolleita ja epäonnistumiset sattuvat yhtälailla.

No tulipahan avautuminen. Pahoittelen. Haava ehkä vielä vähän ruvella yhden perinteisen parisuhteen kannattajan jäljiltä.

[LegendaM]

ja sitten se vakio: "mä ajattelin, että sä muutut kun tulee tunteet peliin".

Sitä olen tosin itse ihmetellyt, että miksi oikeasti perinteisen parisuhteen kannattaja haluaa lähteä polyn matkaan? Pelkkää itsepetosta tuo ajatusmalli kuitenkin on, että "kyllä se toinen muuttuu". Se on tuhoontuomittu ajatusmalli suhteeseen lähdetteässä, koski se sitten mitä tahansa asiaa.
Miksi se perinteinen tyyppi haluaa altistaa itsensä ehdoin tahdoin polyn (tai mikä tahansa suhde missä on useampia kuvioissa) vaikutusvaltaan?

Koska me kaikki luulemme olevamme jotenkin erityisiä. "MUA se voi rakastaa yksinoikeudella."

[Maaria]

Itse en voi sanoa mistään piireistä mitään, sillä elän vain ihan tavanomaisessa perhe- ja työelämä, sukulaiset ja lähiperheet piireissä, missä elämä koostuu perinteisistä iloista ja haasteista - miten saat palkan riittämään laskuihin ja mistä saisi revittyä parisuhteelle tai ystävyyssuhteille aikaa.

Mutta eikö sinkkuus ole kasvava luonnonilmiö ihan yleisesti? Ihmisten tarve sitoutumiselle ja ydinsolulle "perheelle" on vähentynyt. Elämä tarjoaa niin paljon mahdollisuuksia, että oikeastaan ei jää mistään paitsi eläessään yksin ja taloudellisestikin yksin eläminen on mahdollista. Ehkä asunnon ostaminen yhden ihmisen perustuloilla on haasteellisempaa, jos haluat asunnon kasvukeskusten ytimestä, mutta laitamilla pienet osakkeet ovat yhden ihmisen maksettavissa helpostikin.

Rakkautta saa ja voi antaa ilman parisuhdettakin. Lapsia voi hankkia yksin.

Mitä parisuhde edes tarjoaa sellaista, mitä täyttä elämää elävä ihminen kaipaisi? Sohvalla löllöttäminen ja samasta purnukasta jäätelön syöminen tarkoittaa yleensä elämän lässähtämistä, jos sitten ensimmäisten kuukausien aikana nämä asiat ovatkin herttaisia.

Sitoutuminen pitkään liittoon tuntuu itseisarvolta. Avioeroa mietittäessä vaakakupeissa on toisenlainen, kenties parempi elämä, mutta epäonnistuminen sitoutumisessa ja toisessa kupissa ajatus yhdestä ainoasta elämästä, jonka haluaisi elää onnellisena nyt eikä kuluttaa 10 vuotta kriiseilyyn, jotta vuosien kuluttua voi sanoa suhteen olleen yhtä taistelua, mutta yhdessä ollaan pysytty kaikesta huolimatta.

Onnekseni minulla on puoliso, jonka kanssa jaamme perinteisen elämän sisällön eli tahdon ja halun kasvattaa jälkeläisiä. Peehe-elämä on se mihin olemme halunneet tähdätä ja se riittää meille elämän sisällöksi höystettynä oman itsensä toteuttamisella. Meillä on myös niin hauskaa yhdessä, että yhdessä olo voittaa halun olla pääsääntöisesti itsekseen. On kyllä rakkauttakin vaikka toisille jakaa, mutta oikeasti ajattelen "hauskan ajanvieton ja älyttömän kivan seuralaisen" olevan se kannatteleva voima, mikä meidät mahdollisesti vie vanhuuteen yhdessä.

Ihmiset tuntuvat haluavan parisuhteelta niin tolkuttoman paljon, että ei mikään ihme parisuhteen aiheuttavan kamalia paineita. Ihmiset eivät myös osaa käsitellä minkäänlaisia negatiivisia tunteita. Ne ovat kriisejä ja ne masentaa ssri lääkkeiden verran samantien. On helpompi olla ilman tiiviitä ihmissuhteita, sillä ne väistämättä aiheuttaa päänvaivaa joskus. Somessa ja älylaitteiden välityksellä saa täytettä elämälle, mutta ne reality ihmissuhteen tunnepiikit varsinkin sinne alamäen puolelle ovat minimissä.

Pitkä parisuhde ja lapset ovat taanneet hyvän vanhuuden. Pelko yksinäisestä elämän lopusta kolahtaa moneen. Mutta kun ei tämänkään kanssa ole mitään ongelmaa enää. Some ja internet ylipäätään tarjoaa vanhuksellekin mielenkiintoisen elämän ilman jälkeläisiä. Kuolemankin voi päivittää juuri ennen viimeistä hengenvetoa yhdellä klikkauksella ja jos kerkeää, niin ehtii nähdä sydän hymiöitä ja monta kymmentä tykkäystä.

[Maaria]

Jos ihmisillä olisi hieman tylsempää ja mahdollisuuksia hieman vähemmän täyttää elämän kaikki kellonajat viihdykkeillä, niin jo alkaisi hieman vähempi loistokkaampikin parisuhde tuntua tavoittelemisen arvoiselta. Jos on oikein tylsää, niin yleensä tylsempikin seura kelpaa paremman puutteessa

[Nick]

Hyvää pohdintaa.

Ehkä seksuaalisuuden ja osin sosiaaliset tarpeetkin voidaan kattaa sessioseuralaisten kanssa kinkymaailmassa helpommin kuin vanilijaisessa. Lähteehän suhteet usein seksi edellä ja sen kepeydestä on luultavasti helpompaa puhua pervojen kesken kuin perinteisessä suhdemarkkinassa.

Helppo ja vapaa seksi on siis osin kevyemmin saatavissa ja ehkä jopa rehellisemmällä pelillä.

Toisaalta kynnys parisuhteeseen on iso, onhan helposti odotusarvona että kumppanin tulisi täyttää valtaosa tai kaikki toiveista niin monella elämän osa-alueella. Lopputulemana ideaali jollaista ei todellisessa elämässä ole olemassa tai jos onkin, kilpailu hänestä on määrällisesti runsasta. Netti on myös omiaan luomaan illuusiota tarjonnasta ja omista mahdollisuuksista.

Sitten kun pakkaan sekoitetaan vielä erilaiset elämäntilanteet- ja vaiheet, lapset, lapsettomuudet, koirat kissat ja harrastukset, ruuhkavuodet, elämänarvot jne. niin aina vaikeutuu.

Omalta kohdaltani näyttäisi siltä että haku ns. tositarkoituksella on niin iso karkoite ettei sitä kannata tuoda esille vaikka sellainen taustalla toiveissa olisikin. Toisaalta sessioseuralle tuntuu olevan aika paljon tilausta, kuten myös hyvälle perusseksille vanilijaisten kavereiden suunnalta.

[Isrika]

ja sitten se vakio: "mä ajattelin, että sä muutut kun tulee tunteet peliin".

Sitä olen tosin itse ihmetellyt, että miksi oikeasti perinteisen parisuhteen kannattaja haluaa lähteä polyn matkaan? Pelkkää itsepetosta tuo ajatusmalli kuitenkin on, että "kyllä se toinen muuttuu". Se on tuhoontuomittu ajatusmalli suhteeseen lähdetteässä, koski se sitten mitä tahansa asiaa.
Miksi se perinteinen tyyppi haluaa altistaa itsensä ehdoin tahdoin polyn (tai mikä tahansa suhde missä on useampia kuvioissa) vaikutusvaltaan?

Koska me kaikki luulemme olevamme jotenkin erityisiä. "MUA se voi rakastaa yksinoikeudella."

Eli onko perinteisen parisuhteen kannattajat pahempia itsensä huijaajia?

Lisäys: vai onko mun ajatusmallissa joku "vika", kun en tuollaista osaa ajatella? En itsestäni, enkä muista.

[Suzie]

Ennen auton puskurit oli metallia; jos niihin tuli lommo niin se oikaistiin pajalla, ellei itse osannut. Nykyään puskuri on muovia, se halkeaa osumasta, heitetään roskikseen ja tilalle asennetaan uusi.


Ennen asioita haluttiin huoltaa että ne kestäisivät ja korjata jos ne menivät rikki. Nykyään kaikki on kertakäyttöistä. Ei kannata korjata, kun netistä voi tilata uuden.


Ihmissuhteitakaan ei jakseta hoitaa. Kovaa ajoa ja huonoa huoltoa, kestää sen aikaa kun kestää. Sitten kun tulee särö, ei kiinnosta keskustella. Vanha kumppani heitetään pellolle ja eikun nettiin hakemaan uutta.

[Nuppuorja]

Millähän otoksella kirjoittaja yleistää tämän kaikkiin kinkyihin? Nettifoorumin 50 kovaäänisintä kinkyä? Itse tunnen aika paljon, jopa enemmistönä, pinttyneesti parisuhteessa eläviä kinkyjä.