Vaniljan ja kinkyn parisuhde

[Maaria]

Onko se oikeasti merkityksellistä onko joku parisuhteen alkaessa vanilja tai kinky? Eikö merkityksellisempää ole ylipäätään suhtautuminen seksuaalisuuteen ja elämään yleensä? Mietin vain itseäni esimerkiksi, joka elin täysin tietämättömänä mistään kinkyilyistä päälle 30 v saakka ja seksielämä oli hyviin perinteistä pienillä mausteilla, mutta olin silloin ja olen edelleenkin hyvin avoin ja rohkea keskustelemaan ja pohtimaan seksuaalisuutta minussa sekä yleisellä tasolla. Elin vanilja vanilja suhteessa ja olin tyytymätön kaikkein eniten siihen, ettei seksuaalisuudesta tai seksistä voinut puhua ollenkaan toisen kyvyttömyyden takia - jotkut ihmiset eivät koskaan pohdi mitään hankalampaa ja seksistä puhuminen voi olla tästä ikuisuuteen jo ajatuksena vaivaannuttava saati sitten, että pitäisi mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle käytännön hommissa.

Ei tarvittu kuin ihminen, joka oli valmis viemään minua käytännössä eteenpäin ja joka osasi keskustella seksistä. Voila. Ehdottomat EIt ovat kaikki muuttuneet vuosien varrella "tee minulle mitä haluat".

Jos se parinvalinta osuu ja natsaa riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, niin oletettavaahan on, että yhteinen seksi muuttuu vuosien mittaan. Koska ihminen sekä parisuhde muuttuu sekä syventyy. LÄhtökohta hyvälle suhteelle minusta on se, että ihminen ei pidä kiinni omastaan vaan toisen hyvä on oma hyvä. Jos tällaista piirrettä ei ihmisestä löydy, niin ongelmia todennäköisesti on muillakin osa-alueilla kuin vain seksissä. Ja jos tällainen piirre molemmista löytyy, niin mikään ristiriita ei pitäisi olla esteenä tyydyttävälle elämälle.

Itse myös mietin, että onhan kinky-määritteen sisällä hyvin erilaisia mieltymyksiä. Eihän se kinkyys kerro mitään siitä, että mieltymykset oikeasti kohtaisivat. Itselleni ajankohtainen pohdinta tämä. Jos tekisimme mieheni kanssa sen hauskan bdms testin, niin meidän vastauksemme eivät menisi yhteen niin että täydentäisimme toisiamme. Mieheni tykkää "lääkärileikeistä" (äh ei ehkä niinkään, mutta hänen mieltymyksensä on enemmänkin erilaisten ruumiinosien täyttäminen, venyttäminen, kokeilu, tutkiskelu, visuaalisuus jne) ja ei ole innostunut köysien kanssa leikkijä tai piiskaamisesta. Hän ei myöskään ole D isolla D:llä eli ei pidä kovin olennaisena henkisesti käyttää valtaa. Minä taas nauttisin kaikkein eniten sitomisesta ja häpeän tunteen kanssa leikkimisestä. Ei meidän mieltymykset kohtaa kovinkaan hyvin. Mutta tärkeintä on jotenkin se, että molempien mieltymyksiä kuunnellaan ja molempien haluja toteutetaan. On pakko tehdä kompromisseja ja opetella nauttimaan niistäkin asioista, mistä ei nyt niin heti ensimmäiseksi innostu.

Tarkoitan, että eikö merkityksellimpää ole se, että ihminen tiedostaa seksuaalisuuden erilaiset mahdollisuudet ja on valmis keskustelemaan asiasta. Joku varmaan osaa kuvailla tämän "piirteen" paremmin.

[DarkLady]

Maarian kanssa samaa mieltä. Avainasemassa on nimen omaan keskustelu ja toisen tarpeiden/halujen ymmärtäminen ja niiden hyväksyminen. Täytyy löytyä se halu löytää yhteinen tie mitä kulkea. Kompromisseja täytyy varmasti tehdä suuntaan tai toiseen, mutta aina se ei ole välttämättä huono asia. Loppujen lopuksi, täydellistä parisuhdetta ei olekaan, ellei siitä tee sellaista ja se on yksinomaa ihmisistä itsestään kiinni. Se, mikä toimii yhdellä parilla, tuskin toimii jokaisen parin kohdalla. Onneksi vaihtoehtoja riittää.

Sitä tosin en pidä missään olosuhteissa suotavana, että kumppanin selän takana lähdetään tyydyttämään omia haluja, mikäli kumppanilta ei löydy niiden suhteen vastakaikua. Kyllä asiassa pitää vallita hyväksyvä konsensus silloinkin, kun tyydytystä haetaan toisaalta.

[Dark Foxi]

Vaniljan ja kinkyn parisuhde

Olen tullut kinkykaapista kurkistelemaan maailmaa jo varhaisina teinivuosina,mutta uskalsin tehdä asioille jotain aikuisiässä. Silloinen kumppanini oli täys vanilja,mutta avoimin silmin halusi kokeilla kanssani uusia asioita. Noh ero tuli ja kinkyily minulla jatkui.
Näin 2 vuotta myöhemmin aloimme juttelemaan ja päädyimme takaisin yhteen (viimeksi siis erosimme välimatkan takia).
Olen huomannut ukolla enemmän kiinnostusta bdsm-kulttuuriin ja halua kokeilla.
Kuten ensimmäisellä kerralla olen oppaana. Vaikka itse tykkään hieman kovemmasta kivusta ja vaikka mies ei halua/uskalla satuttaa,niin seksi-elämä voi hyvin ja molemmilla on mukavaa toistensa seurassa.
Pienin askelein johdattelen sitä kinkymaailmaan ja katsotaan mitä hän tuumaa. Onko hänen mielestään kiva juttu vai ei.

Notice: Kun tapasimme "ekaa kertaa" pidemmän tauon jälkeen ja huomasin kämpässä keltaisen ruusun muovikassin,hymyni oli aikas leveä 

[Salvia]

Mielenkiintoinen aihe! Heittelen muutamia melkein-jäsentyneitä ajatuksia ilmaan ei-niin-vakavasti-tai-kaikenkattavasti.

Jännää että asiasta keskustellaan samaan tapaan kuin homo-heteroseksuaalisuudesta yleensä kuulee puhuttavan. Jotkut kuvittelevat että homoudesta voi parantua, samalla tavalla kinkyydestäkin. Kaapista ulos tuleminen. Gaussin käyrän mukaan pystyy arvioimaan itsensä ja toiset välillä vanilja-kinky samaan tapaan kuin hetero-homo.

Tai se että urautunut seksi on aina vaniljaseksiä. Minun korviini usein kinky-seksikin on ihan yhtä urautunutta - tehdään niitä tiettyä muutamaa asiaa, vaihdellen järjestystä, x kertaa kuukaudessa. Erona ehkä se että asioista on ollut pakko puhua avoimemmin sillä muuten ei ole voinut tietää mitkä kinkyyden laajasta maailmasta on just niitä sen kumppanin juttuja, kun taas vaniljassa voi olettaa että kaikki pitävät samoista asioista. Toisaalta eipä sitä keskustelua välttämättä tarvita silloinkaan mikäli halut ovat varsin yhtenevät ja noudattavat stereotypioita rooleista.

Ymmärrän tämän vaikeuden kumppanien löytämisessä parhaiten, jos oma arvomaailma on muuten varsin konservatiivinen ja kaipaa samanlaista ihmistä rinnalleen arjessa, mutta seksuaalisuuden suhteen pitäisi kumppanin silti olla avoin ja kokeilunhaluinen. Kun on helpompaa löytää ihminen joka on liberaali monessa elämän osa-alueessa kuin jossain yhdessä ja tietyssä.

Hämmentää tämä lievä vanilja-vihamielisyys. Tai ehkä vihamielisyys ei ole oikea sana, mutta joka tapauksessa sen alempiarvoiseksi julistaminen. Tämän näkee homopiireissäkin ihan samaan tapaan: heterot on enemmistöä, joten "niistä" puhutaan usein vähän alentuen: ei se ymmärrä kun se on hetero. Jotenkin se että kun itse on löytänyt omat seksuaaliset intressinsä niin ne jotka ei niitä ole löytäneet, joille seksi/seksuaalisuus on vain hyvin pieni osa elämää tai jotka oikeasti pitävät vain ja ainoastaan tavallisesta seksistä ilman lisämausteita vaikuttavat olevan vähemmän kehittyneitä, tuntevat itsensä huonommin kuin kinkyjä taipumuksia omaavat.
ot//:Vähän niinkuin heterotkin on varmaan heteroja sen takia kun ei ne oo mitään muuta kokeneet ja ei tiedä paremmasta (tai lesboihinhan tämä malli sopii melkein parhaiten: kukaan lesboksi itseään tituleeraava ei vaan oo saanut oikealta Mieheltä kunnolla munaa).

Oma henkilökohtainen mielipiteeni aiheesta näin jossain keskikohdilta Gaussin käyrää: Haluan itse kaikilla tavoilla mahdollisimman ennakkoluulottoman kumppanin, joka pitää kaikista mahdollisista uusista asioista tai on ainakin valmis kokeilemaan uusia asioita sen kerran ennen kuin tuomitsee. Kaikilla elämän osa-alueilla. Koen kinkyyteni olevan eniten ennakkoluulottomuutta myös seksissä enkä haluaisi pitkään suhteeseen ihmisen kanssa joka ei ole yhtä tavoin vaihtelunhaluinen. Minulle ei ole oikeastaan merkitystä pitkällä tähtäimellä mitä se vaihtelu on (on toki asioita mistä pidän enemmän ja mistä vähemmän), vaan se monipuolisuus on tärkeintä. Ja joo, musta kinkyn ja vaniljan parisuhde myös seksin osalta voi onnistua ja onnistuukin juurikin sillä keskustelulla. Komppaan myös Maariaa ihan täysillä!

[Martha]

Hienoja kirjoituksia, mm. Shelemenai, Maaria ja kitten toivat esiin samoja juttuja joita itsekin pyörittelen. Toki tietynlainen kriisi tajuta että oma seksuaalisuus on ehkä jotain (vieläkin) monimutkaisempaa kuin on kuvitellut, mutta tavallaan sen alkujärkytyksen jälkeen oli helpotus avata silmät ja tajuta; mä haluan olla vain yhden ihmisen kanssa, ja oli se kuka vaan niin aina on jotain mikä ei natsaa. Tää ihminen joka on ollut rinnalla jo yli vuosikymmenen on tosi monella tapaa tosi ihana. Mun olo on sen kanssa turvallinen, me nauretaan paljon, voin sanoa sille mitä vaan. Sen on vaikea tietysti sulattaa osaa niistä asioista mitä nyt tahdon, mutta me ollaan rakennettu tätä parisuhdetta vuosikaudet, mietitty halutaanko lapsia vai ei, halutaanko omakotitaloa vai ei. Nyt me mietitään haluaako se piiskata mua vai ei. Tää on vaan osa sitä jatkumoa. Seksi on tärkeää, joo, mutta en vaihtaisi tätä suhdetta sellaiseen missä se seksi toimisi mutta muut, ehkä vieläkin tärkeämmät asiat ei.
Kun mä en enää kostu ja sillä ei enää seiso niin viihdytään silti toistemme seurassa.

[Martha]

.

[kupariperhonen]

En aikaisemmin kommentoidessani tuonut esille sitä, että toki myös mun mielestä parisuhteen muut puolet ja tila vaikuttavat siihen, toimiiko kinkyn ja vaniljan seksi. Meilläkin toimi hyvin vielä pari vuotta sitten, kun parisuhteemme oli hieman toisenlainen. Muut turhautumiset ovat todennäköisesti lähteneet kasvattamaan sitä turhautumista makuuhuoneen puolella. Kuitenkin vaikka seksi olisi kuinka kinkya ja tyydyttävää, niin en minäkään haluaisi olla ihmisen kanssa jonka kanssa ei muuten ajatukset kohtaa. Jos kuitenkin olisin sinkku, niin kyllä ne toisen petimieltymykset painaisivat nyt enemmän vaakakupissa kuin aikaisemmin.

Ja joo, musta kinkyn ja vaniljan parisuhde myös seksin osalta voi onnistua ja onnistuukin juurikin sillä keskustelulla. Komppaan myös Maariaa ihan täysillä!

Erinomainen pointti - tosin riippuu ihan pariskunnasta ja henkilöistä itsestään. Meillä esimerkiksi aiheesta on käyty useita keskusteluja tuloksetta - tai jos jotakin on kokeiltu, se on jättänyt epämukavat fiilikset. Niistäkin on keskusteltu. Monesti jutteleminen ratkaisee useita asioita, mutta kaikkea ei silläkään voi pelastaa.

[anniebunny]

hmm.. mistähän tätä lähtisi avaamaan. itselle nämä asiat ovat vielä varsin uusia, pari vuotta meni pureskellessa ja ajatusta sulatellessa, ennenkuin uskalsin itselleni lopulta myöntää mitä olen. senkin jälkeen on ollut paljon kipuiluja aiheesta, on ollut myös niitä aivan uskomattomia kokemuksia. koska oma matka on ollut poukkoileva ja kestänyt noinkin pitkään, en tiedä miten osaisin opastaa toista, aiheesta tietämätöntä. omat tiedot ja mieltymysten hahmottamisen ja muun olen imenyt itseeni erilaisten lähteiden, ihmisten, keskustelujen ja kokemusten kautta ajan kanssa. enkä tiedä ovatko nekään vielä kovin selviä, joku asia mikä oli vielä viime viikolla ehdoton ei, on nyt jo varovainen kyllä.

eniten ei pelota se, entä jos joku on minulle liian rajua vaan se, että entä jos joku mitä haluan on toiselle liian rajua.

[cassandra82]

Koen, että tästä aiheesta on jotenkin vaikea kirjoittaa ilman, että tulisi  yksinkertaistaneeksi asioita liikaa, ehkä siksi, että ihmisten elämäntilanteet ja ihmissuhteet ovat niin erilaisia. Seksuaalisuuden ja seksinkin merkitys on ihmisille niin kovin erilainen. Lähtökohtaisesti parisuhteessa hyvin erilaiset seksuaaliset mieltymykset voivat muuttua ongelmaksi ajan mittaan, ei välttämättä heti, mutta jos mieltymykset eivät kohtaa tarpeeksi tai toinen vain joustaa ja sopeutuu, tyytyy johonkin, minun on vaikea nähdä, ettei tämä pitkällä aikatähtäimellä aiheuttaisi jommassa kummassa tai molemmissa osapuolissa turhautumista tai tyytymättömyyttä. Siitä huolimatta että keskusteluyhteys olisi hyvä. Tai ettei seksuaalisten mieltymysten kohtaamattomuus aiheuttaisi seksuaalista haluttomuutta, tai henkisen ja fyysisen läheisyyden vähenemistä parisuhteessa, varsinkin kun se hyvä ja tyydyttävä seksi on ainakin itselläni suoraan yhteydessä siihen, miten tyydyttäväksi koen parisuhteeni ja kuinka henkisesti läheinen koen olevani kumppanini kanssa. Toki, seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat eivät ole aina yhteydessä vain mieltymysten erilaisuuteen vaan paljon muuhunkin eikä seksuaalisten mieltymysten samankaltaisuus takaa sitä, etteikö seksin puolella voisi tulla myöhemmin ongelmia tai että seksi ei voisi urautua. Ja tässä kohden se avoin ja toimiva keskusteluyhteys on todella tärkeää.

Yritän kuitenkin sanoa, että se, että omista mieltymyksistä puhutaan kumppanin kanssa, ei välttämättä tarkoita sitä, että kumppani ymmärtäisi tai pääsisi sisälle toisen sisäiseen seksuaaliseen maailmaan. Ja tämä ei ole itsestään selvää edes kahden kinkyn välillä, tietenkään. Oman kokemuksen mukaan tunne siitä, että kumpikin on tehnyt sen oivalluksen, että "tämä on se meidän maailma", on vain sanoinkuvaamattoman ihana. Silloin kyse on yhteisestä kokemuksesta, yhteisesti jaetusta maailmasta, ja näen että vaniljan ja kinkyn parisuhteessa tätä voi olla vaikea saavuttaa, ellei kyse ole vain siitä, että toinen ei ole vielä löytänyt noita puolia itsestään. Meilläkin sen maailman löytämiseen meni yli kymmenen vuotta. Kaksi kinkyä eli vaniljasuhteessa keskenään  , kauan, ennen kuin asioita alkoi tapahtua ja palaset loksahdella pikku hiljaa paikoilleen.

Mutta niin, iso kysymys varmasti vaniljan ja kinkyn parisuhteessa on se, että riittääkö tavallisempi, vaniljaisempi seksi kinkylle osapuolelle, pitkässä juoksussa. Koska kysehän on siitä, että toinen ei pääse oikeastaan toteuttamaan omaa seksuaalisuutta suhteessa lainkaan, tai toinen vaniljaisempi osapuoli joutuu tekemään asioita, jotka eivät tunnu hänestä luontevilta ja omilta jutuilta, eikä se niinkään oikein saa olla. Vai pystytäänkö suhteessa sopimaan siitä, että kinky osapuoli voi toteuttaa mieltymyksiään jonkun muun kanssa? Olen toki siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen saanut samassa paketissa sekä ihanan miehen että kinkyn kumppanin, mutta ei tie ole ihan suoraviivainen ollut. Itsestään selvää on, että intiimissä ihmissuhteessa muukin ratkaisee kuin seksuaalinen yhteensopivuus, mutta ei se aivan vähäpätöinen asia sekään ole. Kokemuksesta tiedän, että tarpeeksi pitkään jatkuttuaan seksuaalinen turhautuminen tulee vastaan, jos ei omaa seksuaalisuuttaan koe pääsevänsä toteuttamaan lainkaan, ja sen seuraukset voivat olla arvaamattomat. Monilla (niin vanilja-vanilja, kinky-vanilja kuin kinky-kinky -suhteissa) se tuntuu helposti johtavan joko pettämiseen tai eroon - tai molempiin.




     

[susa-anniina]

jos tuo olisikin noin helppoa, että joko toinen jättää tietyt asiat tekemättä, tai se vanilijaisempi osapuoli tekee asioita, jotka eivät tunnu itsestä hyvälle, ihan vaan miellyttäkseen toista, mutta ikävä kyllä se ei mene noinkaan

Tai varmasti osalla menee, mutta jos esim oma juttu ei ole se kipu, vaan se että toinen nauttii siitä satuttamisesta ja sitä kipua kestää itse enemmän, kuin mitä hyvälle tuntuu ja saa nautintonsa siitä, että on sille toiselle tässä mielessä mieliksi ja antaa toisen satuttaa (järjetöntä tämä,mtta minkäs itsellesi teet) niin vielä järjettömämmäksi homma menee jos ei se toinen edes nauti siitä satuttamisesta vaan satuttaa koska toinen haluaa tulla satutetuksi vaikka eihän tälläisessä tapauksessa se toinen edes sitten halua tulla satutetuksi 

Sitten jää tosiaan vaihtoehdoiksi päättääparisuhde joka olisi muilta osin toimiva ja toivoa löytävänsäsamassa paketissa se pervo (vaikka joku totesikin, ettei kahden kinkynkään mielihalut suinkaan aina ainakaan täysin kohtaa), hakea se tietty asia muualta tai olla ilman.

[Scarlett Delicia]

En tiedä onko tämä oikea alue, ylläpito voinee poistaa jos on väärä alue?

Olen vähän pyörällä päästäni. Olen tavannut miehen kanssa, jonka kanssa kemiat tuntuvat kohtaavan ja pitkästä aikaa tunnen oloni mukavaksi ja näen mahdollisella suhteella ehkä jopa mahdollisuutta - ainoa vain että mies vaikuttaa vaniljalta. Tai ei hän kai täysin vanilja ole, koska on kokeillut sitomisjuttuja aikaisemmin, mutta menee kuitenkin varmaan enemmän vaniljan kuin kinkyn puolelle.

Ennen kaikkea mietin, onko suhteella toivoa jos toinen on kinky ja toinen vanilja? Järjellä ajateltuna ei välttämättä, mutta entäs jos tunteet ovat mukana ja haluaisikin ehkä kuitenkin yrittää suhdetta? Miksi kun kerrankin tapaa jonkun, niin joku oleellinen asia puuttuu

Olen itse ollut saman miehen kanssa kohta 14 vuotta. Hän on siis 100% vanilja ja se on oikeastaan suurin "ongelmakohta" avioliitossamme. Olen itse dom-nainen ja tuossa kun saimme lapset ja niitä kasvateltiin, jäi jollain tasolla "luonnollisesti" tämä oma kinky-puoleni taka-alalle. Nyt kun lapset jo isompia (esikoinen teini-iässä ja nuorempikin jo menossa ensi vuonna eskariin) on tämä oma dominani jälleen herännyt henkiin kun olen päässyt ns. äidin roolista taas "Omaksi itsekseni".

Seksuaalisesti mieheni haluaa aina hallita ja kinky-jutut ei häntä kiinnosta ja olen asiasta aika ahdistunut. Rakastan häntä hyvin paljon puolisonani ja lasteni isänä, mutta onhan se totta että tämä meidän eroavaisuutemme luo särön ainakin omalla kohdallani suhteeseen.

Toivottavasti sinun miehesi on vastaanottavaisempi ja mieleltään avoimempi näiden asioiden suhteen.

Rikkaita ja nautinnollisia hetkiä teille toivottaen.

[Lily]

Aika moni sanoo olevansa valmis ja innostunut ja halukas oppimaan. Hyvin hyvin harvoin siitä mitään tulee.

Tämä BDSM on jotakin sellaista että se joko on sisällä tai sitten se ei ole. Jos toisella on, ja toisella ei, niin tarpeet ei vaan kohtaa. Kaikki yritykset tuntuu päälleliimatulta ja teennäiseltä.

IKRM

tähän yhdyn, mielipiteenä, ja nykyisenä ohjenuorana.. "ennenvanhaan" olin sitä mieltä että rakkaus riittää, ja toimivuus ja sellainen kaikki liibalaaba, Kyynistyttyäni ja enemmän elämää( tuosta mielipiteestä) nähneenä, olenkin todennut että kokonaisuus ratkaisee, ja kokonaisuus= kaikki..Eli kyllä se on hankalaa minusta lähteä puolikkaana ihmisenä rakentamaan suhdetta, jossa oletusarvona on loppuelämän kestävä..

En siis missään nimessä tarkoita ettäkö kaikkien elementtien ollessa läsnä, tämä olisi jotenkin takuuvarmaa..

Todellisuudessa omakohtaisesti olenkin alkanut uskomaan että toimivuus, leikkimielisyys, mieltymykset ja halu näitä kaikkia toteuttaa ja näihin panostaa, olisivatkin rakkautta tärkeämpiä..
Tämä siis omakohtainen mielipide..
Kenenkään muiden ajatusmaailmaa ja kokeilunhalua en moiti enkä tuomitse, mutta varsinaiseen kysymykseen vastaankin: Itse en lähtisi enää koskaan , milloinkaan minkäänlaiseen vanilja säätöön, mun kinkyys on niin iso osa mua, etten yksinkertaisesti enää voi kuvitellakkaan elämää edes tilapäisesti ilman tätä osa-aluetta. jos joku osa-alue täytyisi jättää, niin mieluummin jopa se rakkaus...

[Pulseproto]

.. Yhtyy edellisten mielipiteisiin (lily&IKRM).. ainakin. Sikäli itsellä käynyt kaikissa suhteissani tuuri - aina olen päässyt naistani esineellistämään, sitomaan ja vähintään makkarissa bdsm-leikkejä "alkupaloiksi"toteuttamaan.. vaikkakin lähes aina on vastapuoli ollutkin kaiketi "täysin vanilja"..
Mutta kyllä vaniljan ja kinkyn (minä) suhteet ovat sitten aina kaatuneet siihen että myös oma into panostaa suhteessa on lopulta kaatunut tosiseikkaan -toista ei vain kiinnosta, tai nainen on alkanut alkuinnostuksen jälkeen ottamaan etäisyyttä tietoisesti aiheesta. Pointtina tuossa suhteen toimivuudessa itselleni on - 50% omasta kiksistä kun tulee toisen nautinnosta, ei suhde jossa toinen ainoastaan myötätunnosta toteuttaa toisen tarpeita,lopulta ole itselleni riittävä ts. aito. Ja pahamielikin itselle tulee jos/kun joutuu myöntämään "pakottavansa toista muottiin" josta hän ei nauti. Nuorempana sitä usein sitten elelikin lähes vanillasti sivuuttaen omat tarpeensa toisen hyväksi.
Itse tein päätöksen 2007 - Ei enää koskaan "ei kinkyyn" parisuhteeseen.

[Isrika]

Todellisuudessa omakohtaisesti olenkin alkanut uskomaan että toimivuus, leikkimielisyys, mieltymykset ja halu näitä kaikkia toteuttaa ja näihin panostaa, olisivatkin rakkautta tärkeämpiä..
Tämä siis omakohtainen mielipide..
Kenenkään muiden ajatusmaailmaa ja kokeilunhalua en moiti enkä tuomitse, mutta varsinaiseen kysymykseen vastaankin: Itse en lähtisi enää koskaan , milloinkaan minkäänlaiseen vanilja säätöön, mun kinkyys on niin iso osa mua, etten yksinkertaisesti enää voi kuvitellakkaan elämää edes tilapäisesti ilman tätä osa-aluetta. jos joku osa-alue täytyisi jättää, niin mieluummin jopa se rakkaus...

Komppaan Lilyä kyllä tuossa täysin. Ei sitä enää pysty vaniljasuhteisiin ja vaatii melkoisesti, että edes herää mielenkiinto vaniljamiestä kohtaan. Oma käsitys suhteesta on sen verran "kiero", ettei siihen kuka tahansa pysty tai halua lähteä, vaniljaisen miehen kanssa en usko enää edes sen mahdollisuuteen.
Tämä kinkyys ja sen mukana tuomat asiat ja ihmiset on antaneet ja antavat elämään niin paljon, että ei ole mitään mielenkiintoa palata ajassa taaksepäin. Ja on se niin syvällä minussa, että ei se sieltä minnekkään ole lähdössä.

[Perhonen89]

Todellisuudessa omakohtaisesti olenkin alkanut uskomaan että toimivuus, leikkimielisyys, mieltymykset ja halu näitä kaikkia toteuttaa ja näihin panostaa, olisivatkin rakkautta tärkeämpiä..
Tämä siis omakohtainen mielipide..
Kenenkään muiden ajatusmaailmaa ja kokeilunhalua en moiti enkä tuomitse, mutta varsinaiseen kysymykseen vastaankin: Itse en lähtisi enää koskaan , milloinkaan minkäänlaiseen vanilja säätöön, mun kinkyys on niin iso osa mua, etten yksinkertaisesti enää voi kuvitellakkaan elämää edes tilapäisesti ilman tätä osa-aluetta. jos joku osa-alue täytyisi jättää, niin mieluummin jopa se rakkaus...

Komppaan Lilyä kyllä tuossa täysin. Ei sitä enää pysty vaniljasuhteisiin ja vaatii melkoisesti, että edes herää mielenkiinto vaniljamiestä kohtaan. Oma käsitys suhteesta on sen verran "kiero", ettei siihen kuka tahansa pysty tai halua lähteä, vaniljaisen miehen kanssa en usko enää edes sen mahdollisuuteen.
Tämä kinkyys ja sen mukana tuomat asiat ja ihmiset on antaneet ja antavat elämään niin paljon, että ei ole mitään mielenkiintoa palata ajassa taaksepäin. Ja on se niin syvällä minussa, että ei se sieltä minnekkään ole lähdössä.

Olen kyllä itsekin pohtinut, että nykyään olen jo niin syvällä kinkyyden maailmassa, että saisi tapahtua jotain erittäin radikaalia, että palaisin vaniljaksi. Sitä on kuitenkin tajunnut, ettei ole periaatteessa mitään sellaista asiaa, mitä saisin pelkästään vaniljana ja mitä en saisi kinkynä. Saan ihan yhtälailla kinkynäkin ns tavallista yhdyntää, saan hellyyttä ja läheisyyttä (ja tätä saa jopa ehkä enemmänkin kuin vaniljana), saisin varmasti toimivan parisuheen, kun sellainen vain löytyisi jne. Sitä ei toki koskaan tiedä, jos sattuisin ihastumaan johonkin vaniljamieheen, mutta paluuta vaniljamaailmaan tuskin enää on.