Pettäminen

[PinkCat]

Hän oli itse nimittäin ollut ainakin sadan
miehen kanssa sängyssä ennen minun tapaamistani, ikäänkuin huora joka ei ota palkkiota.

Sori off-topic mutta voi jum***uta mikä kommentti.
Millonhan tämä naisten huorittelu loppuu. Itse kehuu pettäneensä ja panneensa vuosikausia mutta nainen on huora. Käy niin vihaksi.

[Pippi Longstocking]

^^ Off Topic, mutta pakko kompata Pinksua. Huora jakaa maksusta, piste. Maailman vanhin ammatti sitä paitsi. Eikä ole mitenkään oikeesti relevanttia huoritella naista sillä perusteella kuinka montaa on pannut elämänsä aikana. So what? Joku tykkää seksistä ja toiset sanaristikoista.

Ei mulla muuta, jatkakaa.

[Macy]

Hän oli itse nimittäin ollut ainakin sadan
miehen kanssa sängyssä ennen minun tapaamistani, ikäänkuin huora joka ei ota palkkiota.

Sori off-topic mutta voi jum***uta mikä kommentti.
Millonhan tämä naisten huorittelu loppuu. Itse kehuu pettäneensä ja panneensa vuosikausia mutta nainen on huora. Käy niin vihaksi.

Itsekin haistoin vahvan ironian käryn tässä. Naisten pitäisi tulla miesten käyttöön suoraan pakastimesta eikä mitään edellistä elämää saa olla ollut? Hyvää päivää.

[balthazar]

Pettämisasiaan vaikutti melkoisesti myös se että exäni oli aivan umpivanilja, joten minun
täytyi etsiä kaikki kinkyseurani muualta, koska sitä ei häneltä saanut missään muodossa.
Exäni sanoikin että jos menen peuhaamaan muiden naisten kanssa niin siitä vaan,
kunhan hänelle ei tule siitä mitään tietoa. Hän oli itse nimittäin ollut ainakin sadan
miehen kanssa sängyssä ennen minun tapaamistani, ikäänkuin huora joka ei ota palkkiota.
Minä en kutsunut häntä koskaan huoraksi, vaan hän itse vertasi itseään "huoraksi,
joka ei ottanut miehiltä maksua". Vanhastaan sanotaan että "rehellisyys maan perii",
mutta jos mies kertoo paneskelleensa ties kuinka montaa naista, niin täällä baarissakin naiset helposti
nostavat heti näkösuojaksi oma barrikaadinsa, ettei vain heitä voida syyttää mistään vastaavasta
tuhmuudesta, ei ainakaan missään julkisella paikalla. Hyi hyi sentään, millainen gigolomies olenkaan!
Kuitenkaan ei ole kysymys lainkaan mistään syyttelystä, ja jokainen on vastuussa vain omista synneistään.
Sitäpaitsi eihän mitään "eriäviä mielipiteitä" kannata esittääkään, ettei joudu muun puolueen epäsuosioon ja
kenties vaikka erotetuksi joukosta. Toisinajattelijathan on niin usein tuomittu ainaiseen yksinäisyyteen.

Minun mielestäni tuo itsensä huoraksi tituleeraaminen kertoo enemmänkin siitä, miten hän koki suhteensa sinuun, kuin muihin miehiin. Onpa jännä, ettei hän halunnut kanssasi jakaa mitään bdsm-suuntaista, vaikutathan kuitenkin niin mukavalta mieheltä.

Olettaisin tässä olleen perinteisen suomalaisen riemuavioliiton, jossa puolisoihin runkataan (velvollisuusseksi ftw) ja tarpeet tyydytetään muualla, koska järjestely edes jollain tasolla toimii. Tuttu helvetti on monesti turvallisempi, kuin tuntematon taivas. Toivon ainakin, että vaimoasi on joku talutellut aina välillä, että on hänkin saanut haluamansa; niitäkin liittoja kun on joissa nainen oikeasti istuu patakinttaat käsissä kotona, kun mies huitelee reissuillaan. Muistan erinäisenkin kiltin kotirouvan, joka patoutuneen seksuaalisen energian vapauttaessaan muuttuu sellaiseksi syöjättäreksi, että tällainen kiltti maalaispoika on joutunut vähän painimaan saadakseen pideltyä moisen naaraan.

Hankala äkkiseltään kuvitella arkaaisempaa tapaa mitata miestä tai naista, kuin seksikumppanien määrä. Ei minua kiinnosta mitä kumppanini on tehnyt aikaisemmin, tai kenen kanssa. Hyvä että on harjoitellut.

[hohoi]

Onhan valehtelu ja sopimuksen rikkominen vastoin yleistä moraalikoodistoamme - ja jos selkeästi luvatta käy vieraissa, niin tähän kategoriaanhan se helposti sopii.

Mutta mikä pettämisestä tekee sellaisen majesteettirikoksen kuin tässäkin keskustelussa on esille tuotu ja nähtävästi yleisesti nykyään sekä kinky- että vaniljapiireissä ajatellaan? (Jo sanavalinta on varsin värittynyt, mutta käytetään nyt sitä kun se tämän threadin otsikkona on - voisi puhua myös vaikkapa vieraissa käymisestä, parisuhteen ulkopuolisistä suhteista tai salasuhteista.)

Keskustelussa viitattiin, kuinka jossain muualla mielipiteet olivat jakaantuneet parisuhdeväkivallan ja pettämisen tuomittavuuden suhteen niin, että toiset pitivät pettämistä hakkaamista pahempana. Minusta on hämmentävää huomata, että näitä kahta asiaa ylipäätään asetetaan järjestykseen. Jos nyt oletetaan tilanne, jossa parisuhteessa on jonkinlainen tiukka yhteisymmärrys siitä, että muiden kanssa ei harrasteta seksiä, pettäminen on tietenkin tämän sopimuksen rikkomista - kuten vaikka se, että lupaa viettää enemmän aikaa yhdessä mutta ottaakin lisää töitä, tai että lupaa tulla aikaisin kotiin mutta vetääkin hirmuisen allnighterin baarissa ja ilmestyy seuraavana päivänä hyytelönä takaisin. Tai erityisesti: se, että menee naimisiin, mutta haluaakin erota. Tosin näissä(kin) verrokeissa parisuhteen toinen osapuoli kärsii, toisin kuin sellaisessa pettämisessä, joka pysyy salassa.

Jos joku kulttuuriantropologi tarkkailisi seksuaalikulttuuriamme avoimin silmin, ilman ennakko-oletuksia kuin tuntemattoman heimon pariin saapunut tutkimusmatkailija, tämä varmasti panisi ihmetellen merkille, miksi sarjallinen ei-yhteisymmäryksessä tapahtuva polygamia (sarja parisuhteita, joissa toinen osapuoli tulee jätetyksi ja toinen siirtyy aina uuteen suhteeseen) on yhteisössä täysin hyväksyttyä, mutta samanaikainen polygamia (useita seksikumppaneita samanaikaisesti ilman kaikkien keskinäistä yhteisymmärystä) on voimakkaasti tuomittua.

Missä nimenomaan seksistä nimenomaan fyysisenä tekona (yhdynnästähän tässä kai tyypillisesti puhutaan mutta otetaan nyt suuseksit ym. mukaan ettei mene ihan saivarteluksi) on julistettu sellainen sakraali homma, että sitä koskeva petos - puoliso onkin harrastanut sitä myös jonkun muun kanssa - on pahinta, mitä voi tapahtua? Tai milloin? Koen, että tässä ollaan jonkinlaisen uuskonservatismin äärellä, ja arvelen, ettei suhtautuminen seksuaalimoraaliin ole aina ollut näin jyrkkää. Kulttuurisesta asiasta on kysymys, ei luonnolaista.

Jos lukee Kunderaa, Henry Milleria, Henrik Tikkasta, Anais Niniä, aiemmilta vuosikymmeniltä välittyy aika erilainen ihmiskuva mitä parisuhteen luonteeseen tulee. Ja ajatelkaa ranskalaisia! Ranskalaisissa elokuvissa sekä miehet että naiset käyvät sujuvasti virkistäytymässä vieraissa vuoteissa ja toinen osapuoli ottaa asian enintään kohauttamalla olkapäitään ja sytyttämällä savukkeen. Francois Mitterandin hautajaisissa vaimo ja rakastajatar tyttärineen olivat muina naisina vierekkäin. Mutta osaavat saksalaisetkin, Bertold Brecht tuli Suomeen natseja pakoon niin, että mukana oli vaimo, rakastajatar ja sihteeri (jonka kanssa oli kai jotain sutinaa). Ehkä uuskonservatismi parisuhdeasioissa on angloamerikkalaista vaikutusta, manner-Euroopan sivistysmaita kun se ei näyttää haittavaan? Toki tälle esimerkkien listalle soisin enemmän naisia sukupuolten tasa-arvon nimessä - vaikka olihan meillä Suomessa sentään valtakunnan epävirallisena ensimmäisenä naisena Sylvi Kekkosen kuoleman jälkeen Anita Hallama, joka oli tahollaan naimisissa. Ei näistä rouvista ja herroista kukaan kuulunut Facebookin "Polyamoria"-ryhmään, enkä usko että mikään näistä suhteista oli alkanut lupia kyselemällä.

Ehkä oma ymmärtämättömyyteni moralisoinnille on vain perua siitä, että en ole omistushaluinen enkä siksi oikein kykene ihan todella ja täydellä eläytymisellä sympatisoida sitä tässäkin keskustelussa kuvailtua tuskaa, joka puolison vieraissa hyppäämisestä aiheutuu. Siksi yritäin tässä kai horista, ettei kaikkea nyt tarvitse ottaa niin kuolemanvakavasti, parisuhteessakaan.

Paitsi... On ällöttävää, jos ottaa veitseen voita enemmän kuin levittää leivälle, ja sitten pyyhkii sen lopun siitä veitsestä siihen voirasian reunaan! 

[Maaria]

Onhan valehtelu ja sopimuksen rikkominen vastoin yleistä moraalikoodistoamme...
Ehkä oma ymmärtämättömyyteni moralisoinnille on vain perua siitä, että en ole omistushaluinen enkä siksi oikein kykene ihan todella ja täydellä eläytymisellä sympatisoida sitä tässäkin keskustelussa kuvailtua tuskaa, joka puolison vieraissa hyppäämisestä aiheutuu. Siksi yritäin tässä kai horista, ettei kaikkea nyt tarvitse ottaa niin kuolemanvakavasti, parisuhteessakaan.

Miten samaa mieltä olenkaan kanssasi!

Helposti tämä yhteinen näkökulmamme koetaan toisesta leiristä vaatimuksena olla olematta mustasukkainen tai omistushaluinen. Kuin nämä tunteet tai piirteet olisivat vielä kypsymättömän ihmismielen vitsauksia ja tavoitteena olisi kasvaa niistä eroon tavalla tai toisella.

Itse haluan alleviivata, että on luonnollista tuntea mustasukkaisuutta tai haluta omistaa tai tuntea omistavansa. Varmasti jokainen tuntee näitä tunteita jollakin tasolla. Paljon olennaisempia asioita mielestäni on terve itsetunto ja itsensä arvokkaana sekä merkityksellisenä pitäminen ilman riippuuvuutta ympäristöstä ja luottamus toisiin ihmisiin, tärkeimpänä omaan puolisoonsa. Jos kamppailee itselleen riittävyyden ja itsensä hyväksymisen kanssa, ja jos ei parisuhde ei sisällä tietoista sitoutumista ja luottamusta yhteiseen tulevaisuuteen, niin puolison kiinnostus seksuaalisesti toisia ihmisiä kohtaan voi olla musertavaa. Ja se saakin olla sitä.

Mutta kuinka vapauttavaa on todeta, että toisen ihmisen teot eivät ole itseltä pois, luottamus ei ole riippuvainen toisen ihmisen teoista vaan omasta tahdosta luottaa ja että "me" olemme niin merktiyksellistä, että uskallamme myöntää tarvitsevamme elämään paljon muitakin ihmisiä kuin vain toisemme.

Jos ottaa liikaa voita veitseen ja ehtii levittää sitä leivälle, niin sen ylimääräisen voin voi laittaa takaisin rasiaan (siis tietenkin siihen reunaan ensin, mutta siitä sitten se nokare pitää törkkäistä muun voin sekaan), jos siihen ei ole tarttunut leivän muruja tai maksamakkaran jämiä. Eli rasiaan laitettava voi pitää olla tahratonta ja uudelleen käytettävissä ilman secondhand makuja
 

[Isrika]

Itselleni pettäminen on juuri lähinnä tätä yhteisten sopimusten rikkomista ja valehtelua. Mutta onhan se nyt eri asia valehteleeko että "join baarissa vain 2 bisseä", kun todellisuudessa joikin viisi. Vai valehteleeko jostain isommasta jutusta, esim lapsien olemassa olosta.
En näe itseäni yksiavioisena, mutta en ole myöskään siitä kevyimmästä päästä lähtemään jonkun randomin matkaan esim baarista. Parisuhteessa minulle ei ole ongelma, jos kumppani hakee ulkopuolelta jotain sellaista, mitä minä en pysty antamaan. Ja näin toimin myös itse, jos kumppani ei pysty antamaan jotain mitä itse haluan/tarvitsen. Seksi ja seksuaalisuus on kuitenkin sen verran merkittävä ja hauska osa elämää, että siitä pitää voida nauttia. Ja tuollaisesta kuviosta ei tule pettämistä, jos molemmat toimii yhdessä sovittujen "sääntöjen" mukaan.

Kyllä tuollaisessa tilanteessa voi kokea tietenkin mustasukkaisuutta ja omistushalua, ne kuuluvat ihmisen luonteeseen siinä kuin muutkin piirteet. Eri asia on sitten miten nuo tunteet pystyy käsitellä. Tunnen niitä itsekin välillä, mutta ne ovat ohimeneviä hetkiä, aivan kuin joku muu ärsytyksen tunne jostain asiasta.
Ongelman niistä pystyy tehdä minulle valehtelemalla asioista, valheista kun tuppaa jäämään AINA kiinni. Siinä alkaa luottamus karista ja epäilys herätä. Yleensä siinä kohtaa sitten itse häivynkin kuvioista kun luottamus lähtee. Valehtelu ei vain ole itselleni sellainen, mitä hyväksyisin ja saatan kimpaantua kovastikkin. Ehkä olen tämän asian tiimoilta menneisyyteni vanki.

[Linjalla]

Voihan olla että tavanomainen moraalimme periytyy paljolti ajalta pari sukupolvea taaksepäin, jolloin suhteilla  saattoi olla lievää pahoinpitelyä paljon pahempia seurauksia, sellaisia kuin  kuppa tai tippuri (ilman antibioottihoitoja).
   
Tuohan on yksi vanha perustilanne, että tauti tulee itselle, puoliso jää kiinni pettämisestä kun tauti ilmoittaa petetylle että nyt tässä on jotain ollut meneillään, mitä ei ole yhdessä päätetty.

Sekin vielä, että sukupuolisuhteilla on, voi olla, syviä emotionaalisia seurauksia, tyyliin että vieraissa käyneellä puolisolla voi olla outo  poissaoleva mielentila - ja salailu ja kieltäminen tuo umpimielisyyteen  vielä pahan lisän. Kun  ei saa sitä kunnon panoa, kun voimat on käytetty toisaalla. Mustasukkaisuus ja raivo on erittäin luonnollinen ja oikeutettu reaktio tuollaiseen.

Taiteilijoilla on yleensä ollut epäsovinnaisempi moraali - luovuuteen kuuluu sekin, että toteuttaa seksuaalisuutta spontaanisti...se että onko tuon jutun kanssa avoin vai tekopyhä, sillä on merkitystä.
   
Tämä tavanomainen moraali, että koetetaan toteuttaa tiukkaa yksiavioisuutta, ajattelematta, että se on vaikeaa, ja yksi partneri ei välttämättä kaikkiin tarpeisiin pysty vastaamaan, kyllästyminenkin voi olla pitkissä suhteissa ihan normaalia, ja petetään sitten toisaalta salaa, ja sitten erotaan ja koetetaan seuraavan kanssa. Se voi olla tuhoon tuomittu kaava.
      Olisiko  väljempi "yksiavioisuus" tai siis pitkät ihmissuhteet  helpompia jonkinlaisen avomielisyyden ja sivusuhteiden sallimisen kautta, tuo ranskalainen malli siis. Siitä oli jo tuolla ylhäällä puhetta. Voi olla. Sallivaa suhteellisuuden tajua, sitäkö tarvittaisiin.

[Chmlnidae]

Mä nään tän "pettämisen" liittyvän ihmisen perusturvallisuuden tarpeeseen. Siis sen että se on niin tuomittua ja paha. Meillä yhdistyy kovin rankat vaatimukset ydinperheelle. On monogaminen parisuhde jonka varassa tulisi olla sekä emotionaalisten että aineellisten tarpeiden täyttäminen. Siinä kasvatetaan niin lapset kuin hoidetaan aikuisten henkinen ja fyysinen onnellistuttaminen.
Ennen avioliitto oli enemmän yhteiskunnallinen perusyksikkö jolloin ulkopuoliset suhteet (varsinkin miehen) olivat arvollisesti merkityksettömämpiä; ne eivät uhanneet instituutiota joka oli niin naisen kuin lasten turvaksi luotu ja yhteisöllisesti varjeltu. Nyt kun avioliitto perustuu enemmän tunnearvoille niin se myös heiluu helpommin. Siksi moralismi ja uuskonservatismi. Suvulla ja yhteisöllä kun on muutenkin vähemmän turvaa tuovaa merkitystä nykyään; ihmiset ovat individualismissaan yksinäisempiä ja irrallisempia. Puoliso on usein pääasiallinen emotionaalisen turvallisuuden lähde.

Lisäksi kun naiset ovat saavuttaneet taloudellisen itsenäisyyden niin myös naisten tarpeet, tai niiksi länsimaisittain mielletyt tunnetarpeet, ovat nousseet merkityksellisemmiksi. Naiset voivat hakea sitä mitä tarvitsevat toisella tapaa kuin ennen. Miesten paineet ja rooliodotteet muuttuvat tämän myötä myös.

Se sitten miten kukakin arvottaa itse, sukupuoleen katsomatta, tai kuinka haluaa tehdä omat valintansa omien tarpeidensa ja arvojensa pohjalta on aika hankalaa vielä näissä rooliodotteissa mitä meillä täällä lännen ihmemaissa vallitsee.
Sosiaalisina -perusteiltaan sosiaalisina ja yhteisöllisinä- emme voi sooloilla ihan miten vain. Meitä kun ohjaa yhteenkuuluvuuden ja kontaktin sekä hyväksynnän hakeminen lajitovereista.

[Chmlnidae]

Se sitten miksi koemme valehtelemisen pahana liittyy tarpeeseemme aitoihin kontakteihin, yhteyden tarpeeseemme. Jos toinen valehtelee, tai ei ole totta, meille, niin kohtaaminen estyy. Ja kun kohtaaminen estyy niin emme saa vuorovaikutuksen tarvettamme tyydytettyä. Yhteytemme katkeaa.
Ja koska nykyään painopiste on juuri parisuhteella ja sen toimivuudella (ei niinkään taloudellisella ja yhteiskunnallisella tukiyksiköllä joka tuottaa ja sosiaalistaa tulevat kansalaiset), niin vaatimuksemme suhteen pysyvyydelle on todella kova. Mikään ei ole niin vaikeata kuin olla aito ja kohdata niin itsensä kuin toinen ihminen - vapaaehtoisesti - intiimissä suhteessa kaikilla tasoilla.

[hiz]

Tuli mieleeni aihe, joka on nykyään paljon pinnalla. Nimittäin pettäminen. Pettämisestähän puhutaan paljon mediassa ja ilmiönähän se on yleinen - oliko niin, että jopa puolet ihmisistä pettää kumppaniaan?

Mikä oikeastaan ajaa ihmiset pettämään? Yleensähän pettämistä perustellaan sillä, ettei suhteessa ole ollut tarpeeksi seksiä, mutta onko pettäminen kuitenkin lopulta vain seurasta siitä, ettei ongelmista osata puhua ja puhumisen ja tekojen sijaan päädytään pettämään toista? Useinhan pettämistä perustellaan myös sillä, ettemme me ihmiset olisi yksiavoisia, mutta onko tämäkään selitys sille, miksi ihmiset pettävät?

Tuli tämä ketju mieleen kun törmäsin tähän TED Talkiin: "Why Do Happy Couples Cheat?".
http://youtu.be/P2AUat93a8Q

Ideana tässä ensinnäkin, että pettäjä pysyy suhteessaan koska on suurilta osin siihen tyytyväinen. Muutenhan hän eroaisi.

Toinen kiinnostava ajatus tuossa esityksessä on se, että pettäjä harvemmin haluaa pois avioliitostaan/primäärisuhteestaan, hän vaan haluaa pois siitä muotista johon se suhde on hänet lokeroinut. Salasuhde ei siis niinkään ole tarve löytää uusi kumppani, vaan tarve löytää uuden Minän. Tuntea taas elävänsä täysillä. Toteuttaa taas niitä osia Minuudestaan, jolle nykyinen (itse tehty) rakennelma ei enää anna tilaa. Mutta samalla ei halua sitä rikkoakaan.

Luennossa (20min) psykologi antaa myös vinkkejä petetyille. Ja toteaa että yhdessä pysyminen pettämisen jälkeen voi olla haasteellista, koska yleinen asenne pettämistä kohtaan on tuomitsevaa: "jätä se". Hän selittää myös miksi pettäminen tuntuu niin pahalta uhalta (koska se kyseenalaistaa petetyn omakuvaa ja arvoa). Hän kuitenkin myös toteaa, että suurin osa suhteista jossa toinen on jäänyt kiinni pettämisestä, jatkuvat.

Tuossa vaan lyhyesti siitä mitä siinä luennossa on, paljon muutakin halusta, desire vs intimacy jne.

[mooky]

Itselleni pettäminen on juuri lähinnä tätä yhteisten sopimusten rikkomista ja valehtelua. Mutta onhan se nyt eri asia valehteleeko että "join baarissa vain 2 bisseä", kun todellisuudessa joikin viisi. Vai valehteleeko jostain isommasta jutusta, esim lapsien olemassa olosta.
En näe itseäni yksiavioisena, mutta en ole myöskään siitä kevyimmästä päästä lähtemään jonkun randomin matkaan esim baarista. Parisuhteessa minulle ei ole ongelma, jos kumppani hakee ulkopuolelta jotain sellaista, mitä minä en pysty antamaan. Ja näin toimin myös itse, jos kumppani ei pysty antamaan jotain mitä itse haluan/tarvitsen. Seksi ja seksuaalisuus on kuitenkin sen verran merkittävä ja hauska osa elämää, että siitä pitää voida nauttia. Ja tuollaisesta kuviosta ei tule pettämistä, jos molemmat toimii yhdessä sovittujen "sääntöjen" mukaan.

Aamen

Itse olen suoraan sanonut, että jos minä en riitä voi baarista hakea lisää, kunhan vain kertoo suoraan sitten kun en enää kelpaa ollenkaan.
Siihen saakka odotan kotona kiltisti.

[kissa]

Toinen kiinnostava ajatus tuossa esityksessä on se, että pettäjä harvemmin haluaa pois avioliitostaan/primäärisuhteestaan, hän vaan haluaa pois siitä muotista johon se suhde on hänet lokeroinut. Salasuhde ei siis niinkään ole tarve löytää uusi kumppani, vaan tarve löytää uuden Minän. Tuntea taas elävänsä täysillä. Toteuttaa taas niitä osia Minuudestaan, jolle nykyinen (itse tehty) rakennelma ei enää anna tilaa. Mutta samalla ei halua sitä rikkoakaan.

Tän mä allekirjoitan. Mä en parisuhteessani kokenu pettäväni kertaakaan. Kumppani oli toista mieltä, eikä tajunnut mun ajatusta siitä, ettei mun touhuilut muualla ole häneltä pois, vaan ehkä jopa parisuhteen ja Ainoan Oikean Ydinperheen pelastus. Ja koska emme koskaan päässeet yksimielisyyteen asiasta, oli viisainta erota. 

Myönnän myös, että edellämainittu on äärimmäisen itsekästä ja kusipäistä sitä petettyä kohtaan. Siksi ero oli elämäni toiseksi paras päätös. Koska en halunnut sitä tärkeää ihmistä satuttaa yhtään enempää kuin olin jo tavallaan tahtomattani satuttanut.

[Louhi]

Itse luulisin useimpien pettävän siksi, että se lähtökohtaisesti on tosi kivaa. Siis seksi vieraissa, ei pettäminen petoksena. Moraalikysymyksiin en halua ottaa kantaa, liian työlästä.

[Hirvaz]

Jos lähden rakentamaan yhteistä kotia, perhettä, tulevaisuutta toisen ihmisen kanssa, minun pitää voida luottaa häneen kuin peruskallioon, syvemmin kuin itseeni. Siihen väliin ei mahdu valehtelemista eikä selän takana toimimista. Sinänsä on ihan sama kenelle se toinen elimiään levittelee, mutta kumman hän pelastaa palavasta talosta, minut vai hoitonsa? Lisäksi haluan olla tasan tarkkaan varma siitä, että lapset joita hoidan ja kasvatan ominani ovat omiani, minusta siinneitä.

Se että tässä kontekstissa tapahtuvan luottamuksen häikäilemättä pettäminen saattaa johtaa todellisiin primitiivireaktioihin on minusta vallan ymmärrettävää.

Toisen tyyppiset, toisenlaisille perustoille rakentuvat suhteet sitten aivan toinen juttu.


  * )