Seuran löytämisen vaikeus

[nagor]

Sadisti/Dominoiva..Ero varmaankin siinä, kaikki sadistit eivät tunne tarvetta hallita. Haluavat enemmän satuttaa.

Tämä on varmasti ihan totta, mitä LW kirjoittaa. Kyse juuri tavoista ja mieltymyksistä ja siitä, mihin luontaisesti "taipuu". Itselläni ollut suhteet kahden sadistin kanssa ja heillä hyvin vahvoina myös mukana dominoivuus eli juuri tuo hallitsevuus. Ihmiset ovat erilaisia ja terminologia joskus veteen piirrettyä viivaa.

Mielestäni sadismiin kyllä liittyy aina dominointi tavalla tai toisella. Psykologisesti jos nauttii toisen satuttamisesta liittyy siihen lähtökohtaisesti myös alistaminen, satuttaminen on alistamisen ilmentymä. Se voi olla myös nöyryyttämistä. Kiduttaja dominoi kidutettavaa. Tietysti jos asianyhteys irroitetaan ja ajatellaan että sadisti nauttii vain ja ainoastaan toisen kärsimyksestä eikä mitään muuta voisi ehkä kuvitella että kyse ei ole dominoimisesta. Mutta jos siihen liittyy tuntemus siitä että esimerkiksi juuri hän on omalla toiminnallaan aikaansaanut kyseisen kärsimyksen toiselle ja näin tämä on hänen valtansa alla eikä voi asialle mitään vaan joutuu alistumaan tähän, on tällöin kysymys dominoimisesta tuottamalla tuskaa toiselle. Koska kyse on lopulta vallasta. Terminä sadismi on ehkä hieman värittynyt muutenkin, jos miettii termin alkuperää ja minkä mukaan se on nimetty. Ja jos yhtään kyseisen henkilön kirjoja on lukenut niin kyse on valta-asetelmista siinä missä varsinaisesta kivun ja kärsimyksen tuottamisesta. Kannattaa muistaa että suurin osa ihmisistä ei ymmärrä koko konseptia, sadismi on yleisesti käytetty termi puhekielessä ja sillä on tietty vakiintunut merkitys. Itse kuitenkin olen alkanut käyttää itsestäni kuvausta sadisti, sillä mielestäni se on kaikkein rehellisin kuvaus. Muut termit millä ihmiset haluavat määrittää itsensä tuntuvat jotenkin keinotekoisilta ja hieman epämääräisiltä. Ehkä omasta mielestäni ero dominoivan ja sadistin välillä voitaisiin määritellä siten että dominoiva ei välttämättä ole sadistinen, mutta sadisti on mielestäni useimmiten/aina dominoiva johtuen siitä mitä edellä kuvasin. Toinen asia on sitten se että miten dominanssi määritellään ja millaisen muodon se ottaa. Alistamisen ja nöyryyttämisen esimerkiksi (ilman että varsinaisesti satuttaa) voisi katsoa olevan tietty sadismin muoto. Ja lopulta tuotettu kärsimys henkistä. On totta että voi olla yksilöitä jotka vain pitävät siitä että langat ovat tiukasti heidän käsissään eikä muuta, mutta on helppoa kuvitella että henkilö joka haluaa dominoida muita ja nauttii siitä, nauttii myös joukosta sadismin eri ilmenemismuotoja. En usko että tämä vastaa kysymykseen mutta lähinnä korostan sitä että ei pitäisi takertua liikaa näihin termeihin, ymmärrettävää että ihmiset haluavat määritellä itsensä ja muut, mutta lopulta määritelmät ovat epämääräisiä.

Lisäisin vielä sen että uskoisin että ihmisten on helpompi identifioida itsensä joksikin muuksi kuin sadistiksi, sillä kyseisellä termillä on hieman negatiivinen sävy verrattuna näihin muihin.

[Hepa]

Virtuaalisesti tapahtuva seuranhaku ei vain toimi nykyisillä asenteilla.

Etsiessämme seuraa sähköisistä kanavista peilaamme potentiaalista kumppaniehdokasta toivelistaamme vasten. Jokainen särö mielikuvassamme on syy hylätä toinen. Kuva on huono, ei kiitos. Vastapuoli ei osannut kirjoittaa sitä mitä odotin - ei siis osannut lukea ajatuksiani, ei kiitos. En ihastunut kirjoitukseen, ei kiitos. Kaikki tunnistavat varmasti edelliset ajatukset ja niitä on kilokaupalla lisää. Vaatimuksia luonnollisesti saa olla. Harva parikymppinen nainen haluaa loppujen lopuksi oikeasti isänsä ikäistä seuraa. Jos olen elämäni kunnossa oleva fitness-typy, tuskin tulisin toimeen itseään sohvalla lihottavan miehen kanssa. Toisaalta, kaikilla meillä on fetissimme. Ehkä joku supersporttinen mallineito haluaa litistyä paskalta haisevan norsun alle. Vastaavasti hyvin menestynyt ja komea mies voi nauttia alkoholisoituneen ja hampaat menettäneen rusinan panemisesta. Olihan sillä kuitenkin ne nuoruuden kuvat ihan kivoja sillä saitilla.

Ne miehet, jotka ovat harrastaneet nettitreffailua tietävät todennäköisesti miltä tuntuu tulla torjutuksi yhden viestin ja parin kuvan perusteella. Useimmiten saatu vastaus on pelkkää tuulen huminaa. Silloin, kun vastaus saapuu, se on aivan liian usein lyhyt ja ytimekäs tyrmäys ”Sori, mut et oo yhtään mun tyylinen”. Viimeisen on kirjoittanut todennäköisesti ihminen, joka haluaa vastata kohteliaasti ajattelematta pätkääkään miltä vastapuolesta tuntuu tulla tyrmätyksi parin kuvan ja yhden viestin takia. Houkutus vastata kirjoittajalle, että ”Haista sä ämmä paska” tai ”tapa ittes lehmä” tai jotain yhtä runollista on suuri. Mikä sai moisen angstin purskahtamaan sisältäni kuin tulehtuneen finnin selästäni? Räjähdin, koska persoonani tyrmättiin ilman tutustumista. Räjähdin, koska olin odottanut dialogin alkua enkä loppua. Nettitreffailu on miehille erityisen julmaa. Naiset huutavat huomiota ja vaativat, että miesten tulee panostaa viesteihin. Miehet lähettävät satoja viestejä eri naisille saamatta edes yhteen kymmenestä vastausta. Vielä harvempi viesti johtaa tapaamiseen. Vittu, Mika Waltarikaan ei ole ollut yhtä tuottelias ja luova uransa aikana kuin mitä keskiverto nettitreffaaja mieheltä odotetaan, ainakin jos yhdistetään naisten vaatimukset persoonallisuudesta ja yksilöllisyydestä sekä miesten tarvittu panostus. Komealla naisia viehättävällä olemuksella ja hyvillä kirjoitustaidoilla pärjää luonnollisesti paremmin.

Nettideittailussa pelataan pitkälti mielikuvilla. Kun toisesta tietää vain sen, mitä hän itse itsestään haluaa kertoa, on luotettava vaikutelmaan ja viboihin. Vibat voivat toki mennä vikaan, koska kuten todettu, kaikki eivät ole verbaalisesti yhtä lahjakkaita. Karua, mutta totta: netissä hyvä tyyppi saattaa mennä ohi vain siksi, ettei hän loista kirjallisella ulosannillaan tai saa potentiaalia profiiliinsa. Pakko myöntää, että ainakaan itseäni "moi, olen master kokemusta löytyy onks sulla skypeä voin kertoa lisää itsestäni" -viestit eivät vakuuta. Enkä vaadi Waltarin tasoista runoilua, vaan pilkahdusta tunneälystä - jonkinlaista viitettä siitä, että toisella leikkaa.

Kyse ei siis missään nimessä ole pelkästään kirjoitustaidosta, eihän sillä ole juuri merkitystä tosielämässäkään noin niin kuin parisuhdetta ajatellen. Harva pari kommunikoi arjessa keskenään pääasiassa kirjoittamalla (kenties joissakin tapauksissa poikkeuksena etäsuhteet). Sitä paitsi monella lienee kokemusta siitä, että netissä juttu on loistanut, mutta kasvotusten ei ole ollut minkäänlaista kemiaa. Hyvä kirjallinen ilmaisu ei ole tae mistään.

Pitäisikö sitten varmuuden vuoksi antaa mahdollisuus jokaiselle? Ei kai. Sen sijaan korostaisin hyvää itsensä tuntemusta. On jo paljon, jos pääpiirteittäin tietää, mitä kaipaa, mistä pitää ja mistä ainakaan ei voi tinkiä. Ymmärrän, että avausviestin jälkeen saatu "Sori, mutta et taida olla aivan minun tyyliseni" -vastaus harmittaa, mutta ei se välttämättä kerro vastapuolen epärealistisista odotuksista tai tarpeesta torjua toinen pienimmälläkin verukkeella.

Myös hyvästä ihmistuntemuksesta on varmasti apua nettideittailussa. Se voi auttaa näkemään jopa sen vajavaisen profiilin tai ilmaisun taakse, mutta vain siinä tapauksessa, että toisen kirjoituksissa, kuvissa tai missä tahansa on edes jotain, mihin tarttua. Tällaiset foorumikirjoittelutkin voitaneen nähdä eräänlaisena itsensä brändäämisenä.

[nagor]

Virtuaalisesti tapahtuva seuranhaku ei vain toimi nykyisillä asenteilla.

Etsiessämme seuraa sähköisistä kanavista peilaamme potentiaalista kumppaniehdokasta toivelistaamme vasten. Jokainen särö mielikuvassamme on syy hylätä toinen. Kuva on huono, ei kiitos. Vastapuoli ei osannut kirjoittaa sitä mitä odotin - ei siis osannut lukea ajatuksiani, ei kiitos. En ihastunut kirjoitukseen, ei kiitos. Kaikki tunnistavat varmasti edelliset ajatukset ja niitä on kilokaupalla lisää. Vaatimuksia luonnollisesti saa olla. Harva parikymppinen nainen haluaa loppujen lopuksi oikeasti isänsä ikäistä seuraa. Jos olen elämäni kunnossa oleva fitness-typy, tuskin tulisin toimeen itseään sohvalla lihottavan miehen kanssa. Toisaalta, kaikilla meillä on fetissimme. Ehkä joku supersporttinen mallineito haluaa litistyä paskalta haisevan norsun alle. Vastaavasti hyvin menestynyt ja komea mies voi nauttia alkoholisoituneen ja hampaat menettäneen rusinan panemisesta. Olihan sillä kuitenkin ne nuoruuden kuvat ihan kivoja sillä saitilla.

Ne miehet, jotka ovat harrastaneet nettitreffailua tietävät todennäköisesti miltä tuntuu tulla torjutuksi yhden viestin ja parin kuvan perusteella. Useimmiten saatu vastaus on pelkkää tuulen huminaa. Silloin, kun vastaus saapuu, se on aivan liian usein lyhyt ja ytimekäs tyrmäys ”Sori, mut et oo yhtään mun tyylinen”. Viimeisen on kirjoittanut todennäköisesti ihminen, joka haluaa vastata kohteliaasti ajattelematta pätkääkään miltä vastapuolesta tuntuu tulla tyrmätyksi parin kuvan ja yhden viestin takia. Houkutus vastata kirjoittajalle, että ”Haista sä ämmä paska” tai ”tapa ittes lehmä” tai jotain yhtä runollista on suuri. Mikä sai moisen angstin purskahtamaan sisältäni kuin tulehtuneen finnin selästäni? Räjähdin, koska persoonani tyrmättiin ilman tutustumista. Räjähdin, koska olin odottanut dialogin alkua enkä loppua. Nettitreffailu on miehille erityisen julmaa. Naiset huutavat huomiota ja vaativat, että miesten tulee panostaa viesteihin. Miehet lähettävät satoja viestejä eri naisille saamatta edes yhteen kymmenestä vastausta. Vielä harvempi viesti johtaa tapaamiseen. Vittu, Mika Waltarikaan ei ole ollut yhtä tuottelias ja luova uransa aikana kuin mitä keskiverto nettitreffaaja mieheltä odotetaan, ainakin jos yhdistetään naisten vaatimukset persoonallisuudesta ja yksilöllisyydestä sekä miesten tarvittu panostus. Komealla naisia viehättävällä olemuksella ja hyvillä kirjoitustaidoilla pärjää luonnollisesti paremmin.

Nettideittailussa pelataan pitkälti mielikuvilla. Kun toisesta tietää vain sen, mitä hän itse itsestään haluaa kertoa, on luotettava vaikutelmaan ja viboihin. Vibat voivat toki mennä vikaan, koska kuten todettu, kaikki eivät ole verbaalisesti yhtä lahjakkaita. Karua, mutta totta: netissä hyvä tyyppi saattaa mennä ohi vain siksi, ettei hän loista kirjallisella ulosannillaan tai saa potentiaalia profiiliinsa. Pakko myöntää, että ainakaan itseäni "moi, olen master kokemusta löytyy onks sulla skypeä voin kertoa lisää itsestäni" -viestit eivät vakuuta. Enkä vaadi Waltarin tasoista runoilua, vaan pilkahdusta tunneälystä - jonkinlaista viitettä siitä, että toisella leikkaa.

Kyse ei siis missään nimessä ole pelkästään kirjoitustaidosta, eihän sillä ole juuri merkitystä tosielämässäkään noin niin kuin parisuhdetta ajatellen. Harva pari kommunikoi arjessa keskenään pääasiassa kirjoittamalla (kenties joissakin tapauksissa poikkeuksena etäsuhteet). Sitä paitsi monella lienee kokemusta siitä, että netissä juttu on loistanut, mutta kasvotusten ei ole ollut minkäänlaista kemiaa. Hyvä kirjallinen ilmaisu ei ole tae mistään.

Pitäisikö sitten varmuuden vuoksi antaa mahdollisuus jokaiselle? Ei kai. Sen sijaan korostaisin hyvää itsensä tuntemusta. On jo paljon, jos pääpiirteittäin tietää, mitä kaipaa, mistä pitää ja mistä ainakaan ei voi tinkiä. Ymmärrän, että avausviestin jälkeen saatu "Sori, mutta et taida olla aivan minun tyyliseni" -vastaus harmittaa, mutta ei se välttämättä kerro vastapuolen epärealistisista odotuksista tai tarpeesta torjua toinen pienimmälläkin verukkeella.

Myös hyvästä ihmistuntemuksesta on varmasti apua nettideittailussa. Se voi auttaa näkemään jopa sen vajavaisen profiilin tai ilmaisun taakse, mutta vain siinä tapauksessa, että toisen kirjoituksissa, kuvissa tai missä tahansa on edes jotain, mihin tarttua. Tällaiset foorumikirjoittelutkin voitaneen nähdä eräänlaisena itsensä brändäämisenä.

Kommunikaatio ei ole todellakaan helppoa. Ei kirjallinen eikä suullinen. Usein joutuu tilanteeseen missä toinen ei vain ymmärrä toista eikä se varsinaisesti johdu mistään kirjoitusasusta tai puhetaidon puutteesta, edes sosiaalisesta älykkyydestä. Vaan yksinkertaisesti siitä että ihmiset voivat olla hyvinkin eri tasolla ja sen pienimmän yhteisen tekijän löytäminen on todella vaikeaa. Johtopäätöksenä on tietysti se että kemiat eivät kohtaa, kyse on mielestäni kuitenkin muusta kuin kemioista. Kyse on siitä että odotusarvot ovat väärät, ihmiset kuvittelevat että toisen voi ymmärtää täysin muutaman tapaamisen perusteella ja tässä yksinkertaisuus on valttia. Mitä enemmän työtä se vaatii että oppii tuntemaan toista, sen todennäköisemmin helpompi ratkaisu on houkuttelevampi tässä hektisessä maailmassa missä aika on rahaa ja tulokset pitää saada heti. Kärsivällisyys on nykyään uupuva hyve (itse syyllistyn myös). Johtopäätökset ovatkin usein vääriä. Ihmiset ovat hieman ylimielisiä tässä, jokainen on asiantuntija, jokainen on ihmistuntija joka osaa kädenkäänteessä tulkita jokaisen pienimmänkin nyanssin toisen käytöksestä/ilmaisusta. Ja mikäli ei osaa, on helpompiakin vaihtoehtoja. Tietenkin lopulta se on valheellista, lisää mielikuvia: toinen on sitä ja tätä täten hän kuuluu lokeroon x. Vaikeasti lokeroitavissa oleva on mielenkiintoinen, mutta liikaa aikaavievä, liian hankala. Ongelman keskiössä ovat tietysti oma näköalattomuus ja kokemuksen puute ajankäytön ja kärsivällisyyden ohella. Tiedämme kaiken vaan emme tiedä mitään. Oletukset ja yleistykset ovat vakiintuneita toimintatapoihimme, niiden avulla selviämme arjesta ja ymmärrämme ympäröivää maailmaa nopeasti ja tehokkaasti. Mutta oi ja voi samalla olemme sokeampia kuin koskaan, haluamatta olla naiiveja tulemme kyynisiksi. Oli esimerkiksi mielenkiintoista havaita miten itse kirjoittamani runo oletettiin useiden ihmisten toimesta automaattisesti netistä copy-pastetuksi ja yllätys oli suuri kun kerroin kirjoittaneeni sen itse, lisäksi se herätti hämmennystä. Ihmisten mielikuvat perustuvat stereotypioihin ja ovat usein virheellisiä, silti ne luovat turvallisuudentunnetta koska koemme osaavamme suhtautua asioihin niiden kautta paremmin.

[Mini-piip]

Ottamatta kantaa markkina-arvoteorioihin tai vastaaviin, niin mielenkiintoista on, että miksi miehet ruikuttaa saamattomuudesta (parisuhde tai perä... ihan sama) jatkuvasti? Miehet siis voivat pahoin asian takia.

Niin monet naisetkin ruikuttaa? Jostain syystä vaikuttaa siltä että monille miehille lyhyiden seksisuhteiden solmiminen on paljon mielekkäämpää kuin naisille. Tämä on varmasti ongelma. Mutta ei niitä parisuhteita kaikille naisillekaan löydy, mistä syystä kokevat yksinäisyyttä ja surua. En tiedä muuta ratkaisua kuin enemmän itsensä likoon panemista ja haun laajentamista.

Sä ihan oikeasti viittaat markkinarvoteoriaan? Öh järkevää. Et siis usko että vaikka hirvein ajateltavissa oleva muidu saisikin niitä treffipyyntöjä tuhansittain niin hän "palaisi todellisuuteen" välittömästi tavattuaan tyypit livenä? Ihmeellistä horinaa

Nyt on hiukan vaikea saada ajatuksestasi kiinni.

Puhuin siitä että vaikka joku nainen netissä ylimielisesti heruttaisikin ja hylkäisi useimmat potentiaaliset ehdokkaat suurien luulojen takia, niin entä sitten? Tämän naisen "markkinaarvo" on kohdallaan mikäli hän tuolla taktiikalla todellakin löytää itselleen upean kumppanin. Luultavasti käy kuitenkin niin että nainen ei koskaan pääse seurusteluvaiheeseen asti koska livenä tavatut treffikumppanit huomaavat että tyyppi täysi idiootti? Jolloin nainen joutuu palaamaan takaisin maan pinnalle tai olemaan yksin.

On sinulla kyllä pointti, mutta itse pääasiassa tinderiä käyttäneenä voin sanoa että kyllä niitä deittejä tulee yllin kyllin välillä liikaakin. Naisten asenne on vain huvittava. Minulle on treffeillä kerrottu suoraan esim. kuinka paljon kyseinen tyttö saa viestejä ja "miehillä tilanne vissiin eri", totuus on että kyllä välillä ollut vaikeuksia fokusoida. Ja tarkoituksenani ei ole tässä kerskailla asialla vaan todeta että naiset elävät tässä kyllä harhassa jos kuvittelevat että miehenä ollaan täysin heidän armoillaan.

Kyllä. Osa naisista elää harhassa (niinkuin osa miehistäkin) mutta ketä se haittaa? Oma elämänsä siinä kärsii, ei sun tai mun (?)

Se miten paljon kuvat kertovat totuudesta on suhteellisen irrelevanttia, suurin osa ei kyllä oman kokemukseni perusteella luota kuviin kovinkaan paljon vaan tekevät oletuksia niiden ohi (naiset ite kusettaa minkä ehtii, vanhoja kuvia, kuvakulmia jotka kätkevät lihavuuden jne).

En ehkä nyt täysin saanut ajatuksestasi kiinni mutta joo, toi on ongelma monen kanssa. Yritetään olla jotain muuta kuin on. Sinällään koska kyseessä on "mainos" itsestään niin näen hyvin että haluaa ottaa imartelevan kuvan itsestään jossa on ainakin peseytynyt ja pukeutunut nätisti, mutta en kyllä tajua niitä miehiä tai naisia jotka todellakin laittavat kymmeniä vuosia vanhan kuvan profiiliksi... Kyllähän totuus selviää viimeistään kasvokkain? Jos vatsaa on paljon niin ei siihen tarvitse fokusoida kuvassa mutta ei myöskään kannata ehkä laittaa 5v vanhaa kuvaa profiiliin omista (tai lainatuista) vatsalihaksista...

Mun ongelma oli lähinnä se että kun olet käyttänyt söpöä koirakuvaa ja jauhanut peruspaskaa, käynyt deitillä ja yrittänyt kertoa itsestäsi kaiken sen oleellisen paitsi ehkä sen miks me tällä foorumilla ollaan ja kelannut että kaiken sen naisten 50 shades of gray -jauhannan jälkeen ehkä tässä on henkilö joka on aiheesta tosissaan kiinnostunut. Niin se illuusio katoaa hyvin pian. Sun ei kuulunukkaan tietää aiheesta niin paljon, naisen piti ehkä vähän kuin antaa sulle käteen ne välineet mitä haluavat sun käyttävän ja toteuttavan fantasiansa omilla ehdoillaan. Mies on vain työkalu, väline joita löytää netistä yllinkyllin lisää

Mutta välillä tilanteet on tosi huvittavia kyllä. Eräs tyttö ahdistui kirjahyllystäni (paljon kirjoja), sai kuulemma hänet tuntemaan itsensä tyhmäksi. Ja minusta hän ei edes ollut tyhmimmästä päästä. Netti on täynnä todella yksinkertaisia ja tavallisia naisia jotka kuvittelevat vaikka mitä itsestään. Valitettavasti epäsuhta on silti heidän puolellaan

Tohon vielä nyt lisäys että kyllä niitä typeriä miesdeittejä löytyy ihan samalla lailla. Kokemuksen perusteella lähes kaikki ovat varattuja vaikka muuta kertovat ja hakevat seksiseuraa. Lähes jokainen valehtelee ikänsä 5-10v nuoremmaksi. Ahkera deittaajakaverini on jo jossain määrin luovuttamassa kun tähän mennessä kaikki lupaavat tyypit ovat osoittautuneet olevan jossain seuraavista kategorioista = alkoholisoitunut; varattu; lapsekas vaikka väitti muuta; etsii vain seksiseuraa.

Joten ei naisillakaan kovin helppoa ole tuolla netissä

nagor on kyllä jäljillä.

Tosin toi koirakortti on deittimarkkinoiden natsikortti. Tinderissä aikanaan harmittelin sitä turhaa ajankulua kun nainen ei voinut suoraan laittaa ekaan kuvaan sitä koiraansa. Säästäisi paljon aikaa. Koirat ovat eläiminä pääsääntöisesti jees mutta se vaikutus minkä ne aiheuttavat emäntäänsä ajaa vääjäämättä parisuhdetta etsivän henkilön ulos. Ainakin jos D henkisestä ihmisestä on kyse - yksikään tuntemistani ei halua olla arvoasteikossa koiran alapuolella.

Öh mitä ihmettä? Kuka nainen haluaisi profiloitua koiransa kautta? Ymmärrän että koirasta voisi mainita jossain vaiheessa mutta harva nyt haluaa antaa itsestään kuvan ensisijaisesti koiraihmisenä jos niitä kiinnostuksen kohteita on muitakin.

Sä ihan oikeasti viittaat markkinarvoteoriaan? Öh järkevää. Et siis usko että vaikka hirvein ajateltavissa oleva muidu saisikin niitä treffipyyntöjä tuhansittain niin hän "palaisi todellisuuteen" välittömästi tavattuaan tyypit livenä?

Ei ne ilmeisesti palaa, koska netissä niillä on edelleen mahdollisuus tyydyttää huomionkipeys-addiktiotaan saamalla paljon viestejä miehiltä ja pyörittämällä virtuaalihaaremia.

Totuushan on kuitenkin se, että jos on viiskymppinen sata kiloa ylipainoinen eikä ole tippaakaan huolehtinut itsestään elämänsä aikana, niin on melko lailla turhaa haaveilla parikymppisestä bodaripoikaystävästä IRL, virtuaalisesti se kuitenkin onnistuu, ja aina löytyy uusia jotka on vähän aikaa pyöritettävissä netissä, koska seuran etsijöitä on paljon liikkeellä.

Pointtina tuossa oli kaiketi, että ruman ja paksun naisen markkina-arvo on tosi korkealla virtuaalisesti, IRL se on edelleen samalla tasolla kuin ennen nettiä.

IKRM

Edelleen ihmettelen sitä että ketä kiinnostaa? Jos joku haluaa netissä vongata toista niin onko se sulta pois? Se että naiselle tai miehelle on kusi kilahtanut hattuun niin itsehän se siinä kärsii Mua ei henkilökohtaisesti haittaa yhtään jonkun huomionkipeys niin kauan kun en oo sen henkilön kanssa tekemisissä. Ihan sama, hei

Toi on kyllä aika häiritsevää ja epätasa-arvoistakin. Monet kohtuu lihavat naiset jotka eivät pidä itsestään kunnolla huolta kuvittelevat että se on jotenkin OK ja tasapainossa että mies esim. treenaa joka päivä ja harrastaa liikuntaa, pitää itseään kondiksessa ja heidän itsensä ei ilmeisesti tarvitse. He ovat sinuja itsensä kanssa ja peilistä näkyy viehättävä olento johon ovat "muka" tyytyväisiä. Ei siinä mitään että on erilaisia elämänvaiheita, itselläkin on joinakin vuosina ollut enemmän painoa, mutta en koskaan tyytyväinen ole ollut siihen tilanteeseen. Nytkun liikun joka päivä ja syön terveellisesti, on melkein loukkaavaa että nämä naiset kuvittelevat että heiltä ei sovi odottaa mitään tässä asiassa, voivottelevat korkeintaan tilannettaan ja kertovat miten suklaa maistuu ja on ihanaa. Se on saamarin vastenmielistä, jos edes kertoisivat että aikovat tehdä asialle jotakin mutta ei, ovat tyytyväisiä ja ilmeisesti miehenkin tulisi olla. Jos mikään muu ei natsaa henkilön kanssa niin helppo se on sitten vain siirtyä seuraavaan mutta mikäli natsaa muutoin ja naama ei ole liian paha joutuu analysoimaan että miten henkilön psyyke kestää sitä että en tule hyväksymään mitään herkuttelua ja tulen patistamaan kuntokuurille.

Jokainen saa mun tietääkseen näyttää ihan siltä miltä haluaa Jos nainen ei halua pitää huolta itsestään niin ei tarvitse. Sama pätee miehiin. Jos kokee että kumppanin ulkonäkö on tärkeää suhteessa niin sen voi aina lopettaa, ei tarvitse ruikuttaa aiheesta nettifoorumilla Ja varmasti löytyy naisia jotka toivovat että mies pitää itsensä hoikassa kunnossa vaikka itse ei tarvitse, niin löytyy vastaavasti myös miehiä kaljavatsoineen joiden tyttöystävät tai vaimot ovat timmissä kunnosa. Miksi teet tästä nyt ihmeellisen sukupuolien vastakkainasettelun? Kuulostat melko katkeralta.

Lisäksi haluaisin huomauttaa että kaikille se ulkonäkö ei myöskään vain ole niin tärkeää! On naisia jotka ihan oikeutetusti saavat pitää itseänsä kauniina liikakiloista huolimatta. Ei ole sun tai muidenkaan asia sanoa ettei näin saisi olla. Ainoa mihin sulla on oikeus, on olla tapailematta näitä henkilöitä omien mieltymyksiesi takia. Et voi tuomita koko ryhmää

Juttujesi perusteella kuulostat siltä kuin kokisit kumppanisi olevan omaa omaisuuttaasi. Ihmeellinen asenne jota itse en jaksaisi päivääkään

Mut nyt eletäänkin eri todellisuudessa, naiset halauavat olla isoja, isompia kuin miehet. Kuntosalilla näkee todella isokokoisia naisia joille massan saaminen on se juttu. Ei tarvitse elää bizarro-maassa nähdäkseen mihin nykyiset trendit johtavat: naiset ovat paremmin koulutettuja, sivistyneempiä, ja nyt myös isompia kuin koskaan ennen. He hyötyvät teknologiasta lopulta enemmän kuin miehet. Jos netti on helpottanut hieman ujompien miesten seuranhakua, on se lisännyt tarjontaa naisille ja mahdollistanut sen että asia jolla naista arvioidaan eniten, ulkonäkö, on ehkä pienemmässä roolissa.

Mä en tiedä missä todellisuudessa sä elät mutta itse elän semmoisessa jossa ihminen saa olla juuri sitä mitä haluaa. Naisella on oikeus olla hoikka ja pienikokoinen tai iso ja rehevä. Mutta samalla lailla voi valita bodaavansa tai hankkivansa kroppansa täyteen lävistyksiä. Kulttuurissamme on onneksi itsemääräämisoikeus, ja vaikka jonkun ulkonäkö ei henkilökohtaisesti miellyttäisikään niin luultavasti löytyy joku joka tästäkin tykkää.

Ja miehet saavat edelleenkin myös kouluttautua korkealle, sivistyttää itseänsä tai bodata itsensä järkäleiksi. Kukaan ei estä tätäkään!

Naisten yleinen ongelma on se, että ne ketkä eivät ole heidän kanssaan samaamieltä ovat heidän uhkia tai vihollisia, tämä taas johtuu naisten huonommassa keskustelutaidoista, joissa heiltä puuttuu kokonaan tottuminen toisenlaisia ajatuksia kuunnella. Tästä on hyvänä esimerkkinä koko humanistiset tiedekunnat yliopistoissa, jossa miehet joita siellä on ovat profeministejä, eli toiselta nimeltä feministien perseen nuolijoita. Näissä tiedekunnissa on vain yksi totuus, joka ei perustu mihinkään todellisiin tilastoihin tai laskelmien,  sillä nämä tiedekunnat toimivat vain voimalla johon kommunistit kateudesta vihreinä ihmettelevät, sillä se intohimo ja aatteen palo joka näitä eteenpäin vie on merkillistä. Ainoa hyvä puoli on että näitä tiedekunta tullaan supistaa,  sillä näiltä puuttuu ulkopuolinen rahoitus.

Tässä taas on sen luokan yleistyksiä että on pakko kommentoida tähänkin. On olemassa ihmisiä jotka eivät pysty keskustelemaan järkevästi ja rakentavasti, en tajua millä logiikalla olet päätynyt siihen että kyseessä ovat naiset? Myöskään en ymmärrä millä perusteella leimaat ylläolevassa kirjoituksessasi kaikki humanistimiehet perseennuolijoiksi joilla ei ole omia mielipiteitä Asenteesi on typerä ja alentava. Tyhmiä ihmisiä löytyy mutta en usko hetkeäkään että enemmistö humanisteista kuuluisi näihin. Kirjoituksesi perustuu melko varmasti luulotteluun tai johonkin traumaan.

Oman käsitykseni mukaan humanistisessa tiedekunnassa kannustetaan kriittiseen ajatteluun ja laajaan tutkimustyöhön eri aiheista. Uskon että jo pelkästään opiskelumenetelmät kannustavat ihmisiä älylliseen kehitykseen...

[Lady Whip]

Juttujesi perusteella kuulostat siltä kuin kokisit kumppanisi olevan omaa omaisuuttaasi. Ihmeellinen asenne jota itse en jaksaisi päivääkään

Yllättävän moni nainen haluaisi olla jonkun omaisuutta.

[nagor]

Juttujesi perusteella kuulostat siltä kuin kokisit kumppanisi olevan omaa omaisuuttaasi. Ihmeellinen asenne jota itse en jaksaisi päivääkään

Yllättävän moni nainen haluaisi olla jonkun omaisuutta.

Jep näinhän se on, ja luulisi että tällä foorumilla löytyy hieman ymmärrystä tässä asiassa Ja samalla tavalla kuin jokainen saa olla mitä haluaa eikä toisten tarvitse pitää siitä, pidän itse kiinni oikeudestani olla pitämättä joidenkin ihmisten valinnoista ja arvomaailmasta. Kaikille suotakoon sama oikeus

[Ms. M]

Mielestäni sadismiin kyllä liittyy aina dominointi tavalla tai toisella.

Mites siinä tilanteessa kun Dominoiva määrää alistuvan antamaan itselleen (Dominoivalle siis) kipua, kun sattuu olemaan Dominoiva ja masokisti? Ja mites tämmöiset kuten minä, alistuva sadomasokisti? Sadismiani olen toteuttanut, ilman, että olen lainkaan ollut vallassa kiinni.

[Hepa]

Kommunikaatio ei ole todellakaan helppoa. Ei kirjallinen eikä suullinen. Usein joutuu tilanteeseen missä toinen ei vain ymmärrä toista eikä se varsinaisesti johdu mistään kirjoitusasusta tai puhetaidon puutteesta, edes sosiaalisesta älykkyydestä. Vaan yksinkertaisesti siitä että ihmiset voivat olla hyvinkin eri tasolla ja sen pienimmän yhteisen tekijän löytäminen on todella vaikeaa. Johtopäätöksenä on tietysti se että kemiat eivät kohtaa, kyse on mielestäni kuitenkin muusta kuin kemioista. Kyse on siitä että odotusarvot ovat väärät, ihmiset kuvittelevat että toisen voi ymmärtää täysin muutaman tapaamisen perusteella ja tässä yksinkertaisuus on valttia. Mitä enemmän työtä se vaatii että oppii tuntemaan toista, sen todennäköisemmin helpompi ratkaisu on houkuttelevampi tässä hektisessä maailmassa missä aika on rahaa ja tulokset pitää saada heti. Kärsivällisyys on nykyään uupuva hyve (itse syyllistyn myös). Johtopäätökset ovatkin usein vääriä. Ihmiset ovat hieman ylimielisiä tässä, jokainen on asiantuntija, jokainen on ihmistuntija joka osaa kädenkäänteessä tulkita jokaisen pienimmänkin nyanssin toisen käytöksestä/ilmaisusta. Ja mikäli ei osaa, on helpompiakin vaihtoehtoja.

On varmasti ihan totta, että kärsivällisyyden puute vaivaa monia. Allekirjoitan senkin, että muodostuneet mielikuvat ovat usein vääriä. Ja siitä huolimatta ne vaikuttavat ajatteluumme vähintään alitajuisesti, halusimme tai emme.

Pitää muistaa, että joltakin pohjalta täällä netissäkin on pystyttävä tekemään päätöksiä ja operoimaan. Yksinkertaistaminen paitsi auttaa on myös jossakin määrin välttämätöntä. Jos tilanne on sellainen, että yhteydenottoja satelee, jokaiseen viestittäjään tuskin on mahdollisuutta tutustua syvällisesti. Kuten totesit, joskus ns. saman aaltopituuden löytyminen vaatii aikaa ja työtä. Oman kokemukseni mukaan jonkinlainen yhteys on kyllä mahdollista löytää kenen tahansa kanssa, jos molemmat ovat valmiita joustamaan ja tulemaan vähän toista vastaan. Jos kuitenkin jo alusta asti tuntuu, että kommunikointi on huomattavan takkuavaa, ei yrittämistä liene hedelmällistä jatkaa vain periaatteen vuoksi tai siksi, että joku on nyt löydettävä ja kova työ varmaankin palkitaan.

On viehättävää, kun joku tajuaa, eikä ole haihattelua pitää esim. toimivaa keskusteluyhteyttä painavana kriteerinä seuranhaussa. Mahdollisessa parisuhteessahan pääsee joka tapauksessa tekemään reilusti kompromisseja, kommunikoinnin en itse toivoisi olevan yksi niistä.

[nagor]

Mielestäni sadismiin kyllä liittyy aina dominointi tavalla tai toisella.

Mites siinä tilanteessa kun Dominoiva määrää alistuvan antamaan itselleen (Dominoivalle siis) kipua, kun sattuu olemaan Dominoiva ja masokisti? Ja mites tämmöiset kuten minä, alistuva sadomasokisti? Sadismiani olen toteuttanut, ilman, että olen lainkaan ollut vallassa kiinni.

No mikäli toisen määrää satuttamaan toista ja tämä ei nauti kivun tuottamisesta lainkaan vaan sehän voi olla hänelle henkisesti tuskallista, on kyse kyllä sadismista vaikka kohde olisi sama kuin se joka käskyn antaa. Ja vaikka toinen sitten siitä nauttisikin, rajojen yli kuljettaminen voisi mielestäni olla myös sadistisuuden muoto.

Se mitä tulee sadistisuuteen ilman että on vallan kahvassa kiinni. Riippunee kontekstista mutta näkisin että jos määrään orjan kiduttamaan toista ja tämä toimii vain käskyni voimasta, on hänen ja kidutettavan suhde sellainen että kiduttaja on vallassa heidän välillään ja olen delegoinut valtani hänelle vaikka kertoisin tarkasti mitä hänen tulee tehdä ja hän olisi vain sadismini instrumentti. Tietysti tämä on hieman saivartelua ja erilaisia skenaarioita voi olla paljon. Seuraavaksi kysyt että mitä jos kiduttajan kättä ja toimintaa ohjataan siinä määrin että hän on nuken asemassa ilman omaa tahtoa. En tiedä, mutta pointtini oli se että sadismissa ja kivun tuottamisessa / kidutuksessa on läsnä valta-asetelma jossa kiduttajalla on valta kidutettavan yli ja tämä voi nauttia siitä osana kokonaisuutta. Esimerkiksi että toinen tiedostaa oman voimattomuutensa estää oma kärsimyksensä.

Tulipa sellainenkin mieleen että tuntuu siltä että joskus sadismi ja masokismi mielletään vastakkaisiksi samalla tavalla kuin dominoivuus ja alistuvuus. Kuitenkin mikäli asiaa tarkastelee on masokismissa läanä jonkinlainen fyysinen tai henkinen kivun sensaatio joka vaikuttaa aivoissa hyvin konkreettisella tavalla ja voi olla että osalla aivot tulkitsevat sen mielihyvänä, aivoja on hyvin erilaisia ja vaikka masokismiin voi liittyä alistumista siinä missä sadismiin alistamista, mielestäni sadismi on huomattavasti vaikeammin määriteltävä ja ymmärrettävä käsite. Masokismi on hyvin selkeä ja tarkkarajainen kun taas sadismi ottaa monia muotoja ja ilmenee eri yhteyksissä eri tavoin. Välitön aivoihin vaikuttava sensaatio ei ole läsnä vaan mielihyvä syntyy erilaisten tulkintojen kautta missä sadisti olettaa asioiden olevan tietyllä tolalla. Uhri voi esittää ja feikata jolloin kokematon sadisti olettaa ehkä tuotetun kärsimyksen olevan suurempi kuin se todellisuudessa on, toisaalta hyvin suurikin tuotettu kipu saattaa aiheuttaa hyvin pienen responssin jolloin kokematon sadisti jää kylmäksi koska kuulee ettei ole aiheuttanut tarpeeksi kärsimystä toiselle. Kysymys on pitkälti mielikuvista ja toisen reaktioiden aiheuttamasta emotionaalisista ärsykkeistä jotka kutkuttavat ja aiheuttavat mielihyvää. Väitän että se ei kuitenkaan vaikuta suoraan vaan epäsuoraan joidenkin psyykkisten tekijöiden kautta missä sadistin maailmankuvalla ja muilla mieltynyksillä on iso rooli. Ja tässä vaiheessa tunteet vallasta ja kontrollista lisäävät ärsykettä ja kiihottavat ja luovat mielihyvän tuntemuksia. Väitän ettei kukaan kiihotu pelkistä äänistä tai ilmeistä vaan niihin liittyy aina jotakin muuta. En ole masokisti joten minun on vaikea samaistua heihin mutta olen ymmärtäny, ja korjatkaa jos olen väärässä, että varsinkin kun puhutaan fyysisestä masokismista kivun ja mielihyvän fyysiset tuntemukset sekoittuvat aikaansaaden nautintoa.

Voin kertoa tarinan omasta lapsuudestani. Muistan erään tapauksen missä olin kenties 14 vuotias ja käymässä sukulaisten luona. Serkkutytöt jotka olivat vuoden pari nuorempia olivat hankkineet pupuja kotiinsa. Olimme auton kyydissä serkkutytöt ja siskoni ja tilanne kärjistyi riitelyksi, en muista miksi. Lopulta maalasin kuvan tyttöjen mieleen siitä mitä pupuille kävisi ja lopoutuloksena seurasi itku ja mielipaha, jopa paniikki. Mutta itselleni tuli mielihyvän tuntemus kun katsoin noita pelokkaita itkuisia kasvoja. Ilman mitään fyysistä kosketusta olin aiheuttanut tämän, puheen voimalla. En pystynyt tuntemaan mitään katumusta , päinvastoin tunsin itseni vahvemmaksi ja valta vaikuttaa ihmisten mieliin tuntui hyvältä. Kuitenkin olen havainnut eri tilanteita missä olen reagoinut ihmisten tuskaan eri tavalla, myötätuntoisesti. Konteksti vaikuttaa suuresti, samoin seksuaalisuus. Esimerkilläni haluan korostaa sitä että sadismi varmasti ilmenee eri yhteyksissä eri ihmisillä hyvinkin eri tavoilla siinä missä masokismi on tarkkarajaisempi ja ehkä helpommin määriteltävissä. Mutta tämä on toki vain minun mielipiteeni

[Mini-piip]

Yllättävän moni nainen haluaisi olla jonkun omaisuutta.

Seksuaalisesti vai muutenkin elämässään? Olen kaikkien (laillisten) seksuaalisuuntausten puolesta. Joissain tapauksessa se 24/7:kin voi toimia. Jotkut kun haluavat omasta tahdostaan olla täysin toisen hallittavissa mikä on täysin ok kuten myös sekin että joku haluaa kumppanin joka suostuu täysivaltaiseen hallitsemiseen.

En kuitenkaan koe että on ok olettaa automaattisesti itsellään olevan oikeus hallita kumppaneitaan ilman heidän suostumustaan, miltä nagorin kirjoitus hyvin vahvasti kuulosti. Erilaiset mustasukkaisuusdraamat ja perheväkivalta kumpuaa usein juuri semmoisesta tilanteesta...

[Chmlnidae]

Yllättävän moni nainen haluaisi olla jonkun omaisuutta.

Seksuaalisesti vai muutenkin elämässään? Olen kaikkien (laillisten) seksuaalisuuntausten puolesta. Joissain tapauksessa se 24/7:kin voi toimia. Jotkut kun haluavat omasta tahdostaan olla täysin toisen hallittavissa mikä on täysin ok kuten myös sekin että joku haluaa kumppanin joka suostuu täysivaltaiseen hallitsemiseen.

En kuitenkaan koe että on ok olettaa automaattisesti itsellään olevan oikeus hallita kumppaneitaan ilman heidän suostumustaan, miltä nagorin kirjoitus hyvin vahvasti kuulosti. Erilaiset mustasukkaisuusdraamat ja perheväkivalta kumpuaa usein juuri semmoisesta tilanteesta...

Joo no. Joka tapauksessa toista ihmistä kun ei voi omistaa, eikä olla omistettuna, niin se on aina illuusio omistamisesta. Mutta voi toki olla kaunis illuusio.

[Draugo]

Olen ainakin tässä vaiheessa lopettanut aktiivisen seuran hakemisen taas toistaiseksi käytännössä kokonaan. Ei siitä saa kun pahan mielen itselleen. Nekin harvat jotka vastaa jotain lopettaa vaan juttelun vähän ajan päästä ilman että edeltävistä viesteistä käy mitenkään ilmi kiinnostuksen lopahtaminen.

[Tkuisäntä]

"En kuitenkaan koe että on ok olettaa automaattisesti itsellään olevan oikeus hallita kumppaneitaan ilman heidän suostumustaan, miltä nagorin kirjoitus hyvin vahvasti kuulosti. Erilaiset mustasukkaisuusdraamat ja perheväkivalta kumpuaa usein juuri semmoisesta tilanteesta..."

Hyvä pointti. Minusta on selvintä, että ei oleta mahdollisesta seuralaisesta mitään. Massun homma on tietää. Jos on forssia dominoida toista, pitäisi olla forssia myös kysyä riittävän selvästi, että mihin toinen on valmis ja mitä toinen haluaisi. Niin vaniljassa kuin kinkyssä olettaminen on ongelmien siemen.

Monelle on vaikeaa puhua nokikkain haluistaan. Varsinkaan aloitteleva subi ei saa ehkä sanottua, että tykkää esimerkiksi likaiseksi huoraksi kutsumisesta ja muusta nimittelystä. Masterin homma on huomata tämäkin ja tarjota mahdollisuus vaikkapa kirjoitellessa.

Livetilanteessa suora kysyminen toimii toisinaan myös hauskana esileikkinä. On suorastaan nostattavaa katsella vastapuolen kiemurtelua, kun asiallisella äänensävyllä kysyy kiinnostusta erilaisiin törkeyksiin:-) Kaadatko lisää kahvia, pannu on siinä anaalikoukun vieressä:-p

Edit: Ja samalla.tietty.selviää, että kohtaavatko halut ja tarpeet tavalla, joka tekee kanssakäymisestä voimauttavaa. Typerä termi, mutta en nyt keksi parempaakaan:-)

J

[nagor]

Yllättävän moni nainen haluaisi olla jonkun omaisuutta.

Seksuaalisesti vai muutenkin elämässään? Olen kaikkien (laillisten) seksuaalisuuntausten puolesta. Joissain tapauksessa se 24/7:kin voi toimia. Jotkut kun haluavat omasta tahdostaan olla täysin toisen hallittavissa mikä on täysin ok kuten myös sekin että joku haluaa kumppanin joka suostuu täysivaltaiseen hallitsemiseen.

En kuitenkaan koe että on ok olettaa automaattisesti itsellään olevan oikeus hallita kumppaneitaan ilman heidän suostumustaan, miltä nagorin kirjoitus hyvin vahvasti kuulosti. Erilaiset mustasukkaisuusdraamat ja perheväkivalta kumpuaa usein juuri semmoisesta tilanteesta...

Joo no. Joka tapauksessa toista ihmistä kun ei voi omistaa, eikä olla omistettuna, niin se on aina illuusio omistamisesta. Mutta voi toki olla kaunis illuusio.

Omistajuutta voi olla monenlaista, fyysistä ja henkistä. Se voi perustua lakiin, sopimukseen, käytännön järjestelyihin, tarpeeseen, epätoivoon, vaihtokauppaan tai se voi olla täysin kuviteltua tai todellista. Toinen tuntee omistajuutta ja ehkä toinen olevansa omistettu. Se miten omistussuhde näkyy onkin sitten ihan eri juttu.

Pidän kuitenkin hieman ironisena sitä että kirjoitettuani juuri siitä että miten vaikeaa on tehdä oikeita johtopäätöksiä tuntematta toista paremmin, joudun heti palaamaan kyseiseen pointtiin. Tämä onkin aina ollut se ongelma kinky-yhteisöissä, tuntuu että täällä tuomitaan vielä herkemmin kuin muualla ja jokainen on valveutunut inkvisiittori.

[IKRM]

Juttujesi perusteella kuulostat siltä kuin kokisit kumppanisi olevan omaa omaisuuttaasi. Ihmeellinen asenne jota itse en jaksaisi päivääkään

Alistuville, hyvin usein ellei aina, on hyvin tärkeää tuntea kuuluvansa Domilleen.

Tarjotessaan subeilleen mahdollisuuden siihen, D tekee subeistaan hyvin onnellisia. Se myös mahdollistaa suhteen syvenemisen sellaisiin syvyyksiin, tai korkeuksiin, ettei sellainen ilman omistuksen tarjoamaa luottamusta olis mitenkään mahdollista.

Pitää uskaltaa, että voi saavuttaa jotain.

IKRM