Seuran löytämisen vaikeus

[subpks]

Seuranhaun vaikeus voi tulla vastaan ainakin kahdessa eri kohdassa: Siinä ettei ylipäätään saa kontaktia potentiaalisiin kumppaneihin esim. ujouden, huonojen deitti-ilmoitusten tms. vuoksi, tai sitten siinä, ettei osata tai uskalleta antaa vastaantulleille persoonille mahdollisuutta.

Jälkimmäinen voi olla aika pirullinenkin ongelma. Kontakteja sopiviin ihmisiin voi olla vaikka millä mitalla, mutta joko pitäydytään omissa ahtaissa kriteereissä tai fetisseissä, tai sitten lapsellisesti kuvitellaan, että seuraava tai sitä seuraava vasta onkin se oikea. Tai sitten ei vain ole kärsivällisyyttä tutustua toiseen kunnolla. Tai voi olla sitoutumiskammoa. Tai mitä kaikkea muuta.

Myönnän, että olen joskus tunnistanut itsessäni taipumusta jälkimmäiseen.

Mielestäni tässä oli kaikki olennainen sanottu seuranhaun vaikeudesta. Joskus luin jostain parisuhdekirjasta että on vain valittava itseään kiinnostavasta ryhmästä yksi kohde ja alettava kaivamaan. Tärkeintähän ei ole pääteasema vaan se matka. Ensin toki pitää tehdä itselleen selväksi millaista seuraa hakee ja pidättäytyä kohderyhmässään. 

[Guide-Master]

Itse ole monelle sen sanonut, että jos halua löytää niin kannattaa olla aktiivinen, jos luule jo olevan aktiivinen, niin pysähtyy miettimään onko aktiivisuuden suunnannut oikein. Eli kun lopettaa etsimisen, niin yleensä muodostuu kiinnostavaksi,  sillä olet poikkeus etsiviin joukossa, joka on se 99,9%  massasta. Tämä varsinkin miehillä on tärkeätä,  sillä kun osaat olla naisten seurassa etkä ajattele heitä pahoina,  niin kummasti poikkeava olet.

[HeWhoCannotBeNamed]

Täytyy ottaa bileissä teemaksi speed dating 

Ai niinku että vedetään piriä ja sitten kerrotaan juttuja korvat ja silmät täyteen sille treffikumppanille?
Herra Inathu tossa jo sanoikin, että kandee hakea seuraa sieltä irlistä. Minäkin väittäisin, että tosi pieni osa näistä jutuista kiinnostuneista seuraa näitä alan foorumeita, tapahtumia ym. Eli jos ei täältä natsaa niin sitten vaan sellaista perinteisempää seuranhakua ja jos on kivaa niin kissa pöydälle sopivassa kohtaa. Nyt kun koko maa on yhtä isoa kinkyperhettä 50 shadesin myötä ei luulis edes olevan vaikeaa.

[Majesty]

Tää on jo vanha juttu, mutta ehkä pitäisi ottaa hieman oppia Olawista. Naisia tuli varmaan ovista ja ikkunoista.

http://3.bp.blogspot.com/-3wPW9VgGDXM/UD0KrnvHFkI/AAAAAAAAABk/mwrixoW_EWM/s1600/b6aBDigoA0gxYMaYvgmX.jpg

[Pulseproto]

jatkaa snadisti..
Omat parisuhteeni ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta alkaneet aina ystävyydestä joka kehittynyt sitten rakkaudeksi.
Tässä iässä sitä tietysti on sillätavalla kyyninen että olishan se aika hölmöä olettaa "etteikö ne oman elämänsä suuret rakkaudet ja "Elämänsä naiset" jo olisi tavannut..!!  Ymmärrän että monet täällä eivät ehkä jaa ajatustani.. ja fleimaavat inhorealistiksi!
Mitä sitten on "tässähetkessä eläminen" tai eläminen muistoissa..?! En halua kuulostaaa kuitenkaan kyyniseltä jos sanon: "ei tässä iässä ainakaan seksuaalisessa mielessä ole paljonkaan mahdollisuuksia löytää suhdetta joka "ylittäisi" jo elettyjen suhteiden laadun!?" eihän..

Rakastuminen on tietysti se olotila jota jahtaa ja johon varmasti uskoo lopunikäänsä... mutta eihän rakkaus yksin riitä parisuhteen perustaksi..?! eihän..

eli loppukaneettina - uskon että olen jo tavannut "kaikki elämäni naiset".. Nyt vain sitten haetaan kumppanuutta ja olemisen sietämätöntä keveyttä suhteissa jotka ovat "keskitasoa"..  Eli ainakaan itse en ole kurkottelemassa kuuta saati tähtiä.. Mutta jos joku vastaan tulee - niin luultavasti sitä taas "täysillä mennään".. Voisiko se Elämänsä Nainen -kuitenkin vielä ilmestyä..?

[Meeri]

Sehän on vain omasta asenteesta kiinni. Että ajatteleeko edessä olevan vain uusia pettymyksiä. Vai suunnattomia mahdollisuuksia.

[Pulseproto]

sorry vähän vissiin ot..tä tämä

Sehän on vain omasta asenteesta kiinni. Että ajatteleeko edessä olevan vain uusia pettymyksiä. Vai suunnattomia mahdollisuuksia.

.hmmm, Jos on elänyt seksuaalista elämää n.35 vuotta, mun mielestä vaan olisi hölmöä sanoa että jaljellä olevat ehkä 15 seksinkin kyllästämää vuotta tarjoaisivat  " suunnattomia mahdollisuuksia", elettyä enemmän..?! Ja ei kai kukaan suhteeseen pettymään lähde?

[tiltu]

Edelleen Pulsea kommentoiden.
Meissä keski-ikäisissä on se ongelma, että ajattelemme että kaikki on jo nähty ja kaikki suhteet toistaa samaa kaavaa eli epäonnistuvat kuitenkin, miksi siis edes yrittää täysillä.
Nuorilla on vielä usko elämään ja omiin mahdollisuuksiin ja siksi uskallusta heittäytyä. Vaikka nautin tuosta nuorten ajatusmaailmasta vain lyhyinä hetkinä, se pitää vanhankin vireessä.

[misuli_n]

Uskon, että keski-ikäisilläkin voi olla elämälle utelias mieli.

Keski-ikäisenä kuitenkin muistaa elämän rajallisuuden.
Ehkä se tekee joskus araksi tutustua ihmisiin, päästää lähelle.

[degetica]

Menneeseen tuijottelusta ja sen mukana raahaamisesta: mennyt on mennyttä ja (toivon mukaan pääosin) hyviä muistoja, sellaisiakin hetkiä jotka yhä maistuvat mielessä ja ruumiissa kuin eilispäivä. Menneisyyttä ei kuitenkaan mielestäni kannata raahata mukana, niin hyvässä kuin huonossa. Monet tuntuvat tekevän niin ja se johtaa helposti ihmisten vertailuun, pahimmillaan parisuhteessa "sillä oli tapana tehdä näin" tai "se piti tästä" -tyylisiin heittoihin ja kommentteihin. Yksi tehokkaimpia tapoja tappaa olemassa oleva suhde. Jokainen tavallaan mutta itse uskon että kun jotain rakastaa, ei ole tarvetta vertailla tai edes voi, se hetki ja aika elää omaa elämäänsä jota rikastuttaa juuri se sydämen täyttävä henkilö, ei menneisyyden muistot.

Tarpeista: jokainen vanhenee ja myös ajatukset sekä tarpeet. Keski-ikäinen ei ole välttämättä kiinnostunut, tai kykenevä, parikymppisen tapaiseen pupumaiseen panemiseen. Hienoahan se olisi jos 8-kymppisenä vielä heppiä kastelisi päivittäin mutta todennäköisesti ei. Eiköhän se ole kuitenkin se sydän joka sanelee mitä haluaa ja mihin on tyytyväinen, mikä tekee onnelliseksi. Toinen ihminen. Ja niin kauan kuin on uskoa siihen että toinen elämän ehtoon jakava löytyy, tai se säilyy jos sellainen on jo, niin asiathan on juuri niin kuin pitää eli hyvin. Ajan kuluminen (vanheneminen) ei pitäisi aiheuttaa arkuutta vaan rohkeutta käyttää olemassa oleva aika mahdollisimman hyvin. Yksinkertaistettuna, ja karrikoiden: jos omasta mielestä jo kaikki hienoimmat hetket on jo koettu niin eikö silloin olisi aika heittää jo lusikka nurkkaan?

[Pulseproto]

Komppaa kyllä Degeä siinä että - ikä lisää rohkeutta ja itsevarmuutta tehdä uusia asioita..
Ikä toisaalta ainakin itsellä tekee sen että jos uudessa suhteessa ei pääse ylitäämään edellisen kokemuksia, tai edes samalle "tyydyttävälle" tasolle, sellaiseen suhteeseen ei vaan kannata edes lähteä ts. sellainen kannattaa lopettaa heti kun miinus -merkkiset "mittarit" kasvavat positiivisten edelle?! ( vert..heittää lusikka kaappiin).. Eli välillisesti saattaa tarkottaa sitä että sitä uutta suhdetta on vaikeampi löytää (koska seuraavan suhteen olisi oltava aina edellistä tyydyttävämpi).

Kyllä mua ainakin rehellisesti on usein harmittanut että yrityksistä huolimatta jotkut suhteet vaan kuolevat siihen faktaan - tämä suhde on niin paljon hunompi kuin jotkut tai monet edelliset.. 

Olisko rakkaus vähän kuin kapitalismi -- jotta pyörät pyörivät pitää kasvun olla jatkuvaa..?!?

[Nick]

Pulsen kanssa osin samaa mieltä, mulla on ollut kaksi loistavaa suhdetta hienojen naisten kanssa ettei mielellään tyytyisi vähempään jatkossakaan.

Tosin mulla on vahva usko löytämiseen.

[mauje]

En ole kovinkaan aktiivisesti etsinyt. Enkä ole luonut mitään mielikuvia siitä kuka ja millainen sen jonkun pitäisi olla. Toki olen aina leikitellyt ajatuksella että "olisi hyvä jos..."

 Siihen olen luottanut että ne jotkut vaan sitten ilmaantuvat jostakin ajallaan. Sattumalta? (itse en pidä sitä sattumana, väittäisin että tiesin heidän tulevan) näin on käynytkin Jotkut ovat jo olleet aikansa ja jatkaneet matkaa, jotkut ovat tässä ja nyt...

Tulevista en tiedä, kaikki ajallaan. Sen verran realismia ripauttelen ettei aika riitä ihan kaikkeen...ja nykyspekseillä olisi jokseenkin mutkikas tilanne. Melkoinen suvaitsevaisuuden sipuli perverssin lisäksi pitäisi olla. Joten en vaivaa päätäni juurikaan asialla.

[Sir Analintruder]

Kahtellaan meneekö vaikeaksi

[Riverlady]

Olen keski-iässä itsekin, mutten kyllä tunnista itsessäni tällaista ajattelua:

"ei tässä iässä ainakaan seksuaalisessa mielessä ole paljonkaan mahdollisuuksia löytää suhdetta joka "ylittäisi" jo elettyjen suhteiden laadun!?" eihän..
 uskon että olen jo tavannut "kaikki elämäni naiset"..

Menneisyyttä ei kuitenkaan mielestäni kannata raahata mukana, niin hyvässä kuin huonossa.

Mä raahaan mielelläni ja suurimmaksi osaksi onnessani, koska menneisyys on tehnyt mun nykyisyyden! Nykyisyys ja tulevaisuus kasaantuvat menneisyyteni päälle ja vaikka uudet suhteet eivät todennäköisesti voi olla yhtä suuria kuin itse, hyvästä syystä ja hyvässä yhteisymmärryksessä jättämäni elämäni rakkaus (vanilja), uudet suhteet voivat kuitenkin jollain lailla olla vielä suurempia, koska omassa päässäni ne kaikki miehet ja kokemukset ikään kuin kasaantuvat täytekakuksi tai pizzaksi, johon tulee makuja ja kerroksia koko ajan lisää ja lisää Siksi ne uudet suhteetkin jaksavat tuntua niin upeilta, sillä edellytyksellä että mies ei ole idiootti. Jotenkin tuntuu että elämä on täyteläisempää nyt kuin teininä, jolloin elämässä oli liikaa primitiivireaktiota, älämölöä ja tunnesekoilua.

Muistan nekin ajat hyvin, koska musta tuntuu että elän monessa elämäni ajassa yhtä aikaa. Välillä joutuu oikein ponnistelemaan, että saisi noudatettua länsimaista lineaarista aikakäsitystä, kun oma luonto on niin syklinen.

Myös seuraavasta olen eri mieltä:

Keski-ikäinen ei ole välttämättä kiinnostunut, tai kykenevä, parikymppisen tapaiseen pupumaiseen panemiseen.

Sukupuolikysymys tämä toki, mutta tietysti pystyy.