Osaan osalti samaistua aloitusviestiin, sillä meillä on ollut pitkällinen työ jo siinäkin, että Mies pyytää minua tuomaan itselleen edes lasillisen vettä. Hänellä on taustalla juurikin sellainen kasvatus, että itse pitää tehdä ja itse tekemällä tulee paras. Lähdimme työstämään tätä jo ennen kuin meistä edes tuli Isäntä/alistuva-pari. Mie vain satun olemaan sellainen, että osoitan romanttista kiintymystä alistumalla toiselle, ihan luonnostaan.
Muutos lähti liikkeelle, kun ensin keskustelimme siitä, että miksei Hän koskaan pyytänyt minulta mitään. Jos menin vaikka hakemaan keittiöstä juotavaa, Hän tuli perässäni hakemaan itse itselleen. Lähdin kyseenalaistamaan toiminnan kannattavuutta, mikä puri tavallaan miehen loogiseen ajatteluun sekä mukavuudenhaluun - pikkuhiljaa aloin saada pyyntöjä, että "toisitko minullekin?"
Noh, nyt olemme edenneet siihen, että Isäntä istuu tietokoneella ja huikkaa ihan sama mitä minä olen tekemässä; "Tuokko mulle lasin mehua?" tai "Lämmittäisitkö mulle ruokaa?" "Tee hei mulle voileipä"
Ja minä tyytyväisenä teen Isännälle voileivän
Eli keskustelua, kuuntelua, halua ymmärtää ja kärsivällisyyttä.
Niin ja sitten, kun toinen esittää niitä arkoja pyyntöjä, niin sittenhän niitä pitää totella, tottakai