Suuria päätöksiä Toista vuotta sitten kävin lyhyen kirjeenvaihdon ihmisen kanssa, jolla oli suurten päätösten ja tekojen aika edessään. Hän oli hakemassa salaseuraa itselleen ja ajautunut keskustelemaan kanssani tärkeistä valinnoista, elämänkumppanuuden jatkamisesta tai hylkäämisestä, siitä suuresta päätöksestä, että eroaako hän suhteestaan siinä ilmenneiden ongelmien takia vaiko ei ja mitä vaihtoehtoja tässä kaikessa on.
Tällainen pohdinta tulee monille meille vastaan jossain vaiheessa elämää. Tätä foorumia lukevilla ilmeinen erouhan syy on tarve toteuttaa elämässään kinkyä puoltansa, saada tyydytystä sille oudolle seksuaalisuudelle, joka monille asiaa vähemmän tunteville näyttäytyy luonnottomana perversiona; jonain, jota ei saisi omassa läheisessä ihmisessä olla. Tarve voi käydä pakottavaksi, ja asiat ajautuvat törmäyskurssille, syntyy ristiriitoja joita kukin voi yrittää ratkoa yksin enemmän tai vähemmän onnistuneesti.
Itselleni niin tapahtui kauan sitten, ja silloin päädyin eroamaan liitostani. Eroni pääasiallisin syy silloin ei kuitenkaan ollut seksuaalinen taipumus, vaan vikaa oli syvällä muuallakin.
Kun suhteessa alkavat saumat natista seksuaalisten tarpeiden epäsuhdan takia, pienellä ihmisellä on käytössään joitakin selviytymismenetelmiä.
Keskustelu on se perustyökalu; ainoa, jolla mitään positiivista voi saada aikaan. Jos tulosta ei tunnu syntyvän, niin usein vika on vain siinä, ettei yritetä riittävästi. Kun riittävän painokkaasti asian esittää, niin jotain saattaa tapahtua. Toisen (ja ehkä jopa molempien) on tajuttava, että jos yhteisymmärrystä ei löydy, suhde on todennäköisesti lopussa. Peruuttamattomasti. Ymmärrys ja hyväksyntä toisen erityislaadulle tulee saada aikaan, jotta suhde voisi jatkua.
Toinen tapa, joka vaatii keskustelua yhtälailla ja vieläkin enemmän, on avioliiton avaaminen avoimeksi suhteeksi tai polyamoriaksi. Jos puoliso ei pysty antamaan niitä asioita, mitä toinen tarvitsee, niitä ehkä voi yhteisellä sopimuksella hankkia liiton ulkopuolelta. Joillekin tämä sopii mainiosti, joillekin se on mahdottomuus. Useimmiten tälle tielle lähteminen vaatii täyttä avoimuutta. Se että toinen sallii, muttei oikeasti halua tietää, ei ole pitemmän päälle toimiva tapa.
Joskus asiat ovat niin jumissa, ettei keskusteluyhteyttä voi syntyä.
Lukkiutuneisiin tilanteisiin joutuneet (ja helppoa elämää haikailevat) turvautuvat kolmanteen suosittuun tapaan: salasuhteeseen. Siinä on ongelmana rehellisyyden puute. Liitto ei koskaan voi hyvin kun asioita joudutaan kätkemään, eikä tämä kenenkään psyykelle tee muutenkaan hyvää. Ratkaisuna tämä on todennäköisesti väliaikainen. Voi tietysti ajatella, että tuolla pärjää parikymmentä vuotta ja sen jälkeen ei niin väliä. Toki terveempi ratkaisu on tietenkin salasuhteen sijasta ryhtyä suhteeseen avoimesti (ks. ed.).
Aina on mahdollista luovuttaa ja erota. Ratkaisua kokeilleena voin sanoa, että se on raskasta. Lähes mikä muu hyvänsä on helpompaa. Ja vielä on tietysti mahdollista elää kituuttaa entiseen malliin, kieltäen itseltään osan minuuttaan. Siinä on vaan ongelmana, että henki kuolee tuolla tavalla paljon ennen ruumista.
Kirjeenvaihtokumppanini viimeiseksi jäänyt viesti minulle alkoi näin:
Kiitos paljon ajatuksia herättäneestä viestistäsi. Voi olla, että juuri sinä pelastit avioliittoni.
Näin se elämä monta kertaa yllättää, juuri kun on laittamassa hanskoja tiskiin tulee jostakin
joku, joka saa sinut miettimään asioita uudestaan. Minun kohdallani se joku olit sinä. Kiitos!
Olen nyt todella puhunut miehelleni, siis todella puhunut ja tuntuu kuin ne tiukimmatkin solmut
rupeaisivat pikkuhiljaa löystymään – Puhukaa toisillenne.
– Fixx
Sysäyksen artikkelin kirjoittamiselle aiheesta antoi BDSMBaarissa minulle äskettäin tullut viesti,
jossa samanlaisen tien läpi käynyt ihminen kuvasi näitä asioita oivaltavasti. Tuon takia kaivoin
esille nuo omat vanhat viestini ja kokosin niiden pohjalta tämän tekstin.
