München
Lähdin Müncheniin Helsingistä torstaiaamuna. Välilasku oli Kööpenhaminassa. Koska minulla ei ollut mukana ruumaan meneviä matkatavaroita, lentokentillä oli helppo asioida.
Lentokentältä pääsin ulos noin kello 16:15. Ensimmäiset pari minuuttia meni S-Bahnin lippuautomaatin etsimiseen. Kun lopulta löysin sen, menin suoraan S-Bahniin ja siitä rautatieasemalla U-Bahniin ja hotellille. Hotellin vastaanotto meni kiinni kello 18:00, pääsin kirjautumaan hotelliin noin minuutin ennen sitä.
Hotelli on aika jännä. Se on nimeltään Achterbahn eli vuoristorata. Siinä on kahdeksan huonetta, jotka ovat kaikki sisustettu eri tavalla. Minun huoneeni nimi oli Angst eli pelko, muttei se yhtään pelottava ollut. Hotellissa ei ole hissiä, mutta koska siinä on vain kolme kerrosta, ei siitä ole haittaa.
Tuntui oikeasti todella mahtavalta ylipäätään olla ulkomailla ja poissa työelämän piiristä. Opin jo ensimmäisenä päivänä U-Bahnilla liikkumisen niin hyvin että osasin opastaa muita turisteja. Ennen BoundConiin menoa kävin Deutsches Museumissa, joka on Saksan suurin tekninen museo. Siellä oli ihan hirveästi nähtävää.
Saksalaisissa paikallispubeissa saa yleensä hanasta vain yhtä olutmerkkiä, käsittääkseni ne ovat panimojen omistamia tai ainakin tekevät yhteistyötä niiden kanssa. Maistoin ainakin Augustineria, Hofbräuta ja Weihenstephania. Yhdessä pubissa oli asiakaspalvelijoina kaksi yli 60-vuotista ukkoa, joista toisella oli kauhea yskä. Huomasin että heillä ei ollut mitään ongelmaa juoda itsekin alkoholia samalla kun palvelivat asiakkaita. Münchenissä olut on jopa halvempaa kuin limsa.
Ainoa huono puoli BoundConin ulkopuolisessa Münchenissä oli että koko matkan ajan oli kauhean viileä, pilvinen ja vetinen sää.
BoundCon
Itse BoundCon-tapahtuma kesti kolme päivää, perjantaista sunnuntaihin. Tapahtumapaikaksi oli vakiintunut Zenith-halli Freimanissa, keskustan ulkopuolella. Normaalisti sinne pääsisi U-Bahnilla, mutta asema on remontissa, ja sinne on bussiyhteys lähimmältä toimivalta asemalta.
BoundConissa huomaa selvän sukupuolijakautuman. Yleisössä on sekä sinkkumiehiä että pariskuntia. Sinkkunaisia ei ole käytännössä lainkaan. Esiintyjistä sitojina on sekä miehiä että naisia, mutta sidottavina vain naisia. Vieraille asu on täysin vapaa, yhtä poikkeusta lukuunottamatta: sukupuolielinten paljastaminen on kiellettyä. Muuten näkyi vieraita mitä erilaisimmissa asuissa, ja jotkut naiset olivat yläosattominakin.
Sidontaesityksiä oli pitkin päivää, ja niitä oli koko ajan sankka joukko yleisöä kuvaamassa. Enimmäkseen miehiä, mutta muutama nainenkin siellä oli kuvaamassa. En edes yrittänyt mennä kuvaamaan esityksiä ellen päässyt heti etukäteen eturiviin. Muuten kuin esityksissä kuvaaminen on tiukasti luvanvaraista, joten en käytännössä edes yrittänyt kuvata mitään muuta. Yhdessä esityksessä sitoja nappasi lassolla yleisöstä yhden naisen lavalle sidottavaksi. Hän vielä pyysi toistakin naista, joka ei olisi millään suostunut, mutta ensimmäinen nainen vaati että hänkin tulee.
Erityisen hauska idea tapahtumassa on bondage-haaste. Siinä on joko yksi sitoja ja yksi malli, tai kaksi sitojaa ja kaksi mallia. Sitojilla on varttitunti aikaa sitoa mallit mahdollisimman tiukkaan. Tämän jälkeen he jättävät mallit rauhaan, ja malleilla on varttitunti aikaa päästä vapaaksi omin avuin. Jos malleja on kaksi, he saavat vapaasti auttaa toisiaan. Jos mallit onnistuvat pääsemään vapaaksi, he saavat 30 € palkinnon. Jos mallit eivät ehdi päästä vapaiksi varttitunnissa, tai he eivät kestä sidontaa ja haluavat päästä vapaaksi kesken kaiken, sitojat saavat 30 €.
Kaikkina kolmena päivänä oli myös erityisiä kuvaustyöpajoja, joissa etukäteen ilmoittautuneet pääsevät ottamaan vapaasti kuvia tunnin kestävästä sidontaesityksestä. Paikat oli rajoitettu kahdeksaan kuvaajaan per työpaja, ja ne tulivat nopeasti täyteen. Osallistuin kahteen työpajaan, yhteen perjantaina ja yhteen lauantaina. Ainoa ero muihin sidontaesityksiin oli, ettei paikalla ollut mitään tungosta, vaan sain täysin vapaasti vaellella lavan edessä etsien hyviä kuvakulmia. Tapahtumassa olisi ollut myös sidontatyöpajoja, mutta ne jätin väliin, koska niissä oli hyvin vähän tilaa enkä saanut mistään omaa mallia mukaan.
Saksalaiset BDSM-harrastajat ovat oikein mukavaa porukkaa. Moni oli oikein yllättynyt kun kerroin olevani Suomesta. En törmännyt kehenkään muuhun suomalaiseen koko tapahtuman aikana, ja ylipäätään koko matkan aikana näin muita suomalaisia tasan kerran. Tapahtumassa olisi ollut myös BDSM-välineitä ja DVD-levyjä myynnissä, mutten ostanut niitä yhtään. Tämä oli nyt kolmas kertani BoundConissa niiden kymmenen vuoden aikana kun niitä on järjestetty. Saatan mennä vielä uudestaankin, mutten tiedä menenkö ihan heti ensi vuonna.
Sivustoa kannattaa
