Elämä

[Broken Puppet]

Kun olette eläneet vankeudessa kyllin pitkään alistettuina, osaatteko enää elää vapaudessa? Miten tuo onnistuu teiltä kun ennen joku toinen on päättänyt ja huolehtinut kaikista asioista ja nyt pitäisi itse olla ja alkaa elää vaivaista elämäänsä aivan täysin yksin, ehkä koko tämän yhteisön ulkopuolelle jätettynä tai jättäytyneenä? Miten pääsette vapaiksi subiudestanne, pystyisittekö olemaan vapaita vaikka haluaisittekin?

[Nuppuorja]

Olen huolehtinut asioistani ja muidenkin asioista. Olet kovin herttainen kun huolehdit, mutta eiköhän me pärjätä 

[Broken Puppet]

Noh noh, eipä oteta turhan subjektiivisesti kuitenkaan Aihe oli kysymysmuodossaan yleisluontoinen niille, jotka ovat joskus olleet aidosti omistautuneita. Siis todella.

[Draugo]

Life... don't talk to me about life.

[Lady Whip]

Mielenkiintoinen kysymys näin Dominoivan silmin tarkasteltuna.

Vastuu D:nä on laajalle ulottuva asia. Parasta varmaankin on kannustaa subia oman elämän vahvuuteen. Sellaiseen joka ei kaadu jos suhde kaatuu.
Ja vaikka suhde kestäisikin (ajatellaan positiivisesti) vuosia tai vuosikymmeniä kunnes kuolema...jne.. niin suhteen sisällä on helpompi olla jos molemmilla/kaikilla on myös se oma elämä.

Pitäisikö tunnistaa esim läheisriippuvainen alistuva joka ei edes halua omaa elämää ja joka elää toisen ihmisen kautta vain hänen tarpeita varten.

Sen ymmärtää kun ollaan suhteen rakennusvaiheessa, silloin ollaan hyvin symbioottisessa tilanteessa. Siitä pitäisi kuitenkin päästä vähän väljemmille vesille hengittämään jossain vaiheessa.

Juuri siksi en henkilökohtaisesti suosi orjia. Mieluummin sub. Orjan omistamiseen liittyy suurempi vastuu. Subin kanssa pystyy luomaan paremmin tilanteen jossa molemmilla on myös oma yksityisyys.

Näin introverttina on helppo puhua oman tilan puolesta. Jos olisin sosiaalinen ääriekstrovertti, ... no silloinkin alistuvalla on oikeus omaan tilaan ja omaan elämään.

[-katy-]

Miten pääsette vapaiksi subiudestanne, pystyisittekö olemaan vapaita vaikka haluaisittekin?

Näköjään siitä kaipuusta pääsee eroon. Ylitsepääsemetön asia, jonka kanssa en koskaan tule sinuiksi, on yksinäisyys.

Olen ehkä jonkinlaisen elämän korkeakoulun läpikäynyt kun hoitanut lapsen yksin raskaudesta saakka ja 20 ikävuoteen saakka- kun ei oikein osannut itsestäänkään ensin huolehtia, saati että siinä onkin toinen ihminen vastuulla. Nythän tämä itsenäisyys on helppoa kuin heinänteko kun ei tarvitse kuin itsestään välittää, noin niinkuin jos ihan tiukaksi vedetään. Ainahan sitä lasta kantaa mukanaan, tavalla tai toisella- se on joku ihme luonnonlaki 

Ei musta enää olisi heittäytymään kokonaan kenenkään riippakiveksi- vaikka niin luulin olevani kynnysmatto ja orja 24/7