Fifty Sades of Grey.
Kannattaa käydä katsomassa... ja eteenkin mastereitten peilata itseään Cristian Greyn minuuteen. Itselleni päällimmäiseksi tunteeksi jäi ikävä. Ikävä jotain semmoista kohtaan mihin ei ylety tai mikä on joskus aikaa sitten jäänyt taakse. Se purjelentokohtaus on vaikuttava, ja mieliin painuva. Mutta myös se että mihin kaikkeen ihminen ja tässä tapauksessa mies, joutuu ajatuksissaan paneutumaan. Olkoonkin että kaikilla sadistisen mielenlaadun omaavilla ei ole mitään rankkaa lapsuustaustaa tai hyväksikäyttöä kuten elokuvan Grey'llä. "Valaise minua hiukan", on varmaan monen uteliaan ensimmäinen toive myös oikeassa elämässä, kun haluaa selvittää miksi se "maailman mielenkiitoisin ihminen" on sellainen kuin on. Heittäytyminen oman itsensä tutkiskeluun on se millä voi ratkaista sen "mitä minä haluan". "Näytä minulle mitä se pahimmillaan voi olla". Siinä haluaa karistaa ne viimeisetkin uskomukset itsestään ja joutuu todella menemään syvemmälle itseensä kysymällä "haluanko minä tätä". Onko tämä minun juttu johon sitoudun loppuelämäkseni. Moni nainen ja mies kysyy samoin kuin Anastasia, "Miksi sinä haluat muuttaa minua". Ja vastapuoli vastaa ihan oikein sanomalla että, "Sinä muutat minua".
Miksiköhän eilen illalla oli suurin katsojajoukko naisia. Koskettaako se eniten naisia? Vai onko miehet niin tolohoja että eivät uskalla katsoa totuutta silmiin? Ei tarvitse olla sadisti tai masokisti törmätäkseen samankaltaisiin ongelmiin parisuhdetta rakentaessaan.
Kirjat lukeneet tietää miten Anastasialle käy, mutta minä jään odottamaan seuraavan kirjan elokuvasovitusta.