Avoin suhde, kuinka se saadaan toimimaan?

[Heippis]

Punapää  juuri noinhan se on

[AlmostAverageJoe]

Itse tykkään käyttää termiä yhdessä sovitut raamit joiden sisällä saa toimia vapaasti.

Tämä on mainio ilmaisu ja oikeastaan juuri sitä, miten asian näen: on ne raamit, joiden sisällä saa vapaasti toimia ja tällöin osoittaa myös kunnioitusta sovittua sekä toista kohtaan.

[AlmostAverageJoe]

Riikka Suominen kirjoitti Helsingin Sanomissa avoimista suhteista, ja oikeastaan siitä asiasta, jonka moni tuntuu kokevan uhkana: ihastumisesta toiseen. Tekstissä oli kyllä mainio ajatus siitä, että ihastuminenhan on vain ihastumista - siitä ei automaattisesti seuraa mitään dramaattista, vaan tunne voi laimentua ajan myötä.

Itse olen hyvinkin samoilla linjoilla: jos toiseen ihastumista pidetään jonakin maailmankaatavana asiana, niin siitä tulee myös sellainen, kun toinen sitten myöntää ihastuneensa toiseen - vaikka oikeasti se "olen ihastunut toiseen" voi olla lähinnä merkki avoimuudesta, ja ihastuminen voi loppua ihan hetkessä. Ihastuminen on kuitenkin aika sympaattista, söpöä ja viatonta.

Lyhyesti: outoa ajatella, että toiseen ihastuminen tuntuu olevan se suurin uhkakuva ja synti, mihin avoimessa suhteessa voi syyllistä - kun kuitenkin toiseen ihastuminen on vain tapahtuma, sen sijaan esim. yhteisten pelisääntöjen rikkominen taas on ihan aktiivista tekemistä ja ainakin omissa kirjoissa aikalailla isompi rike.

[spoiled]

Riikka Suominen kirjoitti Helsingin Sanomissa avoimista suhteista, ja oikeastaan siitä asiasta, jonka moni tuntuu kokevan uhkana: ihastumisesta toiseen. Tekstissä oli kyllä mainio ajatus siitä, että ihastuminenhan on vain ihastumista - siitä ei automaattisesti seuraa mitään dramaattista, vaan tunne voi laimentua ajan myötä.

Itse olen hyvinkin samoilla linjoilla: jos toiseen ihastumista pidetään jonakin maailmankaatavana asiana, niin siitä tulee myös sellainen, kun toinen sitten myöntää ihastuneensa toiseen - vaikka oikeasti se "olen ihastunut toiseen" voi olla lähinnä merkki avoimuudesta, ja ihastuminen voi loppua ihan hetkessä. Ihastuminen on kuitenkin aika sympaattista, söpöä ja viatonta.

Lyhyesti: outoa ajatella, että toiseen ihastuminen tuntuu olevan se suurin uhkakuva ja synti, mihin avoimessa suhteessa voi syyllistä - kun kuitenkin toiseen ihastuminen on vain tapahtuma, sen sijaan esim. yhteisten pelisääntöjen rikkominen taas on ihan aktiivista tekemistä ja ainakin omissa kirjoissa aikalailla isompi rike.

Suomisen kirjassa on myös erinomainen havainto siitä, että kaikessa muussa jakamista pidetään hyveenä, mutta jostain syystä parisuhteessa ei muka saisi jakaa.

[balthazar]

Helppo sanoa, paha pistää; puhutaan vaan asioista suoraan niiden oikeilla nimillä ja luotetaan siihen kumppaniin.

[Salanimi]

Riikka Suominen kirjoitti Helsingin Sanomissa avoimista suhteista, ja oikeastaan siitä asiasta, jonka moni tuntuu kokevan uhkana: ihastumisesta toiseen. Tekstissä oli kyllä mainio ajatus siitä, että ihastuminenhan on vain ihastumista - siitä ei automaattisesti seuraa mitään dramaattista, vaan tunne voi laimentua ajan myötä.

Itse olen hyvinkin samoilla linjoilla: jos toiseen ihastumista pidetään jonakin maailmankaatavana asiana, niin siitä tulee myös sellainen, kun toinen sitten myöntää ihastuneensa toiseen - vaikka oikeasti se "olen ihastunut toiseen" voi olla lähinnä merkki avoimuudesta, ja ihastuminen voi loppua ihan hetkessä. Ihastuminen on kuitenkin aika sympaattista, söpöä ja viatonta.

Lyhyesti: outoa ajatella, että toiseen ihastuminen tuntuu olevan se suurin uhkakuva ja synti, mihin avoimessa suhteessa voi syyllistä - kun kuitenkin toiseen ihastuminen on vain tapahtuma, sen sijaan esim. yhteisten pelisääntöjen rikkominen taas on ihan aktiivista tekemistä ja ainakin omissa kirjoissa aikalailla isompi rike.

Onko tämä juttu netissä luettavissa? Linkkiä?

[Dark Foxi]

Olen itse fetishisti ja mieheni vaniljahko. Meillä on sovitut asiat ja nyt "katsotaan mitä tulee".
Olen omien fetissieni kanssa tarkka ja en hyväksy ketä tahansa näihin hommiin.
Tavallaan karusti sanottuna: "Etsin sitä, mitö kotoa en saa".
Yhteisillä säännöillä tässä mennään.
Asia on alkutaipaleella, mutta kyllä se.vähän hölmöltä tuntuu kertoa asioita näinkin avoimesti.
.

[summoningengels]

Paljon hyviä pointteja tässä ketjussa.

Itselläni aikoinaan pitkä monogaaminen avioliitto päätettiin kumppanin aloitteesta avata ja reisillehän se meni, kun raameista ei osattu sopia tarpeeksi avoimesti tai tarkasti. Itse etenkin myönnän toimineeni hyvinkin epäkypsästi ja hyvin pian NRE-huuruissa salailuun tukeutuneena ajaneeni loppujen lopuksi ko. suhteen tyylipuhtaasti karille.

Myöhemmin sitten on ollut muutamakin alusta lähtien avoin suhde oikein hyvin kokemuksin. Näissä etenkin ensimmäisessä - päätyessäni suht. sattumalta suhteeseen pitkän linjan polyn kanssa - asiat loksahtivat kerralla paikoilleen. Tapasin aikalailla heti kärkeen aviomiehensä ja ensilukemisena kahlasin suosituksensa perusteella Opening Upin, jonka jälkeen käytiin hyvässä järjestyksessä läpi kummankin oletukset, tarpeet ja rajat ja sovittiin niitä parhaimmalla tavalla tukevista käytännöistä. Sama "asiat heti pöydälle" -malli on toiminut hyvin nykyisessäkin avoimessa soolopolysuhteessa, enkä epäile etteikö toimisi yhtä hyvin (ja olisi yhtä tarpeellinen) monogaamisessakin kontekstissa. Jonkinasteista itsetuntemusta ja -luottamusta toki tarvitaan kummaltakin osapuolelta.

[Dynamic]

Kas tällainen vanha ketju on nostettu keskusteluun. Tää aihe sai mut kirjottamaan ensimmäisen viestini tänne baariin, koska mä koen, että ollaan mun elämänkumppanin kanssa saatu aika hyvin toimimaan meidän avoin suhde. Pohjalla meillä on ensin yli 10 vuotta monogaamista suhdetta ja nyt muutama vuosi avointa (suljettiin kyllä kerran se tässä joksikin aikaa, mutta yhteisellä päätöksellä taas avattiin). Sit meillä on myös yhteisiä lapsia.
Avoin, rehellinen kommunikaatio on mun näkemyksen mukaan avain. Erityisesti ollaan huomattu, että jos on jokin asia, joka tuntuu itsestä vaikealta keskustella toisen kanssa. niin se yleisimmin tarkoittaa sitä, että asia on juurikin tärkeä ja siiitä on syytä keskustella.
Ja sit varsinkin aluksi oli tosi tärkeä, että oli todella tarkasti sovitut rajat siitä, mitä tehdään ja just, että vaikka kännissä ei säädetä.
Aluksi meillä oli myös aina sopmus, että kun jompikumpi on ollut omilla seikkailuillaan, niin sitten seuraavana mahdollisena kahdenkeskisenä hetkenä ensin rakastellaan ja sit puhutaan. Sen fyysisen yhteyden löytäminen oman kumppanin kanssa auttaa hitosti sitä keskustelua. Meillä sopimuksena on, että kaikkiin kysymyksiin, mitä toinen esittää vastataan rehellisesti, mutta tietenkin sen kolmannen kumppanin yksityisyyttä ja rajoja kunnioittaen. Nykyisellään ei enää käydä kovin tarkkaa keskustelua siitä, ketä on tavannut, ja mitä tehnyt, mutta kylläkin käydään läpi, mitä on oppinut tai minkälaisia tärkeitä ajatuksia tapaamisesta heräsi.
Aluksi puhuttiin meidän suhteesta avoimena, nyt voisin käyttää ehkä termiä hierarkinen polyamoria, jossa mun elämänkumppani keskittyy huomattavasti pienempään määrään kumppaneita kuin minä, mutta jossa molemmilla on mahdollisuus kehittää suhteita melkoisen vapaasti, kuitenkin siten, että primaarisuhteeseen ei asiat saa liikaa vaikuttaa. Jotenkin ärsyttää toi sana hierarkinen, mutten oo oikein parempaakaan keksinyt.
Mä ajattelen, että suhteeseen liittyvät asiat on ensisijaisesti valintoja. Mä valitsen tän mun parisuhteen ja perheen joka päivä uudelleen. Mä en pelkää ihastumista tai rakastumista. Ajattelen , että se, että päättää muuttaa ihastumisen kumppanuudeksi on myös valinta ja sen valinnan oon jo tehnyt ja ainkin tässä elämäntilanteessa useampaa elämänkumppania (tarkoittaen sitä, että jakaisin heidän kanssa arkea) en kaipaa.

[Viettelys]

Puhun nyt vain omasta kokemuksestani, joka on mielestäni hyvin peruskauraa ja toimii meillä varsin hyvin.

Mun mielestä lähtökohta on siinä, että tuntee toisen ja kommunikaatio on todella avointa. Kaikesta voi puhua ja kaikesta halutaan puhua. Ei ole mitään aihetta, mistä meidän suhteessa ei voisi suuta aukaista. Varsinkin niistä hiertävistä tunteista pitää saada puhua ääneen.
Pitää myös olla jonkinlainen kuva mitä itse haluaa suhteelta, mitä kumppani haluaa suhteelta, mitä molemmat ehkä haluaa sen ulkopuolelta, mitä se tuo suhteeseen (hyvässä ja ehkä pahassakin välillä), miten suhde avataan, pitää sopia selkeät pelisäännöt joita kumpikin ovat valmiita noudattamaan, halutaanko suhde vain yleisesti ottaen avata vai haluaako toinen polyamoriaa jne. Monta asiaa pitää miettiä ja käydä läpi, ennen kuin suhteen voi turvallisesti avata.
Myös turvaseksiä koskevat asiat kannattaa puhua läpi.

Meillä esimerkiksi suojaseksi parisuhteen ulkopuolisten kanssa on automaatio. Kumpikaan ei halua itselleen tai kumppanille tauteja. Toiselle myös kerrotaan jos pidempään ja syvemmin on juteltu jonkun kanssa ja ollaan aikeissa tavata. Toisella on myös oikeus tietää, kuka kyseinen ihminen on.
Kaikki tämä siksi, että molemmat tietää missä mennään. Emme halua salata mitään toisiltamme, joten siksi olemme niin avoimia asioiden suhteen. Myös on toki oikeus kysyä, jos jokin asia epäilyttää. Olemalla todella avoimia asioista estämme osaltamme sitä, että niitä epäilyksiä ei syntyisi. Toki luotamme toisiimme - ei sillä - mutta ainahan omia demoneja saattaa jommalle kummalle ilmestyä.
Toistaiseksi on pärjätty maalaisjärjellä ja toisen kunnioittamisella.

[piiskaanjapuren]

Monogamisesta ajattelusta ja kaikesta toisen omistamisesta luopuminen puolin ja toisin on avaintekijä tässä omasta mielestäni. Molemmilla on oltava vapaus kokea hienoja hetkiä ja myös suuria tunteita muiden kanssa.
Mikäli näin ei ole, tai jokin tässä triggeröi jompaakumpaa osapuolta, asia kannattaa hoitaa kuntoon keskustelemalla ja  tarvittaessa ammattiavun kautta.

[Colestramus]

Rehellisyydellä, muuta keinoa ei ole. Jos tunnet mustasukkaisuutta tilanteessa X tai koet loukkaantumista kumppanin tavasta hoitaa asia Y, sano se. Mitä enemmän pimität ja mitä enemmän jätät ikäviä tunteita hautumaan, sitä enemmän se alkaa kalvamaan ja sitten lentää paskaa tuulettimeen ennemmin tai myöhemmin.

Ja pitää ymmärtää myös se, että mustasukkaisuus on terve tunne tietyissä määrin. Se on meille sisään rakennettu ominaisuus, osa tarvehierarkiaa. Älä edes yritä saada itseäsi siihen tilaan että "et enää koskaan tunne mustasukkaisuutta". Paskapuhetta on tuollainen, mieleltään terve ihminen kyllä tuntee edes pientä mustasukkaisuutta. Tunteena se ei tapa, eikä satuta, mutta tukahdutettuna itselleen valehdellen se kaivertaa reiän sydämeen.

Eli rehellisyys perii tässäkin asiassa maan.
"koen olevani mustasukkainen"
"miksi"
"koska asia X"
"jutellaan asia halki, varmistetaan asia A, tai kokeillaan tavalla B"
"profit...?"
Ja pitäkää maalaisjärki avoimessa suhteessa mukana. Vain koska on sovittu että voi käydä vieraissa välillä, ei tarkoita sitä että aina kannattaa tehdä niin.
"mummoni kuoli, olen surullinen"
"aa, ompa ikävää. Anyways, mäpä lähden tästä treffeille tinder panon kanssa"
*ihmettele myöhemmin miksi kumppaniasi vituttaa*
"no mutta mehän sovittiin että avoin suhde"
Ei, en liioittele. Ihmiset on oikeasti ihan vitun tyhmiä eläimiä välillä.
Terveisin Colestramus, avoimessa suhteessa mutta maalaisjärjellä.

[isile]

Pientä hajatelmaa ja kelan häntää meikäläiseltä tähän. Oma mieleni on mennyt siihen suuntaan että (nyt kategorisoin mielivaltaisesti) on niitä oikeasti avointen suhteiden tai polysuhteiden ihmisiä jotka ovat avoimia ja rehellisiä asiasta eivätkä lähde veivaamaan pidemmin monojen kanssa saati sitten houkuttelemaan heitä avoimiin suuntiin. Korkeintaan voivat sinkun monon kanssa leikkiä, mutta oikeaoppisesti tekevät homman selväksi monolle että ko. mono ei ihastuessaan lähde uimaan liiveihin ja pue mustia sukkia joka päivä jalkaan.

Sitten on lisäksi ambiamorisia jotka voisi karrikoiden määrittää niin että sopivien tyyppien vastaantullessa voivat lähteä melkein mihin tahansa suhdemuotoon, mutta tämä alkaa olla jo vähän semmoista jännän äärellä touhuamista joka riippuu pitkälti siitä että kuinka rehellinen (myös itselleen) ja avoin ko. ihminen on todellisista tarpeistaan.

Sitten valitettavasti viimeisin päättynyt parisuhteeni oli sitten sitä kaasuvalotuksen ihmemaata että leikitään monogamiaa mutta oikeasti halutaan manipuloida toinen avointa kohti. Sama pätee myös toisin päin, eli lähdetään avoimeen tai polykuvioon ja sitten enemmän tai vähemmän tietoisesti yritetään sulkea sen toisen muut tapailut kaikenlaisella kieroilulla. Sitäkin olen kuullut/nähnyt tapahtuvan että painostetaan siihen suuntaan että toisella osapuolella saa olla muita leikkikavereita ja taas toisella ei.

Sanomattakin selvää että tämä viimeisin kategoria ei ole mitenkään päin luettavissa varsinaisiin todellisiin tai ainakaan terveisiin suhteisiin vaan on sekavaa ja vakavaa henkistä väkivaltaa ja manipulointia. Kauheaksi homman tekee, että tätä viimeisintä kategoriaa on tullut huomattavasti lisää, eli tavallaan perseilijät ovat löytäneet ja valjastaneet monisuhteisuuden oman sekoilunsa välineeksi. Silloin kun ihmettelin viimeksi Tinderissä yms niin pistin merkille että epämääräisten avointen määrä oli aika valtava.

Ei sillä etteikö monot (joihin itsekin kuulun) olisi myös aivan saatanan sekavaa sakkia  .  Mutuilen monojen varjopuolista sen että monoudessa liihottaa jonkun verran ajatus tosiaan tuosta monien mainitsemasta "mun partnerin pitää täyttää kaikki mun tarpeet" joka on aivan kamala ja tukahduttava paketti. Tietyllä tapaa nämä menevät monelta tutkan alla, eivätkä nämä tyypit hahmota siis omia hankalia odotuksiaan suhteeseen. Silloin kun kasailin päätäni tuon viimeisimmän päättyneen suhteeni jäljiltä niin lupasin kaksi asiaa itselleni: en lähde mitenkään avoimiin tansseihin vakavasti. Toki kunnioittavasti mutta sillä mentaliteetilla että tässä pannaan kaverin kanssa ja tälle tulee selkeä päätös hetken päästä. Toinen asia oli se toisen PITÄÄ osata kommunikoida avoimesti, lempeästi, johdonmukaisesti ja uskaltaa olla haavoittuvainen. Tämä viimeinen siksi etten lähtisi enää muurinmurtajaksi kolkuttelemaan jonkun sielun ympärille rakennetun linnakkeen portteja.

Suhdemuodosta riippumatta kaikkia niitä suhdedynamiikan ongelmia, kommunikaation puutteita ja salassa pidettyjä asioita ja tunteita voi olla aika lailla kaikissa suhdemuodoissa ja oikeastaan oma havainto muodostui semmoiseksi, että jos polyyden tai avoimen suhteen ajatus ei tunnu suoriltaan semmoiselta että sitä haluaa ja haluaa työstää mustasukkaisuuttaan jne, niin jättäisin väliin. Kaikkeen ei tarvitse oppia ja kasvaa. Oma käsitys on että suhdemuodosta riippumatta suhteiden pitäisi lisätä osapuoliensa hyvinvointia. Eli jos joku suhdemuoto lähtökohtaisesti vaikuttaa siltä että siinä oltaisiin toistuvasti tilanteen sietämisen puolella, niin kysyisin että kenen ihanteeseen siinä ollaan itseään sovittamassa?

[Lättäjalka]

Ja pitäkää maalaisjärki avoimessa suhteessa mukana. Vain koska on sovittu että voi käydä vieraissa välillä, ei tarkoita sitä että aina kannattaa tehdä niin.
"mummoni kuoli, olen surullinen"
"aa, ompa ikävää. Anyways, mäpä lähden tästä treffeille tinder panon kanssa"
*ihmettele myöhemmin miksi kumppaniasi vituttaa*
"no mutta mehän sovittiin että avoin suhde"
Ei, en liioittele. Ihmiset on oikeasti ihan vitun tyhmiä eläimiä välillä.
Terveisin Colestramus, avoimessa suhteessa mutta maalaisjärjellä.

Tulipas tutusti, vaikka kyseessä oli omalla kohdalla hautajaiset jo ja ennakkoon kommunikoin mielestäni aika suoraan mahdollisen henkisentuen tarpeesta. Eli ihminen on itsensä pahin vihollinen ja tarvehierarkia on todella raaka. Tuostakin voi tosin palata takaisin kommunikoinnilla, puhumalla ja puimalla. En tosin voi väittää etteikö vielä 6 kk tapahtuman jälkeenkin asia jollain lailla kummittelisi taustalla tai että se koskaan "unohtuisi". Toisaalta kipeistä asioista pitää ottaa opikseen, oli suhdemuoto mikä tahansa. Ja yhtälailla tietyntyyppinen hylkääminen olisi voinut tapahtua ihan monosuhteessakin ja satuttaa ihan yhtäpaljon.