Apua vaikeiden tunteiden käsittelyyn polyamorisessa suhteessa

[Lady Whip]

Itse taas jäin miettimään kuinka paljon pitää sietää ja kestää 'yritetään yhdessä"- lauseen takia ennenkuin tulee raja vastaan. Ei enää jaksa eikä pysty.
Omien tunteiden ns uhraaminen sen puolesta, että toinen osapuoli olisi onnellinen tilanteessa kuin tilanteessa, onko se pidemmän päälle kannattavaa.
Missä vaiheessa nousee esille katkeruus. Missä vaiheessa ajatuksiin nousee "liian vaikeeta"- lauseet.

[Janetar]

Komppaan edellistä tuossa omien tunteiden uhraamisajatuksessa. Se oli oikeastaan syynä aiempaan kysymykseeni.

[baarimikko]

Kiitos Lady Whip ajatuksistasi. Tosta me ollaan puhuttu paljon myös. Tarkoituksena meidän suhteessa on että kumpikaan ei katkeroituisi tai joutuisi kestämään liikaa. Eihän se toimisi.

Viime syksynä mulla oli paljon ajatuksia siitä, että ok, mä haluan kokeilla tätä tyyliä elää, mutta mitä jos mä en pystykään. Mitä jos se onkin mulle liikaa?

Tätä varten me lisättiin meidän suhteen sääntöihin kohta, että jos tilanne sitä vaatii, niin voidaan sulkea meidän suhde väliaikaisesti. Se auttoi mun fiiliksiin.

Puoliso myös otti esille sen kannan, että jos me jouduttaisiin sulkemaan suhde, niin voisi olla että hän joutuisi silloin sulkemaan elämästänsä pois asian joka on ollut hänelle oman selviytymisen ja minuuden kannalta elintärkeä. Silloin voisi köydä niin että hän katkeroituisi ja alkaisi pettämään. Silloin me ei voitaisi enää olla toisillemme täysin rehellisiä. Ja se olisi meidän suhteen loppu.

Älkää käsittäkö väärin, mä saan irti tästä vapaudesta ihan kauheesti! Mä elin 20 vuotta kaapissa sen kanssa että käytän seksityöntekijöiden palveluksia. Kun mä pystyin avautumaan siitä vaimolleni, suunnattoman iso kivi vierähti mun sydämeltä.

Mä rakastan sitä jännitystä ja nautintoa ja se on osa mua. Mä saan olla itseni tässä suhteessa ja tehdä sen rehellisesti ja avoimesti.

Lisäksi meillä on myös vähän kinkympääkin menoa myös vaimon kanssa mutta meidän dynamiikka on enemmän sellaista että vaimo dominoi mua. Mä en edes tiedä pystyisinö tai haluaisinko olla vaimon Dom koska meillä on niin isoja tunteita tässä että mä pelköisin että mä satutan sitä enkä ehkä pystyisikään siihen D:n rooliin.

Mutta silti mulla on noita vaikeita ajatuksia. Mutta on tosi ihanaa kirjoittaa tänne ja kuulla teidän mielipiteitä asiasta ja siten pystyn käsittelemään näitä tunteita ja jösenneltyä niitä. Se auttaa tosi paljon.

Kiitos että saan kirjoittaa ajatuksiani tänne

[Lunttu]

Paljon tuttuja keloja sulla. Olen itse tullut edelliseen pitkään suhteeseeni yksisarvisena, olen polyamorinen pan demiseksuaali. Nykyinen suhde on avoin ja molemmilla on vapaus toteuttaa itseään parhaaksi katsomallaan tavalla myös suhteemme ulkopuolella, se vapaus tuo itselleni turvaa. Jos ei ole valmis päästämään irti ja luottamaan että toinen palaa ei polysuhteeseen ole valmis. Omista epävarmuuksista ja kipukohdista ne tunntepuolen ongelmat usein johtuvat ja vain itseensä voi vaikuttaa, terapia on hyvä työkalu niinkuin olette varmasti todenneet jo puolisosi kanssa, on vahvuutta myöntää kun omat työkalut eivät ole riittävät ja hakea apua.

Mulla on itselläni tunne-elämältään epävakaapersoonallisuushäiriö joka on seurausta lapsuuden traumoista ja 36 vuotiaaksi asti diagnosoimattomasta neurokirjon häiriöstä, tällä hetkellä persoonallisuushäriön lisäksi diagnoosina ADHD, mutta olen menossa lisätutkimuksiin koska luultavasti olen jollain tasolla autisti.. Näistä syistä olen ollut jonkinlaisessa hoitosuhteessa kahdeksannelta luokalta asti ja joutunut tutustumaan itseeni ja tekemään töitä tunne-elämän ongelmieni kanssa tuosta saakka. Mulla on lääkitys joka tasoittaa pahinta "ailahteluani" sillä muille mitättömiltä vaikuttavat asiat saavat mut kohtuuttoman tunnekuohun valtaan. Terapian ja sopivan lääkityksen myötä en koe olevani enää vaaraksi itselleni tai muille, tiedostan kuitenkin sellaisen riskin olevan jollen pidä tietoisesti arjessani huolta jaksamisestani, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistani. Rajojensa löytäminen ja niiden asettaminen on tällä hetkellä huomionarvoisin työmaani.

Nää kaikki on kuitenkin samoin osa mua ja työkalut joita olen saanut omiin haasteisiini auttaa myös ihmissuhteiden haasteissa ja toivottavasti näin tekevät musta myös paremman kumppanin ja kanssakulkijan ei vain itselleni vaan myös muille leikkikavereilleni, ystäville ja rakkaille.

Entiedä onko mistään tästä apua, mutta se mitä yritän tosiaan sanoa on että kaikilla meillä on taakkaamme jotka kannamme mukanamme myös suhteissa toisiin ihmisiin ja ootte jo pitkällä yhteisellä matkallanne puolisosi kanssa. Se että jonkun kanssa on, on valinta jonka tekee joka päivä aina uudelleen, yhdessäolo on mielestäni ensisijaisesti tahtotilasta kiinni ja jos tavoitteet ovat yhteisiä niin toivoa on varmasti. Keskusteluyhteys on välttämätön ylläpitävä tekijä luottamuksen ja yhteisen elämän rakentamisessa.

Toivon kaikkea hyvää aloituspostaajalle

[susa-anniina]

Itse luin äskettäin kirjan nimeltä: Parisuhdepäivitys, uudet säännöt rakkaudelle, ja siinä oli pohdittu asioita eri näkökulmista ottamatta silti kantaa, mikä olisi hyvä tapa juuri kenenkin toimia. Suosittelen. Joku äänihommakin tästä olisi ollut, löytynee Googlella.

Yleisesti ajattelen että ihmiset ehkä vähän turhan herkästi nykyisin antaa periksi. Tosiasia kuitenkin, suhteessa kuin suhteessa on, että ruoho on vihreintä siltä puolelta aitaa mistä sitä hoitaa. Ja ihan riippumatta siitä montako aidanvierustaa on vailla hoitamista. Toki mikään suhde ei ole enää mielekäs, jos se on vain jatkuvaa työtä, mutta alkuperäisellä aloittajalla näkyi monia hyviä syitä jatkaa yhdessä vaimon kanssa ja kummallakin vaikuttaa olevan halua saada asioita sujumaan ja keskinäistä luottamusta ja kunnioitusta ja välittämistä  toiseen. Se on paljon enemmän kuin mitä monella muulla.

Oma kokemus on että kannattaa yrittää mennä pintaa syvemmälle. Tunteista on toki hyvä keskustella, mutta itse ajattelen, että ne vaan ilmentää, mitä siellä niiden takana on. Ja ne asiat taas oikeastaan on niitä, mihin pitäisi keskittyä. Miksi joku juttu ahdistaa, tuntuu vaikealta, pelottaa jne.

Viisaita neuvoja ei ole, itsekin kipuilen asian kanssa. Toisaalta todennäköisesti kipuilisin jo ihan omia uusia tunteita, jos tapailisin ihmistä, joka ei ole poly. Tuon polyamorian "syyksi" on helppo laittaa muutakin omia kipukohtia ja epävarmuksia, jotka eivät sitten varsinaisesti edes liity siihen.