Matalista vesistä syvyyksiin

[Kolumnisti]

Matalista vesistä syvyyksiin

Lapsena kalastin.
Pohjoisessa, mummolan vieressä aukeavan järven rannalta. Kalastin laiturilta ja sillan alta.

Sain lähinnä ahvenia ja särkiä. Mutta aina se oli yhtä jännää. Sitten vaihdoin mato-ongesta virveliin. Ja sain ensimmäisen hauen. Silloin ymmärsin että kaloja on paljon. Erilaisia. Ei vain ahvenia ja särkiä.

Aloin tehdä bdsm kokeiluja täysi-ikäisyyteni nurkilla. Käsirautoja ja sitomista. Silmien sitomista ja suun peittämistä. Omia bdsm-aikojeni ahvenia ja särkiä. Mutta se oli jännää aikaa. Itselle uusien - kielletyiltä tuntuneiden asioiden ja vaihtuvien partnereiden tuoma endorfiinihuuma oli väkevä.

Sitten törmäsin ensimmäiseen bdsm haukeeni. Ja paluuta ei enää ollut. Ensimmäisen kerran silmäni avautuivat täysin auki jossain 23-24 ikäisenä. Tajusin että tämä maailma on paljon syvempi kuin ne rantavedet joissa olin kalastanut.

Viime vuosina olen kesäisin kalastanut kerran tai kaksi. Olen viettänyt kesiäni jäämeren rannoilla, Norjan lapissa. Norjan rannikolla mannerjalusta loppuu nopeasti ja alkaa nopeasti syvenevä vesi. Siellä biodiversiteetti muuttuu. Kalat kasvavat ja pohja putoaa syvyyksiin. Meren äärellä vuoret kohoavat jyrkkinä antaen vaihtoehdon merenkävijälle uhmata korkeuksia. Tasaista maastoa on vähemmän kuin härmässä on tottunut näkemään.

Minusta tuntuu että viime vuosina oma bdsm-mannerjalustalta siirtyminen syviin vesiin on tapahtunut salakavalasti pikkuhiljaa. Olen etsinyt omia vuorenhuippujani ja syviä vesiä. Ja huomaan että vaikka yhä pidänkin siitä peruskalastelusta, yhä enemmän etsin myös niitä kokemuksia vuorenhuipuista ja syvänteistä.

Nostalgiassa mieli palaa monesti aikoihin, jolloin kaikki oli viattomampaa ja puhtaampaa. Monesta innostui ja moni miete mullisti omaa ajattelua - moni sellainen joka tänä päivänä tuskin nostaisi pulssiani.

Olemme kaikki omilla matkoillamme. Ja harrastuksemme parissa. Ei jokainen etsi äärielämyksiä, eikä jokainen etsi vuoria tai syvää vettä. Kesäinen leppoisa onkiminenkin voi olla ihan kivaa ajanvietettä - jopa ilman matoa. Nauttii vaan ympäristöstään.

Itse huomaan että mitä korkeammalle kiipeät, tai mitä kauemmas merelle menet - sitä harvempi uskaltaa matkaseuraksi lähteä. Mutta montaa se kiinnostaa. Suosittelen itse kuitenkin hankkimaan kokemusta pikkuhiljaa - rauhassa.

Ikä tuo mukanaan sekä tyyneyttä, että perspektiiviä. Kalastaessa ja myös luonnossa liikkuessa on hyvä omata molempia. Kuten myös bdsm-maailmassa. Hitaasti kiiruhtaen kartuttaa kokemuksiaan parhaiten - melkein joka asiassa.



- Occam

[Revontuli]

Kiitos, hyvä teksti ja osuva analogia.

[toysnstuff]

Ja kun on päässyt maistamaan jalointa saalista, ei mikään vähempi enää kiinnosta eikä maita.

[telle]

Siellä on mukavia jokia, kivoja seuroja eikä kuningasrapujen pyydystäminen saati säilöntä ollenkaan huonoa puuhastelua ole 

[vila]

Vietin lapsuuden kesät ulkosaaristossa. Kun en istunut ongella (itse maasta kaivetut madot menivät koukkuun ilman ongelmia), istuin ammattikalastajan mukana verkoilla. Opin perkaamaan ja fileoimaan, ruokin perkuujätteillä lokit vaikka ei olisi saanut. Onki vaihtui virveliin, virveli vaihtui perhovapaan. Teini-iässä opin sitomaan perhojakin.

Sitten tulin aikuiseksi. Vieläkin kalastin, mutta se ei ollut enää samanlaista. Minä olinkin nainen, ja naiset eivät sovi kalastusporukoihin. Siellä piti olla jonkun tyttöystävä, vähän sellainen avuton ja hyvä soutamaan. Eipä löytynyt kalakaveria, joten päädyin sitten istumaan ilman onkea merenrannalla. Siellä sitten tajusi, etten minä sitä kalastamista rakastanut vaan sitä merta. Löytyipä kalastajan poikakin, sellainen joka soutaakin paremmin kuin minä.

Nykyään en edes syö kalaa enkä mitään muutakaan merenelävää ympäristönsuojelullisista syistä (eikä syö se kalastajan poikakaan). Itseasiassa vastustan koko kalastusta ja annan rahaa järjestölle, joka häiritsee isoja kalastusaluksia. 

Onko tämä analogia seksielämääni? En tiedä seksielämään, mutta moneen asiaan elämässäni kyllä. Se mihin kasvaa saattaa jonakin päivänä alkaa tuntua jonain muulta, ja lopulta voi huomata ettei se ollut oikeasti yhtään oma juttu. Pitää vaan olla avoin ja antaa elämän tapahtua.

Ja sallia sen myös muille.

T. vila, joka haluaisi muuttaa saaristoon jotta voisi aina haistaa meren. 

[toysnstuff]

Heh. Olipa mukava lukea Vilan teksti.

Tuosta tuli mieleen omat kalastuskokemukset ja suhde soutuveneellä järvellä olemiseen - se, miten itse kalan saaminen ei ollut oikeastaan kivaa, koska sillä olisi pitänyt myös tehdä jotain. Lämmin kesäilta, järvi ja uistimen heitteleminen oli mukavaa. Kalan tarttuminen koukkuun oli innostavaa. Mutta kun se kala oli nostettu veneeseen, tuli olo että mitäpä minä tuolla teen.

Tällainen olo tuli reilu vuosi sitten, kun luulin haluavani tapaamista tietyn ihmisen kanssa. Oli hieman yllättävää huomata oma ajatus siinä kohtaa, kun tuli viestiä että voitaisiin sessioida.

Joskus on vaan mukavampaa haluta.

Ja haluhan haluaa jatkaa haluamista. Halun kohteen saaminen voi tappaa halun.

Siihen loppui omat kalastelufiilikset.

[plastiikki]

“Jalokala ui raukeana haaviini. Ajatuksissani tuore suolattu lohi, loimulohi, savulohi, lohi, hiillostetut lohen evät ja tietenkin lohikeitto” – Pentti Ahvanainen.