Olen miellyttämishaluinen, alistuva, psykologisesta kivusta ja nöyryytyksestä nauttiva. Fyysinen kipu ei ole lempijuttuni, mutta myös se kiehtoo jossain määrin. Taipumukseni aiheuttavat minulle haittaa arjessa, sabotoin opintojani ja jossain määrin myös ihmissuhteitani, koska kiihotun epäonnistumisesta, tyhmänä, huonona ja epäkompetenttina esiintymisestä, sekä siitä, että jään alakynteen, luovutan vallan muille.
Haluaisin olla vahva, itsenäinen ja kukoistava nainen, mutta päädyn kerta toisensa jälkeen etsimään nautintoa itsesabotaasista.
Olen pyrkinyt hakemaan ratkaisua kinkyilystä, mutta jotain jää vajaaksi, koska minä ja kumppani ujostelemme siitä pelosta, että kinkyily vain pahentaa alemmuuskompleksiani ja itsesabotaasi pahenee.
Emme siis uskalla täysin heittäytyä.
Toinen asia, mitä olemme kaavailleet on, että antaisin kumppanini ohjata itseäni arjessa itseilmaisun esteettisyyteen liittyen. Koetun kömpelyyteni ja kurittomuuteni sijaan haluaisin olla elegantti ja sulokas. Parhaimmassa tapauksessa pääsen lähemmäs sitä, kuka haluan olla, säästyn yliajattelun aiheuttamalta hämmennykseltä ja hän saa miellyttävän lemmikin, johon käyttää valtaa.
Pelkään kuitenkin, että tulen kumppanistani liian riippuvaiseksi ja kykyni ajatella itsenäisesti ei kehity, vaan taantuu. Saattaisi käydä myös niin, että koen olevani entistä kelpaamattomampi ja ahdistun vaatimuksiksi muuttuneista ohjeista.
Mitä mieltä olette, ovatko pelkoni perusteltuja ja jos ovat, kuinka estää niitä toteutumasta (muuten kuin ilmiselvällä tavalla eli pidättäytymällä kinkyilystä ja vallan jakamisesta epätasaisesti suhteessa itseilmaisuuni).