Koirat eivät käytä housuja - Elokuva

[sweetchild]

Katsoin, ei oikein vakuuttanut.

Pitää ehkä katsoa joskus uudelleen ja toisilla silmillä.

[Minea]

HS/ elokuva arvostelu :

" J-P Valkeapään täysosumaelokuva Koirat eivät käytä housuja riipaisee tunteilla, joihin kuuluu fyysinen kipu"

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008517856.html

[Hornblende]

Kirjoittelenpa kommenttia samalla kun katson.

* Kiintoisasti oli tuo kaipuu sulatettu fetissiin.
* Vähän oli deus ex machina kyllä tämä dunkkariin eksyminen ja sitä seuraava tapahtuma on erittäin arveluttava.
* Tuntuu hyppivän muutamien kriittisten asioiden ylitse tämä juoni. Tuon Puhelin asian esimerkiksi.
* En ole aivan kauhean tuttu noista pannoista, mutta elokuvassa niiden käyttö näytetään minusta melko vaarallisella tavalla?
* Kiintoisalla tavalla flirttailevat muidenkin fetissien kanssa tässä pitkin elokuvaa.
* Mistä ylimääräinen moottoripyöräkypärä tuli?
* Jee Kumipuku!.. ja äänet.
* Pisteet tyttären roolituksesta... ja mikseipä päähenkilönkin.
* Pisteet keskipisteen saavuttamisesta miltei minuutilleen.
* "Vähän niinku oma vika" .. .hyvä.
* Hyh.. kynsi.
* Ei auennut kynttilähomma
* Ravintolakohtaus rojahti niskaan liian isolla voimalla. nope nope.
* "Kirkkomusa".. haha loistava.
* "voisit sä laittaa sitä hajuvetta"... ...jooh...eih.. jooh.. no oli sentään säännön mukainen.
* Nauru rappukäytävässä. Jäätävää.
* Aijaijai.. hampaisiin sattui. Mutta sitä ennen kohtaus oli kyllä erittäin kutkuttava.
* Koira parka
* Tupakkaa... really? Really!? Noh onhan se kai vanhempi meemi.
* Loppu oli yllättävän hyvä. Mukava nähdä, että suomalaisissa elokuvissa voi olla näinkin.

Tämä Kososen esittämä hahmo ei oikein myöskään auennut minulle. Hän vain oli.

[irhe]

Katsoin tän toistamiseen eilen, edellisen kerran näin silloin tuoreeltaan. Mä kyllä pidän tästä elokuvasta, kaikessa traagisuudessaan tämä on lopulta varsin hyvän mielen elokuva, ainakin kun loppuun päästään. Mutta en katso tätä niinkään kuvauksena BDSM:sta tai kinkyydestä, vaan kertomuksena menetyksestä, kaipuusta ja surusta irti päästämisestä, jossa nyt BDSM-teema kulkee vähän kuin sivujuonteena. Epätoivoisen ihmisen epätoivoisena yrityksenä selvitä sietämättömästä, johtaen katarsiksen kautta lopulta kuitenkin jonkinlaiseen silmien avautumiseen ja vapautumiseen.

Jälkihoidon uupuminen, D-ihmisen vastuuttomuus ja protagonistin hakusessa olevat rajat kyllä särähti kipeästi, joskin jälkimmäisen noista ymmärtää, kun eihän protagonistin aie ollut niinkään kinkyidentiteettinsä jäsentäminen, vaan kaipuun käsitteleminen. Omalla tavallaan. Kaiken kaikkiaan minusta tämä elokuva ei myöskään luo jotenkaan negatiivista kuvaa kinkyilijöistä aiheesta tietämättömille, tai sitten katsoin elokuvaa liiaksi ruusunpunaiset lasit silmillä.

Minusta tämä on myös visuaalisesti kovin kaunis elokuva ja muhun se kontrasti maalailevien maisemien ja harmaan, synkeän tai räikeän todellisuuden välillä toimi. Äänimaailma on myös hyvin kiehtova!