Mitä haluan kun haluan

[Kolumnisti]

Mitä haluan kun haluan?


Olen switch, sadisti, kyylä, ekshibbari, köysittelijä, vanilja… Rasteja saisin laittaa ruutuun vaikka kuinka ja vaikka ne kaikki pitävät paikkansa, mitä tehdä kun ei halua mitään, mutta haluaa kaiken? Kun itsellä näitä taipumuksia on luetella asti, olen miettinyt mikä on se katalyytti, joka saa niistä jonkin korostumaan eri aikoina. Olen huomannut, että monilla omat taipumukset vaikuttavan pysyvän hyvin samanlaisina läpi erilaisten aikojen, kun taas toisilla niin sanottua liikkuvuutta lokeroiden välillä on enemmän. Mistä siis tietää mitä oikeasti on ja voiko koskaan olla varma siitä mitä oikeasti haluaa? Pohdittuani henkistä kuormitusta kinkyjen tarpeiden takana, päätin jakaa teille heränneitä, osin myös hivenen raakileita, ajatuksia yhden kolumnin verran.

Olen päässyt suhteissani kokemaan sekä subin että dominan saappaita ja kummastakin löytyy ehdottomasti plussat ja miinukset. Sisäinen D:ni otti aikamoisen kolauksen tuossa taannoin, joten se piilottelee jossain haiman takana eikä aio vielä tulla sieltä pois. Antaa sen olla siellä vielä. Olen huomannut, että se on paikalla muutenkin silloin, kun itsetuntoni on vahvimmillaan. Se on toisaalta myös herkkä puoli, koska siltä ei yleisesti odoteta herkkyyttä. Se, jos mikä, on ironista. Kuitenkaan myöskään alistuva puoleni ei aina ole rehellisesti paikalla. Se tuntuu toisinaan siltä, että haluaisin pudota jonkun syliin ja olla käytettävissä haluamatta mitään, eikä se tunnu mitenkään järkevältä - saatika minulta. Tästä löysin tieni ajatukseen: Voiko tarve alistua olla toisinaan merkki henkisestä kuormituksesta ja tarpeesta sysätä vastuu omasta seksuaalisuudesta jollekin toiselle? Sehän olisi äärimmäisen helppoa, mutta onko tunteena taustalla silloin oikeasti halu alistua vai päästä emotionaalisesti vähemmällä?

Seksuaalisuuteen vaikuttaa paljon myös muu elämä, kuten se kaikkien lempparikuormittaja eli stressi. Koko taulu voi mennä ihan tyhjäksi ja kadonnut libido voi aiheuttaa lisää stressiä, kun haluaisi haluta, mutta ei halua. Itse olen huomannut, että kun stressaa, alkaa kytkin luistaa ja D/S rupeaa tuntumaan vaikealta. Silloin huomaan toisinaan ekshibbaroinnin pyrkivän pintaan. Se on runkkumatskuna aina aurinkoista, hauskaa ja jännittävää leikkiä. Vähän niin kuin lähtisi syksyn räntäsateesta viikoksi Kanariffalle.

Ikuinen lempparikysymykseni ja keskustelunaihe on: Voiko kinky olla myös vanilja? Useamman kerran olen huomannut skeneen juuri tulleen, ehkä pitkästä vaniljasuhteesta eronneen julistavan, että ei enää koskaan vaniljaa! Tähän kysymykseen on yhtä monta vastausta kuin on kinkyjä, eikä ole olennaista, onko sitä vaniljaa enää vai ei. Toisinaan kuitenkin pohdin onko mustavalkoisuudessa kuitenkin taustalla ennemminkin kinkyyden uutuuden viehätys vastaan tuore huono kokemus vaniljasta. Minulla on ruksi myös vaniljan ruudussa, koska kaiken tämän pervouden keskellä myös sillä on paikka sydämessäni. Ihmisellä tuppaa olemaan luontainen tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi. Silloin kun tuo lälly-puoli alkaa rinnassani huutaa niin, että korvat soivat, on mielessäni useimmiten vanilja. Sinänsä huvittavaa, koska en täysin vaniljaista suhdetta halua, mutta jotenkin se kuitenkin tuntuu olevan yhteydessä rakkauden kaipuuseen.

Kuitenkin joskus ajatellaan, että ne pysyvimmät taipumukset olisivat ne seksuaalisuuden lokerot joita ihminen ensisijaisesti edustaa. Se on kuitenkin ajatuksena kovin rajaava ja kahlitseva. Omalla kohdallani se ei myöskään ole kovin toimiva, sillä olen huomannut että kahden ominaisuuden pysyvät hyvin vahvoina ja samanlaisina tässä aallokossa. Olen aina valmis katselemaan seksuaalista toimintaa, sekä satuttamaan toista ihmistä. Vaikka nämä kaksi hivenen eri tyyppistä puolta eivät juuri liippaa toisiaan, sanoisin niitä yhdistäväksi tekijäksi vähäisen emotionaalisen kuormituksen. Koen, että näissä sessioissa minun ei välttämättä tarvitse luoda henkistä suhdetta muihin osapuoliin, vaan voin toteuttaa itseäni suojamuurin takaa. En halua vetää mutkia suoriksi ja sanoa olevani kyyläävä sadisti, koska koen hyvin vapauttavana antaa seksuaali-identiteetin muovautua eri tunnetilojen ja elämäntilanteiden mukaan. En koe stressiä tai kriiseile siitä mitä olen, vaan seuraan mielenkiinnolla tätä pervoa luontodokumenttia, joka pään sisällä vilistää.

Jokainen tiedostaa varmasti, että tärkein suhde elämässä on suhde itseensä - eikä se todellakaan ole aina helppo. Vaikka suhde olisikin yleensä kunnossa, ihmissuhteet, elämäntilanteet tai maailman mullistukset voivat keikauttaa kuppia tai nakata sen ihan ylösalaisin. Huomaan itse, että tuon vuoristoradan eri kohdissa on pinnalla eri taipumukset. Välillä niitä kinkkejä jää myös asemalle ja uusia hyppää kyytiin, hakien paikkaansa identiteetin kiemuroissa. Loppujen lopuksi koen, että tuolla syy-seuraus -suhteella henkisen kuorman ja taipumusten välillä ei juuri ole merkitystä, kunhan yksilö itse saa toteuttaa itseään hyväksi kokemallaan tavalla. Ihmismieli on lempidokumenttini.



Kirjoittaja: Chennai

[mirbe]

Olipas hyvä kirjoitus ja jaan paljon samoja ajatuksia. Juurikin tuo olennainen, että mitä haluan kun haluan? Itsessäni tuntuu olevan kyllä edelleen se vaniljakin, vaikka saatan sanoa ettei se riitä minulle. Toisinaan kuitenkin saan suurta nautintoa hellästä kiusoittelusta ja rakastelustakin piiskan ja alistamisen sijaan. Tunnen olevani myös selkeästi alistuva, mutta huomaan usein ajattelevani joistakin ihmisistä, että tuo tyyppi saisi jopa minut tarttumaan piiskaan - siispä mietinkin että jos seura olisi oikeaa niin kuoriutuisiko minusta jotain aivan muuta kuin Herrani narttu. Olit nostanut esille myös haluttomuuden ja erilaiset elämäntilanteet. Tunnistan itsekin, että toisinaan ei tee yhtään mieli ja silloin olenkin tyytyväinen ettei minulle ole kumppania, joka olisi haluamassa seksiä. Toisaalta taas mietin, että tulisiko haluttomuutta ja ylitse vyöryvää stressitilaa jos minulla olisi kumppani, jonka kanssa pitää yllä seksuaalisuutta aina ja lievittää stressiä. Hyviä pohdintoja.

[Lettu]

Itselleni ehkä suurin kysymys on että en todellakaan tiedä mitä kaikkea haluan ,kun en tiedä mitä kaikkea olisi saatavilla. Yksi on jonka tiedän on se että olipa vastakappale mikä/kuka tahansa, haluan minusta pidettävä omana itsenäni. Tarkoitan tuolla sitä etten osaa/halua asettua mihinkään rooliin.

[Mr Birch]

Ikuinen lempparikysymykseni ja keskustelunaihe on: Voiko kinky olla myös vanilja? Useamman kerran olen huomannut skeneen juuri tulleen, ehkä pitkästä vaniljasuhteesta eronneen julistavan, että ei enää koskaan vaniljaa! Tähän kysymykseen on yhtä monta vastausta kuin on kinkyjä, eikä ole olennaista, onko sitä vaniljaa enää vai ei. Toisinaan kuitenkin pohdin onko mustavalkoisuudessa kuitenkin taustalla ennemminkin kinkyyden uutuuden viehätys vastaan tuore huono kokemus vaniljasta. Minulla on ruksi myös vaniljan ruudussa, koska kaiken tämän pervouden keskellä myös sillä on paikka sydämessäni. Ihmisellä tuppaa olemaan luontainen tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi. Silloin kun tuo lälly-puoli alkaa rinnassani huutaa niin, että korvat soivat, on mielessäni useimmiten vanilja. Sinänsä huvittavaa, koska en täysin vaniljaista suhdetta halua, mutta jotenkin se kuitenkin tuntuu olevan yhteydessä rakkauden kaipuuseen.

Oikein hyvä nosto tämä, muutenkin mielenkiintoisessa, terävästi pohtivassa tekstissä. Kiitos!

Mr B

[Tyttöpoika30]

On hyvin vaikea määritellä mitä haluaa, koska eri ihmisten kanssa haluaa hyvin eri asioita.

[Fia]

Mielenkiintoinen kolumni, johon löydän kyllä samaistumispintaa. Itsekin koen, että voisin haluta vähän vaikka mitä ja fantasiani ovatkin hyvin kirjavia. Toisaalta samalla koen, että käytännön tasolla se, mitä seksuaalisesti haluan määrittyy täysin suhteessa siihen ihmiseen, jota haluan tai jonka kanssa haluan (ja nekin ovat hieman erilaisia haluamisen aspekteja).

Itselläni asia vielä mutkistaa - tai ehkä selkeyttää - se, että usein myös haluan, että minun haluamiseni ja haluamattomuuteni sivutetaan tyystin (ainakin näennäisesti), niin että saan olla toisen halujen kohde ja väline. Se on vapauttavaa. Ei tarvitse tietää, mitä haluaa, joku toinen tietää sen puolestani.