Sadisti syvällä sisälläni

[Kolumnisti]

Sadisti syvällä sisälläni


Tapaan profiloitua täällä sellaisena kilttinä kaverina. Jayteasee, Saapaspöppelö™, joka ei tahdo kenellekään pahaa, mutta osaa halutessaan - ja haluamattaankin - olla varsin pahasuinen. Saapasfetissini on varmaan se, minkä kaikki tietävät. Haaveilen siitä ikiomasta fetissidominastani ja sitä rataa.

Olen herkkä ja tunteellinen sekä toisinaan siksi hieman äkkiväärä. Totaalinen pehmo, voisi sanoa. Pikaisesti sitä ajattelisi, ettei tuollaisen kaverin päässä liiku mitään vaarallista. Kukapa ajattelisikaan, että pääni sisällä asuu sadisti?

Baarin kaltainen yhteisö on siitä hyvä, että siellä voi aika pitkälti tuoda julki ajatuksia, joita ei muutoin myöntäisi kenellekään. Kynnys on sitten tietysti korkeampi tai matalampi riippuen henkilöstä. Tämän mainitseminen käy pitkälti yksiin aiemmin kirjoittamieni asioiden kanssa, jotka pitkälti käsittelevät itsensä ja vinoumansa hyväksymistä, kun niistä ei eroonkaan pääse.

En miellä itseäni parhaalla tahdollakaan dominoivaksi, mutta tilaisuus tuntuu tekevän varkaan. Aina silloin tällöin naispuoliset tuttavani saavat tästä hieman makua, kun alan spontaanisti kertoa kuvitteellista tarinaa tiukasta tilanteesta, joka ammentaa hieman heidän mieltymyksistään mutta joka toisaalta on sitten ikioma kehitelmäni. Pirullisen ja kiduttavan kiihottava bondage-tilanne, joka on suunniteltu niin, että riehua voi, mutta pakoon ei pääse.

Olen mässäillyt tällaisilla skenaarioilla kauan, ennen kuin mistään Saw-elokuvista oli tietoakaan. Piirustustaitoni on ollut varsin kovassa käytössä, kun olen sorvannut paperille ties mitä skenaarioita ja heitellyt ne sitten roskiin kun ne ovat täyttäneet tarkoituksensa (olla... kröhöm... runkkumatskua). Älkää huoliko, eivät ne ole olleet mitään taideteoksia, vaan sarjakuvamaisia tuherruksia, joista on puuttunut kaikki huolittelu.

Saw-elokuvien skenaariot ovat kerrassaan hirveitä. Mikä oikeus ystävällämme John Kramerilla eli Jigsaw'lla on alistaa ketään psykologisiin peleihinsä? Ei kerrassaan mikään! Silti minua kiehtoo se kauhu, jota ihminen saattaisi tuntea joutuessaan tilanteeseen, jossa joutuu vaikkapa katkaisemaan käsivartensa minuutin kuluessa, tai muuten hidas ja tuskallinen kuolema korjaa.

On hullua ajatella, että jos veri ja ihmisten silpominen olisi minun juttuni, olisin voinut keksiä suuren osan Jigsaw'n laitteista. Nehän eivät ole perinteisiä kuolemanloukkuja, joissa olet avuttomana vääjäämättömän edessä, ellei joku ehdi viimeisellä sekunnilla pelastamaan sinua. Sen sijaan niissä on juuri se ulottuvuus, että uhrilla on mahdollisuus paeta, mutta se vaatii itsensä silpomista. Onko halusi elää niin kova, että kaivat silmän päästäsi? Herrajumala, miten hottia!

Todellisuushan on tarua ihmeellisempää, mutta en silti osaa kuvitella, että elävässä elämässä tulisi vastaan jotain Saw-ansan tapaista. En myöskään osaa ajatella, että jäisin viereen katsomaan viehtyneenä tapahtumaa. Totta kai haluaisin auttaa kanssaihmistä. Luulisin. Sittenhän sen vasta tietäisi.

Entä haluaisinko laittaa ketään sellaiseen Jigsaw-tyyliseen vekottimeen kärsimään? No, tuskinpa, kun tahtoo tehdä tiukkaa edes pyytää nätisti, että nainen pukeutuisi nahkaan ja korkosaappaisiin. Se ehkäpä kertoo sitten omaa kieltään jonkinlaisesta oikeustajustani.

Mikäpä lienee tämän avautumisen ydin? Kenties se, että minulla - ja varmasti suurella osalla täällä - on jotain astetta pimeämpää mielikuvituksessamme, jota emme vain päästä ulos. Toki on niitäkin, jotka ovat aika kursailemattomia, mutta se on sitten oma lukunsa.

Joku voisi pitää meitä - tai nyt vaikka minua - pahana ihmisenä, kun viehätyn Saw-elokuvissa tapahtuvien kaltaisista hirveyksistä. Joskus aiemmin podinkin niistä huonoa omaatuntoa, mutta olen tajunnut jossain kohtaa, että se omatunto itsessään kertoo jo kaiken olennaisen. Se ohjaa valintaa siitä, ryhdynkö toteuttamaan mitään tuollaista.



Jayteasee, Saapaspöppelö™

[Kolumnisti]

Muistutuksena tähänkin viime viikkojen kolumnien yhteydessä julkaistut terveiset:

Kolumnit olivat pitkään tauolla. Syynä oli se, että niistä kerta toisensa jälkeen virisi asiatonta ja henkilöönkäyvää keskustelua. Ylläpito muistuttaakin nyt muutamasta asiasta:

-Kolumnistit kirjoittavat omalla nimellään ja omia näkemyksiään. He tekevät tätä pyyteettömästi ja vapaaehtoisesti. On syytä muistaa, että kolumni ei ole luonteeltaan tarkoitettu tietoiskuksi tai oikeaksi totuudeksi: siinä on aina kyse ainakin joiltain osin kirjoittajan henkilökohtaisesta näkemyksestä tai kokemuksesta.

-Kolumnistit valitaan ja kolumnit tarkistetaan ylläpidon toimesta. Ne eivät silti edusta ylläpidon näkemyksiä - hyväksyntää osoitetaan myös omista mielipiteistämme poikkeaville kirjoituksille, kunhan asiasisältö ja tyyli kestää tarkastelun.

-Kolumnien on tarkoituskin herättää keskustelua ja ajatuksia sekä kysymyksiä.
Olethan ystävällinen ja mietit kahdesti miten kommentoit? Eri mieltä saa olla. Kyseenalaistaminen on ok. Omien näkemysten esiintuominen on suotavaa. Kaiken tämän voi tehdä väheksymättä ja arvostelematta tai loukkaamatta kolumnin kirjoittajaa tai muita käyttäjiä. On myös syytä muistaa, että aiheet voivat olla hyvinkin omakohtaisia ja herkkiäkin. Keskustellaan siis asioista toisiamme kunnioittaen ja niin. että tätä palstaa on kaikkien mielekästä lukea ja jatkossakin saamme rohkeita kynäniekkoja jakamaan jotain itsestään näissä kolumneissa.

Ylläpidon puolesta, lemmikki

[Occam]

 Mielenkiintoinen kolumni.

 Mietin itse tänään ihmisen hyvyyttä ja pahuutta.
 Mietin mikä sen määrittää.

 Onko hyvä ihminen joku joka ajattelee asioista hyvää, ajattelee itsensä sankariksi, mutta ei näe käytöksensä vahingollisuutta. Tai paha ihminen joka kykenee pahuuteen, mutta hillitsee itsensä.

 Minusta päänsä sisällä voi ajatella mitä tahtoo sen olematta pahaa. Tulin samaan tulokseen myös kolumnistin kanssa että omatunto määrittää kyllä mitä ihminen lopulta tekee. Se tai itsehillintä.

 On hyvä tiedostaa mitä on tai ei ole. Sadistiksikaan ei oikeastaan ole helppo opetella. Perusluonnettaan on hankala muuttaa. Mutta ei sitä kannata myöskään hävetä tai kieltää.

 Saw elokuvista ensimmäinen oli nerokas, ja muut pikkuhiljaa olivat elokuva elokuvalta yhä enemmän kuraa. Imdb arviot lähtivät 7,4:sta ja viimeiset ovat saaneet vain 5,6 keskiarvon.

 
 

[Snadistisadisti]

Hyveellisyys edellyttää kykyä pahuuteen. Tässä yhteydessä käytän näitä toistensa vastakohtina, ottamatta kantaa esimerkkien moraaliseen sisältöön.

Ei ole hyve olla siveä, jos ei saisi seksiä muutenkaan. 
Ei ole hyve olla väkivallaton, jos on kyvytön väkivaltaan.

Oman käytöksen säätely on siis tavallaan edellytys hyveelle. Oikean valinnan tekeminen. Onko ihminen sitä hyveellisempi, mitä raskaampi taipumus tai tarve pahuuteen hänellä on? 

[Fia]

Hyveellisyys edellyttää kykyä pahuuteen. Tässä yhteydessä käytän näitä toistensa vastakohtina, ottamatta kantaa esimerkkien moraaliseen sisältöön.

Ei ole hyve olla siveä, jos ei saisi seksiä muutenkaan. 
Ei ole hyve olla väkivallaton, jos on kyvytön väkivaltaan.

Oman käytöksen säätely on siis tavallaan edellytys hyveelle. Oikean valinnan tekeminen. Onko ihminen sitä hyveellisempi, mitä raskaampi taipumus tai tarve pahuuteen hänellä on?

Jännä kela. Oon miettiny joskus samaa, kai vähän eri sanoin. Mutta siis joo, oon aika samoilla linjoilla, että aito eettinen vastuunkanto edellyttää sen tunnistamista että on myös kykenevä tekemään väärin. Ehkä myös niin, että kun rehellisesti tunnistaa ja tunnustaa "pimeät puolet" itsessään, esim. vietin väkivaltaisuuteen, sen voi myös suunnata eettisesti kestävään toimintaan, purkaa turvallisesti ja kontrolloidusti.

[Fia]

Mulla on aina ollut hyvin synkkiä ja väkivaltaisia fantasioita. Muistan, että näitä oli jo lapsena, ja myöhemmin teininä. Eivätkä ne ole oikeastaan aina olleet edes fantasioita vaan ennemminkin jopa jonkinlaisia pakkoajatuksia, jotka voivat itsestäkin tuntua vastenmielisiltä ja häpeällisiltä, mutta nousevat silti mieleen.

Mulle on ollut vapauttavaa oivaltaa (joskus parikymppisenä taideopiskelijana kai), että lopultakin mielikuvitus on mielikuvitusta ja fantasiat fantasioita. Aivan "sairaitakin" asioita voi kuvitella ja fantasioida olematta paha ihminen kunhan ei lähde niitä fantasioitaan toteuttamaan. Ja konsensuaalisesti voi toteuttaakin yhtä sun toista - joskaan ei nyt kyllä niitä villeimpiä kauhuleffaskenaarioita. Mutta sitä vartenhan ne kauhuleffat juuri ovat olemassa, että niistä karmeimmista fantasioista voi nauttia turvallisesti.

Uskoakseni suurin osa ihmisistä, jotka pystyvät kuvittelemaan äärimmäistä väkivaltaa ja esimerkiksi nauttimaan väkivaltaviihteestä tai väkivaltafantasioista ei normaaliolosuhteissa ole mitenkään erityisen väkivaltaisia tai toteuttaisi tällaisia tekoja. Kauhuelokuvien tekijät lienevät yleisesti aivan normaalia ja leppoista porukkaa. Oma lukunsa sitten taas on, että uskon myös, että poikkeusoloissa kuten sotatilanteissa lähes kaikilla yksilöillä ihmispopulaatiossa on valmius tehdä äärimmäistä väkivaltaa. Psyyke adaptoituu vallitsevaan "normaaliin", vaikka vallitseva normaali olisi joukkopsykoosi.

Väitän, että pohjimmiltaan lähes kaikissa ihmisissä on syvällä sisällään sadisti, jos vain pintaa rapsutellaan tarpeeksi.

[marionilla]

Kiitos Jayteasee kolumnista.

Kyllä, olen kanssasi samaa mieltä että pimeä puoli löytyy meiltä kaikilta. Se on sitten paljon yksilöstä kiinni kuinka syvällisesti siihen haluaa tai kykenee tutustumaan.
Mulle mm. taide on ollut yksi kanava käsitellä näitä omia puoliani ja tunteita ja tutkailla niitä. Ja jonkun verran hämäryyttäni olen kohdannut myös sessioissa.

Mä en osa ajatella että ajatukset tekisivät meistä pahoja.  Vaan se, miten toimimme itseämme ja toisiamme kohtaan ratkaisee.

[Betonia]

Jospa todellinen elämä saa  käyttövoimansa siitä, että meillä on mielikuvitusta kuvitella todellisuuden rajojen yli niin hyvässä kuin pahassa, ja ehkä erityisesti pahassa, sillä täällä tosielämässä pyristelemme niin kiivaasti hyvää kohti. Miten fantasian kävisi, jos O:lta kysyttäisiin suostumusta? Sadut ja fantasiat saavat olla kauheampia kuin todellisuus.  Fiktion ei tarvitse olla suorasanainen opas siihen, mikä on oikein tosielämässä.

(Itse asiassa mulla on yksi kauan sitten kuvittelemani maailman kauhein asia, joka onkin itseasiassa ihan toteuttamiskelpoinen fantasia...)

”Opettelin tuhoavan sanan, jotta muissa loitsuissa olisi voimaa.” Miyazaki: Laputa, linna taivaalla

[emeritus]

Sadisti syvällä sisälläni on - sanon suoraan - krooniseksi jääneestä POSTTRAUMAATTISESTA STRESSITILASTA päivittäin kärsivän
Kostajan (Viha) h i m o a kostaa.
Mutta se on absoluuttinen mahdottomuus: En minä VOI ryhtyä esimerkiksi - vaikkapa - Helsingin Kampin aukiolle roviota, erit.
1600-lukuiseen tapaan virittelemään, ja elävältä sinne - varmasti elämäni loppuun asti - ja aivan erityisen REALISTISISTA syistä johtuen,
vihaamaani "ÄITI", n:o 2:ta, polttamaan ryhtyä, vaikka VIHA aiheuttaa vaikeimmilleen äityen - usein - fyysisesti(kin) tuskallisia kouristelun-
kaltaisia tiloja minulle. N:o 1:een en juuri ehtinyt tutustua, syöpään sairastui kun olin 4,kuoli kun olin 6. (biologinen siis, R.I.P). 8-vuotiaalle
pikkupojalle toi isä, uutena aviopuolisonaan, PANSSARIVAUNUN (huom! kuvaannollinen sellainen) ja kouliminen Elämän Huippusuorittajaksi
alkoi. Mutta kun en oikein ollutkaan, hänen, mitä ilmeisimmin valmiiksi hahmottelema - ja PÄÄTTÄMÄNSÄ kaltainen, alati reippaan (mitä se on!?)
pikkupojan prototyyppi, niin..., no niin: vähitellen lisääntyvä kostaminen, henkinen, psyykkinen, vain yksi, mutta sitäkin rajumpi kimppuun
hyökkääminen, raaka pahoinpitelyrikos oli, siis alkoi, ja mitä lähemmäs tuli lukion loppuun käyminen, ei enää edes viitsinyt y r i t t ä ä k ä än
peitellä avointa vihaansa: "KOHTAHAN tosta eroon päässee!"

Joo! toi nyt näyttääkin/kuulostaa karmealta. Henkisen itsepuolustustaidon vaikean lajin opin monen "lajityypillisesti"samaa toistavan kokemuk-
sen jälkeen aivan liian myöhään, alunpitäen nk.negatiivisten tunteiden näyttämisen kun olleessa -kasvojen ilmeilläkään - lapsi/teini-ikäinen
nuori, ehdottoman kielletyt. Lamaannuin aina, sanattomaksi, asiattomien ja törkeimpienkin "silmille sylkemisten"  edessä.

VIHA kumuloitui aivojeni sisään pääsemättä purkautumaan koskaan. Hmh... no yhden kerran, mutta miten ja millä desipelimääräisellä
80-130 -huudolla, artikuloinnin ollessa, tuolloin aivan erinomaisen selkeä, alusta loppuun asti.
Kuulun aivan täysin ihmislajiin:  ei tekisi pahaa kärpäsellekään, niin että koston himojen l a a t u k i n on mahdoton: EIVÄT OLE LAILLISIA.

Mutta sadisti syvällä sisälläni - BDSM:ssä, S&M-seksissä, D/s-sessioissa on toki -ilman muuta, tarpeeton maininta sinänsä, mutta kuitenkin
- ilman mitään - kumppania kohtaan - vailla mitään EDELLÄ KUVATUSTA!  Vaikka bestikseni, 18-vuotiaasta asti, mies siis, vielä jokin aika
sitten kysyi multa, "et onks se syy (antaa naiselle selkäsauna! ) niinku, siis pohjautuuks se siihen , että mitä Aira (se "UUSI ÄITI") teki
sulle ja siihen vihaan, mikä sulla on siihen..., ..., niin - vaikea kuvailla, mutta joka tapauksessa mua alkoi ekaks naurattaa ihan älyttömästi,
et voi hyvä ihme..."ei, ei se niinku silleen MENE, kato AIRASTA ja sen psykopaattisuudesta EI OLLU NÄKYNY VILAHDUSTAKAAN vielä
kolmeen vuoteen. Kato kun minä - 5-vuotiaana jo, ihan oman mieleni lokeroissa olin jo täysvalmis, niin...
No, hän on aina ollut aivan puhtaan valkoinen vaniljatötterö, vailla punaisen häivääkään siinä tötterössä, joten ei siitä sen enempää.
Eikä ole tietysti mikään tarvekaan, mutta bestiksiä me on oltu aina ja varmasti iankaikkisesti. Aamen!
                                                                                                                                                                                                                 
                                                                                                                                                                                                         

[toysnstuff]

Sadella oli mielenkiintoinen ajatus Justine-teoksessaan, jossa luostarin munkit tahi vastaavat herkuttelivat hekumalla. Aika mielikuvituksekkain keinoin. Jonkun heistä suuhun oli laitettu lausahdus siitä, miten hyveellinen ihminen nauttii enemmän kun rikkoo tuota hyvettä. Mitä hyveellisempi ihminen on, sitä suurempi nautinto tulee, kun toimii riettaasti näitä hyveitä tai säädyllisyyksiä vastaan.

Silloin jo pienetkin asiat voisivat tuottaa suurta nautintoa kovin tunnolliselle ihmiselle. Ei tarvitse tehdä kinkykerhon top 10 juttuja, jotta saa huimia kiksejä oman sopivaisuustajun ylittämisestä kinkyllä tavalla. Onko se, mikä on kinkyä, lopulta vain subjektiivinen määritelmä joka perustuu siihen, mikä on aiemmin ollut kiellettyä ja sopimatonta, mutta nyt on houkuttavan - ja kiihottavan - tuhmaa.

Sadismista sellainen pieni detalji, mikä lukemisten myötä on tullut vastaan: että tietynlainen, psykoanalyyttisesti käsitetty ja tulkittu sadismi, ei tosiaan liittyisi kivun tuottamiseen ja sen näkemiseen toisessa, vaan ahdistukseen. Ahdistukseen, joka liittyy jonkin hyvin, hyvin arvokkaan menettämiseen. Silloin sadisti ei nauti toisen kivusta, vaan siitä, että toinen on menettämässä jotain ja sadisti on se, joka aiheuttaa tämän. Tai ehkä nautinto on väärä sana, ja sadistisen toiminnan funktio voisi olla kuvaavampi ilmaisu.

Mutta jos ajattelen omaa, itsestäni vaivalla kaivettua nautintoa siitä, kun toinen kiemurtelee steariinin alla tai päästää ilmoille ihania kirkaisuja nänninipistimien tai piiskan johdosta, niin kyllä siinä on kivulla merkittävä rooli. Tosin valta liittyy leikkiin mukaan olennaisesti, kuin myös se mahdollinen jako minän ja toisen välillä: toinen on se, joka kokee kärsimyksen, minä en. Ellei osaltaan, ehkä tiedostamattaan, samaistu tuohon uhriin. Jolloin olisi kuin sadistin määrittämässä Saw-skenaariossa: haluaa nähdä että toiselle käy se, mitä itse kokee tarvitsevansa. Joskus näet tuntuu pahalta, kun toiseen sattuu vähän liikaa. Melkein kuin itseen sattuisi.