Mitä jos "olotilat" vaikeuttaa tavis elämää?

[sasa]

Mä olen viime aikoina pohdiskellut omaa itseäni, oman persoonallisuuteni puoliani ja kiinnostuksen kohteitani ja se mut tännekin foorumille toi. Minulla ei siis ole mitään kokemusta  bdsm tai kink aktiviteeteista, ajatuksia ja mielihaluja kylläkin. Yks vähän jarruttava tekijä siinä, että uskaltaisin lähteä kokeilemaan mitään on, että en ole lopulta varma kuinka paljon voisin kategorisoida omia juttujani nimeomaan bdsm:n alle vai onko ne ehkä jotain mielenterveyden ongelmatiikkaa enemmän.

Varsinkin alistumiseen liittyviä toiveita ja tarpeitakin sekä lapsenomaisia fiiliksiä on minun todella vaikea hyväksyä itsessäni. Kaikki olis varmaan helpompaa, jos olisin muuten supertoimiva kokonaisuus ja noita fiiliksiä olis helppo lokeroida vaan tiettyjen henkilöiden seurassa tietyissä tilanteissa koettaviksi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan varsinkin stressaantuneena kaikennäköisiä omituisuuksia lyö läpi niin että se tavis-elämä tästä vaikeutuu.

Kuinka tavallista tälläinen on?

[Kouluttaja]

Et oo ainoo.
Ei huolta.

Musta kivempaa ainakin itelle et mun kinky puoli on osa mun persoona, kivasti integroitu siihen.
Eikä mikään kaapissa piilossa pidettävä erillinen osa mua.

[pehmis]

Millaiset "omituisuudet" sun elämää sitten vaikeuttaa? Onko niiden kategorisoiminen (bdsm vs. mielenterveys) väistämättömän välttämätöntä? Elämässä on loputtomasti asioita, joista me voidaan tykätä muuten vaan tai siksi, että joku nykyisyyden tai menneisyyden haamu vaikuttaa meidän ajatteluun. Kunhan pidät itsestäsi huolta, niin saat tykätä mistä tykkäät.

Kuulostaa siltä, että sulla on edessä pitkä itsetutkiskelun matka. Se kuuluu asiaan.

Tsemppiä matkaan 

[kitten]

Mulla kyllä omituisuudet/ominaisuudet lävistää koko persoonan. Ei ole erillistä identiteettiä seksiin ja toista arkeen. Olen tällainen ja juuri siksi olen alistuva kumppanilleni. Olen tällainen ja juuri siksi olen pieni ja joskus hölmö ja tarvitsen turvaa.

Uskon, että sinäkin olet juuri täydellinen tuollaisena omana itsenäsi 

[Pirre89]

Mä olen viime aikoina pohdiskellut omaa itseäni, oman persoonallisuuteni puoliani ja kiinnostuksen kohteitani ja se mut tännekin foorumille toi. Minulla ei siis ole mitään kokemusta  bdsm tai kink aktiviteeteista, ajatuksia ja mielihaluja kylläkin. Yks vähän jarruttava tekijä siinä, että uskaltaisin lähteä kokeilemaan mitään on, että en ole lopulta varma kuinka paljon voisin kategorisoida omia juttujani nimeomaan bdsm:n alle vai onko ne ehkä jotain mielenterveyden ongelmatiikkaa enemmän.

Varsinkin alistumiseen liittyviä toiveita ja tarpeitakin sekä lapsenomaisia fiiliksiä on minun todella vaikea hyväksyä itsessäni. Kaikki olis varmaan helpompaa, jos olisin muuten supertoimiva kokonaisuus ja noita fiiliksiä olis helppo lokeroida vaan tiettyjen henkilöiden seurassa tietyissä tilanteissa koettaviksi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan varsinkin stressaantuneena kaikennäköisiä omituisuuksia lyö läpi niin että se tavis-elämä tästä vaikeutuu.

Kuinka tavallista tälläinen on?

Mä kyllä aikoinani terapeuttini kanssa keskustelin paljon siitä, että onko minun tapauksessani tietyt BDSM:n osa-alueet hyväksi / toistanko pakonomaisesti traumojani. Muutaman kerran olen myös törmännyt skenessä ihmisiin, jotka tuntuvat käyttävän muita oman itsetuhoisuutensa toteuttajina. Minusta oma historia ja sen vaikutukset on hyvä tiedostaa, kuunnella ja kunnioittaa itseään ja omia tuntemuksiaan ja miten se vaikuttaa omaan arkeen. Sä itse tiedät sen parhaiten.

Tuli vaan mieleen, että ajattelisitko hyötyväsi esim. seksuaalineuvojan kanssa keskustelusta? Julkisella puolella toimii usein erikoissairaanhoidossa seksuaaliterveyspoliklinikoita, jonne voi pyytää lähetteen.

[Fia]

Mä olen viime aikoina pohdiskellut omaa itseäni, oman persoonallisuuteni puoliani ja kiinnostuksen kohteitani ja se mut tännekin foorumille toi. Minulla ei siis ole mitään kokemusta  bdsm tai kink aktiviteeteista, ajatuksia ja mielihaluja kylläkin. Yks vähän jarruttava tekijä siinä, että uskaltaisin lähteä kokeilemaan mitään on, että en ole lopulta varma kuinka paljon voisin kategorisoida omia juttujani nimeomaan bdsm:n alle vai onko ne ehkä jotain mielenterveyden ongelmatiikkaa enemmän.

Varsinkin alistumiseen liittyviä toiveita ja tarpeitakin sekä lapsenomaisia fiiliksiä on minun todella vaikea hyväksyä itsessäni. Kaikki olis varmaan helpompaa, jos olisin muuten supertoimiva kokonaisuus ja noita fiiliksiä olis helppo lokeroida vaan tiettyjen henkilöiden seurassa tietyissä tilanteissa koettaviksi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan varsinkin stressaantuneena kaikennäköisiä omituisuuksia lyö läpi niin että se tavis-elämä tästä vaikeutuu.

Kuinka tavallista tälläinen on?

Mä kyllä aikoinani terapeuttini kanssa keskustelin paljon siitä, että onko minun tapauksessani tietyt BDSM:n osa-alueet hyväksi / toistanko pakonomaisesti traumojani. Muutaman kerran olen myös törmännyt skenessä ihmisiin, jotka tuntuvat käyttävän muita oman itsetuhoisuutensa toteuttajina. Minusta oma historia ja sen vaikutukset on hyvä tiedostaa, kuunnella ja kunnioittaa itseään ja omia tuntemuksiaan ja miten se vaikuttaa omaan arkeen. Sä itse tiedät sen parhaiten.

Tuli vaan mieleen, että ajattelisitko hyötyväsi esim. seksuaalineuvojan kanssa keskustelusta? Julkisella puolella toimii usein erikoissairaanhoidossa seksuaaliterveyspoliklinikoita, jonne voi pyytää lähetteen.

Komppailen, että jos siis oikeesti on semmoisia mt-puolen juttuja, joihin tarvis apua, niin sit kyllä kannattaa hakea sitä apua, esim. just seksuaaliterapeutilta tai jostain muusta terapiamuodosta. Ei se sitä tarkoita etteikö vois _myös_ tehdä bdsm-juttuja, mutta ite ainakin aattelen, että sitä bdsm:ää on kivempi ja ennen kaikkea turvallisempi tehdä, kun oma mieli on paremmassa kasassa.

BDSM ei kuitenkaan ole mikään terapiamuoto sellaisenaan, ja jos sitä alkaa itseterapiana käyttää, varsinkin pelkästään, niin voi kyllä aiheuttaa mielelleen enemmän tuhoa kuin hyötyä. BDSM:ää tosiaan voi harrastaa myös itsetuhoisesti. Se ei oo musta reilua myöskään sille kumppanille/kumppaneille, joiden kanssa sessioi/suhteilee. Musta on vähän kyseenalaista, voiko esimerkiksi konsensuaalisuutta johonkin aktiin pitää oikeastaan validina, jos suostuvan osapuolen motiivi suostua on esimerkiksi itsetuhoinen tai kumpuaa niin heikosta itsetunnosta, että kieltäytyminen ei oikein oo omalle päälle vaihtoehto. Tällaisessa asetelmassa top/dom helposti myöhemmin näyttäytyy "hyväksikäyttäjänä" vaikka tapahtumahetkellä bottom/sub olisi ilmaissut olevansa konsensuaalisesti mukana.

Pointtina siis, että musta bdsm:ssä molempien osapuolten olis hyvä tehdä mitä tekevätkään siksi, että _haluavat_ sitä ja se tuottaa _nautintoa_, ei siksi että on sisäinen ahdistava pakko vahingoittaa itseä - tai toista.

Been there.
Nää ei oo helppoja keloja.