Miehet jotka pelkäävät tyttöyttä (ja panevat vitusti pillua)

[IKRM]

- Millaisia normeja, perinteitä tai totuuksia heteromieheyteen liittyy? Koetteko, että teidän täytyy peitellä tai liioitella joitain piirteitä itsessänne, jotta muut heteromiehet tai heteronaiset ottaisivat sukupuolenne vakavasti?

Pyrin olemaan aina oma itseni, tilanteesta riippumatta, se on aina paras vaihtoehto. Toisinaan, lähinnä töissä, toki, peittelen omaa Dominoivuuttani, se ei kuitenkaan liittyne heteromieheyteen vaan ihan vaan siihen että työyhteisö voi paremmin kun kaikki on sopivan kokoisina omissa tehtävissään.

- Liittyykö oma mieheys olennaisena osana seksuaalisuuteen, vai onko se yhdentekevä sivuseikka?

Liittyy kyllä.

- Millä perusteilla valitsette ne tavat/ominaisuudet, joita korostatte deittaillessa?

Olen oma itseni, se toimii parhaiten pitkän päälle ihmissuhteissa.

- Heteronaisten osuutta mieskuvan ylläpitämiseen onkin jo topicissa käsitelty; entä koetteko että muut heteromiehet ihannoivat tai paheksuvat tietynlaista miehuutta?

Ihannoivat, ja ovat kateellisia jos eivät omalla energiallaan yllä samalle tasolle. Harva yltää.

- Millä tavoin heteromies haluaa tulla halutuksi? Kaipaatteko fyysesti intiimissä suhteessa myönteisiä kommentteja ulkonäöstä, kehosta, taidoista, luonteenpiirteistä, tietämyksestä vai jostain muusta?

Nautin ihailusta ja palvonnasta, niin kuin varmasti kaikki Dominoivat. Oletan ettei tämäkään ole sukupuolisidonnaista.

- Vaihteleeko heteromiehen rooli yhteiskuntaluokan mukaan? Iän? Harrastusten? Ammatin?

En usko, energiamäärät ja kyky toimia varmasti vaihtelevat.

IKRM

[Ninth]

Kiitos vastanneille, tosi mielenkiintoista luettavaa! Toivottavasti tulee lisääkin vastauksia ja kokemuksia.

- Heteronaisten osuutta mieskuvan ylläpitämiseen onkin jo topicissa käsitelty; entä koetteko että muut heteromiehet ihannoivat tai paheksuvat tietynlaista miehuutta?

Ihannoivat, ja ovat kateellisia jos eivät omalla energiallaan yllä samalle tasolle. Harva yltää.

Lisäkysymyksiä, jos vain osaat avata: millaista miehuutta miehet ihannoivat, vai riippuuko se yksilöstä? Puhutteko ihanteista keskenänne?
Ihannoitko itse tai oletko joskus esim. nuorena ihannoinut tietyntyyppistä miehuutta?
Puhut tässä ja viimeisessäkin vastauksessa energiasta ja yltämisestä, eli onko miehuus asia, jonka tavoittamiseen/ylläpitämiseen on käytettävä voimavaroja?
Miksi vain harvat yltävät siihen?

[Stylos]

Voiko joku kertoa, miksi keskustelu pyörii transsukupuolisuuden ja psykoanalyysin ympärillä, kun topicin aihe on cisheteromieskulttuurin kommervenkit? Ei sillä, etteikö keskustelu saisi rönsytä, mutta harmittaa kun kuulisin mielelläni cissukupuolisten heteromiesten kokemusasiantuntijalausuntoja heidän omasta kulttuuristaan. Erityisesti niiden, jotka viihtyvät asemassaan ja kokevat voimaantumista sukupuolestaan.
Jos saa esittää kysymyksiä, niin tässä muutama:

- Millaisia normeja, perinteitä tai totuuksia heteromieheyteen liittyy? Koetteko, että teidän täytyy peitellä tai liioitella joitain piirteitä itsessänne, jotta muut heteromiehet tai heteronaiset ottaisivat sukupuolenne vakavasti?

- Liittyykö oma mieheys olennaisena osana seksuaalisuuteen, vai onko se yhdentekevä sivuseikka?

- Millä perusteilla valitsette ne tavat/ominaisuudet, joita korostatte deittaillessa?

- Heteronaisten osuutta mieskuvan ylläpitämiseen onkin jo topicissa käsitelty; entä koetteko että muut heteromiehet ihannoivat tai paheksuvat tietynlaista miehuutta?

- Millä tavoin heteromies haluaa tulla halutuksi? Kaipaatteko fyysesti intiimissä suhteessa myönteisiä kommentteja ulkonäöstä, kehosta, taidoista, luonteenpiirteistä, tietämyksestä vai jostain muusta?

- Vaihteleeko heteromiehen rooli yhteiskuntaluokan mukaan? Iän? Harrastusten? Ammatin?

1.   Mikä ihmeen ”tämänpuolisten heteromiesten kulttuuri”? Onko muka jotain sellaista? Sanoisin, että ei, sen sijaan jokainen on osa yhtä tai useampaa muuta kulttuuria tai alakulttuuria, jotka voivat heijastua seksuaalisuuteen eri tavoin.

2.   Onhan sillä merkitystä jos ei muuten niin fyysisistä syistä ja harvalle kumppanille se on merkityksetön.

3.   Jos jonkun seurassa pitää alkaa liioittelemaan jotain puolta itsestään saatikka esittää jotain sellaista, mikä ei tunnu luontevalta, niin hänen kanssaan ei kannata viipyä tippaakaan pitempään kuin on pakko.

4.   Ihmiset yleisesti pitävät hauskoista ja terveellä tavalla itsevarmoista ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita heistä, mutta pohjimmiltaan katso kohta 3. Kaikkien deittien ei tarvitse onnistua.

5.   Katso kohdat 1 ja 3.

6.   Jokainen ihminen on yksilö. Yleisohjenuorana, että luonteva ja uskottava kehuminen yleensä toimii.

7.   Katso kohta 1.

Ja yleisesti ottaen en tunnistanut alkukolumnin kuvausta, joka ilmeisimmin pohjautuu jonkun homoseksuaalin komeljanttarin kyökkipsykologisointiin, millään tavalla relevantiksi oman elinkuplani kanssa.

T, tyyppi, joka tykkää alistua naisille ja usein sissynä, mutta vapautuneimmaksi kokee usein itsensä poliittisesti epäkorrekteissa ja seksuaalisiin vähemmistöihin jopa naureksien suhtautuvissa, mutta rempseissä vaniliahetero-porukoissa.

[toysnstuff]

bikantti: konversioterapia on eri asia, kuin terapia, jossa tavoitteena on integroida torjuttu ja poislohkottu takaisin mielen käytettävissä oleviin sisältöihin.

Pakko kysyä tarkennus kun ehkä mennyt ohi tai oon itse tulkinnut väärin...

Miten laajasti ajattelet sukupuoli-identiteetin ongelmien kumpuavan jostain torjutusta/poislohkotusta asiasta?
Varmasti joillain henkilöillä voi niin olla, mutta noista sun kirjoituksista sai sellaisen kuvan että pidät koko ilmiöä vain oireena jostain tukahdetusta traumasta tms.

Hyvä kysymys.

En oikein tiedä kuinka tuohon vastaisi. Koska yhdeltä kantilta katsottuna koko sukupuolisuus (ihmisellä) perustuu traumalle. Siis sen huomaamiselle, että on mies/nais-ero, ja siitä seuraavalle 'kriiseilylle' - jota myös sukupuoli-identiteetin rakentamiseksi kutsutaan. Mutta jos tuo eroavaisuuksien havaitseminen otetaan lähtökohdaksi, eli ettei lasketakaan sitä 'traumaksi', vaan joksikin josta homma lähtee vasta käyntiin ja on siten poissa laskuista tässä sinun tarkoittamassa mielessä... niin kyllä mä edelleen uskon, että siellä on paljon mukana sitä torjuttua. Mutta myös niin, että esim. se miehisyys rakentuu osaltaan sen varaan, että pidetään poissa 'naiseutta' itsessä (tarkottaen, että ego-tasolla ei hyväksytä tiettyjä asioita itseen, vaan ajatellaan ne liittyvän naiseuteen ja sen johdosta halveksutaan naisia, koska heillä on näitä ominaisuuksia avoimesti esillä). Kaikki tietää, miten sen överifallisen pojan on vaikeata hyväksyä mitään tyttömäistä, koska hyi, hui ja yök. Ja sama joissakin aikuisissa miehissä.

Probleemahan koko jutun kannalta on siinä, että milloin on kyse jostakin "traumaattisesta"*, milloin samaistumisista, milloin pettymyksistä yrityksissä olla mies/nainen (sukupuoliroolin mukaisesti), milloin jostakin muusta. Ja nämä erilaisina yhdistelminä. Eikä sen trauman tarvitse - todellakaan - olla mikään hyväksikäyttöjuttu tai muuta tällaista, vaan esim. lapsi ei ole vain kyennyt ottamaan vastaan ja sulattamaan (ts. 'sitomaan') sukupuolien eroa. Esimerkiksi sitä, että äidiltä puuttuu pippeli. Tai että itseltä puuttuu se.

* Tässä traumalla tarkoitetaan jotain, joka ylittää senhetkisen psyykkisen sitomiskyvyn. Tällöin aikalailla mikä tahansa voi aiheuttaa ihmiselle 'trauman', jos hän ei ensin pysty sitä yksin käsittelemään, eikä kukaan ole häntä siinä auttamassa sillä tavalla, joka johtaisi asian onnistuneeseen psyykkiseen sitomiseen.

En tiedä voisko tän mun näkemykseni tiivistää niin, että en usko, että ihmisen sukupuoli-identiteettiä voi olla ilman torjuttua, mutta että se mitä on torjuttu vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen kokee itsensä ja seksuaalisuutensa. Koska torjuntaa vastaan muodostuu reaktio - jotain, joka pitää sen torjuttuna - niin tämä reaktio on osatekijänä määrittämässä sitä, millasia me ollaan. Sekä ihmisinä, mutta myös seksuaalisina ihmisinä.

Esimerkin vuoks kuvitellaan vaikkapa tilanne, jossa lapsi ei ole voinut kokea olevansa varteenottava sukupuolensa edustaja (samaistumismielessä), koska samaa sukupuolta oleva vanhempi on tyrmännyt täysin lapsen yritykset olla samanlainen kuin hän. Jos tämä lapsi voisi saada terapiassa vahvistusta omalle sukupuoli-identiteetilleen niin, että hän alkaa kokea orastavaa kelpaavuutta, niin tämä olisi minusta mainio asia! Tää kuvastaa sitä mentaliteettiä, mikä mulla on aiheen suhteen: jos siellä on jokin (psyykkinen) tarve, puutos tai kokemus, joka kaipaa ulkopuolista tukea ja apua, niin parasta olisi että sitä saa. Se on parempi vaihtoehto kuin se, ettei sitä saa.

Teoreettiselta pohjalta tämä on ehkä vielä helpompi esittää: mikäli kehittyvässä yksilössä on potentiaalina hyväksyä itsensä sellaisena kuin on (biologisesti), niin optimaalista on että hän saa tarvitsemansa asian [X], että hän voi hyväksyä sukupuolensa. Mikäli tämä ei ole mahdollinen lopputulema (eli että kokemus omasta väärästä sukupuolesta ei voi muuttua), niin silloin tarvetta asialle [X] ei ole olemassakaan.

Ja kysymys on jälleen se, milloin tuo X on olemassa - ja kuinka sen olemassaolo saadaan selvitettyä. Jos sen selvittelyssä katsotaan vain näkyvillä olevat kätköt, eikä pyritä koputtelemaan seiniä etsien mistä löytyy niitä onttoja kohtia, jotka ovat omiaan kätkettyjen kiellettyjen ainesten piilottamiseen, niin X:n löytymiselle on eri mahdollisuudet kuin silloin, kun piilopaikkojen mahdollisuus otetaan huomioon.

Dilemma on sitten siinä, ettei tätä voi ennalta tietää, eikä edes jälkikäteen. Ei ennenkuin X on löytynyt. Koska jos sitä ei löydy, niin se on joko jäänyt löytymättä, tai sitä ei koskaan ollutkaan. Musta se ois tärkeetä, että sitä etsitään lasten ja nuorten kohdalla - perusteellisesti. Niin, että myös ne mielen kätketyt puolet otetaan huomioon.

Tässä se psykoanalyyttinen ihmiskäsitys tulee peliin mukaan. Koska se laskee yhtälöön mukaan tiedostamattoman.


Ihan sivujuonteena, kuvittelen aika helposti, että bdsm/kinkyilijöillä olisi jotenkin oletusarvoisesti useammin tuntumaa torjuttuun seksuaalisuuteen, sen tietoiseksi tulemiseen sekä 'omaksi ottamiseen' - eli integrointiin. Suunnilleen 20 vuotta meni itsellä, että pystyi alkaa toteuttaan niitä teini-iässä kiihotusta herättäneitä juttuja. Välissä piti olla ilmankin seksiä, kun se yhdistyi ajatuksissa sopimattomiin mielteisiin. Nyt voi myöntää, että ne kielletyiksi kategorisoidut jutut ja on kiinnostavia ja haluja herättäviä, eikä se tavallinen seksi oikein kovin montaa kertaa jaksa sytyttää.

Voihan se tietty olla että se sun teorian mukainen juurisyy tulee jossain vaiheessa taas kummittelemaan ja joku aamu herään siihen että kyynärpää vituttaa . Mutta näillä näkymin suunta on aika päinvastainen.

Toivotaan näin. Että suuntavalinta oli hyvin tehty.

Tässä on vain se, että näin aroissa asioissa toivoisi ihmisillä olevan reilusti enemmän tilannetajua. Saahan sitä olla mitä mieltä tahansa, mutta missä tilanteessa ja mille yleisölle sitä menee sitten näkemyksiään jakamaan, kannattaisi pysähtyä hetkiseksi miettimään.

Ymmärsinkö oikein, että mielestäsi tästä aiheesta ei saisi puhua tällä foorumilla?

(Olisiko oikea foorumi sitten... jokin valkoisten heteromiesten foorumi?)

Sain esitettyä livenä tän näkökulman, mitä tässä olen yrittänyt aika monella kirjoituksella esittää ja selventää, noin puolen tunnin keskustelussa. Sisältäen keskustelukumppanin kyseenalaistukset ja vasta-argumentit. Hyväksyi sitten näkökantani. Ei ollut itse aiheen subjekti, mutta läheinen oli. Tämä kuvastaa hyvin sitä, miten vaikeata on kommunikoida kirjoitetun kielen kautta tunteita herättävästä, monimutkaisesta asiasta - ja vieläpä erittäin spesifistä näkökulmasta - sellaisten ihmisten kanssa, joita ei tunne. Jokainen ottaa sen omalla tavallaan vastaan.

Aika ajattelematonta minusta on mennä kertomaan transihmisille, että heidän sukupuoli-identiteettinsä on sellainen kuin on koska jotain on mennyt lapsena pahasti pieleen, ja että se olisi oikeaoppisella kasvatuksella ollut väistettävissä.

Tuota en ole tullut kertomaan, vaan sitä, että niiden lasten ja nuoren kohdalla, jotka eivät koe olevansa synkassa oman kehonsa kanssa, ei pidä hötkyillä.

Kaksi loogista kategoriaa:

Ne, joiden sukupuoli-identiteetti ja kokemus omasta sukupuolisesta kehosta on mitä on, eikä muutu.
Ne, joiden sukupuoli-identiteetti ja kokemus omasta sukupuolisesta kehosta on mitä on, mutta voi muuttua.

Nämä jälkimmäiset ovat se ryhmä, joista kirjoitan.

Jokseenkin yksisilmäistä roiskintaa nämä lapsuuden nais- ja miessamaistumiset seuraamuksineen minusta muutenkin ovat.

Samaistumiset (identification) alkaa ihan sieltä varhaisesta lapsuudesta, suhteesta äitiin lähtien. Niitä on lukuisia pitkin ihmisen elämää. Niistä me ollaan paljolti muovauduttu. Sisältää myös ne samaistumiset, jotka on seurauksia menetetyksistä.

Ootteko muuten koskaan huomannut, että jokin piirre tai tapa, joka oli henkilössä jonka menetitte (eron tai muun kautta), onkin nyt teillä?

Mielestäni kritiikin pitäisi perustua edes jollain tasolla näyttöön siitä, että ollaan menossa väärään suuntaan.

Tämä.

Ei kenelläkään ole tietoa siitä, mihin nykyinen trendi johtaa, jos se jatkuu ja laajenee. Millaisia muotoja se saa? Milloin sukupuolen vaihtelu (!) tulee uudeksi normaaliksi? Vai tuleeko se? Mikä tulee sen ikärajaksi? 18v? 15v? 6v?

Mitä tapahtuu identiteetille? Tuleeko ihmisistä tunne-elämältään ja kokemusmaailmaltaan tasapainoisempia ja avarakatseisempia? Vai tarvitaanko hitosti douppia, että pysytään edes jotenkin kasassa - kun ei ole ollut mitään, minkä varaan/ympärille/tukemana kasvattaa minuutta?

Vai pysyykö tämä jollain tapaa hallittuna, hillittynä ja harkittuna toimintana?

En itsekkään allekirjoita kaikkia nykymaailman kasvatustrendejä, koska siinä tehdään sukupuolet olemattomiksi. Oikeammin pitäisi mennä siihen suuntaan, että onko sillä sukupuolella oikeasti mitään merkitystä ihmisen elämässä suoriutumisen kannalta. Tämähän on lähes tulkoon sama asia, mutta siinä on sävyerona se, että huomioidaanko sukupuolet ja niiden erityispiirteet (lähinnä lisääntymisterveydessä) vai jätetäänkö ne täysin huomioimatta.

Jep.

Sukupuolisuudella on arvonsa.

Mitä ehjempinä ja tasapainoisempina saamme lapset varttumaan, sitä valmiimpia he ovat aikuisena tekemään omat valintansa.

Näin.

[IKRM]

Kysymyksesi ovat kovin yleistäviä.

millaista miehuutta miehet ihannoivat, vai riippuuko se yksilöstä? Puhutteko ihanteista keskenänne?

Miehet ei varsinaisesti keskustele keskenään ihanteistaan, ne on jotakin sellaista että kaikki kyllä tietää mitä ne on. Yksittäisiä kommentteja asioista esitetään, ja toiset sitten hyväksyvästi ne kuittaavat, ei niistä ole tarvetta aloittaa loputonta analysoivaa keskustelua, joka ei ikinä päädy minkäänlaiseen lopputulokseen.

Ihannoitko itse tai oletko joskus esim. nuorena ihannoinut tietyntyyppistä miehuutta?

Olen, sellaista mitä tänä päivänä olen.

Puhut tässä ja viimeisessäkin vastauksessa energiasta ja yltämisestä, eli onko miehuus asia, jonka tavoittamiseen/ylläpitämiseen on käytettävä voimavaroja?

Energia on jotakin mitä ihmisen sisällä on, henkistä voimaa. Kaikkien tärkeiden asioiden saavuttaminen vaatii ponnisteluja, eli kai niitten voi katsoa syövän voimavaroja, mutta asia on toki monimutkaisempi, koska yleensä kun johonkin asiaan oikein panostaa, se loppujen lopuksi antaa enemmän kuin ottaa.

Miksi vain harvat yltävät siihen?

Toiset ihmiset on vahvempia kuin toiset, se pätee sekä fyysiseen että henkiseen voimaan. Pieni koko ei sulje pois mahdollisuutta olla vahva henkisesti, ja toisaalta iso koko ei automaattisesti tuo mukanaan henkisiä voimavaroja.

IKRM

[Mooky]

Tässä nyt erään ihmisen poistuttua suureleisesti luin koko ketjun läpi, ja kyllä taas usko ihmisyyteen alkaa loppumaan heti ensi metreillä.

Kuinka moni kuunteli ko. podcastin? Kuinka moni oikeasti luki toistensa mielipiteitä ja vastauksia?
Itse en ala edes pitkällä tikulla koskemaan niihin asioihin, joista minulle tuli mieleen kirjoittaa jotain, ihan vain tämän lämpöisen vastaanoton vuoksi, mutta aloin taas miettimään tätä koko keskustelukulttuuria.

Täytyy kuunnella tuota podcast.

Eli juurikin näin.

Ko. podcastissa Antti Holma vastailee ihmisten kysymyksiin, ja tässä kyseisessä kohdassa hän alustaa pitkään ja hartaasti mistä tässä koko asiassa EI ole kyse. Se olisi näemmä ollut ensiarvoisen tärkeä sisällyttää alkuperäiseen tekstiin.
Ja kysymys, pohjimmiltaan, mihin Antti vastasi, oli "Miksi heteromies homottelee toista heteromiestä", ja siitä koko mieskulttuurin purkaminen lähti liikenteeseen. Sarjan huomioonottaen kyseessä on "hieman" kärjistelty vastaus, ja ehkä "hieman" huomiohakuinen sanan asettelu, mutta jos jaksaa seurata asiaa sanojen sijaan, huomaa että siinä on kyllä ihan asiaakin.

Kiitos kolumnistille tästä, samoin kuin kaikille muillekin keskusteluun osallistuneille. Tulee taas fiilis että mun elämässä ei asiat ole ihan päin helvettiä.

[Triangel]

Kiitos tälle ketjulle ja sen aloittajalle. Aloin sen vuoksi kuuntelemaan Auta Antti! -podcastia ja olen saanut siitä uutta mielekästä sisältöä elämääni  Esim. Seksiä seksin päälle -jakso on mainio.

[Morgul]

Mä olen switch-mies mutta en neiti enkä varsinkaan sub.
Aika helvetin vajaalla pakalla saa pelata jos pelkistää nämä sessioasetelmat klassiseen dikotomiaan miehinen äijäily-naisellinen neiteily, mutta en sano että kolumnisti tekisi niin. 

Jos kokee muut miehet lähinnä kilpailijoikseen, en oikein tiedä onko tällainen mies muutenkaan kovin hyvää seuraa missään kontekstissa kellekään.
Mitä satunnaiseen pissimiskilpailuihin tulee, pitää erottaa veljellinen naljailu ja oikea vittuilu toisistaan.
Jos kahden miehen välinen suhde on luonteva ja terve, se sisältää myös avoimuutta ja herkän puolen näyttämistä jos tilanne niin vaatii.

Voiko joku kertoa, miksi keskustelu pyörii transsukupuolisuuden ja psykoanalyysin ympärillä, kun topicin aihe on cisheteromieskulttuurin kommervenkit? Ei sillä, etteikö keskustelu saisi rönsytä, mutta harmittaa kun kuulisin mielelläni cissukupuolisten heteromiesten kokemusasiantuntijalausuntoja heidän omasta kulttuuristaan. Erityisesti niiden, jotka viihtyvät asemassaan ja kokevat voimaantumista sukupuolestaan.
Jos saa esittää kysymyksiä, niin tässä muutama:

- Millaisia normeja, perinteitä tai totuuksia heteromieheyteen liittyy? Koetteko, että teidän täytyy peitellä tai liioitella joitain piirteitä itsessänne, jotta muut heteromiehet tai heteronaiset ottaisivat sukupuolenne vakavasti?

- Liittyykö oma mieheys olennaisena osana seksuaalisuuteen, vai onko se yhdentekevä sivuseikka?


- Millä tavoin heteromies haluaa tulla halutuksi? Kaipaatteko fyysesti intiimissä suhteessa myönteisiä kommentteja ulkonäöstä, kehosta, taidoista, luonteenpiirteistä, tietämyksestä vai jostain muusta?

- Vaihteleeko heteromiehen rooli yhteiskuntaluokan mukaan? Iän? Harrastusten? Ammatin?

1. Suomessa tod.näk. rehellisyys ja tietynlainen tasainen luonne ovat normeja, mutta normi on myös että vähän kaikki ovat ihan helvetin pihalla riippumatta mitä -seksuaaleja.
Perinteitä? No varmaan pillujutut. En mä oikein tiedä.
Koen, että se, mitä mun pitää peitellä, ei liity heterouteeni.

2. Joo, mulla liittyy.  Toisista en tiedä.

3. Kaikista noista.

4. Kyllä mun kokemuksen ja lukemani perusteella. Kallion ilmaisutaidon lukiossa on varmaan ihan eri meininki kuin eteläpohjalaisessa ammattikoulussa. Ja 50-luvulla syntynyt keskimäärin omaa ihan eri mieskokemuksen kuin kasarin lapsi, ma luulen.

[pikkusisko]

Kiitos tälle ketjulle ja sen aloittajalle. Aloin sen vuoksi kuuntelemaan Auta Antti! -podcastia ja olen saanut siitä uutta mielekästä sisältöä elämääni  Esim. Seksiä seksin päälle -jakso on mainio.

Mahtavaa että sinä ja Antti löysitte toisenne!  Itsekin koen olevani huomattavasti iloisempi, ajattelevampi ja tyytyväisempi kun käytän kyseistä podcastia säännöllisesti. Suosittelen kaikkiin vaivoihin.

Tämä keskustelukin on käynyt uudelleen mielenkiintoiseksi, kiitos siihen kortensa kantaneille. Ja koska näin, minunkin päässäni pyörii entistä enemmän kysymyksiä. Yritin muotoilla niistä jotain saamarin yleispäteviä ja neutraaleja kokemuskysymyksiä niin kuin parhaassakin esitietolomakkeessa, mutta enhän minä mikään seksuaaliterapeutti ole. Olennaista lienee huomata ne paikat, JOS miehuuttaan arvioi seksuaalisina suorituksina, ja edelleen tätä suoriutumistaan miehenä tulee verranneeksi muihin tavalla, joka joko aiheuttaa riittämättömyyden ja/tai häpeän tunteita, taikka vastaavasti saa sen "vittu mä oon äijä noihin vellimuniin verrattuna" -viisarin värähtämään. Koska saman kolikon kääntöpuolihan se vain on, ja velaksi sitä pyöritellään.

Minusta muidenkin kuin cisheteromiesten kannattaa välillä pysähtyä sanoittamaan esimerkiksi sitä, millaisia ennakko-odotuksia sukupuoleen ja suuntautumiseen liittää. Monet huterat rakenteet pysyvät pystyssä vain, koska niihin nojaillaan vanhasta tottumuksesta useammasta eri suunnasta.

[Dakini]

Kiitos pikkusisko kolumneistasi ja rohkeudesta asettua genreraivon kohteeksi. Toivon että jaksat jatkossakin ottaa kantaa sekä kirjoittaa sekä perustella kirjoittamaasi. Seuraan täältä taustalta, kuten usea muukin.

En ota kantaa itse kirjoitukseen, valitsen otollisemman ajan naulitsemiseeni.

[pikkusisko]

Kiitos Dakini ja muut minua hiljaisesti tässäkin tulituksessa tukeneet se tulee aina pienenä yllätyksenä ja sitäkin isommin merkityksellisenä.

[RsT]

Kiitos pikkusisko kolumneistasi ja rohkeudesta asettua genreraivon kohteeksi. Toivon että jaksat jatkossakin ottaa kantaa sekä kirjoittaa sekä perustella kirjoittamaasi. Seuraan täältä taustalta, kuten usea muukin.

En ota kantaa itse kirjoitukseen, valitsen otollisemman ajan naulitsemiseeni.

+1 

[toysnstuff]

Sunnuntaihesarissa oli parin aukeaman juttu sukupuoliepävarmuuteen (mikä se termi olikaan) ja -korjauksiin liittyen, tuli tämä ketju mieleen sitä lukiessa. Joitakin ihan hyviä pointteja, joitakin vähän... kärkkäitä myös.

[Sissymies]

Itse näin subina preferoin empaattisia ja jopa herkkiäkin Dom-miehiä ja tällaisilta miehiltä saanut parhainta seksiä. Sen sijaan sellaiset machotyyppiset ankarat ja vaativat Domit ei innosta yhtään.

Minä taas en ole tavannut kuin ylikilttejä miehiä, niin kilttejä että oikein vituttaa. Olenkin päätellyt että naisen on helpompi löytää ankara mies-dom kuin miehen yksinkertaisesti siksi, että  bi- ja homomiehet ovat juuri tällaisia kuten minä, munattomia neitejä. Juuri sellaisia minkä kuvan television muoti- ja kotiohjelmat homomiehistä antavat. Stereotypia joka pitää täydellisellisesti paikkansa. Heissä jopa "top" on hyvin suhteellinen käsite. Siinä ei yleensä kauaa mene kun huomaa että se chatissa ennen tapaamista "äärimmäisen dominoiva machotoppi" viettää enemmän aikaa suu sissymunani ympärillä kuin oma muna minun ruumiinaukoissani. Vaikka olen sanonut, etten kaipaa sellaista, vaan haluan olla lelu joka otetaan, eikä kysellä ja hempeillä. Ei minulla nyt ihan sadoista miehistä ole kokemusta, mutta on niitä sen verran että uskallan yleistää.

Tuntuu jopa että naisdomme osaa olla parempi dom kuin ne munattomat homomiehet. Minulla vaan on hiukan hankaluuksia alistua naiselle ja ottaa hänet vakavasti samalla intensiteetillä kuin miesdom. Siksi ottaisi mieluummin miehen jos ihan puhtaasti sukupuolittain rajaa. Mutta ei se tietenkään ole ihan niin mustavalkoista, nainenkin voi osata olla oikeanlainen.

Mutta silti koen olevani sellaisessa seksuaalivähemmistön alagenressä, jonka tarpeita ei oikein kukaan pysty tyydyttämään. Siis logiikka menee näin: Heteromiehet ei halua tietenkään panna sissyä. Siihen tarvitaan Homo/bi/curious. Mutta nämä miehet ovat luonteeltaan pehmeitä, joten he sopivat parhaiten hellään rakasteluun lauantaisin saunan jälkeen. Joten jos olet mies mutta kaipaat jotain muuta kuin hellää rakastelua toiselta mieheltä, muuta itsesi naiseksi. Siinä vaihtoehdot. Mutta siitä kaapista en ole valmis tulemaan pois. Joten runkkailen siis kotona ja tapailen satunnaisia miehiä tai naisia saadakseni heiltä huonoa seksiä, joka kuitenkin voittaa oman käden ainakin välillä.

[Snadistisadisti]

En ole koskaan keskustellut yhdenkään miehen kanssa siitä, millainen on ihanteellinen maskuliininen mies. Ei taida olla yleisimpiä keskustelunaiheita äijäporukoissa.

Millainen miehen sitten pitäisi olla, ollakseen maskuliininen? Reilu, rehellinen ja sanansa mittainen. Lisäpisteitä saa, jos tohtii äijäporukassa juoda siideriä, kun muut juovat kaljaa. Oman tiensä kulkija, eikä kanalaumassa kotkottava laumaeläin. Tykkää nussia, ihan sama ketä, mutta siitä pitää tykätä. Treenaaminen on maskuliinista, kunhan ei treenaa balettia. Niin yksilöllinen ei pidä olla, se kun on neitimäistä. Samoin kaiken maailman sissyily ja switchailu on neitien hommaa. Maskuliininen mies ei ota selkäänsä, paitsi nyrkkeilykehässä ja sielläkin pistää vastaan viimeiseen saakka. Eikä perseeseensä. Paitsi ehkä sormen. Tai ehkä muutakin, mutta vain jos tykkää siitä. Tosi maskuliininen mies pitää kumppanistaan huolta ja varmistaa, että on ruokaa pöydässä painamalla duunia hiki hatussa. Mies kantaa vastuunsa ja toimii moraalisen kompassinsa mukaan - asiat tehdään niin kuin on oikein ja sillä hyvä. Päätöksiä pitää osata tehdä. Ravintolassa ei jahkailla minkään kanapastan ja tonnikalasalaatin kanssa, vaan tilataan reippaasti. Ihan sama mitä, kunhan ei mähmitä sen kanssa. Maskuliininen mies huolehtii myös ystävistään ja jeesaa heitä kun apua tarvitaan. Kuuntelee jos on tarvis kuunnella ja kantaa tavaraa muutossa, kun pyydetään. Tarvittaessa sanoo suoraan vaikka kuulija ei haluaisi kuulla totuutta. Muutenkin maskuliininen mies sanoo mitä ajattelee, eikä välitä lumihiutaleiden herkästä hipiästä. Eikä välitä muutenkaan muiden mielipiteistä. Erityisesti silloin, jos joku lässyttää millainen miehen pitäisi olla.