Parisuhdepalapeli

[Kolumnisti]

Parisuhdepalapeli


Tämä on tyylipuhdasta pohdintaa, sillä mikä minä olen sanomaan miten ihmisten pitäisi parisuhteitaan hoitaa. Kuitenkin haluan hivenen herättää ajatusta siitä, ovatko nykyajan parisuhdekäsitteet pysyneet seksuaalisen vapautuneisuuden ja ymmärryksen perässä. Puhumme herkästi vain kolmesta muodosta: monogamiasta, polyamoriasta ja vapaasta suhteesta. Keskustelut ovat välillä hyvinkin kärkkäitä ja musta-valkoisia vaikka oikeaa tai väärää vastausta ei ole. Tietenkin jokainen haluaa levittää tietoutta jostain, jonka kokee itselleen toimivaksi, mutta tärkeintä on, että jokainen löytää juuri omaan parisuhteeseensa sopivan muodon. Se, onko poly vai mono ihmisen luonnollinen suhdemuoto on loppujen lopuksi merkityksetöntä, koska nekään eivät välttämättä tee ihmistä onnelliseksi - saatika onnettomaksi.

Yksi maailman kuluneimmista sanonnoista on “Meitä on moneen junaan ja osa jää asemalle”. Se on kuitenkin myös todella osuva, sillä niinhän se on. Me kaikki olemme erilaisia tarpeinemme, fetisseinemme ja haluinemme. Monet myös pitävät joitain taipumuksiaan ensisijaisina ja toisia vähemmän tärkeinä. Silti kompromissit tuppaavat ärsyttämään, sillä eihän se kiva ole arvottaa omia ominaisuuksiaan. Parisuhteen muodostumisen kannalta tilanne on mielenkiintoinen ja toisinaan jopa haasteellinen ja turhauttava, sillä ihan joka nurkan takaa ei löydy tosielämän matcheja. Mitä tapahtuu, kun hakku osuu kultaan, mutta osa tarpeista ei loksahdakaan kohdalleen? Voiko kulta muuttua paskaksi ja onko hommalla mitään toivoa?

Kumppanista haaveillessahan mielessä on tietyt raamit. Sukupuoli, luonne, seksuaalisuus ja kinkyt preferenssit tulee mietittyä ja kuviteltua että miltähän se unelmien parempi puolisko näyttää. Kuitenkin varsinkin kinkyilyn osalta haku saattaa tuntua yksisarvisen metsästykseltä, sillä jos oma seksuaalinen haavelista on pitkä, täydellisen osuman löytyminen on hyvin vaikeaa. Väkisinkin miettii, että tarvitseeko sen kaiken edes kuulua parisuhteeseen. Tilanne on haastava jos itsensä hyvin monoksi mieltävä henkilö huomaa että tekisi mieli tehdä asioita joista oma kumppani ei innostu. Toisaalta monogamiankin rajoja voi venyttää esimerkiksi yhdessä tekemiseen. Keskustelu ja avoimuus ovat avainasemassa, sillä eihän kumppani voi tietää toisen ajatuksista jos niistä ei pysty puhumaan.  Mutta entä jos yhteistä säveltä ei löydy ja tilanne jää tukahtumaan? Tyydyttämättömät tarpeet voivat pitkällä aikavälillä aiheuttaa turhautumista ja katkeruutta.

Vielä hauskemmaksi kuvio menee, jos se täydellinen kumppani onkin jotain täysin muuta kuin mitä on kuvitellut. Subia rinnalleen etsivä dom voi olla ihmeissään, jos rakkaus löytyykin sadistisesta kytkimestä. Rakkaus kun ei katso peiliin vaan voi saada kyseenalaistamaan koko minuuden puhtaalla häpeilemättömyydellään. Totuushan on se, että universumi nauraa räkäisesti joka ikinen kerta, kun ihminen yrittää jotain kiveen hakata.

Seksuaalisuus muuttuu ja kehittyy jatkuvasti elämän varrella ja yhteisellä taipaleella saattaa toisella herätä ajatuksia hyvinkin yllättävien asioiden tiimoilta. Mitä jos subissa herääkin tarve tarttua vallan kahvaan? Tai jos switch alkaa parisuhteeseen, jossa saa tyydyttää vain dominoivaa puoltaan? Miten käy, jos heräävä pikkuinen ei löydäkään hoivaavaa isoa kotoa? Jos suhde on muuten hyvä ja toimiva niin onko ihan pakko hypätä esimerkiksi monosta polyksi vai voisiko löytyä joku toimiva välimallin ratkaisu...  Toisinaan myös itseään edistyksellisinä pitävät ovat jumahtaneet ajatusmalliin, joka vie vapauden sänkyyn, mutta soveltaa keskiaikaisia normeja kaikessa muussa. Ehkä joskus on ihan hyvä kyseenalaistaa omaa toimintaansa ja ajatusmalleja ja pohtia kannattaako niitä päivittää. Pohdinnan lopputuloksella ei ole väliä, sillä se on aina tervettä itsetuntemuksen kannalta.

Parisuhde ei ole voittamista vaan häviämistä. Se on kompromisseja ja omista periaatteista joustamista. Se on tahtoa rakastaa toista kokonaan.


Chennai, joka on täysin mono, mutta kuitenkin pikkusen avoin, toisaalta ei ollenkaan poly.

[Jägermies]

Monoja on reipas enemmistö ja polylla voi olla useampi kumppani.
Nämä ovat lopulta kohtalaisen vähän seuranhakua rajoittavia kriteerejä.
Muut tekijät kuten valmius muuttaa tai kielitaito ovat paljon tärkeämpiä.
Edit: Eikä sillä ole mitään merkitystä jos joku on rakastunut henkilöön josta ei ole kiinnostunut.

[D79Mies]

Täytyy tunnustaa, etten ole koskaan omakohtaisesti tajunnut tuota "monosta polyksi hyppäämistä". Itselleni siinä on samaa analogiaa kuin homolle heteroksi ryhtymistä ihan vain suuremman tarjonnan vuoksi. Ei vaan toimi. Olen ollut suhteissa, joissa toinen osapuoli on antanut luvan hakea hänelle vaikeita juttuja monosuhteen ulkopuolelta, mutta olen toistaiseksi jättänyt väliin. Itselleni se on kuin veden viiniin kaatamista. Saattaa toimia seksin kohdalla, muttei tee mitään hyvää parisuhdelle.

Noista voittamisista ja häviämisistä ajattelen taas, että parisuhde on pikemminkin yhteisen päämäärän jatkuvaa kommunikointia. Päämäärä onkin kenties suunta ja siihenkin toisinaan pääsee kahta eri polkua pitkin.

[SaRu]

Tällee monona on oppinut ajattelemaan, ettei sen yhden kumppanin kuulukaan olla mikään onniautomaatti, joka täyttää kaikki mun tarpeet. Se ei vaan toimi niin. Ikuisesti saisin etsiä sitä yksilöä enkä löytäisi silti.
Riittävän hankalaa jo löytää se, jonka persoona jaksaa kiehtoa viikosta toiseen ja jonka kanssa uskaltaa luottaa niin että näyttää myös niitä epävarmuuksiaan.

Toki olen yhä äärettömän tuore kinky, myöhäisherännäinen, joten olen täysin jäävi puhumaan siitä, miten helppoa tai vaikeaa on monona löytää sitä yhtä, jonka kanssa osuisi edes 1/3 kinkymieltymyksistä yhteen. Tähän asti on lähdetty liikkeelle siitä, että vastapuoli on heteromies, pääpiirteiltään dominoiva. Loppuja palasia sovitellaan matkan aikana. Osan kanssa kiinnostus sovitella on loppunut jo ennen kahvitteluja, osan kanssa muutaman leikkikerran jälkeen.

Mutta olettamus mulla suhteessa on se, ettei ole kumppanin vastuulla täyttää mun kaikkia tarpeita ja tehdä minusta onnellista, vaan se on mun vastuulla, ja siihen onnellisuuteen sitten kumppani toisi jotain lisää.
Kompromisseilta ei voi välttyä ihmisten kanssa toimiessa. Ei etenkään parisuhteessa.

[LadyMysterious]

Täytyy tunnustaa, etten ole koskaan omakohtaisesti tajunnut tuota "monosta polyksi hyppäämistä". Itselleni siinä on samaa analogiaa kuin homolle heteroksi ryhtymistä ihan vain suuremman tarjonnan vuoksi. Ei vaan toimi.

Luulen, että tämä hyppäys on lähinnä monilla "olosuhteiden pakosta" tehtyä, suostutaan polyilemaan (tai ainakin olemaan osa polypalloa jos ei itse kykene useampaan kuin yhteen suhteeseen kerrallaan) kun monona ei irtoa eikä kokonaan ilman halua olla. Samalla ehkä tiedostaen, ettei tämä suhde todennäköisesti kestä ikuisuutta vaan on voimassa toistaiseksi.

Itse vahvasti monona ja tunnesidonnaisena ihmisenä en moista pysty tekemään, se ei ole minulle mahdollinen kompromissi. Olen vain kerta kaikkiaan sitten mieluummin yksin kuin lähtisin rikkomaan itseäni suhdemuodossa, joka ei minulle sovi. Mutta ymmärrän, että minun valitsemani tie on harvojen tie. Tämä on melko yksinäinen valinta odotella sitä, jonka kanssa ajatukset, olosuhteet ynnä muut kriteerit natsaavat. Tässä ajattelumaailmassa täytyykin vahvasti tiedostaa, että se onni on omissa käsissä ja parisuhde sitten on se "jotakin lisää" kun aikanaan kohdalle osuu. Itseensä tutustuminen ja itsensä kanssa tyytyväisenä elämään oppiminen on kuitenkin jotain, mikä on myös parisuhteessa vahvuus - kyky ilmaista itseään, tarpeitaan ja tunteitaan on huomattavasti parempi kun on viettänyt elämässään runsaasti aikaa omillaan ja miettinyt, millainen juuri minä olen ja mitkä asiat ovat juuri minulle tärkeitä. Jos aina siirtyy nopeasti suhteesta toiseen tai vaihtoehtoisesti elää jatkuvasti useassa suhteessa, tämä itsereflektointi saattaa toisinaan jäädä kovin vähäiseksi.

[Parishe]

Itsellä hyppy tarkoitti sitä, että huomasin jossain kohti elämääni, hyppääväni monosta polyyn. Että olen yrittänyt elää normin mukaista monoelämää, koska en tiennyt muuta olevan, mutta jostain syystä vastaan on aina tullut ongelmia, joita en ole osannut itselleni mitenkään selittää. Ennen kuin nyt. Kun tiedän, etten ole yksiavioinen. Ja että se on ihan ok.

Omaan korvaan särähtää suhdemuotojen vastakkain asettelu. Kun ei kumpikaan ole kaikille oikea, muttei myöskään toinen toistaan huonompi tai parempi. Jos ei ole kokemusta polysuhteista, et voi olettaa, että siellä tehdään /tapahtuu/tunnetaan/jätetään tekemättä/tuntematta/käsittelemättä jotain vain siksi, että poly. Varmasti kaikilla meillä on omat kasvukohtamme ja parisuhde/suhteet/suhteettomuus voi olla osa kasvua, tai vaan olla olematta. Suosittelen lämpimästi aihealueeseen tutustumista ihan vaan vaikka ilmiötasolla, jos huomaat sen herättävän ennakkoluuloja tai negatiivisia tunteita. Tieto usein lisää ymmärrystä. Ymmärrys karsii mustavalkoisia kommentteja toisten ihmisten vajanaisuudesta suhdemuodon perusteella.

[LadyMysterious]

Omaan korvaan särähtää suhdemuotojen vastakkain asettelu. Kun ei kumpikaan ole kaikille oikea, muttei myöskään toinen toistaan huonompi tai parempi. Jos ei ole kokemusta polysuhteista, et voi olettaa, että siellä tehdään /tapahtuu/tunnetaan/jätetään tekemättä/tuntematta/käsittelemättä jotain vain siksi, että poly. Varmasti kaikilla meillä on omat kasvukohtamme ja parisuhde/suhteet/suhteettomuus voi olla osa kasvua, tai vaan olla olematta. Suosittelen lämpimästi aihealueeseen tutustumista ihan vaan vaikka ilmiötasolla, jos huomaat sen herättävän ennakkoluuloja tai negatiivisia tunteita. Tieto usein lisää ymmärrystä. Ymmärrys karsii mustavalkoisia kommentteja toisten ihmisten vajanaisuudesta suhdemuodon perusteella.

Jos tämä oli vastine minun tekstiini, lisättäköön huomio, että yllä olevan kirjoitin puhtaasti itseäni koskevana toteamuksena enkä niinkään arvosteluna muiden valitsemia suhdemuotoja kohtaan. En pidä omaa tapaani yhtään parempana - se vain on juuri minulle se oikea ratkaisu. Olen siitä kanssasi erittäin samaa mieltä, että huonompi-parempi asteikolle suhdemuotoja ei tule asettaa vaan jokaisen toivoisi löytävän sen, jossa elämä tuntuu juuri itselle mukavalta.

Mitä itsereflektointiosuuteen tulee, sen olisi voinut kirjoittaa erillisenä kappaleena sillä sehän ei ole suhdemuodosta riippuvainen, tässä omassa parisuhteettomuus-vaiheessa vain tosiasiallisesti on lähinnä pakotettu siihen päivittäin kun taas suhteessa/suhteissa olevat joutuvat tietoisemmin valitsemaan sen ajan sille kun suhde/suhteet vievät muun arjenpyörityksen rinnalla ison osan ajasta

[Parishe]

Omaan korvaan särähtää suhdemuotojen vastakkain asettelu. Kun ei kumpikaan ole kaikille oikea, muttei myöskään toinen toistaan huonompi tai parempi. Jos ei ole kokemusta polysuhteista, et voi olettaa, että siellä tehdään /tapahtuu/tunnetaan/jätetään tekemättä/tuntematta/käsittelemättä jotain vain siksi, että poly. Varmasti kaikilla meillä on omat kasvukohtamme ja parisuhde/suhteet/suhteettomuus voi olla osa kasvua, tai vaan olla olematta. Suosittelen lämpimästi aihealueeseen tutustumista ihan vaan vaikka ilmiötasolla, jos huomaat sen herättävän ennakkoluuloja tai negatiivisia tunteita. Tieto usein lisää ymmärrystä. Ymmärrys karsii mustavalkoisia kommentteja toisten ihmisten vajanaisuudesta suhdemuodon perusteella.

Jos tämä oli vastine minun tekstiini, lisättäköön huomio, että yllä olevan kirjoitin puhtaasti itseäni koskevana toteamuksena enkä niinkään arvosteluna muiden valitsemia suhdemuotoja kohtaan. En pidä omaa tapaani yhtään parempana - se vain on juuri minulle se oikea ratkaisu. Olen siitä kanssasi erittäin samaa mieltä, että huonompi-parempi asteikolle suhdemuotoja ei tule asettaa vaan jokaisen toivoisi löytävän sen, jossa elämä tuntuu juuri itselle mukavalta.

Mitä itsereflektointiosuuteen tulee, sen olisi voinut kirjoittaa erillisenä kappaleena sillä sehän ei ole suhdemuodosta riippuvainen, tässä omassa parisuhteettomuus-vaiheessa vain tosiasiallisesti on lähinnä pakotettu siihen päivittäin kun taas suhteessa/suhteissa olevat joutuvat tietoisemmin valitsemaan sen ajan sille kun suhde/suhteet vievät muun arjenpyörityksen rinnalla ison osan ajasta

Kiitos tarkennuksista! Siltä ensilukemalta tekstisi vaikutti. Parasta on kun pystyy jakamaan ajatuksia ja sitä voidaan tehdä hyvässä hengessä.

[komppi]

Omalla kohdalla olen aina ollut vahvasti monosuhteen kannattaja. Näin vanhemmiten (pthyi!) olen alkanut kyseenalaistamaan tämän katsantokannan.

Olen huomannut kaipaavani asioita joita tuskin yhdestä ihmisestä löytyy. En kuitenkaan hankkiudu parisuhteeseen vain sen takia että olisi edes joku. Aika monta ruksia täytyy naksahtaa kohdilleen että alan rakentamaan hänen kanssaan syvällisempää suhdetta. Seksiä tuskin tulen harrastamaan kuin yhden kanssa, muita mielitekoja sitten voikin toteuttaa toisen kumppanin kanssa. Mutta kuten kaikki tietää, ihmisten väliset jännitteet pääsee usein yllättämään ja jos luvat on kunnossa, voi tämäkin vielä tulevaisuudessa muuttua.

Aika hankala on tosiaan löytää kumppani joka on täydellinen vastakappale omille mieltymyksille ja toiveille. Varsinkin kun ne omat kiinnostuksen kohteet muuttuu ajan myötä tai jopa hiipuvat pois siitä alkuperäisestä ajatuksesta. Itsellä esimerkiksi on aikoinaan ollut voimakas fetissi jota pääsin toteuttamaan elämänkumppanin kanssa täysin rinnoin. Jotenkin se ajan oloon väljähtyi.  Nyt myöhemmin olen lähes kokonaan luopunut siitä ja se on jäänyt meidän kahden väliseksi kivaksi leikiksi jonka aika oli ja meni.

Kompromisseja joutuu parisuhteessa aina tekemään, mutta pointti varmaan on se että joutuuko luopumaan jostain tosi rakkaasta asiasta joka määrittää ison osan minuutta, vai onko kyse vähäpätöisemmästä asiasta. Suhteen alussahan kaikki on ihanaa ja täydellistä kun molemmat kelluu endorfiineissään. Ajan oloon alkaa ajatukset selkiytymään ja ne omat pimeimmätkin halut nousee pintaan. On tosi harmillista jos siinä vaiheessa huomaa erehtyneensä kumppanin suhteen. 

Oma kokemus on se että jos jotain jää hampaankoloon, se kasvaa jossain vaiheessa suhteettoman suureksi ongelmaksi joka saattaa keikauttaa koko suhteen nurin. On sitten kyse omasta tai toisen mielihaluista jotka ei saa vastakaikua, tai jopa aiheuttaa inhoreaktion. En parisuhdetta vaarantaisi tuollaisen takia vaan antaisin kumppanin hakea niihin sopivan leikkikaverin. Omalta kohdaltani yrittäisin sopia saman järjestelyn, jos tästä tulisi ongelma, tiedän että se alkaa ajan oloon nakertamaan parisuhdetta.

Hypähtely eri suhdemuotojen välillä tuntuu vähän oudolta. Ihmisparka saattaa huomata jossain vaiheessa olevansa väärässä karsinassa ja silloin on aika muuttaa statusta, mutta kyllä se totuus on aina siellä ollut. Yhteisönpaine tai -odotukset saa joskus ihmiset tekemään kummallisia valintoja. Kun sitten aikansa hakkaa päätään seinään ja riuhtoo pahaa oloaan, tulee se kirkkauden hetki jolloin tajuaa oman typeryytensä. Voin kokemuksesta sanoa että siinä jää unet vähiin seuraavina öinä kun tätä asiaa miettii ja kyseenalaistaa. Mutta kun se oivallus on tullut, niin ei muuta kuin kohti uusia pettymyksiä! Jalat ei tosin kosketa maata muutamaan päivään kun se taakka on harteilta nostettu.

Tekee hyvää kyseenalaistaa ne omat vanhat olettamukset. En halua antaa sen teini-ikäisen minäni määrätä vieläkin millaisessa suhteessa eläisin ja olisin onnellinen.
Hittojako se nulikka tiesi?

[Pioni]

Mie olen aina ollut monosuhteen kannattaja. Mutta nyt kun tässä olen reilu vuoden päivät taivaltanut sinkkuna, olen tajunnut, että en täysin vastustakaan avointa suhdetta. Sellaiseen polyyn en pystyisi, jossa kaikki puolisot olisi yhtä tärkeitä. Mutta jos kumppani olisi vaikkapa switch ja kaipaisi toisinaan piiskatuksi tulemista (mitä itse en umpi-subina vaan pysty tekemään), niin ei se haittaisi. Samoin kun jos tuleva kumppanini ei olisi lainkaan daddymainen, toivoisin voivani saada viettää aikaa isin kanssa. Ideaalimaailmassa noita tarpeita ei tarvitsisi toteuttaa parisuhteen ulkopuolella, mutta en enää tiedä, saanko koskaan kokea sellaista ideaalimaailmaa.